Kulutusjuhla

Miksi asiakas suuttuu, jos muovikassi ei olekaan ilmainen?

Suvi Nousiainen on kaupan myyjänä välillä ihmetellyt ihmisten suhtautumista muovipusseihin: ”Minulle on monta kertaa tullut vastaan tilanne, jossa asiakkaalla on todellisuudessa oma kassi, mutta jostain syystä tämä kaikesta huolimatta tahtoisi muovipussin – ainakin niin kauan kuin siitä ei joudu erikseen maksamaan. Vastaavasti liian usein on tullut myös vastaan sellaisia asiakkaita, jotka suuttuvat kuullessaan, että muovipussi ei ole ilmainen.

Maksullinen muovipussi herättää yllättävän monissa suuria tunteita.

Toisaalta ymmärrän, että muovipussin oletetaan usein sisältyvän muiden ostosten hintaan, mutta toisaalta joutuuhan jokainen kauppiaskin maksamaan tuotteiden lisäksi myös erikseen tilatuista muovipusseista. Jos pussi muutenkin löytyy jo omasta takaa, eikö sitä voisi siis myös vallan mainiosti hyödyntää?” (Mari Koo)

7 Comments

  1. Jos kyse on näistä pienistä ns. hedelmäpusseista, niin pidän erinomaisena palveluna kassoilla rullasta vapaasti otettavaa pussia. Nimittäin, huolimatta desing- ja insinöörihypetyksestä, edelleenkin koiralle ostettavan maksalaatikkorasian kansi ei ole pitävä, eikä viiliin ole saatu kehitettyä kunnollista kantta! Olen niin monesti hinkannut valuvaa viiliä tai maksalaatikkoa markiisikankaisesta kauppakassistani, että suojelen kyseiset tuotteet AINA hedelmäpussilla ja oletan, että pussien ilmaisuus on varsin näennäistä. Kyllä se hinta aina jostain asiakkailla maksatetaan.

  2. Törmäsin itse samaan asiakaspalveluaikoinani. Muovikassi kelpasi kyllä, jos siitä ei tarvinut maksaa. Ja sitten ihmeteltiin, että mikä siinä maksaa. Työskentelin itsepalvelukirppiksellä, jossa muovikassit olivat ainoita myytäviä asioita, joista kirppiskin joutui maksamaan jotain. Minusta ei ole mikään ihme, että kassista pyydetään joku hurja 0,15-0,20 euroa.

  3. Kyllähän muovipusseista tulee kuluja, myös kauppiaille, riippuen tietysti millaisista pusseista puhutaan.

    Perushedelmäpussi nyt ei paljoa maksa, mutta sitten on mahdollista, että kyseessä onkin esim. hieman paksumpi kassi moniväripainatuksella. -Että kyllä se hinnanotto kasseista on ihan perusteltua väliin.

  4. Sari, jep, ruokakaupoissa kassoilla olevat hedelmäpussit ovat järkevä ratkaisu. Saahan niitä pusseja muutenkin ilmaiseksi.

    Mutta tietysti muissa kaupoissa (joista ilmeisesti tekstin kirjoittaja puhui) ja joihin Elina ja Anna kommenteissaan vittaavat, tilanne on erilainen. Erikoiskaupoissa ilmainen pussi taidetaan helposti mieltää osaksi palvelua, ja niinhän se monessa kaupassa edelleen on.

    Mielestäni pussin tarve riippuu myös ostetusta tuotteesta: alusvaatteet on kiva saada kääräistynä johonkin, mutta tiskiharjan voi heittää omaan kassiin ilman erillistä pussia.

  5. Olen töissä second hand -kaupassa ja logolliset muovipussit ovat meilläkin käytössä – ja ne maksavat sen 20 senttiä. Muovipussin maksullisuudesta hämmästymistä tai jopa suuttumista olen itsekin ihmetellyt. Jotkut ostavat usealla kympillä tavaraa, mutta muovipussin hinta on se kamelin selän katkaisija: ”Ai se maksaa? No en mä sitten ota sitä.”
    Se taas on mulle aivan sama, jos asiakas haluaa pussin vaikka itselläkin sellainen olisi. Kyllä mä myyn jos pyydetään. Yleensä kysyn muutenkin että tarviiko kassia/meneekö noin ainakin siinä tapauksessa jos en selkeästi huomaa, että asiakkaalla on oma kassi tai laukku jota hän ottaa esiin ilmeisenä aikomuksenaan käyttää sitä.
    Hedelmäpusseja meillä on saatavana ilmaiseksi pienen tavaran, kuten tilkkujen ja nappien, keräämiseen. Valuvia ja sotkevia tavaroita meillä ei ole myynnissäkään.

  6. Jos viili tarvitsee muovipussin niin suurempi ongelma on se kangaskassi.. Ei siis kangas vaan se kassin muoto.

    Valtaosa vastaantulleista on lähinnä muodottomia säkkejä joihin ei ostoksia saa pakattua järkevään ja paikoillaan pysyvään järjestykseen toisin kuin esim kauppojen paperikasseihin joissa on selkeä suorakaiteemuotoinen pohja ja suorat seinä. Sellaiseen kun latoo tavarat järkevästi kestävimmästä heikoimpaan niin ikinä ei viilin tai kermaviilin ohut kansi ole pettänyt.

    Esimerkiksi Alkon tekokuituiset kestokassit ovat em syystä käytettävyydessään ihan toista maata kuin useimmat littanat kangaskassit.

    • Olen samaa mieltä siitä, että kunnon kassiin on paljon helpompaa tavarat laittaa. Mutta kyllä se viili tai vastaava mielestäni voi hajota millaiseen kassiin tahansa. Esimerkiksi fillarilla tehty kauppareissu aiheuttaa sen, että tavarat voivat altistua tömähdyksille ja heilahduksille.