Kulutusjuhla

Vanhemman jatkuva matkavakuutus ei tuonutkaan turvaa lapselle, vaikka nettisivuilta sai sellaisen kuvan

Isyyspakkauksen Tommi päätti päivittää perheen vakuutusturvaa. Iso yllätys odotti matkavakuutusten kohdalla: Tommi oli kuvitellut, että alle 15-vuotias kuuluu vanhempien matkavakuutukseen, koska nettisivuillakin näin luki. Asiakaspalvelija kuitenkin korjasi chatissa, että vanhempien jatkuvassa matkavakuutuksessa lapsi ei olekaan vakuutettuna:
”Ehdin jo kirjoittaa chättiin kysymyksen siitä, tarvitsevatko lapset matkavakuutuksia, mutta sitten löysin vastauksen samalta sivulta, jossa kaikki vakuutukseni on listattu: ”Alle 15-vuotiaat mukana matkustavat perheenjäsenet ovat vakuutettuina vanhempiensa tai isovanhempiensa matkustajavakuutuksilla.” Niinhän se olikin, ja olen tätä samaa miettinyt joskus ennenkin. Asiakaspalvelija ehti kuitenkin vastata: ”Jos teillä on jatkuva matkavakuutus, lapset tulee vakuuttaa myös omalla matkustajavakuutuksellaan. Määräaikaisessa matkustajavakuutuksessa he kuuluvat vakuutukseen, jos ovat alle 15-vuotiaita.”

Niin siis että mitä että?

Lapset on siis vakuutettu vanhempiensa matkustajavakuutuksella vain, jos matkustajavakuutus on määräaikainen. Koska oma vakuutuksemme on jatkuva, lapsi tarvitsisi ja olisi aina tarvinnut oman matkustajavakuutuksen.

Miksi tuolla sivulla ei sitten lue niin?

Olemme eläneet neljä vuotta luottaen tähän tietoon, joten emme ole ottaneet lapselle omaa matkustajavakuutusta. Tänä aikana olemme tehneet nopeasti laskettuna kymmenen ulkomaanmatkaa, mm. kolmesti Yhdysvaltoihin, ja kotimaanmatkoja vielä enemmän. Lapsella ei ole ollut siis yhdelläkään matkalla voimassa olevaa matkustajavakuutusta.” (Mari Koo)

2 Comments

  1. Ja firma oli?

  2. Tommi jatkoi asian selvittelyä ja kävi ilmi, että chatissa annetut tiedot eivät pitäneet paikkaansa. Lapsen matkavakuutus olikin voimassa. ”Mitä hän ei tullut tarkastaneeksi oli, että vakuutuksemme on vuodelta 2012, ja se todella kattaa myös vanhempien mukana matkustavat lapset. Vuoden 2013 jälkeen myydyissä vakuutuksissa lapset eivät enää kuulu vanhempiensa vakuutukseen.”

    http://www.lily.fi/blogit/isyyspakkaus/aika-tarkistaa-vakuutukset-osa-2

    ”Nyt tietysti ihmettelen kahta asiaa: Ensinnäkin, mikä ihme on chättineuvojan funktio, jos hän ei osaa vastata kysymyksiin ja antaa jopa väärää tietoa. Toisekseen, mistä ihmeestä minun olisi pitänyt saada tieto siitä, että maksamme aivan turhaan yli tuplahintaa lapsemme vakuutuksesta? Nyt se kävi ilmi puolivahingossa, kun otin vakuutusta toiselle lapselle.

    Nyt ainakin tiedän sen, että on näemmä erittäin suotavaa kerran vuodessa soittaa vakuutusyhtiöön ja pyytä asiakasneuvojaa tarkastamaan kaikki vakuutukset ja kertomaan, onko jonkin vakuutuksen tilalle tullut jokin korvaava ja edullisempi tuote.”