Olen aloittanut uuden kirjoitus- ja nettiprojektin, Ruokamysteerit, yhdessä ystäväni ja ravitsemuksen rautaisen ammattilaisen Leena Putkosen kanssa. Tarkoituksenamme on pohtia tämän vuosituhannen ruoka- ja ravitsemuskeskustelua sekä eettis-ekologisista että ravitsemuksellisista näkökohdista. Nyt naputamme paitsi nettiä, niin myös tekstejä, jotka Otava julkaisee kirjan muodossa ensi vuoden alkupuolella.

Ruokamysteerien nettielämä käynnistyi jokin aika sitten. Nettisivun lisäksi käytämme tietysti myös mm. Facebook-sivua.

Tähän mennessä olemme ehtineet kirjoittaa muutaman blogitekstin. Itse olen kirjoittanut mm. makkarasta:

”Toistaiseksi Suomen tämän kesän kohutuin grillimakkarauutuus on Iso Lerssi. Tuotteen innovaatio oli koko eli se on tavallista makkaraa isompi.

Huoh. Toisissa maissa makkarabisnestä viedään onneksi toiseen suuntaan.

Ruotsissa huoltoasemaketju Preem on lähtenyt mukaan pelastamaan maailmaa ilmastoystävällisemmällä makkaralla. Perusmakkaraan verrattuna tuotteessa on puolet vähemmän lihaa ja tilalle on laitettu mm. porkkanaa ja chia-siemeniä.

Myös lihaisista tuotteista tunnettu Scan on pistänyt kasviksia peliin. Korvish ja Järpish markkioidaan puolittaisina kasvistuotteina eli lihan ohella mukana voi olla vaikka palsternakkaa ja perunaa. Toki kasvisten lisääminen tuotteisiin, joissa niitä normaalisti ei ole, näkyy myös Suomessa: kaupan hyllyltä voi ostaa esimerkiksi kasviksia sisältävää tuorepastaa tai leipää.”

Eilen pohdin kukkakaaliriisiä. Onko se turha elintarvike vai onko tällaisissa valmiiksi käsitellyissä kasviksissa hyvätkin puolensa?

”Lisäksi kaupoissa myydään paljon ruokatuotteita, jotka on suunniteltu helppokäyttöisiksi, mutta joita emme paheksu. Esimerkiksi pakastettujen vihannesten myyminen on hyväksyttävää.

Nyt ovat yleistyneet esimerkiksi salaattibaarit: kokoa läjä tuotteita, kilohinta 14,90 e, maksa ja syö. Ja se on tosi jees, koska saat kivan salaattiaterian.

Harva motkottaa, että onpa typerää, kun myydään valmiiksi pilkottua kurkkua, salaatinlehtiä, keitettyä riisiä tai keitetty kananmuna kalliilla hinnalla uusavuttomille.

Yhden tärkeän näkökohdan keskusteluun nosti vuonna 2013 Maija Haavisto. Tällöin kohuttiin valmiiksi paistetusta jauhelihasta. Haavisto muistutti, että esimerkiksi sairaat ihmiset tai vanhukset voivat tarvita näitä vaihtoehtoa. Jos sormet eivät toimi normaalisti, ei appelsiinin kuoriminen onnistu eikä kokonainen kukkakaali muutu kädenkäänteessä silpuksi.”

Eli tervetuloa seuraamaan kirjoitteluani ruoka-aiheista Ruokamysteereihin!

LeenajaMari20-p

Kuvassa me kirjoittajat. Koska ruoka on myös hauska ja mahtava aihe!