“Ihmiselle vaarallisia ruokarikoksia ovat muun muassa olleet allergeenitiedon pois jättäminen elintarvikepakkauksista, mustan kenkälankin käyttö oliivien värin tehostamiseen, ihmisravinnoksi kelpaamattoman lihan myynti ruuantuotantoon ja terveystarkastustodistusten väärentäminen.”

Näin kertoo Ruokatiedon artikkeli, jossa Islannin teollisuusliiton SI:n edustaja Ragnheiður Héðinsdóttir selventää esimerkein erilaisia ruokaväärennöksiä.

Suomessahan viime vuonna nousivat laajasti esiin epäilyt siitä, että mm. kalatiskillä ei välttämättä myydä niin tuoretta eväkästä kuin väitetään. Mutta osataan sitä siis muuallakin.

Vakavia ja moraalittomia rahanhuijaustapoja, mutta eivät terveydelle vaaraksi, ovat mm. tavanomaisen ruuan myyminen luomuna, peruskasviöljyn markkinointi parhaana extra virgin –öljynä tai väärän kalalajin kauppaus arvokalana.

“Héðinsdóttir kertoo erään islantilaisyrityksen pystyneen tienaamaan yli 940 000 euroa yhdeksän kuukauden aikana myymällä koljaa, valkoturskaa ja muita vähemmän arvostettuja kaloja turskana ja monnina.”

Lisäksi yksi ruokahuijausten ryhmä ovat tapaukset, joissa kuluttaja päätyy tekemään ruokavalintoja vääristä perusteista.

“Ruuan arvostusta kuluttajan silmissä on koetettu nostaa esimerkiksi väittämällä perusteettomasti, ettei tuote sisällä kolesterolia tai natriumglutamaattia. Kilpailijan ruokia kohtaan on voitu herättää epäilyksiä antamalla valheellisesti ymmärtää, että ne sisältävät vähäarvoisempia ruhonosia. Alkuperämaata koskevat huijaukset kuuluvat myös tähän ryhmään.

Lisäksi Héðinsdóttir lukee kolmanteen ryhmään myös käytännön, jossa esimerkiksi huoltoasema tai kauppa myy ”vastaleivottuina” leipomotuotteita, jotka on todellisuudessa vain paistettu paikanpäällä pakastetaikinasta.”

Arkipäivän aktivisti -blogi käsittelee ansiokkaasti aihetta, josta minun piti kirjoittaa jo joskus vuodenvaihteessa, kun ensimmäistä kertaa tästä kuulin.

“Viime kuukausina on useampi tuttuni saanut soiton suoramarkkinointikieltoa tarjoavalta yritykseltä. Moni on tästä palvelusta kieltäytynyt, mutta yksi tuttuni kiinnostui ja yritys kertoi lähettävänsä lisää tietoa palvelusta. Tuttuni sai postitse lisätietoa, sopimuspohjan ja laskun. Palvelu ei kuitenkaan tuntunut tarpeelliselta eikä hän näin ollen allekirjoittanut sopimusta eikä lähettänyt sitä eteenpäin.

Eipä aikaakaan kun hänelle saapui muistutuslasku – siis palvelusta, jota hän ei ollut edes tilannut. Jälleen kerran lasku ohitettiin, koska sille ei ollut perusteita. Tällä viikolla hän sai yllätyksekseen kirjeen perintätoimistolta, joka vaati summaa nyt jo kaksinkertaisena, perimiskuluineen. Edelleenkään tuttuni ei ollut tehnyt sopimusta kyseisestä palvelusta.

Kyseisellä firmalla tuntuu olevan selvä huijausstrategia, joka häilyy kuluttajasuojalain rajamailla. Kuluttajille tarjotaan palvelua ja jos suostuu ottamaan vastaan lisätietoa yritys tulkitsee sopimuksen syntyneen, vaikka asiakkaalle tällaista käsitystä ei jääkään. Lain mukaan suullinen ja kirjallinen sopimus ovat yhtä päteviä, tosin suullista sopimusta on vaikeampi näyttää toteen.

Eniten tässä tapauksessa haisee se, että yritys ja sen käyttämä perintäfirma ovat kiinteästi kytköksissä toisiinsa. Perintätoimisto itse asiassa hoitaa yrityksen rahaliikenteen. Eli yritys on varautunut siihen, että kaikki asiakkaat eivät tajua tilanneensa tuotetta, maksamattomat laskut viedään perintään, jolla saadaankin tuplahinta tuotteesta.”

Mielestäni tässä toiminnassa haiskahtaa todella moni seikka. Ensinnäkin suoramarkkinoinnin kuka tahansa voi kieltää itse (Väestörekisterikeskuksen tietojen luovutuskielto ja Puhelintarjonnan rajoituspalvelu). En usko, että tämä kyseinen markkinoitu palvelu tarjoaisi sen parempia keinoja kuin nuo itse ilmoitettavat (jotka eivät siis täydellisesti välttämättä poista kaikkia soittoja), joten ei siis oikein kannata maksaa moisesta. Käsittääkseni palvelua siis kaupataan noin 20 euron hintaa.

Yrityksellä on näyttövelvollisuus sopimuksesta

Lisäksi tuo toiminta vaikuttaa kyseisen blogikirjoituksen perusteella hyvin epämääräiseltä. Puhelinmyynnissä sitova sopimus ja maksuvelvollisuus syntyy vasta, kun kuluttaja saa tilausvahvistuksen. Kuluttajalla on puhelinmyynnissä kahden viikon peruutusoikeus, eikä myyjä saa antaa sopimuksen luonteesta harhaanjohtavia tietoja. Näyttövelvollisuus tilauksesta on yrityksellä, toteaa Kuluttajavirasto:

“Telemarkkinointiyritysten ja lehtikustantajien pitää erityisesti varmistua siitä, ettei kuluttajalle lähetetä tilausvahvistusta/kotimyyntiasiakirjaa, jos hän ei ole lehtitilausta selkeästi tehnyt. Näyttövelvollisuus on yrityspuolella myös siitä, että tilaus vastaa todellisuudessa telemarkkinoijan myyntipuheita.

On kestämätöntä, että kuluttajan, vaikkapa vanhuksen, pitää tehdä joitakin toimia päästäkseen olemattomasta tai vastoin mainospuhetta lähetetystä tilausvahvistuksesta eroon välttyäkseen laskutukselta ja myöhemmin jopa perimistoimilta. Näyttövelvollisuus tilauksen todellisesta tapahtumisesta on selkeästi yrityksellä.”

Jos joku lukija on saanut kyseiseltä firmalta lisätietoja jne, niin saa kertoa lisää. Myös kyseisen firman markkinointipuhelut kiinnostavat: en valitettavasti esimerkiksi saanut selville, minkä yrityksen nimissä myyjät toimivat.

Päivän Hesarin Hinta & laatu -sivuilla oli Päivi Ängeslevän juttu siitä, miten kalliiksi tulee syödä terveellisesti: vähärasvainen paistijauheliha on kalliimpaa kuin perussikanauta, terveellisemmät leikkeleet maksavat selvästi enemmän kuin suolalla ja rasvalla höystetyt jne.

Aiheesta jatkaa myös Talouselämässä Antti Mikkonen:

“Iso yhteiskunnallinen ongelma on sen sijaan se, että perheen ruokalasku räjähtää pilviin, kun ostosten tekijä alkaa noudattaa terveysvalistajien ohjeita. Vähärasvainen juusto, pansuola ja vähäsokerinen jogurtti ovat ylikalliita valintoja.”

Minun mielestäni yhteiskunnallinen ongelma on se, ettei vieläkään ole esimerkiksi virallista suositusta kasvisruokailijoille. Edelleen puffataan voimalla sitä lautasmallia, johon tupataan myös ne lihat ja maitotuotteet. Tästä aiheesta olen avautunut ennenkin.

Hesarin kolumnissa olen reilu vuosi sitten kirjoittanut otsikolla “Ruuan kallistuminen on hyvä asia”. Ruokaa pitäisi arvostaa, ja arvostus syntyy myös hinnan myötä.

Kasvissyöjien suosimat proteiinilähteet, kuten pavut, pähkinät, siemenet, idut (Suomessakin kasvaa esimerkiksi ravinteikas härkäpapu ja itse olen viime aikoina innostunut kokeilemaan mm. hampunsiemeniä) ja soijatuotteet ovat edullisia ja ekologisempia kuin eläinperäiset tuotteet.

On siis jotenkin masentavaa, että edelleen ruuan hinnasta puhuttaessa annetaan ymmärtää, että terveellinen ruokavalio tulisi kalliiksi. Kasvispainotteinen ruoka ei ainakaan itselleni ole tullut sen kalliimmaksi kuin aikaisempi tapani syödä lihatuotteita lähes päivittäin.

Sen sijaan, että ostaa kalliimpaa kevytjuustoa, voi ostaa täysrasvaista ja syödä sitä harvemmin. Samoin ne paistijauhelihat voi jättää sunnuntairuuaksi ja nauttia arkena vaikka soijarouhetta.

Pitää vain osata päästä yli niistä vanhoista ruoka- ja kokkailutottumuksistaan ja nähdä hieman vaivaa esimerkiksi proteiinilähteiden varmistamiseksi. Siihen voisi yhteiskuntakin vaikuttaa ihan maataloustuista lähtien ja ravitsemussuosituksiaan muuttaen.

Aiheesta myös Suomen Kuvalehden sivuilla jutussa “Terveellinen ruoka voi olla edullista“.
Lisäys: Härkäpavun suomiviljelystä YLEn juttu “Härkäpavusta toivotaan korvaajaa tuontisjoijalle“

Eilenillalla käväisin lähi-Alepassa ja huomioin, että aukioloaika on nyt uuden lainsäädännön myötä muuttunut. Alle 400 neliön kaupat voivat siis olla nyt avoinna halutessaan vaikka läpi vuorokauden.

Alepat ovat auki ma-la klo 7–23, sunnuntaisin 10–23. Esimerkiksi Siwat ovat tiedotteen mukaan auki lauantaisin kello 8-21 ja sunnuntaisin kello 9-21. Pienet, alle 100 neliömetrin Siwat  ovat auki myös kirkollisina pyhinä.

Näin siis myös ylihuomenna keskiviikkona 6. päivä, jolloin loppiainen sulkee kauppojen ovet.

Saapa nähdä, jäävätkö nykyiset aukiolot voimaan pikkukauppoihin vai viilautuvatko ne vielä, kunhan tulee kokemuksia siitä, miten ihmiset hyödyntävät laajentuneita aukioloja.

Oman lähikaupan aukiolot tietysti oppii helposti, mutta tuntemattomalla paikkakunnalla lähimmän kaupan aukiolon joutuu nyt tietysti tarkistamaan erikseen, koska ei voi enää luottaa yleiseen tietämykseen aukioloista. Esimerkiksi K-Extrat eivät ole sivuillaan viestineet mistään yleisestä linjauksesta aukiolojen suhteen (jolle tietysti lienee taustana Keskon kauppiasvetoinen toiminta).

Lisäys: Päivittäistavarakauppayhdistyksen sivuilla on taulukko tämän vuoden aukioloajoista eli mm. juhlapyhien vaikutukset näkyvät siitä. Yleisesti todetaan: “Lain mukaan vähittäiskauppaa saa harjoittaa seuraavasti: arkisin maanantaista perjantaihin klo 7-21, lauantaisin klo 7-18 ja sunnuntaisin klo 12-18 paitsi isänpäivän ja jouluaaton välisenä aikana klo 12-21. Uudenvuodenaattona ja vapun aattona kaupat tulee sulkea klo 18 ja joulu- ja juhannusaattona klo 12.”

Lisäys 2: Aukioloaikojen sekavuutta käsittelee Talouselämän juttu:

“Aukioloajat näyttävät selkeytyvän, mutta asiakkaan kannalta mutkikkuus ei kokonaan poistu.

Vaihtelun takaa se, että monet kauppaketjut päättävät aukioloajoistaan kauppakohtaisesti. [- - -]

Esimerkiksi isänpäivän ja jouluaaton välissä isotkin kaupat saavat olla sunnuntaisin auki yhdeksään. Onko se helppo muistaa?

Entäs tämä: toisena perättäisenä pyhäpäivänä alle 400-neliöinen kauppa saa olla auki vain neljä tuntia kello 12 ja 18 välillä.”

pni kommentoi jälleen esiinnousutta keskustelua siitä, missä menee hyvätuloisen raja:

“Syyskuussa pienituloinen tarkoitti alle 3000 euron kuukausittaista palkkapussia. Nyt rikas on se, jonka palkkatulot ovat yli 3760 euroa kuussa.

Aika pieneen väliin on keskituloiset tungettu. Voisi melkein kuvitella poliittisen koneiston ajattelevan mustavalkoisesti: jos et ole rikas, olet pienituloinen.”

Koska se pienituloisuuden määritelmä hämmentää ja herättää keskustelua, niin tässä Tilastokeskuksen määritelmä suomalaiselle pienituloiselle (luvut vuodelta 2007):

“Pienituloisuus määritellään kotitalouksien kulutusyksikköä kohti lasketun käytettävissä olevan vuositulon perusteella : talous luokitellaan pienituloiseksi, jos sen tulot ovat jääneet vähäisemmiksi kuin 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien tulojen mediaanista. Tällä tavoin määritelty pienituloisuuden yläraja oli noin 13 100 euroa yhden henkilön kotitaloudessa vuonna 2007.”

Pienituloisuuden rajan historialliseen kehitykseen voi tutustua Tilastokeskuksen taulukon perusteella. Esimerkiksi vuonna 1966 pienituloisiksi määriteltiin 18 prosenttia suomalaisista, 8,3 prosenttia vuonna 1988 ja vuonna 2007 luku oli 13,5 prosenttia.

Lisäksi Tilastokeskus tarjoaa taulukon mm. kokopäiväisten palkkatuloista sukupuolen ja iän mukaan. Vuosipalkan keskiarvo vuonna 2007 oli noin 36 000 euroa.

Toisaalla sitten voi tarkistaa, miten rikas tai köyhä on verrattuna maailman väestöön. Itse kuulun rikkaimpaan viiteen prosenttiin.

Eilen juteltiin lainaamisesta ja vuokraamisesta Kirjasto 10:ssä Kuinoman Markku Jussilan, Bookabookan Vesa Kaartisen ja kirjastossa työskentelevän Mace Ojan kanssa. Kiinnostavan keskustelun raporttia on luettavissa Qaikussa, iso kiitos Kustille kirjaamisesta! Kiitokset myös paikalla olleille!

Yksityishenkilöiden välistä lainaamista ja vuokraamista hankaloittavat ne perinteiset henkiset tekijämme: haluamme omistaa tavaroita itse (se identiteetin luominen), vuokrausta epäillään hankalaksi, pelätään tavaroiden hajoamista jne. Markku Jussila totesi, että Kuinoman kautta on vuokrattu yli tuhat kertaa eikä ole syntynyt yhtään vahingonkorvausvaatimusta. Kuinoman järjestelmä myös ottaa huomioon vahingonkorvaukset ja muut mahdolliset ongelmatapaukset.

Ja tokihan on totta, ettei kaikkea voi lainata tai vuokrata, ja esimerkiksi vaatteissa on koko-ongelmat. Lisäksi fyysiset tavarat pitää jotenkin saada kuljetettua henkilöltä toiselle. Mutta silti paljon olisi mahdollisuuksia, ja netti tekee toiminnan entistä helpommaksi.

Lainsäädännön pitäisi huomioida lainaus ja vuokraus nykyistä paremmin

Mutta selvää on, että tavarat voisivat kiertää paljon tehokkaammin. Yhteiskunta ei vain ole tähän kannustava, joten miten toiminta voisi tehokkaasti laajentuakaan? Esimerkkejä yhteiskunnallisesta ongelmallisuudesta ovat mm:

- Bookabookan lainaus- ja vuokraustoiminta on jäädytetty tekijänoikeuslainsäädäntöön nojalla. Keskusteluissa vedotaan EU-direktiiveihin ja siihen, miten vaikeaa kaiken muuttaminen on. (Tästä mm. Bookabookan blogissa ministerin vastaus kansanedustajan kyselyyn.)

- Kuluttajansuojalainsäädännössä ei määritellä riittävästi tavaravuokraamiseen liittyviä asioita. Tavaravuokraamisessa kuluttaja on oman onnensa
nojassa verrattuna tavaroiden ostamiseen.

- Tavaroiden vuokratuottojen henkilöverotuksessa huomioimisen pitäisi olla selkää. Tällöin pitäisi olla selvä raja siitä ,mihin asti ‘ensisijaisesti
omaan käyttöön hankittujen tavaroiden’ vuokratuotot olisivat aina verottomia henkilöverotuksessa.

- Myöskään vakuutuskäytännöt eivät huomioi lainaamista ja vuokraamista. Korvaako omistajan kotivakuutus vuokralle annetun tavaran? Vai
korvaako vuokraajan koti-, matka- tai vapaa-ajanvakuutus omistajalle/vuokranantajalle maksettavat vahingonkorvaukset?

Iloa ja identiteettiä jakamisesta, ei omistamisesta

Näihin seikkoihin tietysti toivoisi selvyyttä, jotta lainaaminen ja vuokraus todella otettaisiin vaihtoehdoksi tavaroiden käyttöön. Älä osta mitään – ja Anna jotain -päivän henkisesti: vuokratkaa, lainatkaa, antakaa ja jakakaa!

Eli saakaa iloa omistamisen sijaan jostain muusta: esimerkiksi Macen kirjahylly (neljä kirjaa) on mainio esimerkki siitä, miten kirjastovirkailijankaan ei tarvitse osaamisensa ja asinatuntijuuden osoittamiseksi omistaa kirjoja.

Mace kertoi eilen virallisen osuuden jälkeen myös sen, että jos hän maksaa toiselle kahvit tai lounaan, niin hän pyytää, että toinen tarjoaisi vastaavasti lounaan tai kahvit jollekin muulle, ei siis takaisin Macelle. Näin siis laitetaan hyvä kiertämään.

Lauantaina Porkkanamafian yksivuotisseminaarissa puhunut akatemiatutkija Mika Pantzar peräänkuulutti erityisesti yhteiskunnallisia toimenpiteitä kulutuksen muokkaamiseksi ympäristöystävällisemmäksi.

“En usko siihen, että pienillä kulutusteoilla ihmiset pelastavat maailmaa. Eivät joet tai meret ole tulleet puhtaammaksi kuluttajien ansiosta, vaan siksi, että isot yritykset on pakotettu puhdistamaan päästöjään,” Pantzar totesi.

“Vastuuta vyörytetään paljon ihmisille. Kaikkialla on vahva näkemys siitä, että ihmisten pitää oppia toimimaan vastuullisen kuluttamisen kautta, omasta vapaasta tahdostaan yhteisen hyvän puolesta.”

Pantzar totesi, että esimerkiksi hygieniatasomme on noussut sadassa vuodessa merkittävästi: muutamien likagrammojen puhdistamiseen käytetään päivittäin valtava määrä vettä. Yhtä lailla olemme tottuneet jääkaappeihin ja pakastimiin.

Erityisen merkittävinä kohtina Pantzar mainitsi asumisen ja liikenteen. Väljä asuminen on edelleen ihanne, vaikka se kuluttaa luonnonvaroja. Samoin liikenne ja liikkuminen ovat kasvaneet: 1950-luvulla suomalaiset kulkivat kahdeksan kilometriä päivässä, nyt porhalletaan 40 kilometriä.

Seminaarissa puhui myös tutkija Petri Kola. Hänen esityksensä kalvot löytyvät SlideSharesta.
Olin myös itse puhumassa tilaisuudessa lyhyesti kuluttajista ja nettimaailmasta, ja minunkin kalvoni löytyvät SlideSharesta.

Mika Pantzarin kommentteja voi kuunnella myös tallentamistani videopätkistä. Nämä eivät sisällä Pantzarin puheita kokonaisuudessaan, vain pari pätkää:

Mika Pantzar, osa 1

Mika Pantzar, osa 2