Kulutusjuhla

Kulutusjuhlan avainsanalla 'Lapset' merkittyjä kirjoituksia

»   Project Mama -blogin Katja on havainnut, että lapsiasiakasta ei aina kohdella samoin kuin parikymmentä vuotta vanhempaa. ”Myyjä nyhti 15 euroa puolityhjästä pallosta ja väitti, että se täyttyy lämpimässä. Ei täyttynyt. Kun Skidi meni pyytämään vaihtoa ihan mihin tahansa samanarvoiseen mutta täyteen palloon, myyjä oli todennut, ettei jaksa. Lapset ovat tällaisissa tilanteissa mahdottoman paikan edessä, tietenkin. Rahan arvon lisäksi pitää ymmärtää, mitä rahalla pitäisi saada. Tämän asian arviointi on aikuisellekin vaikeaa, ja tuotteiden osalta vain marginaalisesti helpompaa kuin palveluissa. Vielä vaikeampaa on tehdä reklamaatio. Mitä voit vaatia, ja miten perustelet vaatimuksesi? Sitten pitäisi vielä uskaltaa avata suunsa. No, kaikista kokemuksista tietysti oppii jotain, myös niistä hyvistä, ja niistä, joissa tappiot menevät omaan piikkiin. Kassa on ainakin kertaalleen juossut ipanan kiinni tämän unohdettua vaihtorahat. Ja jos ostaa pihakirppikseltä, tuote kannattaa tutkia kunnolla. DVD-leffa ilman suomenkielistä tekstitystä on kielitaidottomalle vähän huonoa viihdykettä.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Isyyspakkauksen Tommi päätti päivittää perheen vakuutusturvaa. Iso yllätys odotti matkavakuutusten kohdalla: Tommi oli kuvitellut, että alle 15-vuotias kuuluu vanhempien matkavakuutukseen, koska nettisivuillakin näin luki. Asiakaspalvelija kuitenkin korjasi chatissa, että vanhempien jatkuvassa matkavakuutuksessa lapsi ei olekaan vakuutettuna: ”Ehdin jo kirjoittaa chättiin kysymyksen siitä, tarvitsevatko lapset matkavakuutuksia, mutta sitten löysin vastauksen samalta sivulta, jossa kaikki vakuutukseni on listattu: ”Alle 15-vuotiaat mukana matkustavat perheenjäsenet ovat vakuutettuina vanhempiensa tai isovanhempiensa matkustajavakuutuksilla.” Niinhän se olikin, ja olen tätä samaa miettinyt joskus ennenkin. Asiakaspalvelija ehti kuitenkin vastata: ”Jos teillä on jatkuva matkavakuutus, lapset tulee vakuuttaa myös omalla matkustajavakuutuksellaan. Määräaikaisessa matkustajavakuutuksessa he kuuluvat vakuutukseen, jos ovat alle 15-vuotiaita.” Niin siis että mitä että? Lapset on siis vakuutettu vanhempiensa matkustajavakuutuksella vain, jos matkustajavakuutus on määräaikainen. Koska oma vakuutuksemme on jatkuva, lapsi tarvitsisi ja olisi aina tarvinnut oman matkustajavakuutuksen. Miksi tuolla sivulla ei sitten lue niin? Olemme eläneet neljä vuotta luottaen tähän tietoon, joten emme ole ottaneet lapselle omaa matkustajavakuutusta. Tänä aikana olemme tehneet nopeasti laskettuna kymmenen ulkomaanmatkaa, mm. kolmesti Yhdysvaltoihin, ja kotimaanmatkoja vielä enemmän. Lapsella ei ole ollut siis yhdelläkään matkalla voimassa olevaa matkustajavakuutusta.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Kemikaalikimaran Anja on julkaissut Tiinan lähettämän viestin, jossa hämmästellään pikkulapsille suunnattuja kosmeettisia tuotteita: ”Esikoisen syntyessä tajusin miten vauvoillekin markkinoidaan vaikka mitä purnukkaa. Tuntui kuin esimerkiksi shampoon käyttäminen vauvalle (kaljulle) olisi itsestäänselvyys ja kyse on vain oikean tuotteen valitsemisesta. Samaa rataa tietenkin kylpyöljyt, rasvat jne. Tuotemäärä tuntui uskomattomalta varsinkin kun itse käytin samaan aikaan säännöllisesti vain saippuaa ja shampoota. Päätimmekin pysyä vesipesu riittää linjalla ja aloittaa shampoopesut vasta kun lapsen hiukset sitä näyttävät kaipaavan. Nyt esikoisemme täytti 7 vuotta ja hiukset puhdistuvat edelleen pelkällä vedellä. Ainoastaan täitä häädettäessä jouduimme turvautumaan shampooseen ja seurauksena oli hetkellisesti rasvoittuvat hiulset. Myös saippuaa lapsilla kuluu vain käsien pesuun. Lahjaksi saadut suihkusaippuat seisovat vain koristeina kylpyhuoneessa, sillä niitä käyttämällä lasten iho kuivui heti. Eli kaikki ne ’vauvantuoksuiset’ tuotteet joita esim. ilmaispaketeissa odottaville äideille jaellaan ovat todennäköisesti täysin turhia ja johtavat vain turhaan kierteeseen kun saippuan kuivattamaa ihoa pitää rasvata ja shampoon rasvoittamia hiuksia pestä tiheämpään.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Kampiapina oli etsinyt lelua 8-vuotiaalle lapselleen: ”Erinäisistä syistä johtuen etsin netistä hiljattain sormipyörää. Sormipyörä on sellainen ihan pieni lelupyörä, jota ohjaillaan sormin. Löysinkin sormipyöriä Kuopiolainen leluliike Partasen valikoimista. Vereni kuitenkin seisahtui, kun huomasin pyörän olevan Pojille-kategoriassa. On jo aika vanha juttu vetää herne nenään lelujen tyttöpoikajaottelusta, mutta näin pyöräilevän tytön isänä en mitenkään käsitä miten fillari on poikien lelu!” Kampiapina lähetti palautetta kauppaan ja sai vastauksen (löytyy blogitekstin kommenteista), jossa todettiin, että 90 prosenttia poikien leluiksi määritellyistä ostetaan pojille, mutta mikään ei toki estä ostamasta lelua tytölle. ”Minulle jää edelleen hieman epäselväksi, että miten polkupyörälelu on alunperin päätynyt poikien osastolle. Mutta oikeasti en tiedä lelujen vähittäiskaupasta mitään, joten en ehkä ole oikea ihminen arvioimaan tätä asiaa. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että lelut olisi viisaampaa jaotella modernimmin kategorioihin käyttötarkoituksen mukaisesti.” (Mari Koo) 1 kommentti.

Vauvavakuutus ei ole välttämättömyys: kaikki lapset eivät edes suuremmin sairastele

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015 klo 20.52 kirjoittajana Mari Koo

Kun kolme vuotta sitten odotin lastamme, niin meille tipahteli mainoksia vauvavakuutuksista. Niissä selvästi haluttiin luoda mielikuva siitä, että hyvät vanhemmat ottavat lapselle vakuutuksen ja säästävät rahaa, kun kuskailevat sairastelevaa pienokaistaan yksityislääkärille.

Me emme kuitenkaan ottaneet vakuutusta. Syyt olivat seuraavat:
1. Vakuutus tuntui turhalta. Asumme terveyskeskuksen vieressä, joten uskoimme mahdollisten lääkärikäyntien hoituvan suhteellisen kätevästi julkisella puolella.
2. Vakuutus maksaa rahaa. Ei meillä ole halua tukea vakuustusyhtiötä maksamalla vakuutuksista, jotka eivät ole niin oleellisia.
3. Vakuutuksen kautta tukisimme yksityislääkärijärjestelmää. Yhteiskunnan kannalta on järkevää, että julkista terveydenhuoltoa käyttävät muutkin kuin ne, joilla ei ole todellakaan varaa mihinkään muuhun.
4. Ajattelimme, että jos joskus on tarve käydä yksityisellä lääkärillä, niin sen yhden kerran voi hyvin maksaa omastakin pussista. Sillä rahalla ei kuitenkaan vakuutusta vielä maksettaisi.

Ennen omaa lasta tietysti kuvittelin, että suunnilleen kaikki lapset sairastelevat. Olin varautunut kuumeisiin, oksennustauteihin, korvatulehduksiin ja ihottumiin.

Toisin kävi. Ensimmäisen elinvuotensa aikana lapsi ei ollut kertaakaan sairas tavalla, joka olisi vaatinut lääkärivierailua. Eli jos olisimme maksaneet vakuutusta, niin rahat olisivat menneet hukkaan.

Ensimmäinen kunnon tauti tuli lapsen ollessa yli 1,5-vuotias. Pitkittyneen flunssan yhteydessä havaittiin myös oireeton korvatulehdus. Lääkärikäynnit hoituivat kätevästi terveyskeskuksessamme, ja niitä tuli yhteensä kolme, koska korvatulehduksen paraneminen vaati kaksi antibioottikuuria.

Vajaa vuosi myöhemmin lapsi oli toistamiseen flunssassa. Koska korvatulehduksen uusi tuleminen pelotti ja lapsi perjantai-iltana valitteli korvaansa, niin kuskasin hänet päivystykseen (suora bussiyhteys vei kätevästi, mutta aikaa kieltämättä tuhraantui päivystyksen odotushuoneessa). Mitään ei kuitenkaan onneksi ollut vialla.

Lapsi on ollut päiväkodissa 1,5-vuotiaasta lähtien. Hänellä ei silti ole ollut esimerkiksi yhtään oksennustautia, ja ylipäätään sairauspoissaoloja hoidosta on tullut vain noiden parin flunssan verran eli yhteensä pari viikkoa.

Eivät kaikki vauvat ja taaperot jatkuvasti sairasta. Ylimääräinen vakuuttaminen ei välttämättä siis ole järkevää rahankäyttöä, etenkin, jos julkiset palvelut toimivat.
Eikä se vakuutus ainakaan kerro mitään siitä, kuinka hyviä ja vastuullisia vanhemmat ovat.

Arvostelu lasten Hamax-pyöränistuimesta ja ajatuksia lapsen kanssa pyöräilystä

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014 klo 21.07 kirjoittajana Mari Koo

Kävin tänään pyöräilemässä Helsingin keskustan tuntumassa lapsen kanssa, koska oli niin keväisen aurinkoinen alkuilta. Sitä paitsi kepeä fillarointi on mielekäs tapa ulkoilla, ja lapsikin viihtyy hyvin kyydissä.

Lapsi istutettiin ensimmäisen kerran pyöränistuimeen viime toukokuussa. Silloin hän oli noin 10 kuukautta vanha, eli osasi istua hyvin, mutta ei kävellyt.

Kesän aikana ajelimme paljon. Minulle pyöräily on kiva tapa liikkua sekä arjen perusmatkoja että vähän pidempiä matkoja. Lastenrattaiden lykkimisestä en vastaavasti tykkää yhtään.

Pyöränistuimena on Hamax Sleepy, jonka ostin nettikaupasta muistaakseni noin 80 eurolla.

Ratkaisevaa oli se, että istuinta on mahdollista siirtää pyörästä toiseen, jos hankkii kaksi ”kiinnitysosaa”. Tällöin istuin on siis helposti irrotettava, mutta sen saa myös siirrettyä tarvittaessa minun pyörästäni miehen pyörään (kätevää esimerkiksi silloin, jos aamulla toinen vie lapsen päiväkotiin pyörällä, jättää istuimen sinne, ja toinen hakee pyörällään).

Hamax Sleepyä saa tarvittaessa kallistettua jonkin verran, eli jos lapsi nukahtaa, niin hänet saa lievään takanojaan. Tosin silti viime kesänä nukkuvan lapsemme pää notkahteli ja nuokkui välillä hurjankin näköisesti, joten lisävarusteeksi hankin niskatyynyn. Se auttoikin nukahteluhetkissä.

Nyt lapsi on isompi, joten kenties pääkin pysyisi jo paremmin takanojassa.

Ärsyttävä piirre istuimessa ovat soljet. Etenkin aluksi ne olivat todella jäykät. Tämä johti siihen, että solkea avatessa joskus käsi muksahti vahingossa lapsen leukaan.

Sattumalta äitini oli ostanut mummolakäyttöömme Hamaxin kalliimman ja kehittyneemmän mallin, Siestan.

Kuvittelin, että Sleepyn ja Siestan ero on lähinnä kallistuskulmassa. Käytön kannalta tärkeäksi eroksi osoittautuivat kuitenkin nimenomaan nuo soljet: Siestassa niitä on enemmän ja ne ovat parempia. Soljet on helppo avata, eikä edes ole samanlaista vaaraa siitä, että tinttaa lasta leukaan.

Eli jos nyt olisin ostamassa uutta lastenistuinta, niin valitsisin Siestan, vaikka se olisi pari-kolmekymppiä kalliimpi.

Molempien mallien käyttöönotto on samanlaista, eli suhteellisen helppoa: pyörään kiinnitetään ohjeiden mukaisesti ”mötikkä”, johon itse istuin laitetaan putkimaisilla osilla kiinni.

Viime kesän pyöräreissujen tärkeä lisävaruste oli kantoreppu tai kantoliina (rengasliina). Kun pysähtyi kahvilaan tai muualle, niin lapsi oli helppo siirtää kannettavaksi.

Lisäksi hankin halvan lasten sadeviitan, jotta jos sade yllättää, niin voin sen pukea lapsen ylle.

Jotkut ovat kyselleet, että eikö pelota pyöräillä pikkulapsi kyydissä. Eipä oikeastaan.

Olen miettinyt, missä tilanteissa olen pyöräillessäni kaatunut tai joutunut johonkin läheltä piti -tilanteeseen. Muistan kaatuneeni ratikkakiskon ja sohjon vuoksi, ja läheltä piti -hengessä olen jarrutellut, koska tilannenopeuteni on ollut liian kova. Omilla ajotavoilla ja reittivalinnoilla voi vaikuttaa paljon siihen, kohtaako vaarallisia tilanteita. Vauhtilenkit siis jäävät pyöräiltäväksi silloin, kun lapsi ei ole kyydissä. (Noin yleisesti autoilu pelottaa minua enemmän kuin fillarointi.)

Hankalimmat hetket pyöräreissuilla ovat ne, kun lapsi pitää laittaa kyytiin tai ottaa pois (pyörä on saatava tuettua hyvin johonkin), sekä kapeasta talomme ulko-ovesta ulos ja sisään liikkuminen.

Miksei meillä sitten ole esimerkiksi pyörän peräkärryä tai tavarapyörää? Peräkärryn saaminen pois pyörävarastostamme olisi todella hankalaa, eli se jäisi siksi käyttämättä. Kaupunkiajossa pyöränistuin myös tuntuu vaivattomammalta. Olemme miettineet, että jos joskus kärryä tarvitsemme esimerkiksi viikonloppureissuun, niin sitten voimme sen vuokrata.

Tavarapyörä ei taas tunnu tarpeelliselta, kun on vain yksi lapsi, eikä esimerkiksi päiväkoti- ja kauppareissuja tarvitse yhdistää. Sitä paitsi tavarapyörä on kallis hankinta.

hamax sleepy

Kuva: Lapsi nukkui pyörän kyydissä monet päiväunet kesän aikana. Välillä niskatyynyn kanssa, välillä ilman.

Pyöräilykypärähankinnan raportoin toukokuussa.

Lapsille on Helsingissä runsaasti edullista tekemistä

maanantai 24. helmikuuta 2014 klo 20.54 kirjoittajana Mari Koo

Kävin 1,5-vuotiaan poikamme kanssa Päivälehden museon Takapihan Tarzan -näyttelyssä. Näyttely on ennen kaikkea pieni puuhastelupaikka lapsille: kiipeilyseinä, narutikkailla varustettu maja, köysiä, isoja lattiapatjoja, pyöriteltäviä pyöränrenkaita.

Taapero ei tietysti kiipeile köysissä, mutta piti siitä, kun sai pyöriä patjoilla ja tutkailla jännittävää tilaa.

Siis mainio ilmaispaikka etenkin silloin, jos puistossa on huono sää.

Helsingissä on mielestäni muutenkin hyvin tarjolla edullista tekemistä lapsille. Alle kolmevuotias ei nyt hirmuisen ihmeellisiä elämyksiä tietysti tarvitse (esimerkiksi räkättävä varis on jo tosi hauska), mutta silloin tällöin on kiva viedä lapsi johonkin oikeaan lastentapahtumaan tai -paikkaan.

Esimerkiksi Annantalolla on erilaisia tapahtumia ja kiva kahvila. Lisäksi mm. Stoa, Kanneltalo ja Malmitalo tarjoavat lastentapahtumia.

Siihen päälle sitten erilaiset museot ja muut menot: aion viedä lapsen esimerkiksi Kiasman perhepäivään.

Pääkaupunkiseudun lapsille sopivia tapahtumia voi hakea esimerkiksi Kultus-sivun kautta.

tarzan3

»   Isyyspakkauksessa kehutaan Polarn O. Pyretin reagointia reklamointiin, joka johtui lasten välikausihaalarin oudoista rei’istä: ”Myymäläpäällikkö sanoi heti, että vaatteessa on selvä laatuvika ja että hän ei ole nähnyt vastaavaa aiemmin. Saimme uuden haalarin tilalle, ja sekin käskettiin tuoda takaisin heti, jos vastaavaa käy uudelleen. Kun ihmettelin, että myös kenkien alle laitettavat kuminauhat olivat rispaantuneet nopeasti, kuulin, että se on ihan normaalia, ja liikkeestä saa tarvittaessa tilalle uudet kuminauhat. Poistuimme liikkeestä tyytyväisesti nyökytellen: Kyllä. Näin juuri. Hyvin hoidettu.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Tarpeettoman tavaran myyminen on vaivalloista

maanantai 21. lokakuuta 2013 klo 15.24 kirjoittajana Mari Koo

kantovarusteita

Lapsen vauva-aika on ohi. Se tarkoitti sitä, että kaikenlaista tavaraa jäi tarpeettomaksi. Vauvanvaatteita lahjoittelin lisääntyville kavereille ja kuskasin vaatekeräykseen, ja samoin osa tavarasta päätyi tutuille.

Mutta sitten oli niitä tuotteita, joita kaverit eivät tarvinneet ja joita ei ihan ilmaiseksi halunnut antaa pois.

Miten vaivalloista onkaan päästä sellaisesta tavarasta eroon!

Kirpputoripöydän vuokraamista en jaksa enkä halua. Se vaatisi tavaroiden kasaamisen, hinnoittelun, kuskauksen (ei autoa) ja pöydän siistimisen välillä. Silti saatava rahasumma olisi todennäköisesti varsin pieni suhteessa vaivaan.

Toinen kirppisvaihtoehto olisi odottaa Siivouspäivää tai vastaavaa ilmaismyyntitapahtumaa. Mutta siinäkin olisi sidottu tunteja juuri siihen päivään, eikä myynti olisi varmaa. Ehkä kauniina kesäpäivänä kavereiden kanssa ajankuluna se menisi, mutta muuten en viitsi.

Siksi nettimyynti oli järkevin vaihtoehto. Olen tietysti ennenkin esim. Huuto.netissä myynyt huonekaluja, ja paljon olen netin kautta käytettyä ostanutkin.

Mutta silti: tuotteet pitää kuvata ja kuvailla, miettiä mahdollisia postituskuluja, sopia ostajan kanssa noudot, kuskata postitse menevät postiin.

Ei se ole ihan vaivatonta. Siksi edelleenkään en viitsi laittaa myyntiin mitään, josta kuvittelen saavani alle viisi euroa. En vain koe, että niin pieni rahallinen hyöty olisi tarpeeksi suuri innostaja kaupantekoon. Vähäarvoiset tavarat kuskaan hyväntekeväisyyskirpparille tai kierrätyskeskukseen.

Mutta nyt olen siis saanut kodistamme pois imetysvaatteita ja -rintaliivejä, taitettavan ammeen ja sen jalat, kantokassin (joka jäi täysin käyttämättä, koska emme juurikaan käyttäneet vaunuja vauva-aikana), pinnasängyn päälle asetattavan hoitotason ja muuta tavaraa. Mikään näistä ei tullut meillekään uutena, joten tavaroille oli jo kertynyt omaa historiaansa.

Parhaita vauva-ajan romppeita olivat ne, jotka oli saatu lainaan kavereilta. Esimerkiksi merkittävä osa vaatteista ja sähköinen rintapumppu olivat lainatavaraa. Miten kätevää, kun ei tarvinnut itse ostaa eikä edes maksaa mitään. Toki kavereille on aina kivaa antaa jotain pientä vastinetta. Ja tärkeää oli siis se, ettei tarvinnut nähdä vaivaa poismyynnin vuoksi.

Kuvassa on kantovälineitä niille omistetusta kirpputoritapahtumasta. Hyvälaatuiset kantoliinat ja -reput ovat esimerkki niistä lastentuotteista, jotka kiertävät suhteellisen helposti käytettyinä. Mutta niidenkin kauppaaminen vaatii hieman viitseliäisyyttä.

»   Lupiini tunteilee lastenvaunujen äärellä: ”Kaikkein merkittävimmät vaunut, ne, joihin syntyi todellinen tunneside, hankittiin kahden vuoden takaisena keväänä, kun kuopus oli tuloillaan. Valitsimme vertailun jälkeen Phil&Tedsin Explorerit, ne tuntuivat jotenkin vaan hyviltä ja oli itsestäänselvää että halusimme nimenomaan sellaiset vaunut, joissa lapset istuvat päällekäin. Asummehan kantakaupungissa ja reissaamme useimmiten julkisilla. Uusina ostetut vaunut maksoivat tietysti hunajaa, mutta olivat jokaisen senttinsä arvoiset.[- – -] Vaikka pidänkin tavarasta ihan liikaakin, en kiinny yksittäisiin tavaroihin kovin voimakkaasti. Vauvanvaatteista, kantoliinasta, rintapumpusta, sitteristä jne luopuminen on käynyt kivuttomasti. Siitä huolimatta tuplavaunuista luopuminen vihloo sydäntä ihan kunnolla. Siinä menee se pikkulapsiaika, kotiäitiaika, aika jolloin kummatkin reissasivat turvallisesti vaunuissa, minä kävelin rauhallista tahtia harmaansumuisessa syksyssä vaahteroiden alla, tunsin syvää rauhaa, turvaa ja tyytyväisyyttä vallitsevaan tilanteeseen. Lapset olivat siinä, läsnä ja helposti tavoitettavissa, koko pakka minun käsissäni.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Anu kertoo lapsen kulutuskasvattamisen vaikeudesta: ”Enkä minäkään ole onnistunut kasvatuksen puolella istuttamaan ainakaan kuopukseen mitään säästeliäisyyden ja tavaran palvomisen estävää siementä sen perusteella millainen keskustelu tänä aamuna hänen kanssaan käytiin. Eli tyttö kertoi kuinka kaveri pistää omia tavaroitaan kirpputorille myyntiin ja mitä sanoo oma tyttö? No sanoo, että ”Mitähän se myy? Mä voisin ostaa vaikka mitä!”. Minä siihen, että ”Höpsis, sunkin pitäisi katsoa leluja ja tavaraa jonka voisit myydä!” ja vastaukseksi tuli tällaisen ekohipin sydäntä särkevä toteamus: ”Enkä! Mä haluan lisää tavaraa, tavarat on ihania!” (Mari Koo, via Filosofian puutarhassa) Ei kommentteja.

»   Mannerheimin lastensuojeluliiton blogissa Esa Iivonen kehottaa miettimään, miten lasten kanssa puhutaan kuluttamisesta: ”Me aikuiset helposti kannustamme lapsia vertailemaan kulutuskokemuksia. Pidämme täysin luontevana opettajan kesäloman jälkeistä ”mitä teitte lomalla” -kysymystä. Kysymys kuitenkin asettaa lapset eriarvoiseen asemaan ja heikentää vertaissuhteissa niiden lasten tilannetta, joilla kulutusmahdollisuudet ovat muita lapsia heikommat. Monella lapsella ei ole kerrottavanaan tarinoita lomamatkoista, purjehdusretkistä tai kesämökillä loikoilusta. Lomanaikaisista tekemisistä on mahdollista käydä keskustelua myös niin, ettei perheiden erilaisia taloudellisia resursseja vertailla. Meidän aikuisten olisikin hyvä pysähtyä pohtimaan, miten voisimme toimillamme vähentää taloudellisen eriarvoisuuden vaikutuksia lasten elämään. Se miten puhumme lasten kanssa kuluttamisesta, on hyvä alku tasavertaisemman lapsuuden rakentamisessa.” (Mari Koo) 8 kommenttia.

Lapsen pyöräilykypärässä tärkeintä on oikea koko, mutta ulkonäölläkin on merkitystä

keskiviikko 29. toukokuuta 2013 klo 10.45 kirjoittajana Mari Koo

Saksan reissulta ostin lapsellemme ensimmäisen pyöräilykypärän.
Kypärä oli suhteellisen hintava (49 euroa), mutta sitä rahoitettiin lapsen isovanhemmilta tulleilla varoilla.

Emmekä jaksaneet kierrellä kauppoja, niin ostimme kypärän siitä ainoasta pyöräilyliikkeestä, jonka sisällä kävimme.

Pienokaisen kypärässä on tietysti tärkeintä sen turvallisuus: kypärän oikea koko (XS, 44 – 50 cm) ja hyvät säätömahdollisuudet.

Liian usein näkee lapsia, joiden kypärät keikkuvat ja heiluvat päässä: joko kypärä on yksinkertaisesti liian iso tai sitä ei ole kiristetty kunnolla. Kummassakin tapauksessa kypärän tehtävä pään suojaajana ei toteudu niin kuin pitäisi.

Epäilen myös, että tällainen kypärä tuntuu lapsesta ikävältä. Eihän omassakaan päässään haluaisi pitää suhteellisen painavaa esinettä, joka heilahtelee miten sattuu.

Myös kypärän painoon kiinnitin huomiota: ennemmin 300 grammaa kuin lähemmäs 500 grammaa.

Lisäksi valinnassa painoi kypärän ulkonäkö. Ei tuo ostettu ollut täysin sellainen, kuin olisin toivonut, mutta sentään riittävän hillitty.

Myös lipallisuus on plussa. Se auttaa hieman niin auringossa kuin sateessa.

Ensimmäiset fillarilenkit nyt kymmenen kuukautta vanhan lapsen kanssa on tehty, ja hyvin hän on istuimessaan viihtynyt. Istuinvalinnasta kirjoittelen lähiaikoina lisää.

kypärä

»   Salla Laasonen päätti muuttaa lastenkutsujen lahjavuorta: ”Kutsukortissa luki: ”Koska maapallolla on jo nyt liikaa tavaraa väärissä paikoissa, niin eiköhän oteta tämä näillä synttäreillä huomioon, kiitos! Lahjatoive on biohajoavaa, kierrätettyä, tai vaikka aineetonta yhdessäoloa!” Olin jo valmistautunut turhautuneisiin reaktioihin siitä kun ei voikaan koukata kaupan kautta muovipakettia, vaan joutuu ihan miettimään asiaa. Sen sijaan vanhemmat tulivat ihan ovelle asti kiittämään kuinka joku vihdoinkin uskaltaa tehdä näin! Lapset olivat itse keksineet mitä oivallisimpia tekeleitä omista tavaroistaan. 5-vuotias tyttäreni sai kuin saikin niistä vanhoista villasukista, katkenneesta katuharjasta, rannalta kerättyjen simpukankuorin koristellun ohjasten kera tehdyn keppihevosen. Se oli välitön hittituote, ja pesee vielä tänäkin päivänä ne muoviset vinkulelut. Vaikka se jo itsessään oli ilahduttavaa, niin vielä ilahduttavampaa oli rikkoa lastenkutsujen muovileluihin perustuvaa kilpavarustelun normia, sekä saada siitä molemminpuolinen synninpäästö. Purkaa siis sellainen sosiaalinen paine, johon mukautumisesta kaikki kärsivät, mutta jota kukaan ei uskalla rikkoa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Piltin kuluttajapalvelu ei halunnut auttaa puuronsa mustikkamäärän selvittelyssä

keskiviikko 27. helmikuuta 2013 klo 18.24 kirjoittajana Mari Koo

Pari kuukautta sitten ostin lastani ajatellen Piltti-puuroa. Vauva oli aloittamassa ruokien maistelua, ja ajattelin, että tuollainen päärynä-mustikkapuuro on vaivaton valmistettava vaikka parinkin lusikallisen verran.

Kotona syynäsin tarkemmin paketin tuoteselostetta. Kuivattua mustikkaa kerrottiin olevan 0,3 prosenttia. Päärynä oli luonnollisesti päärynämehua.

Lähetin Piltin asiakaspalveluun eli Nestlelle kysymyksen, jossa tiedustelin, millaista määrää tuoreita mustikoita paketin kuivatun mustikkajauheen määrä vastaa. Samalla tiedustelin myös päärynämäärää.

Vastauksessa valistettiin ensin Piltin tuotteiden laadusta ja muuta liirumlaarumia. Sitten kerrottiin (lihavointi omani):

”Tuotekehityksessä on tarkkaan mietitty, minkä verran kuivattuja mustikoita lisätään, jotta puuroon tulee sopivan mustikkainen mutta mieto pienen lapsen maailmaan sopiva maku. Päärynämehutiivistettä on käytetty antamaan tuotteeseen makeutta. Koska reseptiikka kuuluu yrityssalaisuuden piiriin, emme valitettavasti voi antaa tämän tarkempia tietoja.

Hämmästyin, sillä kyllähän tuon mustikkamäärän arviointi on silkkaa matematiikkaa. Lähetin asiakaspalveluun vastauksen, jossa ihmettelin saamaani viestiä ja esitin omat laskelmani mustikan määrästä.

240 gramman pakkauksesta on 0,3 prosenttia mustikkajauhetta.
Tämä tarkoittaa 0,72 grammaa mustikkajauhetta.

Esimerkiksi Berryfect-marjajauheiden nettisivuilla kerrotaan, että 1 teelusikallinen marjajauhetta vastaa noin desilitraa tuoreita marjoja. Samoin kerrotaan, että yksi 70 gramman jauhepakkaus sisältää reilun litran tuoreita marjoja. 0,7 grammaa olisi siis reilut 0,1 desiä.

Näin ollen koko Piltti-puuropaketissa on korkeintaan ruokalusikallisen (15 ml) verran tuoreita mustikoita. Jos siis laskin oikein.

Piltin asiakaspalvelu ei halunnut kommentoida laskelmaani. Sen sijaan minulle kerrottiin vauvojen ruokasuosituksista (joita en kysynyt) ja todettiin vastauksena pakkauksen nimen ja tuotesisällön vastaavuuteen:

”Kuten aiemmin kerroin, pakkauslainsäädännön mukaisesti pakkaus kuvailee sitä makumaailmaa, minkä tyyppisestä tuotteesta on kyse.”

Kun tuo ruokalusikallinen tuoreita mustikoita jaetaan esimerkiksi paketin ohjeen mukaan tehtyihin annoksiin (30 grammaa jauhetta/annos) eli noin kahdeksaan puuroon, niin eipä kovin montaa mustikkaa per annos lapsen ruokaan päädy.

En tietysti toivonutkaan, että mustikkaa olisi oikeasti merkittävää määrää. Mutta olisin toivonut, että Piltin asiakaspalvelu olisi vaivautunut vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseeni. Nyt siellä vetäydyttiin reseptiikan taakse.

Jos asiakaspalvelu olisi kertonut mustikan määrän, niin sitten en olisi ärsyyntynyt tällä tavoin.

Ja kuten voi arvata, niin en nyt halua ostaa Piltti-tuotteita.

Ylipäätään vauvoille ei ole tietenkään tarpeellista ostaa noita kalliita puurojauheita. Pienellekin vauvalle voi tehdä puuron perushiutaleista ja tarvittaessa sileyttää sen vaikka sauvasekoittajalla. (Mutta olin siis laiska ja ajattelin valmiin vauvapuuron olevan helppo ratkaisu, kun kaikki muut ruuat on lapselle sentään toistaiseksi jaksettu kokata.)

Eikä siis etenkään kannata ostaa mitään marja- tai hedelmämaustettuja, koska ne määrät taitavat olla niin olemattomia ja lähinnä mielikuvamakuja. On kuitenkin eri asia käyttää mausteena jotain oikeaa maustetta, kuten kanelia, kuin mustikkaa.

Marjajauhe on tietysti todella kätevä keino lisätä marja-annosta niin omaan kuin lapsen ruokaan. Mutta siis marjajauheet jauheina tai marjat marjoina ja puurot puuroina: marjajauheet ovat epäilemättä elintarviketeollisuudelle kallis raaka-aine verrattuna moneen muuhun, joten ei niitä tietenkään käytetä kuin nimellisesti.

Jos joku toteaa minun laskeneen marjamäärän väärin, niin olen kiitollinen tiedosta!

puuro
Kuva: Sparkleice, Flickr

Postia isälle: ”Äidiksi tuleminen avaa ihanan maailman”

sunnuntai 17. helmikuuta 2013 klo 17.23 kirjoittajana Mari Koo

Mieheni sai Muksu-lastenruokien mainospostia. Kirjeen toinen lause kuului:

”Äidiksi tuleminen avaa täysin uuden, ihanan maailman.”

Tsih!

Kaikki vauvaan liittyvä mainosposti saapuu meille miehen nimellä. Ehdin luulla, että tämä johtuisi esimerkiksi yritysten halusta olla sukupuolisesti tasapuolisia ja osoittaa, että isät ovat yhtä lailla tärkeä lastentuotteiden kohderyhmä.

Nyt lienee pakko myöntää, että meidän perheemme kohdalla ruksit Väestörekisterikeskuksessa (joka on kirjeissä merkitty osoitelähteeksi) ovat menneet vinksalleen.

Samalla siis paljastui, että oikeasti lähes kaiken mainonnan pitäisikin tulla minulle eli äidille. Ymmärrän sen sikäli, että minähän tuon lapsen kanssa olen tiiviisti ensikuukaudet. Mutta ehkä markkinoinnin voisi kohdistaa yksinkertaisesti vanhemmille eikä varsinaisesti äidille tai isälle?

Kaikilla isommilla elintarvikeyrityksillä tai vähittäiskaupoilla näyttää olevan jonkun sortin napero-, piltti- tai muksukerhonsa. Niissä lupaillaan neuvoja arkeen ja tietysti alennuksia ja jotain ilmaistavaraa.

Mihinkään näistä kerhoista emme ole liittyneet. Ei kiinnosta. Mutta selasin kirjeen mukana tuleen Muksu-ruokien tuoteopasta. Olin nimittäin kiinnostunut ruokien sisällöistä eli esimerkiksi siitä, kuinka usein vesi on yleisin raaka-aine. (Lasten ruuista ja niihin liittyvästä markkinoinnista voisin kirjoittaa enemmän joskus myöhemmin.)

Palaan vielä tähän kyseiseen mainoskirjeeseen. Kirjeen ensimmäisen lause oli:

”Vauvan tulo perheeseen mullistaa elämää aika lailla, eikö totta!”

Tiedoksi sinne kaikille, jotka suunnittelette näitä vauvaperheiden mainoksia: muutos, mullistus ja vastaavat ovat varmaan eniten käytettyjä puheenparsia vauvan saamisessa, ja ne toistuvat aivan liian usein.

SAMSUNG

»   Janna Rantala harmittelee lasten vaatteiden sukupuolten mukaan määrittyvää väritystä: ”Lastenvaatekaupassa ystävällinen myyjä tarjoutui auttamaan. Kerroin etsiväni 92- senttistä talvihaalaria. Myyjä tarkensi toiveitani: ”Tytölle vai pojalle?” Oliko haalareissa jotain teknisiä eroja sukupuolen mukaan? Kysymys yllätti minut. Hetken ajattelin olevani vielä enemmän pihalla lasten talvivaatetuksesta kuin olin luullutkaan. Oliko haalareissa jotain teknisiä eroja sukupuolen mukaan? Ehkä haarovälin tukevampi pehmustus pojille? Erityinen haarakiila tytöille? Etukäteen olin ajatellut valitsevani talvihaalarin hinnan ja käyttöominaisuuksien mukaan: kankaan kestävyys, päälle pukemisen helppous, turvallisuus… Nyt ymmärsin tärkeimmän kriteerin olevankin haalarin kuosin väritys.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Liisan lapsi ihastui Hello Kitty -kuvalla varustettuun lääkepurkkiin: ”Korvatulehdusdiagnoosi toi kuitenkin mukanaan myös suuren elämyksen. Kääpiö koki ikävän päivänsä kohokohdan apteekin tiskillä, kun farmaseutti kaivoi lääkelaatikosta kissakuvioidun antibioottipullon. Se on Hello Kitty! hihkui kääpiö innoissaan. Jos lääkepurkkia voi rakastaa, sillä tavalla ei-narkkarimaisesti, luulen tietäväni, miltä tuo rakkaus näyttää.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Tärkeitä tavaroita vauvan ensimmäisinä kuukausina: kantoliina, hoitotaso, sitteri ja lel

tiistai 16. lokakuuta 2012 klo 15.34 kirjoittajana Mari Koo

Mitä hankintoja pientä vauvaa ajatellen pitää tehdä? Mikä on tärkeä tavara, mikä turha? Näitä kysymyksiä pyörittelin ennen lapsemme syntymää.

Nyt, kun vauvan syntymästä on kolme kuukautta, on ehtinyt kertyä omakohtaista kokemusta.

Esimerkiksi kantoliina on ollut perheessämme tärkeä kapistus.

Tähän mennessä olemme ostaneet kaksi kantoliinaa huuto.netistä (n. 20 e/kpl + postikulut). Ensimmäinen oli trikooliina (kuvassa), jonka sidontaneuvot pyysimme kätilöltä synnytyssairaalassa. Näin vauvan kantaminen tuntui turvalliselta heti alusta alkaen.

Toinen liina on kudottu ja sopii paremmin painavamman lapsen kantamiseen.

Kantoliinailusta on tullut jokapäiväistä. Se on kätevä tapa liikkua kaupungilla vauvan kanssa, kun ei tarvitse miettiä rappusia tai ahtaita oviaukkoja. Lisäksi kotosallakin vauva nukahtaa liinaan helposti.

Toki liinassa on hankaluutensa. Etenkin kesällä se oli hiostava. Lisäksi sitominen vaatii opettelua. Ja tuntuuhan liina myös omassa kropassa, etenkin hartiaseudulla, vaikka liina onkin varsin ergonominen.

Nyt käyttöön on otettu myös kantoreppu. Se on erityisesti mieheni mieleen.

Alussa vauvaa liikuteltiin välillä myös vaunuissa (ostimme käytettynä 150 eurolla). Sittemmin lapsi alkoi lähinnä itkeä, jos oli vaunuissa hereillä. Niinpä yhdistelmävaunujen käyttö on toistaiseksi jäänyt vähäiseksi. Eli onneksi emme sijoittaneet mihinkään kalliisiin, uusiin vaunuihin.

Ahkerassa käytössä on myös kavereilta saatu sitteri. Ei se nyt ehkä ihan välttämätön olisi, mutta siinä lapsi ei ole aivan makaavassa asennossa ja viihtyy paremmin kuin lattialla.

Lelukaari pikkuleluineen (4 euroa kirpputorilta) ja muut lelut ovat oleellisia lapsen huvittamisessa. Ilman kiliseviä, värikkäitä leluja olisi paljon työläämpää viihdyttää lasta. Lelukaaressa killuessaan ne liikahtelevatkin vauvan heilumisen ansiosta, joten koko ajan ei tarvitse olla vieressä heiluttamassa lintua.

Saimme pinnasängyn ilmaiseksi. Koska kodissamme on vähän tilaa, niin ostimme käytettynä sängyn päälle sopivan hoitotason pehmusteineen. Se on säästänyt tilan lisäksi myös omaa selkää, sillä korkeus on hyvä vaippojen vaihtamisen kannalta. Pinnasänkyä ei toistaiseksi ole käytetty vauvan nukkumiseen, joten hoitotaso on saanut olla paikallaan rauhassa.

Otimme äitiysavustuksen rahana (140 euroa), emme pakkauksena. Emme kokeneet pakkausta tarpeelliseksi, sillä vauvanvaatteita saimme paljon tuttavilta, ja loput oli suurelta osin helppo hankkia edullisesti kirpputoreilta tai kaupasta. Suuria summia vauvan hankintoihin ei siis toistaiseksi ole kulunut.

Vaatteita on meillä ollut toistaiseksi selvästi yli tarpeen. Kaikkia ei ole edes ehditty kokeilla vauvan päälle, kun ne ovat jo jääneet pieniksi.

Vaatteiden lisäksi lapsi tarvitsee tietysti vaippoja (meillä sekä kerta- että kestovaippoja). Tärkeitä tavaroita ovat olleet myös mm.
– sähköinen rintapumppu (lainassa ystävältä)
– pari tuttipulloa
– kynsisakset
– kosteuspyyhkeet
– tutit (tosin tällä hetkellä lapsi ei niitä halua lutkuttaa)
– amme (kokoontaittuva erillisillä jaloilla, huuto.netin kautta 30 e)
– turvakaukalo (lainassa kavereilta, käyttötarve matkoilla muiden autoissa liikuttaessa ja taksissa)
– pieni yövalo.

Lisäksi erilaisia rättejä ja pyyhkeitä tarvitaan reilusti.

»   Kemikaalikimaran Anja on perehtynyt äidinmaidokorvikkeiden mutkikkaaseen markkinointimaailmaan: ”Äidinmaidonkorvikkeita ei saa mainostaa kuin ammattilaisille lastenhoitoon liittyvissä erikoisjulkaisuissa, eikä korvikkeita saa myydä alennetulla hinnalla. Vierotusvalmiste on merkittävä niin, että kuluttaja pystyy selkeästi erottamaan valmisteet toisistaan eikä mitään vaaraa sekaannuksesta niiden välillä ole. Aidinmaidonkorvike on tarkoitettu 0-6 kk ikäisille ja vieroitusvalmiste 6 kk eteenpäin. Syynäsin muutaman merkin koostumuksia. Ravintosisällön mukaan jotkut tuotteet ovat täysin identtisiä, joissakin on pieniä eroja. Nimitykset tulevat siis lainsäädännöstä. Jotenkin termi”vieroitusvalmiste” silti tökkii. Ihan kuin äidinmaito ja imetys olisivat jotain sellaista, josta pitää päästä eroon – vertaa esimerkiksi tupakan vieroitusvalmiste tai joutua vieroitukseen. Toisaalta puhutaan imetyksen puolesta, toisaalta vieroitusvalmisteista. Mutta mikä muu nimi sitten olisi sopivampi? Valmistajille toki sopii mainiosti, mitä useampi alkaa vieroittaa vauvaansa hyvissä ajoin. Omat tuotteet äidinmaitonarkkareille.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

« vanhemmat kirjoitukset