Kulutusjuhla

Atrian Bravuuri -eines maistuu oikeasti hyvältä

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012 klo 20.50 kirjoittajana Mari Koo

Pinjansiemen on löytänyt mieleisensä lähes-valmiin-ruuan: “En tiedä, pitäisikö Atrian Bravuurin kaltaisia tuotteita kutsua eineksiksi vai miksi. Eineksiä ja valmisruokia en juuri harrasta, lähinnä valmiiksi pilkottuja vihanneksia pakastimesta. Syy on se, että ne eivät yleensä maistu miltään ja ovat mössöä.

On kyllä vähän kehaistava. Bravuurin Broilerin sisäfile-pekonirullat bataattipedillä oli nimittäin oikeinkin maukasta. Bataatti oli ihanan pehmeää ja makeaa ja maukasta ja kanat ja suolainen pekoni sopivat niiden kanssa oikein hyvin. Lisäksi joukossa oli yrttiöljyä, ei millään muotoa pahaa sekään. Siispä suosittelen! Melkein niin ku ite olisin tehnyt, mutta ei tarvinnut. Eivät vaikuta pahalta nuo muutkaan Bravuurin kanavaihtoehdot.” (Mari Koo)

Aiheeseen liittyvää:

  1. Atrian Fresh ei ole tuoretta Noora ei lämpene Freshille: “Ai että olen nauranut Atrian uutta Fresh-tuotesarjaa. Siihen kuuluu esimerkiksi muoviin pakattu sandwitch, muoviin pakattu pasta-annos ja muovitettu salaattiannos. Tuoretta alusta loppuun. Esimerkiksi sandwitch säilyy tuoreena...
  2. Sopivasti kypsä avokado maistuu päivittäin Joskus vuosi sitten innostuin aina välillä tekemään avokadosta yksinkertaista leivänpäällystettä: muussattua avokadoa, sitruunamehua, ripaus pippuria, ehkä joskus muutakin, kuten suolaa. Mössö on mielestäni maistuvaa, ja sen ansiosta voi jättää leivältä...
  3. Soneran laajakaista maistuu huijaukselta Kulutusjuhlan lukija jkn pisti mailia Soneran laajakaistaan liittyen: liittymänopeutta kasvatetaan, mutta samalla hinta nousee. Oma ensituntumani tästä jkn:n kertomasta tilanteesta on, että tässä muutetaan sopimusta hyvin epämääräisellä tavalla. “ADSL-operaattorini TeliaSonera...
  4. Finduksen Kananpoikaa bearnaisekastikkeessa maistuu kiireessä Arleena on löytänyt maistuvaa valmisruokaa: “Finduksen Kananpoikaa bearnaisekastikkeessa oli erittäin hyvää. Sitä syödään vastakin, kun kiire yllättää. Energiaa annoksessa on 2060 kJ, 490 kcal, proteiinia 26 g, hiilareita 36 g,...
  5. Tuoresalaatti: kylmähyllyssä myytävä, pastöroimaton eines? pni on ihmetellyt, millä tavalla Felixin kurkku- ja punajuurisalaatit ovat nimenomaan tuoresalaatteja. Niinpä hän lähetti kysymyksen Felixille ja sai vastauksen: “Tuoresalaatti -nimi perustuu siihen, että tuote on pastöroimaton eines, aterian...

  • del.icio.us
  • Digg
  • email
  • Facebook
  • FriendFeed
  • Google Buzz
  • Posterous
  • StumbleUpon
  • Twitter

Kommentoi