Kulutusjuhla

Kulutusjuhlan avainsanalla 'kengät' merkittyjä kirjoituksia

Haltin kenkien pohja mureni: Halti väittää normaaliksi

keskiviikko 23. marraskuuta 2016 klo 18.52 kirjoittajana Mari Koo

Pirjetta lähetti sähköpostia. Hänen erittäin vähän käytetyt Haltin kengät olivat hajonneet eli pohja murentunut:

”Minulla on (käytännössä oli) Haltin retkeilykengät joille ei ole ollut käyttöä muutamaan vuoteen. Olen kuitenkin käyttänyt niitä hyvin vähän ja säilyttänyt asiallisesti vaatehuoneessa. Nyt sitten otin ne käyttöön ja kuinka ollakaan, ensimmäisellä käyttökerralla ensimmäisen puolen tunnin aikana, huomasin, että pohjat yksikertaisesti murenevat pois. Minulla on myös vanhempia kenkiä ja komemmalla käytöllä olleita ja koskaan vastaavaa ei ole tapahtunut. Minulle kengät eivät ole kertakäyttötavaraa (eikä mikään muukaan). Otin yhteyttä Haltiin ensin puhelimitse ja sitten sähköpostitse ja suhtautuminen asiaan oli erittäin nuivaa, kuulemma ihan normaalia, että liima irtoaa ajan saatossa (ei ole), ja kun näistä ei ole edes liima irronnut vaan pohja yksinkertaisesti murenee mustaksi jauhomömmöksi. Ja kun kengät ovat useamman vuoden vanhat niin heillä ei ole mitään lisättävää. Lähetin heille 15 kuvaa todisteeksi, ja olisin lähettänyt kengätkin, jos heitä olisi vain kiinnostanut edes pikkuisen.

Minä kestän tämän tappion, mutta olen suosinut suomalaista firmaa ekologisista ja suomen talouden takia. Ja suhtautuminen on tämä. Olen kuullut nyt muiltakin, että Halti on erittäin nuiva ottamaan vastaan minkäänlaista reklamaatiota ja varsinkaan korvaamaan mitään. Minäkään en odottanut uusia kenkiä vaan edes jotain kohtuullista vastaantuloa.

Liitän mukaan pari kuvaa tilanteesta (ja molemmissa kengissä sama rakenne-/valistusvirhe).”

halti2

halti4

»   Sanna Aro on ollut uskollinen Camper-kenkämerkin käyttäjä. Mutta nyt vuoden vanhan kengät päästävät vettä läpi: ”Jostain syystä parin pohjat falskaavat, näennäisestä ehyydenstään huolimatta. Jotenkin en voi käsittää, miten vasta vuoden vanhat kengät pettävät näin. Viikko sitten vein kengät näytille ZIOon. Siellä ei suostuttu ottamaan kenkiä ilman kuittia vastaan ja lähettämään niitä valmistajalle arvioon (he kuulemma tarvitsivat kuittia kirjanpitoonsa, koska lähettävät kengät ensin suomalaiselle suutarille). Minulle ja puolisolleni olisi lähes ylivoimainen ja erityisesti erittäin aikaavievä tehtävä yrittää etsiä kuittia tms. ”arkistoistamme” ja minusta on kohtuutonta, että ZIO ei jousta tällaisessa tapauksessa kun valmistaja antaa tuotteilleen kahden vuoden takuun ja voisivat luottaa sanaani siitä, että pari on ostettu nimenomaan heiltä (niinkuin kaikki muutkin camperini).” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle!) Ei kommentteja.

»   Heidi osti uudet lenkkarit: ”Menin eilen urheilukauppaan ostaakseni uudet lenkkarit vanhojen rähjäisten tilalle. Edelliset lenkkarit olivat ostettaessa vitivalkoiset. Nyt ne ovat erilaisista puhdistusoperaatioista huolimatta kuraisen harmaat. Halusin siis värikkäät tossut. Sanoin myyjälle ”Haluan iloisen väriset lenkkarit”. Myyjä ojensi minulle pinkit kengät, joita sovitin ja sanoin ”Nämä minä otan”. Myyjä yritti höpistä jotain pronaatioista ja supinaatioista. Minä en moisesta piittaa, sillä lenkkitossujeni väri saa minut hyvälle tuulelle.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Marginaalin Janin 12-vuotiaiden maihinnousukenkien pohjat halkeilivat. Hän tiedusteli valmistajalta eli Sieviltä korjausmahdollisuudesta: ”Sain vas­tauk­sen työ­ajassa mitat­tuna sil­män­rä­päyk­sessä, heti seu­raa­vana aamuna (olin lähet­tä­nyt tie­dus­te­luni myö­hään illalla): # Ken­kien poh­ja­ma­te­ri­aali on ruven­nut hau­ras­tu­maan van­huut­taan. Poh­jien vala­mi­nen uudel­leen voi olla mah­dol­lista, jos ken­gät muu­ten hyvä­kun­toi­set. Veloi­tamme täällä Sie­vissä poh­jan vala­mi­sesta 61 euroa. Mikäli pää­dytte poh­jaut­ta­maan jal­ki­neet uudes­taan, lähet­tä­kää ne teh­taalle. Liit­tä­kää mukaan saa­te­kirje, jossa pyy­dätte poh­jan vala­mista mak­sua vas­taan. # Olin ilah­tu­nut hyvästä pal­ve­lusta ja siitä tie­dosta, että ken­kiä yli­päänsä kor­ja­taan vielä nykyi­sin­kin. Kor­jaus­hinta on koh­tuul­li­nen uutena ostet­tu­jen SA-kenkien hin­taan ver­rat­tuna (Varus­te­le­kassa tämän kir­joi­tus­het­kellä 169,90 €). # Kor­jaus­mak­sun lisäksi jou­tui­sin kui­ten­kin pulit­ta­maan ken­kien pos­ti­tuk­sesta. Yhteensä sillä raha­mää­rällä sai­si­kin sit­ten jo useita pareja muun­maa­lai­sia käy­tet­tyjä var­si­ken­kiä, muu­ta­mia jopa uusina.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Kumisaapaspähkäily johti suomalaiseen nettiostokseen

tiistai 6. maaliskuuta 2012 klo 17.11 kirjoittajana Mari Koo

Minulla on muutaman vuoden ajan ollut kahdet kirpputorilta ostetut kumisaappaat. Etenkin toiset, sirommat ja vähemmän kumisaapasmaiset, tiukkavartiset ruotsalaisjalkineet ovat olleet hyvät kaupunkikäytössä.

Siis siihen asti, kun niiden lörppä varsi ei enää kestänyt. Molempiin varsiin ilmestyi kaksi reikää, jotka ovat vähitellen kasvaneet.

Toisiin saappaisiini taas tuli pohjaan reikä, ja sitähän ei oikein voi paikata. Jo vanhastaan niissä oli pari paikkaa.

Vanhojen kumisaappaiden paikkaaminen voi olla ongelmallista

Kysyin suutarilta, voiko suosikkisaappaitteni reikiä paikata. Hän sanoi, että on se mahdollista, mutta neljän reiän paikkaus maksaa 40 euroa, eikä hän voi antaa takuuta, että paikat pitäisivät näissä saappaissa. Vilkaistuaan saappaiden pohjaa hän totesi, että kohta pohjaankin kuluu reikä.

Päätin alistua kohtaloon ja käyttää vanhat saappaat loppuun (varsien reiät eivät toistaiseksi ole suuri haitta), mutta hankkia myös uudet, kunnolliset kumisaappaat. Kirpputoreilla en onnistunut enää havainnoimaan mieleisiäni, vähänkäytettyjä saappaita, joten suuntasin nettiin.

Suomen Kumitehtaan saapas ja reilu alennus miellyttivät

Aikani etsiskeltyä löysin Suomen Kumitehtaan ja punaiset Suomi-saappaat. Tiedot ja vakuuttava rakennekuva saappaista, mm. käsintehty Suomessa, pitävä pohja ja vankka rakenne, tekivät vaikutuksen. Halpoja kumppareita kaupoissa katsellessani olin nimittäin todennut, etten halua ostaa Aasiassa valmistettuja jalkineita, jotka tuntuvat jotenkin ”lutkuilta”.

Kun kävi ilmi, että nyt saappaat myydään puoleen hintaan, en enää epäröinyt. Viime torstaina siis pistin tilauksen Lieksaan ja eilen maanantaina sain noutaa kumisaappaat postista.

Toimitus oli siis nopea. Postikuluineen saappaat maksoivat noin 45 euroa.

Toistaiseksi on mahdotonta sanoa, miten kestäviksi saappaat osoittautuvat. Mutta nyt olen tyytyväinen, kun on loskassa rämpimiseen kunnon saappaat.

Mitoitukseltaan saappaat ovat reilut. Eli oma normaali kenkäkokoni 38 on saappaissa sellainen, että saappaaseen mahtuu reilusti paksu villasukka ja pohjallinen.

Ainoa miinus menee saappaiden nimelle. Ei sille voi mitään, että Suomi-etuliite tuotteessa kuin tuotteessa tuntuu turhan isänmaalliselta. Vaikka siis kuinka olisi kyseessä ainoa Suomessa kumisaappaita valmistava yritys.

»   Sari Hakalan Seppälästä ostetut kengät olivat huonossa kunnossa jo viikon käytön jälkeen: ”Viime perjantaina mä huomasin niiden tuntuvan oudolta kävellessä. Niitten korot ovat murentuneet ja hapertuneet puhki! Niissä ei varsinaisia korkolappuja edes ollut, joten onnittelin itseäni hyvästä valinnasta. Niillä oli myös hyvä kävellä. Mä kävelen aika paljon, ainakin kilsan päivässä joten onnittelin itseäni toistamiseen. Mun nilkkakin on niin kapea, että on vaikea löytää nilkkureita jotka näyttävät siltä etteivät ne tipu mun jalasta. Mulla on joskus aiemmin ollut halpiskengät, joiden korko oli jotain mystistä umpikumia. Ne eivät kuluneet millään. Ne oli mahtavat! Mä en tiedä kykeneekö suutari tekmään näille Seppälän kengille mitään. Jos materiaali on niin paskaa että se hajoaa käsiin ja murustuu kadulle, niin voiko siitä paskasta leipoa jotain pysyvää? Mä en usko.” (Mari Koo) 3 kommenttia.