Kulutusjuhla

Kaksiteholasit edullisesti netistä

maanantai 15. syyskuuta 2008 klo 12.44 kirjoittajana Mari Koo

Pasi Jääskeläinen tilasi kaksiteholasit netistä: “Hinta: neljännes siitä, mitä liikkeessä olen joutunut maksamaan. Sain kotiin postitse kokeiltavaksi neljät kehykset, joista sitten valitsin yhdet. Näöntarkastuksessa piti tietty käydä. Kun optikko ymmärsi, että olin hakemassa reseptiä nettilaseja varten, hän (she) katsoi minua aika erikoisesti. Tulkintani mukaan ilme heijasteli äkillistä väkivaltaista impulssia, jonka nainen kuitenkin tukahdutti urheasti. Aloin epäillä, etteivät optikot kovin paljon pidä siitä, että nettikaupoista saa laseja neljänneksellä siitä hinnasta, jolla he itse laseja myyvät. Ymmärrettävää kyllä, ei kukaan pidä siitä, että leipäpuuta nakerretaan, mutta tosiasia on, että silmälasit ovat pitkään Suomessa olleet aivan älyttömissä hinnoissa. Tarjouskampanjoita kyllä mainostetaan, mutta ne on suunniteltu siten, että käytännössä lasien kokonaishinnaksi tulee aina vähintään se 400 euroa. Nettitoiminta tosin vaatii ihmiseltä vähän enemmän omaa vaivaa ja kehysvalikoimatkin ovat rajallisemmat, joten uskoisin, että kyllä niitä asiakkaita katukauppiaillekin myös jatkossa riittää.” (Mari Koo)

Jaa kirjoitus:

del.icio.us  Facebook  Twitter  FriendFeed  Identi.ca  Ping.fm  StumbleUpon  Digg  email  Google Bookmarks  Posterous 

Muita kirjoituksia aiheesta tai sen vierestä

Yksi kommentti kirjoitukseen “Kaksiteholasit edullisesti netistä”

  1. nappi kirjoitti:

    Ajankohtainen asia minullakin. Olen aiemmin tilannut ko. Favoptic’sta kahdet lasit ja ollut tyytyväinen. Nyt tsekkasin ensin niin kovin paljon edullisiksi mainostetut Specsavers’in ja Eyen’in. Kummassakaan en saanut edes kunnollista palvelua ja ne lopulliset hinnat halutunlaisille laseille nousivat liki 400 euroon. Lopulta tilasin tuolta Favoptic’sta fotokromaattiset moniteholasit heijastuksenestokäsittelyllä kotiin postitettuna hintaan 171 euroa!

Kommentoi