»   Joutilaita hetkiä -blogissa kaivataan Suomeen puistoja, joihin voisi ottaa mallia esimerkiksi Kiinasta: “Suomessa ei ole hyviä puistoja. Suomalainen puistoarkkitehtuuri on enemmänkin tyyliä ”jalkapallokenttä jossa on muutama puu keskellä”. Tätä nurmikkoa sitten halkoo hiekkatiet, jotta ihmiset voisivat mahdollisimman nopeasti kulkea alueen läpi. Jotta puistoa voisi ylistää löytyy sieltä sitten kukkaistutus ja patsas. Sellaisia me kutsumme puistoiksi: parin tien väliin jätetty nurmikkopläntti jossa on muutama kukkapenkki. Tällaisia “keskuspuistoja” on liikaakin. [- - -] Kiinan rakennusarkkitehtuuri on ylellistä ja silmiä hivelevää: estetiikkaan on panostettu paljon, jo vuosituhansien ja se näkyy. Pienissä huvimajoissa voi istahtaa ja antaa maailman vaan olla silleen. Siellä puistot ovat tietyllälailla “orgaanisia”, kuin japanilaiset teepuutarhat. Niissä yhdistyy luonnon villiys hallittuun suunnitteluun.” (Mari Koo) 4 kommenttia.

»   Paha kollektiivi on julkaissut taas parikin kulutukseen kytkeytyvää ideaa. Ensimmäinen on aurinkosateenvarjo: “Sateenvarjoa voi kuitenkin käyttää mukavana henkilökohtaisena tilana kesän tunnun luomiseksi. Sateenvarjon sisäpintaan voidaan piirtää aurinko ja kukkia. Lisäksi sateenvarjon kahvassa oleva kaiutin voi heijastuttaa kesäisiä 3D-ympäristön ääniä varjon kuperan pinnan kautta kuulijan korviin.” Toinen on tavaralaskin: “Kameratunnistimien avulla toimiva (lentokentiltä voi varmaan benchmarkata sopivaa tekniikkaa) tavaralaskuri tunnistaa automaattisesti mistä tavaroista on kyse, pitää selvillä tilaan tuotujen yksikköjen määrän ja hälyttää, jos se ylittää käyttäjän asettaman ohjeellisen arvon. Tällä tavalla laskuri auttaa asukasta välttämään överit niin jääkaapin, vaatehuoneen kuin kirjahyllynkin täyttämisessä.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Saara käyttää ompelukonettaan myös eettisistä syistä: “Käsillä tekeminen ei ole minulle enää harrastus vaan osa elämäntapaani. Se on pieni vastalauseeni Kiina-ilmiölle ja kulutushumalaisen yhteiskunnan takana piilottelevalle riistolle josta kuluttajien korviin tiukkuu vain harvoja, mutta sitäkin huolestuttavampia uutisia.. Itse tehdessäni muistan myös, että valmiina kaupan hyllylle ilmestyvien tuotteidenkin taakse kätkeytyy aina toisten ihmisten työtä ja vaivannäköä. Saavatko tekijät työstään kohtuullisen korvauksen? Saavatko he edes tehdä työtään inhimillisissä olosuhteissa? Jos suhtaudumme välinpitämättömästi halpoihin kulutustavaroihin, suhtaudumme välinpitämättömästi myös tuotantoon kuluneeseen työhön ja kärsimykseenkin sekä siihen huvenneisiin luonnonvaroihin. Kun teen itse, muistan myös niitä jotka tekevät puolestani ne tavarani joita en itse osaa tehdä.” (Mari Koo) 7 kommenttia.

»   Jussi on aloittanut parranajelun klassisella partahöylällä ja netin avustuksella päätyi tekemään höylävalinnan: “Valitsin kuitenkin Merkur Futurin koska se oli saanut myös suosituksia, tosin huomattavasti vähemmän. Useimpien mielestä Futur on ellei nyt loistava niin vähintään kelvollinen kapistus – se kuitenkin jakaa mielipiteitä erittäin voimakkaasti. Futurin modernissa muotoilussa on kohtia joissa joidenkin käyttäjien mukaan ulkonäkö on ajanut käytännöllisyden edelle, kuten esimerkiksi siinä että sileäpintaisessa varressa ei ole epätasaista tarttumapintaa (hankalampi tarttua märillä käsillä), tai siinä että terä kiinnitetään jousikiinnitteisellä kannella eikä ruuvaamalla kuten yleensä (terän vaihto on potentiaalisesti vaarallisempaa). Futurissa on myös hyviä puolia ja säätömahdollisuutensa ansiosta sen pitäisi olla aktiivikäytössä pitkäikäisempi “harrastuksen” kehittyessä ja vaatimusten kasvaessa – sinänsä molemmat mallit kestävät rakenteellisesti varmasti käyttäjänsä eliniän. [- - -] Alkuvalmistelujen (lämmin suihku, kuumassa vedessä liotettu suti) jälkeen itse aloittaminen oli kaikkein vaikeinta. Vaikka terällä ei höylään kiinnitettynä saakkaan pahimmillaan kuin maksimissaan parin millin syvyisen haavan, härveliin tottuminen ja kuhunkin kohtaan sopivien ajosuuntien löytäminen vie aikaa. En onnistunut saamaan yhtäkään varsinaista ajovirheestä johtuvaa haavaa, mutta pari ihonäppyä alkoi kyllä vuotamaan verta terän tasattua nekin.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kriisi kertoo, kuinka hänen Soneran liittymien muutosten vuoksi laskutuksessa oli jälleen ongelmia: “Aloin muistella puolentoista vuoden takaista puhelimen uusimistani. Tuolloin vanha kytkyni oli ihan kunniallisesti jo päättynyt ja päätin siirtyä iPhone-aikaan. Samalla rukkasin liittymäni minimiin pitääkseni kuukausimaksut kurissa. Omalla liittymällä kun ei tulisi soiteltua ja nettailtua kuitenkaan. Kuinka ollakaan seuraava lasku oli tällä tavalla samaan tapaan päällekkäinen. Oli sekä vanhat että uudet kulut samaan aikaan, vaikka ei tietenkään olisi pitänyt. Asia toki korjaantui tuolloin asiallisella asiakaspalvelulle viestittämisellä – ihan kertaviestityksellä – mutta toki mietin hieman ärsyyntyneenä, että niin paljon olen näitä juttuja muiltakin kuullut, ettei laskusynkronointi tunnu olevan puhelinyhtiöiden vahvimpia puolia. Eikä touhu ole näemmä puolessatoista vuodessa muuttunut miksikään.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Rauhaton-blogissa jaetaan kokemuksia ulkomailta ostetun iPhonen huollosta. “Soitin Kuluttajaneuvontaan, josta sain aivan loistavaa palvelua. Asiaa selvittänyt henkilö vahvisti lukemani, että EU-alueelta ostetun laitteen takuun on toimittava samoin jokaisessa jäsenmaassa missä tuote on saatavilla, ja että tuomioistuin ja viranomainen ja lainsäädäntö. Olin helpottunut, sain apua ja minua kuunneltiin. He ottivat asiani hoitaakseen ja auttoivat eteenpäin sen verran, että Apple toimitti minulle linkin Selfsolve-palveluun, jota kautta saisin puhelimeni huollettua.” Tämä palvelu ei kuitenkaan ratkaissut ongelmaa, joten takuuhuollon selvitys jatkui: “Soitin seuraavaksi Applelle itse, ja varauduin siteeraamaan samoja lakipykäliä kuin minua Kuluttajaneuvonnassa auttanut henkilö. [- - -] Apple tutkii puhelimeni takuun ulkopuolisten vahinkojen varalta (ei hätää, niitä ei ole) ja tämän jälkeen minulle lähetetään uusi puhelin. Kuulostaa hyvältä. Mutta uskon vasta, kun kädessäni on uusi (tai korjattu) laite.” (Mari Koo, löydetty Marjutin jakamana) Ei kommentteja.

»   Lupiini avautuu kierrätystuotteista: “Olen miettinyt esimerkiksi “kierrätysdesigniä” aina punavuorelaisia taidekäsityömyymälöitä ohittaessani. Pienissä osuuskuntamuotoisissa kollektiiveissa myydään kaikensorttista veikeää ja vitsikästä: Judovöistä tehtyjä vöitä, soputeltoista tehtyjä olkalaukkuja, LP-levyistä tehtyjä hedelmäkulhoja ja sitä rataa. Useimmat noista esineistä ovat omaan silmääni rehellisesti sanottuna rumia. Kellastuneen harmaasta tietokoneen näppäimestä ei tule kaunista vaikka siitä tekisi hiuspampulan, turvavyön lukko näyttää turvavyön lukolta myös koristaessaan trendikkään graafikko-dj:n kapeita lanteita. [- - -]  Eniten tuossa kierrätysdesignissä riipii kuitenkin se ihme viherpesumeininki, jonka varjolla täysin turhasta ja siivottoman ylihintaisesta hilavitkuttimesta saadaan eettisempi. Monien kierrätyskoristeiden laatu on myös melko heikko: thaimaalaisesta lintukoristeesta ei tule yhtään kestävämpää tai tyylikkäämpää korvakoruna kuin mitä se on alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, mauttomana ikkunakoristeena ollut.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Taloussanomien juttu kertoo EU:n mahdollisista uusista mittareista köyhyydelle. Mittarit sisältävät esimerkiksi ruokailuun, lomailuun tai yllättäviin kuluihin liittyviä näkökulmia.”Yhdeksänkohtainen puutelista ja työttömyyskriteeri kasvattaisivat sosiaali- ja terveysministeriön apulaisosastopäällikkö Carin Lindqvist-Virtasen mukaan Suomen köyhien määrää noin 200 000 henkilöllä eli köyhien määrä kasvaisi 900 000:een”, jutssa kerrotaan. Kummitus pohtii jutun innoittamana, onko hän köyhä. (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kirsti Ellilä olisi halunnut Kapteenskan myyjältä vahvistuksen reppuostoksen kannattavuudelle: “127 euroa repusta oli mielestäni aika paljon, vaikka se ulkonäöltään olikin juuri sellainen jota olin hakenut. Seisoin liikkeessä reppu kädessä ja odotin, että myyjällä olisi aikaa vastata kysymyksiini. Mutta jostain syysta kaikki muu oli kiinnostavampaa kuin vastata minulle. Ehkä esitin asiani jotenkin väärin, koska sanoin että pidin reppua kalliina ja toivoin, että myyjä myisi repun minulle, selvittäisi miksi se kannatti ostaa. Kangas oli mielestäni vähän ohuen oloista ja myös nahkaremmit olivat vähän heiveröisen tuntuiset. [- - -]  Myyjä sanoi vain, että ei Aigle mitään huonoa tee, ennen kuin juoksi taas palvelemaan jotain toista. Minua alkoi ärsyttää. Halusin todella ostaa sen repun, koska olen etsinyt sen näköistä pitkään, mutta pelkäsin ettei se ole riittävän kestävä, ja olisin halunnut myyjän jollakin tavalla vakuuttavan minut siitä, että kannatti pistää 127 euroa reppuun. Mutta hän vain juoksi ympäri liikettä, eikä halunnut edes puoleksi minuutiksi keskittyä ongelmaani. Huomasin yhtäkkiä ajattelevani, että en halua ostaa reppua tältä ihmiseltä.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Jalkapallojen tuotannon eettisyydessä on vielä paljon tehtävää, kertoo kansainvälinen raportti: “Jalkapalloteollisuuden pahimpien ongelmien luettelo muistuttaa kovin paljon tekstiili- ja vaatetusteollisuudesta jo tuttua syntilistaa: pysyvästi pätkityt ja epävarmat työsuhteet, ylipitkät työpäivät ja nälkäpalkat, työsopimusten ja sosiaaliturvan puuttuminen, olematon järjestäytyminen. Jalkapallotuotannon erityispiirre varsinkin Pakistanissa, Intiassa ja Kiinassa on tuotannon ulkoistaminen tehtaista lukuisiin ompelukeskuksiin ja kotityöntekijöille, jotka ovat kaiken valvonnan ja turvamekanismien ulkopuolella.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Jaana Huhta kritisoi aurinkovoidebisnestä: “Nykyään en hanki bikinirajoja, enkä ottamalla ota aurinkoa. En myöskään osta aurinkorasvoja; en ainakaan itseäni varten. Suojaudun mielummin kevyellä vaatekerralla ja varjoilulla. Jostain lukaisin kevyen vaatetuksen viilentävän nakuilua tehokkaammin. Tätähän esim. arabit hyödyntyvät. En suostu vieläkään aurinkorasvateollisuuden pelinappulaksi. Voin toki olla totaalisen väärässä, mutta toivoisin lisää rasvauskriittistä suhtautumista. Mikäli todistetuksi tulee, että emme todellakaan pärjää ilman aurinkorasvaa, niin tällöin valtion tulisi saattaa rasvateollisuus kuriin ja jakaa meille kelakorvattavia kohtuuhintaisia rasvapurkkeja.” (Mari Koo) 5 kommenttia.

»   Pörrö kirjoittaa tuotteiden merkeistä Marimekko-uutisen innoittamana: “Ympäristö- ja lapsityömerkit tuotteissa mielestäni ovat ajoittain jopa vaarallisia ja haitallisia itse asialle. Todellisuudessa niitä ei valvota lainkaan niin huolella kuin niitä yrityksille markkinoivat järjestöt propagandassaan antavat olettaa ja toisaalta kuluttajilta usein puuttuu olennaiset tiedot tuotteesta oman arvion tekemiseksi. Jopa Ilo/ Ipec tunnustaa, että niinkin vakiintuneen järjestelmän voimavarat ovat riittämättömät ongelman esiintuomiseksi. Lähes kaikkiin ostosopimuksiin myös kunnallisella puolella kirjataan toki periaate, että työtä saa tehdä ja teettää vain ILON perussääntöjä noudattaen. Sillä ainakin voidaan sopimusteknisesti juridista vastuuta vähentää tilaajalta/ tuotteen ostajalta mutta itse ostoksen alkuperästä vastuu siirretään alihankintaketjussa aina seuraavalle ketjun pituutta pahemmin rajoittamatta.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kivijalkahoito-blogissa kirjataan kokemuksiaan kokeilusta, jossa eletään pari viikkoa ilman ketjukauppoja. Mirja toteaa mm. ajankäytön ongelmat: “Ruuanlaitto kotona vaatii nykyään suunnittelua. Jos töistä lähtee seitsemän jälkeen, ei ehdi enää Kallion etnokauppoihin, Hallista puhumattakaan. Pikkukauppojen suuntaan voisikin heittää kysymyksen, että olisiko muutama lisätunti pahitteeksi? Tai voisiko ajat valita paremmin? Yhdeksästä viiteen sijaan yhdestätoista seitsemään, esimerkiksi.” (Mari Koo, blogi löydetty Hesarin jutun kautta) 6 kommenttia.

»   Kansanedustaja Jyrki J. Kasvi valottaa politiikan kansainvälistä lahjakulttuuria: “Lahjakulttuurissa on toki eroja eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Kiinan matkustusohjeissa mainitaan erikseen, etteivät kiinalaiset välttämättä osaa arvostaa pelkistettyä pohjoismaista muotoilua (lue: ei Aalto-vaaseja). Joku voisi vastaavasti kirjoittaa kiinalaisille matkustusohjeen, jossa kerrottaisiin pohjoismaalaisten arvostavan tylsän pelkistettyä muotoilua. Lahjan krumeluureilla kiinalaiset viestivät arvostuksesta! Lahjalla yritetään kertoa myös muita viestejä. Esimerkiksi eduskunta oli taannoin hankkinut eduskunnan logolla koristettuja muistitikkuja. Tarkoituksena oli kai kertoa Suomen olevan teknologian edelläkävijä. Mutta pari vuotta varastossa seistyään pienimuistisilla tikuilla oli vain museaalista arvoa. Niitä ei kehdannut antaa enää kenellekään. Saamistani lahjoista ehkä häkellyttävin on Pekingin lentoaseman uuden terminaalin 1:8181 pienoismalli. Se on valettu metallista, ja painaa puujalustoineen vähintään kuusi kiloa (isompaa vaakaa ei talosta löytynyt).” (Mari Koo, kiitos vinkistä Erkalle) Ei kommentteja.

»   Haarukka toivoisi ylioppilaille muita lahjoja kuin turhaksi käyvää tavaraa: “Voisiko jopa ylioppilasta tai muuta valmistujaa lahjoa ruokaisasti? Itse yritin myydä kirpputorilla korkeaa pinoa elämänviisausopuksia, joita minulle ylioppilaaksituloni kunniaksi lahjoitettiin (eivät tahtoneet mennä kaupaksi, kuka haluaisi?), joten ainakin niille ruoka olisi hyvä kilpailija. Lahjakortti hauskaan ravintolaan, lahjakortti “meille illalliselle”, sampanjapullo juhlan kunniaksi, leivontatarpeet hyvän ohjeen kera… Lopulta yksi arvokkaimmista asioista, mitä sukulaiset voivat nuorille antaa, ovat minusta sukupolvelta toiselle kulkeneet reseptit (tai ruisleivän juuri).” 2 kommenttia.