Kulutusjuhla

Avainsana: Laki &oikeus &politiikka

Tänään vietetään kuluttajan oikeuksien päivää

Tänään eli 15. maaliskuuta on Kansainvälinen kuluttajan oikeuksien päivä. Suomessa oli jo eilen seminaari, jossa aiheena oli ”Kaikille hyvää palvelua” eli pohdittiin mm. esteettömyyttä ja helppokäyttöisyyttä. Kansainvälinen kuluttajajärjestö haluaa kiinnittää huomiota elintarviketeollisuuden lapsiin…

Kiinteistönvälittäjä teki huutokaupan

Ystäväni oli miehensä kanssa jättänyt tarjouksen asunnosta. Ennen tarjouksen umpeutumisaikaa kyseisen kohteen yksityisenä toimiva kiinteistönvälittäjä soitti ja kertoi toisen pariskunnan jättämästä suuremmasta tarjouksesta. Välittäjä luetteli myös toisen tarjouksen ehdot. Ystäväni miehineen hämmentyi tästä…

Kolmannes kotitalouksista kokee menojen kattamisen helpoksi

Stakes julkaisi tällä viikolla Suomalaisten hyvinvointi 2008 -raportin, jossa yhtenä kohtana selvitetään, millaiseksi vastaajat kokevat kotitalouden menojen kattamisen nykyisillä tulolla. ”Helppoa”, vastasi 29 prosenttia vuonna 2006, ja ”melko helppoa” yli 40 prosenttia (nämä…

Nettisensuuri aktivoi toimintaan

Viimeistään ministeri Lindenin puheet ovat herättäneet sananvapauskeskustelun ainakin blogeissa. Se saa aktivoitumaan myös konkreettisesti, kuten Schizo-Janne: ”Olin jo päättänyt, että jätän koko lapsiporno vs. sananvapaus -keskustelun vähäksi aikaa hyllylle. En halua SchizoBlogin muuttuvan…

Raskaustuotetta ei suositella raskaana oleville

Jotenkin kiintoisaa, että ”raskaus” -sanan sisältävä tuote voi ollakin haitallinen odottaville äideille: Finfoodin uutinen kertoo: ”Apteekeissa myyty ravintolisä Multi-Tabs Raskaus Inkivääri voi Tanskan Food Instituten riskinarvioinnin mukaan olla mahdollisesti haitallinen raskaana oleville. Tanskan…

Valita, jos digiboksin tekstitys tökkii

Kuluttajavirasto kehottaa valittamaan, mikäli digiboksi kärsii tekstitysongelmista: ”Tekstityksen temppuillessa kuluttajan kannattaa mahdollisuuksien mukaan ensin yrittää selvittää, mistä virhe mahdollisesti johtuu. On esimerkiksi hyvä tarkistaa, että asetukset ovat oikein, päivitykset ajan tasalla ja antenniolosuhteet…

Kuluttajavirasto tarttuu ekomarkkinointiin

Kenellekään ei liene yllätys se, että tuotteita myydään nykyisin ekologisuuteen tai ilmastonmuutoksen ehkäisyyn vedoten. Kuluttajavirasto oli tarkkaillut mainontaa ja toteaa nyt, että markkinoinnissa annetaan viherpesua silloin, kun ei olisi syytä. ”Valvontakampanja kuitenkin osoitti,…

Tullin kautta kotiin

Kaarelan Tiina sai konkreettisen muistutuksen rapakon toiselta puolelta tilaamisen käytännöistä: ”Enpäs höpsö muistanut, että jos tilaa emalivärejä Yhdysvalloista, saattaa tullillakin olla jotain sanottavaa asiaan. Eikä taida jäädä sanomiseen, rahaahan ne haluavat. Kallis laskusta…

Silmälasien mainonta vääristää hintamielikuvia

Silmälasien markkinointi ja mainonta johtaa kuluttajaa usein harhaan: mainosten hinnat antavat mielikuvaa edullisuudesta, mutta loppujen lopuksi asiakas saattaa joutua maksamaan moninkertaisesti laseistaan. Tämän huomasi myös Haloefekti: ”Siis että sellaiset ikkunalasinvahvuiset älykkölasit, joilla brändätään…

Siiderin pienempi pakkaus mutta suurempi hinta

Kuraattori oli havainnoinut alkoholin pakkausmuutosten myötä myös hinnanmuutoksia ja lähetti minulle asiasta viestiä. Eli kertakäyttöpullojen haittaveron poistuttua vuoden alussa panimot toivat markkinoille kertakäyttöpulloja. Mutta samalla ainakin Koff muutti myös pakkauskokoja: ”Koffin kertakäyttösiideripullo onkin…