Teppo Moisio on perustanut Tavarablogin, jossa hän myy ja antaa erilaisia perheen kaappeihin kertyneita tavaroita. Silti kyseessä ei ole ihan tavallinen myynti, vaan Teppo lupaa kaikille tavaroilleen myös tarinan. Viimeisimpänä ovat nepalilaiset peltilautaset ja niihin liittyvä matka: ”Kun lähdin maasta neljä viikkoa myöhemmin, maa oli sekulaari demokratia. Perustuslaki oli kumottu, uskonto ja kuningas heivattu ulos. Tajuntaan jäi aamu, kun istahdin aamiaiselle hostelliin ja luin lehdestä, että kuningas on luopunut vallasta. Kaiuttimista kuului Tracy Chapmannin Talkin bout a Revolution.

Ennen lähtöä ostin itselleni tuliaiseksi setin näitä nepaliravintoloista tuttuja metallilautasia Kathmandun basaareista. Tykkään niistä yhä, mutta astiakaapissa on melko täyttä. Sain vihdoin koottua reissun kuvat kirjaan, joten lautaset eivät ole välttämättömät pitämään reissua mielessä.

Pyydän näistä 2,5 euroa kappaleelta eli koko setistä 15 euroa. Ainakin aluksi koko setti on myynnissä kokonaisuutena.” (Mari Koo)