Kulutusjuhla

Kangaskassit muuttuivat näennäisekotuotteiksi ja kaappien täytteeksi

Pari kuukautta sitten kieltäydyin ottamasta puuvillaista kassia vastaan, kun ruokakaupassa esittelijä olisi halunnut antaa sen tuotelahjuksena.

Näitä kestokasseja nimittäin on meillä selvästi yli tarpeen. Lisäksi monet kasseista ovat niin huonolaatuisia, että ne eivät kestä. Toisaalta kassien muotoilu voi olla sellainen, ettei kassiin mahdu kuin suunnilleen banaaniterttu.

Suurin hehkutus kestokasseista onkin ehkä laantunut. Puuvillainen kauppakassi ei välttämättä olekaan ympäristölle niin hyvä ratkaisu, koska kassin tuotanto kuluttaa runsaasti luonnonvaroja.

Mutta silti näitä kestokasseja tyrkytetään esimerkiksi kylkiäisinä. Kiva ajatus ekologisuudesta on kääntynyt päälaelleen, kun kassiläjä pursuaa kaapista.

Nappasin kuvan, jossa on osa talouteemme päätyneistä kasseista. Toisia näistä on käytetty vuosia, toisia muutaman kerran.

SAMSUNG

Punainen kassi on saatu Veripalvelusta verenluovutuksen yhteydessä. Sen etuna on keveys (materiaalina sateenvarjomainen kangas) ja taittuminen pieneen tilaan. Kassiin ei mahdu kovin paljon tavaraa, mutta sentään esimerkiksi muutama kirja. Tämän kassin sauman olen kertaalleen ommellut uusiksi.

Sininen kassi on palvellut vuosia peruskauppakassina. Sinne mahtuu runsaasti tavaraa, ja se on kestänyt hyvin.

Loput kassit ovat mainoskasseja, joita on käytetty vaihtelevia määriä.

Mutta toiveeni kaikille yrityksille on, ettei niitä kestokasseja enää tehtäisi asiakkaille annettavaksi. En halua enää yhtään. Ja jos joskus tarve tulee, niin sitten voin ostaa kunnollisen kassin tai ehkä jopa ommella itse.

9 Comments

  1. Mullakin noita varmaan 30… Ei tarvi vähään aikaan lisää!

    • Kummasti kasseja kertyy, jos käy esimerkiksi seminaareissa, messuilla tai muissa tapahtumissa. Yritykset voisivat hieman useammin luottaa siihen, että ihmisillä on oma kassi mukana. Jatkossa aion itsepintaisesti kieltäytyä kasseista aina, kun se on mahdollista.

  2. Meillä on ilmaiskestokasseja vain pari, molemmat omalla tavallaan tyylikkäitä. Useimmista taloon tulleista olen kuitenkin hankkiutunut eroon enkä suostu uusia ottamaan: liian pieniä, niin huteroita että maitotölkinkin kantaminen on jännittävää, nuhjuisen näköisiä. Olenkin jo jonkun vuoden ajan ommellut kangaskassini itse jämäkankaista (blogistani löytyy niistä kuviakin, jos joku kaipaa inspiraatiota). Suosittelen! Ovat helppoja ommella, saa juuri sen kokoisia ja näköisiä kuin haluaa ja varmasti ovat tarpeeksi kestäviä normaaleille ostoksille. Ekologisuuspuolikin voi hyvin, kun materiaalit ovat jämiä ja kierrätyksiä.

    • Jep, kangaskassit voisi tehdä itsekin, jopa minun ompelutaidoillani!
      Joskus viime vuonna Marttojen lehdessä oli ohje, miten hajonneesta sateenvarjosta voi hyödyntää kankaan kassiksi. Kunhan rikkoutuneeseen varjoon törmään, niin voisin sitä kokeilla, koska materiaali on kevyttä (ei tosin kovin kestävää, mutta kai se kangas olisi parempi hyödyntää kassiksi kuin heittää koko varjo roskiin).
      Tai sitten teetän taas homman äidilläni. Hänellä on mm. jämäkkä farkkukankaasta itsetehty kauppakassi, jolla kantaa isommankin määrän maitopurkkeja.

  3. Varmasti onnistuisit, kun kerran minäkin… ; )

    Jos kangas on ohutta, kassiin kannattaa laittaa vuori. Kaksi ohutta kangasta yhdessä tekee jo tukevan kassin. Vuorikankaaksi kelpaavat epäinspiroivimmatkin kankaat. Tai vanhat paidat. Miesten M-kokoisesta paidasta saa juuri sopivan kokoisen vuorin kassille, ja lisäksi paidoista voi siirtää kassin sisäpuolelle vielä taskunkin.

  4. Oma suosikkikauppakassini on eräästä suomalaisesta pikkuputiikista ”palkaksi” (auttelin vähän) saatu kangaskassi, joka ostettuna maksaa siellä noin kympin. Kangas on jykevää, kassi on ommeltu pohjasta ”kolmiulotteiseksi” ja saumat pitävät. Niin, ja siinä on yrityksen oma, huippusöpö kuosi, jota kehtaa esitellä missä vain.

    Onhan noita mainoskassejakin kertynyt, mutta niiden saumoja saa tosissaan olla vahvistamassa vähän väliä.

    Minulla on muuten suosikeihin tallennettuna sateenvarjokassin ohje: http://everydaycraftygoodness.wordpress.com/2008/07/05/how-to-make-a-reusable-grocery-bag-out-of-a-busted-umbrella/ Vielä en ole saanut aikaiseksi, vaikka rikkinäinen sateenvarjokin olisi…itseasiassa kaksi.

    • Kiitti linkistä tuohon kaavaan! KAtsotaan, saanko koskaan sateenvarjokassia aikaan… Varmaan kannattaisi tehdä kaksinkertaisena, eli siis laittaa vuori, jota Saara ehdotti: sateenvarjokangas ei ole mielestäni erityisen kestävää.

      Ja kieltämättä on tärkeää, että kassissa pohja on tehty niin, että tilavuus on riittävä. Pelkkä yksinkertainen saumat yhteen joka kantilta -kassi ei vedä sisäänsä juuri mitään.

  5. En tiedä lasketaanko kuitu”kangas”kassit kangaskasseiksi. Ne ovat niitä useimmiten ilmaiseksi saatuja ja inhoan materiaalia, se menee nopeasti aivan kauhean näköiseksi. Minusta on kätevää kun on paljon erikokoisia puuvillakauppakasseja. Niitä tulee helpommin pidettyä silloin varalla mukana ja käytän niitä myös kotona säilyttämiseen. Keskeneräiset käsityöprojektit & muut ”väliaikaiset” pysyvät tallessa kangaskassissa.

    • Ne kuitukassit ovat yleensä luokattoman huonoja: eivät kestä sen pidempään kuin muovikassikaan.
      Mutta valitettavan monet puuvillaisetkin kassit menevät käytössä ja pesuissa huonoiksi. Itse en ole osannut niitä hyödyntää vielä säilytyksessä tai vastaavissa toimissa, vaikka moni muu tuntuu sen hallitsevan mallikkaasti.

      Monissa kirjastoissa voi jättää kangaskasseja muiden asiakkaiden varakasseiksi. ELi jos kasseja on liikaa, niin kannattaa kysäistä kirjaston hyötykäyttömahdollisuutta.