Kulutusjuhla

Tarjoilijan hymyllä on hämmästyttävä voima

Lauri kohtasi Cafe Lasipalatsissa hymyn vaikutuksen: ”Nuori tarjoilijatartyttönen tervehti säteillen, hymyillen sydämensä pohjasta. Samassa omatkin suupieleni suuntasivat vaistonvaraisesti kohti korvia, loskakelistä ja kastuneista sukista huolimatta.

Vilkaisin takanani seisovaa jonoa, ja huomasin, että minuun tarttunut hymy levisi taianomaisesti myös muuhun jonoon. Koko kuppila sähköistyi silmänräpäyksessä. [- – -]

Hämmästyin kuitenkin sitä, miten valtavan vaikutuksen yksi ihminen voi saada aikaan. Jos säteilevä tarjoilijaneito olisikin tarjoillut teet ja kahvit yrmeänä hymähdellen, niin kuin on usein maan tapa, olisi paikan vetovoima jysähtänyt kulmakuppilan tasolle. Nyt yhden ainoan ihmisen hymy onnistui herättämään koko kuppilan asiakaskunnan uuteen loistoon.” (Mari Koo)

1 Comment

  1. Joskus tulee vastaan tuollaisia tilanteita. Ne on ihan mahtavia. Mutta olen huomannut hassun jutun: minua jännittää mennä samaan paikkaan uudestaan, koska en usko saman voivan toistua.