Ihmehedelmä muuttaa happaman makeaksi
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009 klo 9.26 kirjoittajana Mari KooNuori Nainen on testannut netin kautta löytyviä puristeita (ei siis myydä Suomessa): “Jännittävintä mitä viime aikoina on tapahtunut on ihmehedelmän/-marjan maistelu. Kyseessähän on siis marja, josta löytyy ensimmäinen merkintä vuodelta 1725, kun kartografi Chevalier des Marchais näki Länsi-Afrikan matkallaan, miten paikallistet söivät marjoja ennen ateriaa. Marjan juju on siinä, että se muuttaa happaman maun maistumaan makealta. Lauantaina siis kokeilimme marjasta tehtyjä puristeita, joita Tyypin siskon ystävä oli tilannut. Vaikka minua aluksi jännittikin, paketin siisti ulkomuoto, luvattu lyhyt kesto (15-20min.) ja EU:ssa pakattu paketti vakuuttivat epäilyni. Tarjolla oli sitruuna-, ananas-, mandariini-, greippi- ja omenalohkoja, vinegar-sipsejä, piimää, olutta sekä kuivaa kuohuviiniä. Tabletti laitettiin kielen päälle ja imeskeltiin. Hauska kokemus, jota varmasti tulee kokeiltua myöhemminkin. [- - -] Netistä pillerikauppiaita löytyy vaikka kuinka. Sieltä siis googlaamalla varmasti löytää mieluisan kauppiaan jos heräsi halu kokeilla. (Mari Koo)
Muita kirjoituksia aiheesta tai sen vierestä
- Alkoholittomia oluita Alkoholittomia juomia on hyvin tarjolla esimerkiksi ravintoloissa ja kaupoissa, mutta...
- Oluen lukuisat pakkauskoot Moninainen ihmettelee oluen pakkauskokoja: “Tämä muovipullon koko on 1,25 litraa....
- “Aitoa hedelmän makua” Benrope on tutkaillut virvoitusjuomien hedelmämäärää: “Kovasti kehuvat...
- Salt & vinegar -perunalastut Cyanilla on himo salt & vinegar -perunalastuihin. “Mieltäni rauhoittaa...
- Rahka ja raejuusto yhdistyvät Valio on lanseerannut ProFeel -tuoteryhmän, jota kohtaan periaatteessa tunnen...














Facebook-ryhmään