Mimir on käytettävissä olevan varallisuutensa kasvun myötä todennut, ettei ole pakko haluta uutta: ”Lisäksi tajusin jossain vaiheessa, että ”en tarvitse tätä” ja ”vanha on vielä ihan hyvä” ovat edelleen relevantteja syitä jättää ostamatta. Ne eivät ole vain selityksiä, joita käyttää, koska ei ole varaa. Kun köyhyys käy voimille, alkaa tuntua, että käyttää vanhoja tavaroita, jotka ovat ”ihan hyviä”, vain siksi, ettei ole varaa uuteen. Ajattelee, että oikeasti haluaisi uuden. Nyt olen huomannut, ettei minun ole pakko haluta uutta. Mainoksia lukiessa en ajattele ”voisin haluta tuollaisen” vaan ”onneksi ei tarvitse ostaa kaikkea”. Olen siis pääsemässä oman kulutukseni ohjaksiin, kun ensin köyhänä ollessa tuntui, etten voi tehdä mitään, ja sitten rikastuessa tuntui, että nyt pitää sitten tehdä kaikkea, mitä on ajatellut voivansa haluta.” (Mari Koo)