“Suomalaisten vaateyhtiöiden hankinnat kaikkein heikoimpien työolojen maista ovat parissa kolmessa vuodessa selvästi lisääntyneet, mutta yhtiöiden vastuullisuusvalvonta ei ole vastaavasti tehostunut. Yksi kyselyyn vastanneista yrityksistä on hankkinut vaatteita sotilasjuntan hallitsemasta Burmasta, toinen ilmoittaa harkitsevansa vaatteiden teettämistä Pohjois-Koreassa.”

Näin kerrotaan Finnwatchin tekemässä raportissa, joka julkistettiin tänään. Kyselytutkimus kattaa 28 yritystä, jotka myyvät Suomessa vaatteita tai urheiluvaatteita ja –välineitä. Vastaava kysely oli toteutettu myös vuosina 2006 ja 2007.

“Edistystä on tapahtunut vain vähän tai ei ollenkaan, raportissa päätellään. Useimmilla kyselyyn vastanneilla yrityksillä on kyllä käytössään yhteiskuntavastuun ohjeisto, jota parin yhtiön tapauksessa on myös kehitetty kattavampaan suuntaan. Ohjeiston toteutus ja sen valvonta on kuitenkin yhä erittäin puutteellista, raportin tekijä päättelee.”

13 kotimaisesta vaateyhtiöstä kymmenen ilmoittaa, ettei niillä edelleenkään ole käytössä minkäänlaista vastuullisuusvalvontaa tai että tarkastukset hoidetaan laadunvalvonnan yhteydessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vaatteiden tekijöiden työoloja ole uskottavalla tavalla valvottu.

Urheilualan 11 yhtiöstä ulkopuolisia tarkastuksia käyttää vain yksi eli Amer Sports, joka ei kuitenkaan kerro tarkastusten tuloksista. Toisin kuin useat muut kansainväliset urheiluyhtiöt Amer ei myöskään ole julkistanut hankintaketjuaan.

Tavaratalot ja marketketjut ovat hoitaneet vastuuvalvontansa liittymällä yritysten eettiseen BSCI-järjestelmään. Se tekee tehdastarkastuksia yritysten yhteiseen käyttöön. Suomalaisyhtiöistä BSCI-järjestelmän edelläkävijöitä ovat Kesko, Tuko ja Stockmann. Nyt verkostoon kuuluvat yhtä lukuun ottamatta kaikki selvitykseen osallistuneet tavaratalo- ja marketketjut.

Jäsenyys ei tarkoita sitä, että läheskään kaikki jäsenyhtiölle vaatteita tuottavat tehtaat olisivat BSCI:n tarkastusten piirissä tai että ne olisivat läpäisseet tarkastuksen.”

Lisäys:

Koko raportti (pdf) FinnWatchin sivuilla.

Samalla tietysti voi mainita Puhtaat vaatteet -kampanjan alkamisen, löytyy myös Facebook-ryhmä.

Kannatan turhistarhauksen kieltämistä: eläinten kasvattaminen pelkästään nahkansa vuoksi ei ole tarpeellista eikä nyky-yhteiskunnassa hyväksyttävää.

Silti olen tänä talvena kulkenut ahkerasti turkishattu päässäni. Kyseinen päähine (ilmeisesti minkkiä) on kenties isoäitini tai äitini vanha: olen sen joskus napannut haltuuni, kun se on kotikodin varastoista löytynyt.

Hattu on lämmin ja kivannäköinen, aikoinaan käsintehty. Se on kestävä kierrätysasuste, joka lojuisi käyttämättömänä, ellei olisi päässäni näillä pakkasilla.

Mutta viestinkö kannattavani turkistarhausta, kun käytän hattua? Onko tekopyhää vastustaa jotakin, jos arjessaan kuitenkin suostuu kulkemaan kuollut eläin päälaellaan?

Omatuntoni ei ole siis suuresti kolkutellut, kun kyse on erittäin käyttökelpoisesta perintövaatteesta, mutta tiedostan ristiriidan.

Onko tekoturkis sen parempi?

Samaa ristiriitaisuutta edustavat silti mielestäni jossain määrin myös tekoturkikset, erityisesti ne, joiden halutaan näyttävän aidolta turkikselta. Tekoturkiksethan tavallaan viestivät sitä, että turkis on hienoa ja tyylikästä.

Eikä perustallaaja katukuvassa edes voi aina erottaa, onko jokin somiste aitoa karvaa vai öljystä valmistettua tekoturkista.

Eli siis: jos päässäni olisikin tekoturkishattu perintöturkishatun sijaan, niin olisiko sillä mitään väliä? Tiettyä turkismyönteisyyttä sekä turkisten hyväksyttävyyttä sekin tavallaan viestisi.

Tienaan mm. kirjoittamalla kulutuksesta, ja yksi tuotoksiani ostava taho on S-ryhmä. Viime vuoden lopulla käytin aikaani laatimalla Vastuullisen kuluttamisen opasta, jota nyt voi tutkailla netissä. Valitettavasti mitään mielettömän kätevää nettiratkaisua oppaalle ei voitu kehittää, joten sitä voi siis lukea joko pdf:nä tai digipaper-versiona.

Opas on pintaraapaisu siihen, mitä kaikkea eettis-ekologisuuteen liittyvää perusmarketissa asioiva voi kohdata ja millaisilla valinnoilla voisi itse vaikuttaa. Opas ei ole siis täydellinen tietopankki, mutta jonkinlainen yritys koota vastuullisuuteen liittyvää arkista kuluttajatoimintaa henkilölle, joka nyt on heräilemässä omien ostosten taustoihin.

Tietoa näistä teemoista tulee koko ajan lisää. Ongelmiakin silti riittää: esimerkiksi erilaiset ympäristörasituksiin liittyvät laskelmat yms. painottavat erilaisia asioita. Joten oman järjenkäyttö on tietysti ihan sallittua.

Suurimmat arjen ratkaisut liittyvät asumiseen ja liikkumiseen, ruoka tulee kolmantena. Ja kyse on melkoisista yhteiskunnallisista ja poliittisista asioista, joten kaikkea ei voi kuluttajan (tai tuottajien) niskaan kaataa.

Välillä tuntuu, että näissä vastuullisen kuluttamisen asioissa syynätään pieniä yksityiskohtia (kuten muovikassi vai paperikassi, tomaatti Suomesta vai Espanjasta) sen sijaan, että uskallettaisiin muuttaa rakenteita. Eli esimerkiksi siirrytään toimintaan, jossa syödään tuoreita tomaatteja vain kesäaikaan. Tai ei sallittaisi automarkettien rakentamista jonnekin haja-asutusalueelle. Tai moottoriteiden ja parkkipaikkojen lisäämisen sijaan kehitettäisiin raideliikennettä tai kaupunkipyöräilyä. Tai kehitettäisiin energiansäästöä ja uusia energiantuotantomuotoja esimerkiksi sen sijaan, että vakuutellaan lisäydinvoiman tarvetta.

En väheksy pienten muutosten merkitystä yksittäisen ihmisen toiminnassa, mutta silti toivon, että hieman radikaalimmin uskallettaisin rajoittaa ihmisten kulutusta.

Onhan jo omituista haloota nostanut sekin, että Helsingin kouluihin päätettiin tuoda yksi kasvisruokapäivä viikossa.

Sea on törmännyt kaupassa Chiquitan ilmaislahjaan, banaaninviipaloijaan.

“Ilmaiseksi olisi saanut, mutta kauppaan jäi”, Sea kommentoi.

(Kuva Sean blogista)

Eilisessä Hesarissa oli Kaupunki-sivuilla juttu siitä, miten lähiruoka tekee uutta tuloaan Helsinkiin. Samaa aihetta on käsitelty mm. Ruokatiedon uutisessa “Kokit hyödyntävät kontaktejaan pientuottajiin ryhtymällä ruokakauppiaiksi“.

Kyse on siis siitä, että Helsinkiin on avautunut yhä lisää pieniä myymälöitä, jotka tarjoavat kotimaisia pientuottajien valmisteita.

Juuren Puodista sunnuntaiherkut

Viimeisin kaupoista on Juuren Puoti, jossa itsekin piipahdin pari viikkoa sitten. Itäsuomalaisena oli pakko ostaa vatruskat ja sultsinat, muuten tyydyin vain ihailemaan kivanoloista kauppaa.

Hinnat ovat tietysti korkeammat kuin perusmarkettikamassa, mutta palvelu on miellyttävää ja tuotteet huolella valittuja.

Juuren Puodissa on vieraillut myös Hanna:

“Juuren Puotiinhan ovat ehtineet jo monet muutkin ruoasta puhuvat ja epäilemättä sinne löytävät tiensä vielä monet monituiset muut. Sietääkin löytää, sillä valikoima varioi kivasti esimerkiksi sen Maatilatorin valikoimasta, toki yhtäläisyyksiäkin löytyy.

Tarjolla on tietysti vaikka mitä, mutta minä kehottaisin menemään etenkin villiyrttien ja kylmätiskin tuotteiden perässä.”

Herkkuleipomuksia ja brunssia Crustumissa

Eteläisemmän Helsingin uusista elintarvikemyymälätuttavuuksista on pakko mainita myös leipomo-kahvila Crustum (Pursimiehenkatu 7).

Siellä olen istunut brunssilla (12 e, kuvassa brunssin pöytää) pariin otteeseen: hiukkasen ahdasta silloin, kun kaikki muutkin haluavat paikkaan nauttimaan viikonloppuaamiaisen, mutta leivät ja sämpylät ovat herkkua. Ja kahvi on hyvää.

Lähileipomot Avikainen ja Kannisto

Hesarin eilinen juttu nosti isosti esiin Avikaisen leipomon, joka on Kalliossa Torkkelinmäellä. Tätä lähileipomoani olen kehunut ennenkin: kahdeksankymppinen Elvi Avikainen on usein myyntitiskin takana ja mikäs sen hienompaa kuin käydä ostamassa lämmin, paperiin kääritty ruisleipä.

Mainittakoon helsinkiläisistä pienemmistä leipomoista vielä sen verran, että Kanniston leipomo on avannut viime vuoden puolella uuden myymälän Lasipalatsiin.

Elintarvikkeiden satunnaisotetuista näytteistä löytyy usein jäämiä kasvinsuojeluaineista. Nämä jäämät jäävät kuitenkin yleensä määräysten mukaisiksi.

Näin kertoo elintarviketurvallisusuvirasto Evira, joka on julkistanut tilastoja vuoden 2008 kasvinsuojelujäämistä. Satunnaisotannalla tutkittaviksi oli valittu 1961 tuotetta.

“Satunnaisnäytteenoton perusteella otetuista näytteistä 59 % sisälsi kasvinsuojeluaineiden jäämiä. Hedelmänäytteistä jopa 80 %, kasvisnäytteistä 54 % ja viljanäytteistä 56 % sisälsi jäämiä. Kotimaisista tuotteista 37 % sisälsi kasvinsuojeluaineiden jäämiä, muista EU-maista peräisin olevista tuotteista jäämiä oli 67 %:ssa ja kolmasmaatuotteista 61 %:ssa. Jäämäpitoisuudet olivat kuitenkin alhaisia ja 94 % näytteistä oli määräysten mukaisia.”

Määräystenvastaisia näytteitä, joissa havaittiin jäämiä yli sallitun enimmäismäärän, oli 117 kpl (6,0 %). Näistä suurin osa, 84 näytettä, oli peräisin kolmansista maista ja 28 näytettä muista EU-maista peräisin olevia tuotteita. Kotimaisista tuotteista kaksi näytettä ylitti sallitun enimmäismäärän (vadelma ja tilli).

Luomutuotteissa 13 näytteessä (13 %) havaittiin kasvinsuojeluaineiden jäämiä. Kaikki jäämähavainnot tehtiin tuontielintarvikkeista. Luomumerkinnät määrättiin poistettavaksi 10:stä tuotteesta.”

Määräystenvastaisista tuotteista melkoisen iso osa, noin neljännes, oli Thaimaasta:

“Jäämiä havaittiin erityisesti tuoreissa mausteyrteissä, kuten korianterissa ja basilikassa, tuoreissa maustepaprikoissa, pavuissa, munakoisoissa ja sipulissa. Muut määräystenvastaiset tuotteet jakaantuivat tasaisesti usean eri alkuperämaan kesken, Kiinan (6 %), Egyptin ja Israelin (5 %) ollessa seuraavaksi yleisimmät määräystenvastaisten tuotteiden alkuperämaat.”

En nyt äkkiseltään löytänyt tietoa, milloin puhelinluetteloiden jokavuotinen jakelu alkaa pääkaupunkiseudulla. Mutta olettaisin, että perinteitä noudatetaan ja puhelinluetteloihin liittyvä ovikellojen rimputus alkaa tammikuun lopulla. Tampereella Fonectan luetteloita jo jaetaan.

Siispä jos et puhelinluetteloita kaipaa, niin muista laittaa erillinen lappu “Ei puhelinluetteloita” oveesi. Kiinnitä se myös niin, että jakaja sen varmasti huomaa. Lapun voi askarrella itse tai tulostaa valmiin.

Vuoden 2011 Fonectan puhelinluettelon jakelun voi kieltää jo nyt nettilomakkeella.

“Fonecta tarjoaa myös mahdollisuuden peruuttaa Puhelinluettelo suurimmilla jakelualueilla eli Helsingin Seudun ja Pirkanmaan puhelinluetteloalueilla. Vuoden 2011 Puhelinluettelon jakelun voi näillä alueilla peruuttaa täyttämällä alla oleva lomake 30.11.2010 mennessä. Muualla Suomessa Puhelinluettelon vastaanottamisesta voi kieltäytyä ”Ei Puhelinluetteloa” -ilmoituksella laatikossa tai ovessa.”

Kiitokset Fonectalle tästä mahdollisuudesta! Vastaakohan Eniro kuluttajien viime vuonna virittämään toiveeseen ja laatii samanlaisen palvelun?

Syksyllä uutisoitiin, miten ns. biopussit eivät välttämättä maadu niin nopeasti kuin muu biojäte, joten ne erotellaan koneellisesti muusta biojätteestä.

Huhdan Jaana halusi tarkempaa selvyyttä ja otti yhteyttä Helsingin seudun ympäristöpalveluihin kysyen biojätepussien kohtalosta. Jaettakoon Jaanan ansiokkaasti kysymä tieto täälläkin eteenpäin:

“K: Hei, tiedustelisin, kuinka jätteidenkäsittelyssä käy Bioskapussillisille biojätteille. Kyseinen pussi maatuu melko huonosti. Mihin tällaiseen pussiin pakatut biojätteet loppujenlopuksi päätyvät?
Onko HSY:llä niiden käytöstä huomautettavaa?

V: Hei, Bioska- tai muuhun tärkkelysmuovipussiin pakattu biojäte päätyy yhtä lailla kompostointilaitokseen käsiteltäväksi kuin muukin biojäteastiaan laitettu materiaali.

Aluksi biojäte möyhitään koneellisesti, jolloin mm. biopussit repeytyvät. Näin ollen pussin sisältö purkautuu pussista ja jatkaa matkaansa kompostointitunneliin. Kompostointilaitoskäsittelyn eli noin kolme viikkoa kestävän esikompostoinnin jälkeen kompostimassa siirretään jälkikompostoitumaan. Tässä vaiheessa massa seulotaan, jotta vielä maatumattomat ja vierasaineet (astiat, ruokailuvälineet, kukkaruukut, vaipat, tavalliset muovikassit jne, joita materiaalista yhä löytyy) saadaan massasta pois. Se osa biohajoavista muovipusseista, joka ei mahdollisesti ole ehtinyt kompostoitua tai pilkkoutua riittävän pieneksi, yleensä karsiutuu muun maatumattoman aineksen kanssa ns. seulaylitteenä ja päätyy yleensä kaatopaikalle tässä vaiheessa.

Biomuovista valmistettuja pusseja voi vallan hyvin käyttää edelleen, joskin suosittelemme paperipusseja/sanomalehtipaperia.”

Lisäys: Biohajoavat pussit ovat muuten tulossa ilmaiseksi jakoon S-ryhmän hedelmäosastoille.

Kulutusjuhlassa on jo aiemmin jaettu Jazmanautin ohjeet paperisen biojätepussin taitteluun.

Montaako tuotetta levität kasvoillesi ja kropallesi päivän aikana? Siis kosteusrasvoja, meikkejä, deodoranttia, hajuvettä, hiustuotteita jne?

Itse olen tänään käyttänyt vähän tuotteita: kolme erilaista kosteusvoidetta (yksi kroppaan, yksi naamalla, yksi silmänympäryksille) ja deodoranttia. Naaman meikkaamiselle tai hiusten laittamiselle ei ole ollut tarvetta, kun en ole kotoani liikahtanut mihinkään. Hammastahnaa kävi suussa tietysti myös, samoin aamun suihkussa saippuaa iholla ja shampoota päässä.

Mutta normaalioloissa niistä kertyisi helposti kymmenkunta tuotetta lisää (hiuslakka ja -vaha, ripsi- ja luomiväri, rajausväri, puuteri, poskipuna, hajuvesi…).Tällöin pääsisin siihen lukuun, joka vastaa deodoranttiyhtiö Bionsenin arviota brittinaisten kosmetiikkatuotteiden käytöstä eli iholle levitetään viittätoista tuotetta päivässä (Kumppani-lehti 1/2009, “Kyllä Hippo tietää” -palsta).

Bionsenin mukaan nämä tuotteet voivat sisältää noin 515 eri kemikaalia, uutisoi Reuters.

Luonnonkosmetiikka ei ole täydellinen ratkaisu

Kaikki kemikaalit eivät tietysti ole vaarallisia, ja kosmetiikan ainesosia tutkitaan. Luonnonkosmetiikka on nyt kovasti esillä, mutta eihän sekään mikään täydellinen ratkaisu kaikkiin ongelmiin ole. Jokaisen tuotteen tuotanto kuluttaa jollain tavalla ympäristöä, ja luonnonkosmetiikkakin voi aiheuttaa yliherkkyysoireita.

Itse pyrin viime vuonna ostamaan mahdollisimman vähän uusia tuotteita, käyttämään vanhat loppuun ja ylipäätään tarkkailemaan kosmetiikan käyttöä: ei lankeamista kosmetiikkaosastojen halpistarjouksiin, vaan hyviksi havaittuja perustuotteita. Toki netistä löytyy esimerkkejä myös esimerkiksi ilman shampoota elävistä, mutta itse en ole vielä niin pitkälle päässyt…

Omassa kosmetiikkakäyttäytymisessä olisi siis vielä parantamista. Yksi tekijä on esimerkiksi hiusten värjäys: vakiokampaajani käyttää normaaleja hiusvärejä, jotka oletettavasti sisältävät tujakan kemikaaliannoksen. Mutta pyrin sitten siihen, ettei tukan tarvitse olla koko ajan viimeisen päälle värjättynä.

Kosmetiikkateollisuudella on myös eettiset ongelmat

En niinkään ole kiinnostunut siitä, aiheuttavatko tuotteet minulle jotain terveysriskejä. Olen kiinnostunut siitä, millaista valtaa kosmetiikkayritykset käyttävät niin meihin kuluttajiin kuin raaka-aineiden tuottajiin sekä millaisia kokonaisympäristövaikutuksia kaikella kemikalisoitumisella ja kosmetiikkaan liittyvällä toiminnalla on.

Yksi esimerkki kosmetiikkatuotannon alkuperään liittyvistä ongelmista on Kumppanin juttu “Argan-öljyn tarina”.

“Argan-öljy on kylän naisten elinehto. Sitä uhkaa nyt paitsi ilmastonmuutos myös suuryritysten hintakilpailu. [- - -]
“Suuryritykset markkinoivat tuotteitaan ajatuksella argan-öljyn avulla työllistyvästä berberinaisesta. Todellisuudessa ne eivät osallistu osuuskuntien toimintaan millään tavoin”, Charrouf tuhahtaa.”