Kulutusjuhla

"Yksityisen kulutuksen vähenemisestä on vaikea tuntea surua"

perjantai 25. syyskuuta 2009 klo 9.44 kirjoittajana Mari Koo

Leo Stranius kirjoittaa taantumasta: “On vaikea tuntea surua siitä, kun sijoittajien omaisuus katoaa osakekurssien vapaassa pudotuksessa tai keskiluokan omaisuus sulaa asuntojen hintojen laskun myötä. On vaikea tuntea surua siitä, kun yksityinen kulutus vähenee, autojen myynti tippuu sekä päästöt ja luonnonvarojen kulutus vähenevät. Toisaalta on vaikea tuntea iloakaan siitä kun ihmisten ahdinko lisääntyy.” (Mari Koo)

Aiheeseen liittyvää:

  1. Nyt nuukaillaan eli vietetään kepeää elämää Tällä viikolla vietetään Nuukuusviikkoa: “Nuukuusviikko on jokavuotinen järkevän kulutuksen teemaviikko, jota vietetään huhtikuussa. Viikolle valitaan yleensä kaksivuotiskaudeksi tietty teema, jonka puitteissa edistetään luonnonvarojen säästäväistä käyttöä ja jätteiden synnyn ehkäisyä.” Tänä...
  2. Kulutuksen tasa-arvo Tyttö pohtii osaansa kulutusyhteiskunnassa: “Postitalon kulmalla nukkui mies pilkkihaalareissa, tyyny pään alla, maitopurkki ja jugurtti vieressään ja maallinen omaisuus kainalossa. Tepastelin siinä kädessäni neljän euron rasvaton Latte Macchiato ja tunsin itseni...
  3. Vaikea lika pois autosta Mea etsi tietoa autonpuhdistukseen ja lista on vakuuuttava: “No minä siitä sitten kysymään inttervepistä neuvoa, että Millä vaikea lika lähtee autosta ja opiskelemaan. Että viidesti vuodessa Autoglymin Super Resin Polish...
  4. Nuukuusviikot Nyt vietetään Nuukuusviikkoa teemalla Onnea ostamatta: “Esille nostettavia aihepiirejä ovat muun muassa länsimaisen kulutuksen kohtuullistaminen, luonnonvarojen oikeudenmukainen jako, konkreettiset keinot oman kulutuksen vähentämiseen ja luonnonvarojen säästämiseen sekä pohdintaa siitä, olisiko onnea...
  5. Kuluttajan on vaikea tietää elintarviketutkimuksen taustoja – esimerkkinä maito ja ekologisuus Viime viikolla Maito ja terveys ry. julkaisi tiedotteen otsikolla “Maito voitti ruokajuomien ympäristövertailun“. Otsikko kuulosti hämmästyttävältä: eikös lehmien tuottamat elintarvikkeet ole ympäristölle haitallisempia kuin kasvisperäiset? Tiedotteessa kerrottiin seuraavaa: “Maito on...

  • del.icio.us
  • Digg
  • email
  • Facebook
  • FriendFeed
  • Google Buzz
  • Posterous
  • StumbleUpon
  • Twitter

4 kommenttia kirjoitukseen “"Yksityisen kulutuksen vähenemisestä on vaikea tuntea surua"”

  1. Vanilja kirjoitti:

    Pitääkö meidän asuntosäästäjien myös ryhtyä yksityisautoilun kannattajaksi, kun toistuvasti “paha” yksityinen kulutus ja esimerkiksi juuri sen asunnon omistus esiintyvät samassa yhteydessä? Asioiden omistaminen näköjään tuntuu heti leimaavan luonnonvarojen kerskakuluttajaksi muutenkin (en tarkoita vain tätä kirjoitusta).

  2. Uranainen kirjoitti:

    Olen ihmetelly ihan samaa, Vanilja. Ilmeisesti asunnon omistaminen itsessään kuluttaa jotenkin luonnonvaroja. En kyllä ymmärrä, mikä pikkuisesta yksiöstäni tekee niin epäekologisen, että rehellisellä työllä hankkimani omaisuuden hupenemisesta kannattaa ilkkua.

  3. Zepa kirjoitti:

    Höh, ei mun omaisuus ole ainakaan mistään kohtaa sulanut – kun en aio ikinä muuttaa tästä asunnosta. Thee-hee.

  4. Matti kirjoitti:

    Onneksi kaikki on nyt töissäkäyvälle halpaa niin oli varaa hankkia bensasyöppö jenkkiauto ja ties mitä turhaa kulutustavaraa, buahaha – pääsee kerran köyhäkin kerskakuluttamaan, niin pitäähän siitä ottaa nyt kaikki ilo irti! ;)

Kommentoi