Muistutus Kulutusjuhlan parkkipaikkapiknikistä lauantaina klo 12-14 Hakaniemessä
tiistai 4. elokuuta 2009 klo 14.52 kirjoittajana Mari KooKulutusjuhla ry ja sen myötä myös blogi käynnistelee syyskautta parkkipaikkapiknikin merkeissä nyt lauantaina Hakaniemessä klo 12-14 (tapahtumakutsu myös Facebookissa). Tervetuloa moikkaamaan, juttelemaan ja nauttimaan piknikistä, jos sää vain sen sallii!
Samalla saa tulla naamakkain kertomaan vaikka kulutuskokemuksiaan tai ideoita Kulutusjuhlan kehittämiseen. Niitä saa tietysti lähettää myös sähköpostiin.
Piknikin kantaaottava puoli (ja syy paikan valinnalle) on toive siitä, että palvelujen äärelle pääsisi helposti muutenkin kuin omalla autolla.
Ja jos olet miettinyt yhdistykseen jäseneksi liittymistä, niin nyt se kannattaa tehdä: täytä jäsenhakemus, maksa vuosimaksu (10 e) ja sitten hallitus hyväksyy jäsenyytesi kokouksessaan. Jäseniähän yhdistys tarvitsee ennen kaikkea siihen, että toiminta pyörii mukavasti.
Tässä vaiheessa jälleen myös kiitokset kaikille Kulutusjuhlan lukijoille ja kommentoijille: mainiota, että kesän aikana on käyty aktiivista ja asiallista keskustelua mm. vessapapereista, maataloustuista, käteisen käytöstä, lapsille suunnatuista jogurteista ja puhelinmyyjistä.
Aiheeseen liittyvää:
- Muistutus: Kulutusjuhlan keskustelutilaisuus tänään klo 19 Tänään Kulutusjuhla kokoontuu juttelemaan ihan naamakkain aiheesta “Kuluttajat, yritykset ja nettikeskutelut” Punavuoren Ahvenen kabinettiin klo 19. Tervetuloa kaikki! Tilaisuudesta tulee reaaliaikaista raportointia sekä toivottavasti myös elävää kuvaa nettiin. Päivitän tätä...
- Kulutusjuhlan Facebook-ryhmä vaihtuu fanisivuksi Kulutusjuhlalla on pitkään ollut Facebookissa ryhmäsivu, jonka käyttö on jäänyt varsin vähäiseksi. Mutta nyt lienee aika tehostaa myös Facebook-elämää eli Kulutusjuhlan ryhmä vaihtuu ns. fanisivuksi. Tämän myötä esimerkiksi näitä blogin...
- Tulevaa toimintaa Kulutusjuhlan hallitus on keväälläkin kokoustellut ja pohtinut tulevaa. Seuraavanlaista kivaa on tiedossa: Lauantaina 30.5. klo 15 hallituksen kokous, Kahvila Valo, Tampere. Saa tulla vaikkei hallituksessa istuisikaan. Ideoita ja näkemyksiä on...
- Kulutusjuhlan pikkujoulut teatterin merkeissä 7.12. ja jäsenyyshoukuttelua Kulutusjuhlan pikkujoulut vietetään tiistaina 7. joulukuuta kulttuurin merkeissä. Menemme katsomaan Ylioppilasteatterin Kuusisormiset-näytelmän klo 19 (mukana mm. Olavi Uusivirta). “Kuusisormiset on kokeellinen esitys muistinmenetyksen ajasta. Se alkaa onnettomuuden jälkeisestä hetkestä ja...
- Muistutus: Kulutusjuhla ry:n kevätkokous ma 9. helmikuuta Kulutusjuhla ry:n kevätkokous on siis huomenna maanantaina klo 19 ravintola Kolmessa Kaisassa. Tervetuloa, niin jäsenet kuin muut kiinnostuneet! Esityslista ja tasekirja on toimitettu jäsenille sähköpostilla. (Mari Koo)...













