Epäekologiset ostokset nolottavat kassalla
tiistai 24. helmikuuta 2009 klo 15.15 kirjoittajana Mari KooKaventajien Annikaa nolottaa usein kaupassa, erityisesti siksi, että hän kokee velvollisuudekseen ostaa ympäristöystävällisiä tuotteita: “Minua nolottaa mennä samaan kauppaan kahdesti päivän aikana. Etenkin jos paikalla on sama kassa. Nolottaa myös ajatus siitä, että lähikauppani kassat tunnistavat minut ja tietävät, mitä minulla on tapana ostaa. Sen vuoksi ostankin vähäiset tavallisista kaupoista hankittavat ostokseni vuorotellen eri kaupoista.
Asuintoverini voihkaisivat epäuskoisina, kun kerroin näistä nolostuksistani. Selvitin heille, että nolouslistani on vielä pidempi. Minua nolottaa myös se, että muut näkevät, mitä ostan. Siis ei vain kassat, vaan myös muut asiakkaat. Ei minua toki nolota silloin, kun ostan luomutuotteita, kauramaitoa, kotimaista, täysjyvää ja niin edelleen. Nolotus tulee silloin, kun tekee mieli appelsiineja (jos ne eivät ole Reilun kaupan), nuudeleita ja suklaata. Saati silloin joskus, jos ostan jotain epävegaanista, tai kun ystävän poikakaveri on pyytänyt tuomaan pari olutta! Hyi kun hävettää! Oikein kärvistelen kassalla ja toivon, ettei kukaan ehdi huomata ostoksiani.” (Mari Koo)
Aiheeseen liittyvää:
- Kassalla kohistaan Kauppojen kassat, jonotus ja ihmisten käyttäytyminen ostotapahtuman hetkellä on varma aihe ärsyyntymiseen. Viime aikoina kassoilla ovat hermoilleet ainakin Benrope ja Näkymätön tyttö. Kuten kyseisten blogikirjoitusten kommenteistakin huomaa, on kassan ja...
- Suunnittelemattomat ostokset Taijamai osti jotain muuta kuin suunnitteli: “Menin ostamaan pölypusseja. Ostin sen sijaan rintaliivit ja kengät. Sitten menin toiseen kauppaan ostamaan kananmunia ja perunoita. Ostin appelsiinijugurttia. Loppupäivän ilmeisesti vietän kokoamalla rintaliiveistä...
- Ruumiintarkastus kaupan kassalla Latoessani ostoksia pussiin todistin seuraavanlaista tapahtumaa pari kassaa vasemmalle. Ulkomaalaisen oloinen mies oli myös nostelemassa ostoksia kassiin kun vartija lähestyi häntä. En kuullut sananvaihtoa, mutta hetki tämän jälkeen vartija tutki...
- Miksi ostokset erottavat kapulan käyttö on niin vaikeaa? Marginaalin Jani hämmästelee, miten kassahihnalla toimiminen on vaikeaa: “Mikähän siinä on, ettei kaupan kassalla passaa ihmisten käyttää sitä seuraava asiakas -kapulaa? Onko se ylpeyskysymys? “Minähän olen niin kova jätkä etten...
- Kassojen laittamat pakkopussit pakasteille harmittavat Maaritia harmittavat pussit, joita kassamyyjät automaattisesti laittavat pakasteisiin: “Eli, ärsyyntyneisyyteni syynä on muovipussit, joita kassat laittavat pakasteisiin. Aiemmin sentään kysyttiin, haluanko pussin pakasteisiin, mutta tälläkin viikolla kahdessa eri kaupassa on...














Vaikka toisaalta ympäristöystävällisten ja eettisten tuotteiden ostaminen on nimenomaan valtavan hieno etu ja mahdollisuus, eikä mikään ikävä velvollisuus. Mutta kun aina ei voi sellaisia tuotteita ostaa, niin voi hirvitys!