Kulutusjuhla

Lahja-ajatukset jakoon

Joulun lähestyminen on näkynyt blogeissa jo pidemmän aikaa. Ensimmäiset joulukuvastot (erityisesti kaikenlaiset lapsille suunnatut) herättivät ahdistusta, jotkut väkertävät joulukortteja, toiset pohtivat talven juhlan materialismia, osa hörppii glögiä riemulla ja intoilee päästessään paketoimaan.

Kulutusjuhla tuntee vastuunsa joululahjoista ja julistaa näin meemin elikäs mielipidekyselyn. Tavoitteena on siis jakaa ideoita kaikille lahjaongelmien kanssa painiskeleville. Vastaa omaan blogiin tai kommentteihin:

1. Kerro joku mieleinen joululahja, jonka olet saanut.
2. Mitä tänä vuonna haluaisit lahjaksi?
3. Mitä et missään nimessä halua
?

Ja omat vastaukseni:

1. Viime vuosilta on mieleen jäänyt pikkuveljeni tyttöystävän tekemä lahja: muistikirjaan oli poimittu runoja ja hän oli ne kauniilla käsialalla kirjoittanut. Loput sivut oli jätetty tyhjäksi omia suosikkeja varten.

2. Jo pidempään olen haaveillut Leathermanista (esimerkiksi Squirt) tai sen kaltaisesta monitoimityökalusta. Käsityöt kelpaavat ja ruuat ja juomat maistuvat (sellaiset itse tehdyt isot piparitkin ovat tosi sympaattisia pikkubudjetin lahjoja). Hierontalahjakortti tekisi hyvää.

3. En halua minkäänlaista joulukrääsää, tonttu-ukkoja tms. Enkä oikeastaan muutenkaan mitään epämääräisiä esineitä (persoonalliset tavarat ovat eri juttu, mutta ei siis mitään posliinikoiria jne). Vähämmän on enemmän, kiitos!

5 Comments

  1. 1) Leatherman. Sain isältäni jo vuosia sitten käsilaukussa kulkee

    2) Jotain ihan minua varten olevaa.

    3) Mitään krääsää tai koristejuttua tai söpöä

  2. 1. Cliniquen ihonhoitosetti anopilta. Vaikka kuorintavoide ja vaahtoava pesuaine olivat minikokoisissa putkiloissa, ne ovat olleet uskomattoman riittoisia. Niitä todellakin tarvitaan vain pisara kerrallaan. Itse en olisi ikinä raatsinut näitä ostaa.

    2. Pari mittanauhaa ja muuta arkisen käytännöllistä.

    3. Sähköllä (tai vielä pahempaa: paristoilla) toimivia laitteita keittiöön. Kaapeissa ei ole tilaa, eikä ole muutenkaan paljon käyttöä. Ne, joita tarvitaan, on jo valmiiksi.

  3. 1. Espanjalainen vanha merimieshaiheinen taulu jota ihailin eräällä mystisellä kirpputorilla. Loppuviimein seuraavana jouluna se löytyikin vanhemmilta saadusta paketista. Taulu ei ollut kallis, mutta kiinnyin siihen hurjasti jo ensi silmäyksellä. Nyt se onkin ollut huoneen seinällä ja viehättää aina vaan yhtälailla kuin ensinäkemälläkin.

    2. Ralliauton kun sais! 🙂

    3. Synkkä ei huumorikoristeille.

  4. 1. Ensimmäisenä tulevat mieleen siskoilta saadut lahjakortit. ”Siivoan puolestasi”, ”5 krt 15 min. hierontaa” ja muut sen tyyliset ilahduttavat. Toki lapsena lautapelit olivat aina mieluisia lahjoja.

    2. Tänä(kin) vuonna sovittiin perheen kesken, että ei lahjoja. KUA:n toisenlaisia lahjoja voisin kuitenkin haluta, jolloin säästyy pakettien avaamiselta ja ylimääräiseltä krääsältä. http://www.toisenlainenlahja.fi

    3. Kiitos ei koristeille.

  5. Seuraava on yhdistetty vastaus kaikkiin kolmeen kysymykseen:

    Kuten Pirjokin, myös minä ohitan koko lahjatouhun tänäkin vuonna. Viime vuonna lahjattomuus levisi ihan tuputtamatta kahteen lähiperheeseen ja voi että oli mukavaa – ruokaa, rauhaa, lämpöä ja lautapelejä. Paras joulu ikinä.