»   MTT:n erikoistutkija Antti Ihon mielestä ruokahävikkikeskustelu on ollut yksipuolisen paasaavaa: “Jonkin suuruinen ruokahävikki on aina järkevää. Nollahävikkiin päästään vain siinä tapauksessa, että tarpeeksi suuri osa ihmiskunnasta on tasaisesti pallolle levitettynä jatkuvasti nälkäkuoleman partaalla. Lautasella tehtävät markkinattomien ponnistelujen hyvinvointivaikutuksia on vaikeampi viedä Excel-taulukkoon: kokeilevan ruuanlaiton hauskuus, epäonnistuneen kasvispihvikokeilun väkisin syömisen tai lapsille syöttämisen tuska verrattuna roskiin heittämisen helpotukseen tai ruokavaraston koon pienentämisen arjen pyörittämistä vaikeuttava vaikutus. Analyysin sijaan saamme lukea melko monotonista paatosta siitä, miten paljon ruokaa lentää roskiin miten milloinkin laskettuna; kotitaloudet, ravintolat tai vasenkätiset paperityöläiset heittävät kuukaudessa niin ja niin paljon syömäkelpoista ruokaa roskiin. Entä sitten? Ruokahävikki ei eroa millään lailla muusta prosessin aikana tapahtuvasta häviöstä. Ilmaston tai vesistöjen kannalta ei ole väliä, tuotetaanko ulkoisvaikutukset navetassa, pellolla, tehtaassa vai päiväkodissa. Ainoastaan sen pitäisi olla tärkeää, miltä osastoilta niiden vähentäminen on pienimmän riesan tie. Erityisesti lautaseen kohdistuvasta hävikistä messuaminen on vaarallista – ainakin Suomessa. Kaikille yhteinen kouluruokailu ja ruuan roskiin heiton kyttääminen ovat nimittäin lapsille vaarallinen yhdistelmä. Toivoa sopii, että opettajat ala-asteilla ja lastentarhoissa ymmärtävät, että lapsille pitää antaa ruokarauha. Jos Palmian massa ei maistu, jättäkööt syömättä.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Vihreän Langan blogissa Jukka Nikulainen jatkaa dyykkauslöytöjen kertomista. Tällä kertaa kohteena ovat tekstiilit: “Omituisemmalta tuntui löytää roskiksesta ehjä Ralph Laurenin puuvillapaita tai Conversen laukku. Paidan hihassa on mitättömän pieni tahra, joka ei lähtenyt pesussakaan, ja laukku oli reunoistaan hieman kulunut. Nämä olivat kai riittäviä syitä heittää ne roskiin. Jotkin tuttuni vierastavat dyykittyjen vaatteiden käyttöä. Ehkä juuri vaatteet tuntuvat liian henkilökohtaisilta, kirjaimellisesti iholle tulevilta. Tätäkin asennetta olisi syytä miettiä uudelleen. Jos teetämme vaatteemme planeetan toisella puolella ja rahtaamme ne tänne, meillä on mielestäni velvollisuus myös käyttää ne loppuun asti. Pesun jälkeen vaatteisiin ei jää entisestä omistajastaan mitään jäljelle.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   pni on seurannut kuukausittaista mainosmääräänsä mielenkiintoisella tavalla: “Keräsin kaiken minulle tilaamatta tulevat mainoslärpäkkeet, paikallislehdet ja sensemmoiset. Joka kuun lopussa heitin pinon vaa’alle, kirjaten määrän muistiin. Yhteensä vuoden aikana on kämppääni tungettu hiukan yli 28 kiloa paperimateriaalia jonka olen vienyt paperinkeräykseen.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Maa- ja kotitalousnaisten Älä ruoki hukkaa -blogi käsittelee tähteeksi jäävää ruokaa ja sen hyödyntämistä. Päivän blogitekstissä ohjeistetaan perunarieskoihin, ja vanhemmissa teksteissä pohditaan mm. pienten lasten lautasilleen jättämän ruuan määrää ja kohtaloa. Miten lapset voisi kannustaa syömään lautaset tyhjiksi? (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Heikki Honkala kirjoittaa Arvokas ja herkullinen jäte -dokumentista: “Me luulemme, että tuote on vanhenemassa kelvottomaksi, kun “eräpäivä” lähenee. Kaupat saattavat heittää tuotteet pois, jopa 5-6 päivää ennen kyseistä takarajaa, koska ne eivät mene enää kaupaksi yhtä hyvin. Lisäksi tuo kurja päiväys lievittää omaatuntoa kotona, kun heitetään kelvollista ruokaa roskiin. Tuotetusta ruoasta jopa puolet menee roskiin. Viljelijä joutuu karsimaan perunoista liian isot ja liian pienet, koska kauppa ei huoli niitä. Sama kohtalo on aivan hyvillä perunoilla, jotka ovat muodoltaan rumia. Jos ruokatavara selviää kauppaan saakka, se voidaan heittää siellä roskiin, vaikka on vielä aivan syömäkelpoinen. Jos se selviää tästä karsinnasta jonkun kotiin jääkaappiin, se voi sielläkin lentää roskiin aivan kelvollisena. Joku jossakin on tehnyt työtä kasvattaakseen banaaneja ja osa näistä tekee tuhansien kilometrien matkan vain päätyäkseen syömättöminä kaatopaikalle.” (Mari Koo) 4 kommenttia.

»   Jyrki J. Kasvi on tyrmistynyt teiden varsille jätetystä roinasta: “Joillain suomalaisilla on kummallinen, solipsistinen maailmankäsitys: Jos roina ei ole minun silmissäni, sitä ei ole olemassa. Tämä ajattelutavan seurauksena on ihan järkevää kantaa vanhat sohvakalustot, televisiot ja jääkaapit peräkärryyn, ajaa kärry metsätielle ja kipata satsi tien poskeen. Ainakin Kotkan suunnalla tapa on valitettavan yleinen. Tai eihän näitä lektolaaridikuleita kovin montaa kappaletta tarvita, kun jälki on rumaa. Mökkikuntani Pyhtään veronmaksajat siivosivat metsäisen mökkitieni varresta viime kesänä mm. auton moottorin, puoli tusinaa jätesäkillistä sekajätettä ja makuuhuoneen kaluston parivuoteineen kaikkineen. Sen jälkeen, vajaassa vuodessa tien varteen on ilmestynyt mm. neljä (4) sohvaa ja auton akku.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Pörrö kommentoi Turun Sanomien juttua, jonka mukaan kierrätyspisteisiin tuodaan erityisesti kesäaikaan tavaraa, joka ei sinne kuulu: “Jos roskienkäsittelypaikalle järjestäen tuodaan sekajätettä ja ongelmajätettä eiköhän se kerro enemmän siitä että a) paikalle tarvitaan myös niille keräyssäiliö b) paikan mainonta on mennyt perille siinä että se on jätteille tarkoitettu paikka c) ihmiset kaupunkialueellakin tarvitsevat isoille jätteille (patjat yms.) vastaanottopaikkoja d) keräyspisteitä on liian harvassa koska niille rahdataan kerralla kaikki Lisäksi keräyspisteet ovat aika usein kuvan osottamassa kunnossa koska niitä ei tyhjennetä ja hoideta riittävällä huolella, erityisesti kesäaikaan. En ymmärrä miksi asiaa ei pyritä ratkomaan siltä puolen että pyrittäisiin palvelemaan ja kannustamaan ihmisiä kierrättämään ja lajittelemaan roskiaan. Pelkään että tämä syyllistäminen kannustaa ihmisiä kantamaan erityisesti ne ongelmajätteet sekajäteastiaan. Luulisi että on suurempi ongelma lajitella ongelmajätteitä rekkakuormallisesta **skaa kuin lajitella niitä roskiksen vieressä olevasta kasasta.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Niko kertoo tilastoja vaatteiden kierrätyksen taustalta: “Vuonna 2008 7,6 miljoonaa kiloa vaatteita kierrätettiin UFF:n kierrätyspisteessä. Niistä vain 1/3 pääsi UFF käyttöön ja loput menivät muihin tarkoituksiin (kuten ”energiajakeeseen” eli polttojätteeksi). Lähetystori FIDA kierrättää myös vaatteita ja heidän vaatekilomääränsä on noin 1 miljoona kiloa, joista n. 17 % menee suoraan energiajakeeseen (170 tonnia). Voimme tämän perusteella arvioida, että vaatteita poltetaan(!!) joka vuosi Suomessa n. 900 tonnia. Kyseessä ei ole mitään vaateriekaleita – vaatejäte on oma asiansa – vaan käyttökelpoisia, joskus miltei uusia vaatteita. Syy vaatteiden polttojätteeseen joutumiselle on se, että näillä kierrätysjärjestöillä ei yksinkertaisesti ole resursseja kierrättää sitä vaatemäärää, jota ihmiset kuluttavat. Ystäväni, joka on eko-vaatesuunnittelija ja kierrätysasioihin perehtynyt, arveli, että Suomessa menee kierrätykseen yhteensä noin 20 miljoonaa kiloa, eli 20 000 tonnia vuodessa, ja tämä on sentään maa, jossa asuu noin 5,5 miljoonaa ihmistä – vain reilut puolet vaikkapa New Yorkin asukasmäärästä.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Pikku-Apuri ehdottaa punaisten tarjoustarrojen korvaamista vihreillä myönteisemmän mielikuvan vuoksi: “Siitä tulikin mieleeni, että kannattaisiko näiden vanhojen tuotteiden tarjouslaput olla parempia? Neonpunainen tarjouslätkä viestii vain negatiivisuutta: Tuote on jo pilaantunut ja asiakas joka sen koriinsa kourii, köyhä ja epätoivoinen. Eikö tuo tarrapohja voisi olla esim. vihreä? Sillä siitähän on kysymys: ekologisuudesta. Ihmiset pelastavat tuotteen roskiskohtalolta. Tekstiksi joku houkutteleva kehoitus? Kyse tässäkin on asennemuutoksesta – paha onkin hyvää. Ainakin itse ostaisin näitä tuotteita enemmän, ja säästäisin taas parikymppiä viikossa lisää. Se tekee tuhat euroa vuodessa/ talous. Tarrapohjan muutoksella.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Terhi Ainiala käy mielellään Sortti-asemalla: “Käytiin viemässä rojua Sortti-asemalle. Puutarhajätettä, puutavaraa, metallia ja muuta rompetta kertyi helposti peräkärryllinen. Jäi muuten vielä seuraavaksikin kerraksi, sillä viimevuotisen remontin jälkiä siivotaan yhä. Sortti-asemilla käynti on mielihommiani. Kuinka palkitsevaa ja terapeuttista puuhaa! Puhdistaa nurkkiaan ja päästä eroon tarpeettomasta roinasta. Ja sitten Sortti-asemalla lajitella jätteet oikeille lavoille. Viskoa vanhoja laudankappaleita oikein olan takaa. Tyhjentää risu- ja oksasäkkejä risuosastoon, lehtisäkkejä lehtiosastoon. Viedä vanhat maalipurkit ja muut ongelmamömmöt paikoilleen. Henkilökunta antaa vielä hyvänmielen lisän. Lutvia, rentoa ja asiantuntevaa porukkaa. Ei nipoteta turhasta, mutta annetaan hyvät ohjeet ja neuvot. Ja entäs sitten nimi! Se on mainio.” (Mari Koo, kiitos linkkivinkistä Kaisa K:lle) Ei kommentteja.

»   Kiinnostaako omien jätemäärien ilmastovaikutus? HSY:n jätelaskuri Konsta auttaa: “Konstan avulla voit laskea kotitaloutesi jätemäärän ja jätteiden aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt. Laskurin päätarkoituksena on kiinnittää huomiota jätteiden määrään, niiden vähentämiseen ja lajitteluun.” (Mari Koo, via Digitoday, kiitos vinkistä, Suviko) Ei kommentteja.

»   Sveitsissä joutuu opettelemaan uuden tavan jätteiden käsittelyyn. Tästä kirjoitin Luonto-Liiton Kulutus.fi -blogiin: “Kotimme yhteydessä ei siis ole minkäänlaisia yleisiä, koko kuuden asunnon yhteisiä talon roskiksia, jotka joskus tyhjennettäisiin. Sen sijaan nämä sekajätepussit kerätään maanantaisin. Papereille, pahville ja tekstiileille on omat keräyspäivänsä joko kerran kuussa tai harvemmin Sekajätteitä ei siis saa laittaa mihin tahansa muovipussiin, vaan vain tiettyihin, kiristysnarulla varustettuihin ja kaupoista erikseen ostettuihin. Näiden lisäksi on ostettava pusseihin kiinnitettäviä tarroja noin euron kappalehintaan. Lasit ja metallit viedään keräyspisteisiin, joita on tiheästi. Joissakin lasipulloissa on pantit, mutta useimmissa ei. Pullot, niin muoviset kuin lasiset, voi viedä yleensä myös kauppoihin. Muovisille “maitopulloille” on omia keräyskorejaan.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Pia iloitsee, ettei tuikkujen alumiinin kierrätys ole mennyt hukkaan: “Monesti on tullut mietittyä, olenko aivan täyspäinen kun kierrätän tuikkukynttilöistä jääviä metalliaosia. Ensinnäkin siinä on kamala vaiva kaapia ne streaarinin jämät pois. Varsinkin jos on piheyksissään ostanut jotain halpistuikkuja, jotka ei pala kunnolla loppuun asti. Havin kanssa tätä ongelmaa ei ole. Sitten toisekseen sellanen gramman painava alumiinikuppi ei tunnu kovin pahalta roskalta. No, tänä aamuna selvisi, etten ole lainkaan hullu ja että tuikkujen alumiinialustoja kannattaa todellakin kierrättää, sillä alumiinin uusiokäyttö säästää Hesarin D-osiossa olleen jutun mukaan runsaasti sähköä. Hip hei. Olen siis kierrättämilläni tuikkualustoilla saanut kerättyä alumiinia ainakin muutaman juomatölkin verran. Yhteen nimittäin kuluu n. 15 tuikkukuppia.” (Mari Koo) Ei kommentteja.