Kirjailija Laura Honkasalo on luopunut mm. tilaavievistä huonekaluista. Hän toivoo, ettei tavaroilla olisi tarinoita, jotta niistä voisi helpommin luopua: ”Minulle yksi tärkeimmistä oivalluksista oli (en muista mistä tämä oli peräisin, vai ajattelinko peräti ihan itse), että usein ostamme unelmaelämää varten. Vaatteita ei osteta oikeaa elämää silmällä pitäen, vaan mielikuvissa on se, millaista elämän pitäisi olla.[- – -]
Sama pätee kotiin. Meillä oli olohuoneessa suuri ruokapöytä, sillä minulla oli selkeä mielikuva, että joskus, ihan kohta, alan järjestää ystäville illalliskutsuja. Enimmäkseen pöytä oli ajelehtivan kaman peitossa. Ei kun pois vaan. Heti kun olohuoneessa oli enemmän tilaa, järjestin kahvikekkerit, joihin leivoin kaksi erilaista kakkua. Paljon enemmän minun juttuni kuin illalliskutsut![- – -] Sitten päätin luopua sohvasta. Meillä oli isovanhempieni sohva, joka oli aikoinaan hyvin tehty, mutta jo aika kauhtunut. Uudelleen verhoileminen olisi tullut maksamaan pari tonnia, eikä kukaan halunnut sohvaa edes ilmaiseksi. Joskus tavara on pakko päästää kaatopaikalle, vaikka ahdistaisi. Tilalle tulee kaksi putkinojatuolia, jotka ostin maalaiskirppikseltä kympillä kappale. Kuka määrää, että kodissa on oltava sohva? Sohvassa oli sitä paitsi sellainen suunnitteluvika, että se imi tavaraa. Sen uumeniin katosivat hyödylliset jutut kuten Wiin ohjaimet, mutta se talletti itseensä myös hirveästi roskaa ja saastaa. (Jos vielä joskus hankin sohvan niin puisen. Tai ehkä betonisen.)[- – -]
Sisustuslehdissä haastateltavat sanovat aina, että jokaisella tavaralla heidän kodissaan on tarina. Olen alkanut kammota tuollaista ajattelua. Parempi olisi, kun ei millään olisi tarinaa, elämäntilanteen muuttuessa tavaroista olisi helpompi luopua.” (Mari Koo, linkkivinkistä kiitos Kaisa K:lle!)