»   Lauri kirjoittaa rahasta ja onnellisuudesta: “Koko kohkaaminen tuloeroista ja rahan jakautumisesta johtaa poliittisen päätöksenteon sivuraiteelle. Keskustelu suhteellisesta köyhyydestä ja tuloeroista on ihan päätön, koska juuri tämä keskustelu antaa näille ilmiöille ylipäätään käyttövoimaa. Jos keskittyisimme siihen, miten ihmiset voivat hyvin, ei tuloeroilla olisi pätkän vertaa merkitystä – kunhan kaikilla olisi riittävät resurssit. Ja esimerkiksi Suomessa lähes kaikilla on. Vaikka “miljoona suomalaista elää köyhyydessä”, koskee näistä absoluuttinen köyhyys vain mikroskooppista murto-osaa. Toisin sanoen, joka ikisellä suomalaisella on käytännössä riittävät resurssit hyvään elämään. Ongelmana on, että kun resursseja vertaillaan naapurin resursseihin, häämöttää hyvä elämä poissaolollaan.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Leo Stranius on lukenut Nordean avainasiakkaille tarkoitettua asiakaslehteä ja ihmettelee juttuja sijoittamisen ja vaurastumisen merkityksestä: “Yhtä asiaa en vain ymmärrä. Miksi ihmeessä ja mitä varten minun pitäisi vaurastua? Mielestäni nykyinen elintasoni on jo aivan riittävä? Voisin myös kuvitella, että Nordean avainasiakkaat ovat vähintäänkin kohtalaisessa taloudellisessa tilanteessa. Ihmisten hyvinvoinnista tunnetusti vain pieni osa on riippuvaista taloudellisesta vauraudesta. Mieluimmin panostan siihen, että voin tehdä mielekkäitä asioita juuri nyt, kartuttaa rahan sijaan osaamistani sekä pitää huolta omasta jaksamisesta, terveydestä ja ihmissuhteista.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Nollavaimo on ilahtunut uudesta BaByliss-hiustenleikkuukoneesta: “Hieno vekotin ! Kyllä on kymmenessä vuodessa tekniikka kehittynyt ja muotokin uudistunut virtaviivaisemmaksi. Jatkossa on taas helppo leikata hiuksia ja edulliseksikin se tulee, kun kone ei maksanut kuin yhden parturikäynnin verran: 23 euroa. Joku näppärä voisi nyt laskea, kuinka paljon on pelimerkkejä säästynyt, kun Isompi on käynyt vain kerran elämässään ‘oikeassa’ parturissa ja Pienin ei kertaakaan. Pitkä penni se kumminkin on. Tiistaina Isompi ihmetteli, kun koulukaverinsa “juoksevat koko ajan parturissa”. Hän antaa mielellään meikäläisen leikata hiuksensa. Ei tarvitse lähteä erikseen ‘juoksemaan parturiin’ ja saa sellaisen kuin haluaa eli lyhyen tukan. Ja tähän loppuun tiedoksi, että olen ns. itseoppinut parturi. Harjoittelemalla ja kokeilemalla olen oppinut leikkaamaan muunkinlaisia malleja kuin se millin siili.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle: tekstissä kehutaan myös mm. Riekerin sandaalit ja Guess-rannekello) Ei kommentteja.

»   Leipää ja sirkushuveja kerää tietoa pienelle budjetille sopivista helsinkiläismeiningeistä, kuten vaihtopiireistä, kirpputoreista, edullisista ravintoloista ja halvoista tapahtumista: “Leipää ja Sirkushuveja -sivuston ideana on tarjota helsinkiläisille vinkkejä ja linkkejä vähemmän kuluttavaan elämäntapaan, sekä arkeen että juhlaan. Tarve tai halu selvitä pienellä rahalla voi johtua eri syistä : olosuhteiden pakosta – tilapäisestä tai pidempikestoisesta – säästöprojektista tai elämäntapavalinnasta, jolla tavoitellaan ekologisuutta tai vapautta kulutuskeskeisestä elämäntavasta.” (Mari Koo, kiitos linkkivinkistä Raisalle) Ei kommentteja.

»   Marginaalin Jani harmittelee käteisen käyttämisen vaikeutta: “Olen käyt­tä­nyt käteistä nyt olo­suh­tei­den pakosta muu­ta­man päi­vän. Onpa se han­ka­laa! Ei nyt niin han­ka­laa etteikö sii­hen tot­tuisi, jos kort­tia ei yhtäk­kiä enää olisi, mutta vihe­liäistä las­kes­kella ensin että miten pal­jon ostok­set suun­nil­leen tule­vat teke­mään, ja sit­ten lopul­li­sen sum­man jäl­keen että mitkä sete­lit ja koli­kot pitää valita. Jäl­kim­mäistä ongel­maa ei tie­ten­kään sil­loin ole, kun on vain iso seteli joka riit­tää. Mutta ent­ro­pia hajot­taa suu­ret sete­lit pikku hiluiksi, joista iso­jen sum­mien kokoon kää­ri­mi­nen on hikistä hom­maa kas­salla, kun jono perässä kas­vaa. Ei se kai­killa tie­ten­kään tee­tätä vai­keuk­sia. Toi­set tun­tu­vat suo­ras­taan naut­ti­van siitä kun saa­vat mah­dol­li­sim­man kauan ton­kia lom­pak­koa siinä mak­saes­saan. Minusta vain minun ainut vel­vol­li­suu­teni asiak­kaana kas­salla on suo­riu­tua mak­sa­mi­sesta mah­dol­li­sim­man nopeasti, jotta jono liik­kuisi.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Mimir on käytettävissä olevan varallisuutensa kasvun myötä todennut, ettei ole pakko haluta uutta: “Lisäksi tajusin jossain vaiheessa, että “en tarvitse tätä” ja “vanha on vielä ihan hyvä” ovat edelleen relevantteja syitä jättää ostamatta. Ne eivät ole vain selityksiä, joita käyttää, koska ei ole varaa. Kun köyhyys käy voimille, alkaa tuntua, että käyttää vanhoja tavaroita, jotka ovat “ihan hyviä”, vain siksi, ettei ole varaa uuteen. Ajattelee, että oikeasti haluaisi uuden. Nyt olen huomannut, ettei minun ole pakko haluta uutta. Mainoksia lukiessa en ajattele “voisin haluta tuollaisen” vaan “onneksi ei tarvitse ostaa kaikkea”. Olen siis pääsemässä oman kulutukseni ohjaksiin, kun ensin köyhänä ollessa tuntui, etten voi tehdä mitään, ja sitten rikastuessa tuntui, että nyt pitää sitten tehdä kaikkea, mitä on ajatellut voivansa haluta.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Mymskä ei koe olevansa köyhä, vaikka taulukoiden mukaan hän sitä on: “Omat tuloni (työkyvyttömyyseläke, joka on määräytynyt kokonaisen kolmen työvuoden perusteella…) ovat hyvin pienet. Jos katsoo mitä tahansa taulukoita tai artikkeleita, joissa puhutaan kohtuullisista tuloista tai suhteellisesta köyhyydestä tai mistä tahansa, missä talotasot on laitettu ryhmiin, ei omilla summillani usein kohota edes sinne ensimmäiseen luokkaan. Työtä tekevänä olin pienituloinen ja näin eläkeläisenä olen jossain senkin alapuolella. Toki minulla on kulutuskin paljon pienempää, ja jossain määrin hyödyn eläkeläisille tarkoitetuista tuista ja alennuksista. Mutta silti… Hassua nimittäin on se, että en ollenkaan koe olevani köyhä. Ei minulla tietenkään ole millä rajattomasti mellestää, mutta tulen omasta mielestäni oikein hyvin toimeen. Minä olen niellyt (toki jossain vaiheessa rajusti yökkien) sen totuuden, että kaikkea ei voi saada. Pihistän jossain kohdassa, jotta voin löysätä siinä mieluisemmassa. Pitää vain päättää, mikä on juuri minulle se tärkeä. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen, syön hyvin (vähän liiankin) ja laskut maksan ajallaan. Oikeastaan mistään ei tarvitse tinkiä, mutta saattaa olla Siperian opettamaa, että olen älyttömän vähään tyytyväinen, vaikka olen enemmän huikentelevaisuuteen taipuvainen kuin nöyrä ja vaatimaton. Pohjan kautta kun on ruopaissut ja sieltä lujaa ponnistanut pintaan, on ihan tyytyväinen, kun edes ilma kulkee. Ihmettelen vaan, että missä vaiheessa minusta muka on sukeutunut näinkin taitava näissä talousasioissa? Silloin, kun olin töissä, valitin aina, ettei minulla ole rahaa mihinkään, ja nyt kun sitten pitäisi olla surkeaakin surkeampi (köyhä ja sairas) oikein nolostun välillä, kun en keksi raha-asioista valittamista. Tuntuu ihan siltä, kuin minulla ei olisi oikeutta olla näin tyytyväinen ja huoleton. Pitäisi liittyä siihen valtavaan ja äänekkääseen joukkoon, jolla on säännölliset ja ihan riittävät tuloit, mutta ei koskaan tarpeeksi rahaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Veloena matkailee Intiassa ja kirjoittaa tinkimisestä: “Olen itsekin huomannut, että jos kaupungissa on supermarket, jossa ruoan hinnat on präntätty hyllynlaitaan, suosin sitä paljon mieluummin kuin katukauppiaita ja kauppahalleja, joissa hinnat ovat myyjän päässä ja suhteessa asiakkaan kuviteltuun ostovoimaan. Valkoisen ihon ostovoima taas kuvitellaan täällä aivan oikein kohtuuttomaksi paikalliseen tasoon nähden. Ja hinnat sanotaan siitä vielä paljon, paljon yläkanttiin, koska asiakkaan odotetaan kuluttavan aikaa tinkaamiseen. Miten sinä jaksat tinkimistä, kysyy yksi matkaystävä, joka tilittää samaan hengenvetoon olevansa aivan lopussa sen kanssa, että joka ikisessä ostossa on rähistävä, osoitettava mieltä ja lopuksi teeskenneltävä, ettei tarjottu palvelu kiinnostakaan, ja jos huonosti käy, laputettava sen jälkeen seuraavan vastaavan kauppiaan luo ja toistettava näytelmä. Hämmästyn kysymystä ja toisen käsinkosketeltavaa ahdistusta. En minä tinkaa, vastaan. Yksinkertaisesti kieltäydyn siihen menemisestä. Tuntuu, että osalta täällä matkustavista katoaa suhteellisuudentaju siihen, millaisia summia tingaten voisi saavuttaa. Laskeskelimme huviksemme, ystävän kysymyksen liikkeelle tönäiseminä, paljonko olisimme voineet säästää täällä tingaten. Arvio oli parikymmentä euroa. Ja olemme matkanneet yli kuukauden. Asiat eivät täällä ole kovin hintavia valkoisen ihon verolla korotettuinakaan. Niinpä olemme huvittuneina maksaneet tuplahinnan ananaksesta tai mosambeista. Meille se ei oikeasti ole juuri mitään, myyjälle iso potti. Olen itse vielä ajatellut sitä päiväsakkotyyliin: kun tienaa enemmän, on varaa maksaa enemmän ruoistaan, ja sitäkin voidaan pitää oikeudenmukaisena järjestelynä.” (Mari Koo) 5 kommenttia.

»   Susanna Ahonen kirjoittaa elämänmuutoksestaan: “Kymmenen vuotta sitten olin tiukasti punavihreä aatteen nainen. Kuljin polkupyörällä kesät talvet, en omistanut autoa enkä asuntoa. Ostin kaikki vaatteet ja vempaimet kirpputoreilta ja halveksin porvarillista elämäntapaa. Kirjoitin Kansan Uutisiin kireitä kolumneja tuttavistani, jotka ostivat rivarinpätkiä Espoosta, hankkivat lapsia ja farmariautoja ja elivät muutenkin vääränlaista elämää. Jos joku olisi tuolloin väittänyt, että muutaman vuoden kuluttua asun Luxemburgissa kotirouvana kera kahden auton, talon ja tauluteeveen, olisin nauranut itseni tärviölle. Vastaavanlainen elämäntarina ei liene harvinaisuus. Omalla kohdallani olen yrittänyt miettiä, kuinka tähän päädyin. Miten niin ehdoton varmuus voi laimentua mukavuudenhaluiseksi pragmaattisuudeksi? Koen kyllä lievästi huonoa omaatuntoa, kun lennän etelänlomalle tai ostan uutta talvitakkia Henkkamaukasta, mutta niin hiljainen koputus ei saa minua luopumaan hankkeesta. Ja koska en muuta selitystä keksi, syytän lapsiani. Käänne keskiluokkaiseen itsekeskeisyyteen tapahtui tarkalleen ottaen joulukuussa 2004, jolloin esikoiseni syntyi. Synnytyssalista mentiin autokauppaan hakemaan farmaria, johon mahtuvat vaunut, matkasänky, sitteri, syöttötuoli, kantoreppu, kuusi vaippapakettia, rinkallinen vauvanvaatteita ja kylpyamme. Joulu oli tulossa, talvi oli jeesuksen kylmä ja kotikaupunkiin oli lähdettävä mummoja tapaamaan. Junalla projekti olisi ollut mahdoton.” (Mari Koo) 4 kommenttia.

»   Tiina Kaarela muistuttaa avioliiton juridisesta puolesta: “Avioliitto on varsinkin eron tullessa tai puolison kuollessa hyvin halpa ja käytännöllinen sopimus. Eliniän kasvaessa ihmiset solmivat yhä uusia suhteita, hankkivat yhteistä omaisuutta ja hämmästyttävän usein tekevät lapsiakin solmimatta tätä järkevää, heikompaa osapuolta suojaavaa sopimusta. Varsinkin kuusikymppisenä solmituissa suhteissa tahtovat virallistamiset unohtua – ajattelevat ehkä, että lempi aikuisiässä on noloa tai pelkäävät lasten (ja lastenlasten) reaktioita? Missä tahansa on koolla kolmisenkymmentä yli 45-vuotiasta naista, joukossa on yleensä vähintään yksi avopuolisonsa mukana asuntonsa ja veneensä tai mökkinsä menettänyt. Omaisuutta ei kirjattu yhteiseksi ja ennen niin mukavat elämänkumppanin aikuiset lapset muuttuivat yhdessä yössä ventovieraiksi vihollisiksi. He saattavat kärsiä totaalisesta dementiasta sen suhteen, mitä edesmennyt puoliso on toivonut tai mitä itse ovat luvanneet.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Näkymätön tyttö vertailee sähkölaskujaan: “Alkuvuoden sähkölasku oli viitisen euroa normaalia (kolmen kuukauden sähkö on maksanut suunnilleen saman koko sen ajan kun olen asunut täällä ja meillä laskutetaan sähkömittarin mukaan) pienempi, oletettavasti sen takia etten ole juurikaan laittanut viikolla ruokaa tänä vuonna kun olen syönyt töissä. Nyt sain seuraavan kauden laskun, se on ainakin seitsemän euroa pienempi. Oletan että se johtuu lainakoneesta.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Taloussanomien juttu kertoo EU:n mahdollisista uusista mittareista köyhyydelle. Mittarit sisältävät esimerkiksi ruokailuun, lomailuun tai yllättäviin kuluihin liittyviä näkökulmia.”Yhdeksänkohtainen puutelista ja työttömyyskriteeri kasvattaisivat sosiaali- ja terveysministeriön apulaisosastopäällikkö Carin Lindqvist-Virtasen mukaan Suomen köyhien määrää noin 200 000 henkilöllä eli köyhien määrä kasvaisi 900 000:een”, jutssa kerrotaan. Kummitus pohtii jutun innoittamana, onko hän köyhä. (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Saituri kehottaa testaamaan, miltä tuntuisi elää ilman pankkikorttia eli vain käteistä käyttäen: “Idea tässä on rajoittaa impulssiostoksia sitä kautta, että sinulla on vain rajallinen käyttövarallisuus mukana, etkä vahingossakaan pääse pettämään itseäsi kaivamalla taskusta korttirahaa peliin mukaan siihen “tarpeelliseen ostokseen”. Tulet huomaamaan, että vain aniharva ostos on sinulle niin tärkeä, että sitä korttia kannattaa kotoa asti lähteä hakemaan. Eräskin kebab-annos jäi tämän testin ansiosta hakematta, kun en enää jaksanutkaan lähteä sitä erikseen hakemaan huomatessani, että kauppareissun jäljiltä ei siihen rahaa enää ollutkaan ja kortti oli kotona. Säästöä tuli sillä kertaa kahdeksan euroa ja läskiä vastaavasti vyötärölle vähemmän. Testi myös opettaa ikään kuin väkisin suunnittelemaan omaa kulutusta enemmän, mikä on vain ja ainoastaan hyvä asia.” (Mari Koo) 4 kommenttia.

»   Minna Ylikännö kirjoittaa Kelan tutkimusblogissa köyhyydestä, onnesta ja tuloeroista: “Vaikka Kirka laulaa, että aikaa ei pysty lahjomaan, sen ostaminen tuntuu olevan osa nykymenoa. Puheaikaa voi ostaa, samoin nettiaikaa. Voi ostaa palveluja, esimerkiksi siivousta, jolloin aikaa jää enemmän omille harrastuksille. Koiranulkoiluttamisen voi ulkoistaa ja ruokaostokset tilata kotiin. Ilman rahaa et osta aikaa, etkä paljon muutakaan. Tamppaat itse mattosi, peset ikkunasi, teet ruokasi ja ulkoilutat koirasi. Aikasi menee tarjousten perässä juoksemiseen ja arjesta selviytymiseen. European Social Surveyn tulosten mukaan meillä on enemmän aikaa tehdä asioita, joista nautimme, kun kukkarossa on muutakin kuin se kuuluisa matti. Yhteiskunnan tasolla se tarkoittaa sitä, että tuloerojen kasvaessa kasvavat erot myös ajankäytössä. Kun parempituloiset ostavat itselleen vapaa-aikaa niiltä, joilla ei ole varaa nauttia siitä, emme ole kaukana luokkayhteiskunnasta. Siis siitä yhteiskunnasta, jossa raha (ja vain raha) tekee onnelliseksi.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Näkymätön tyttö laittaa kuntoon omaa talouttaan: “Olin ennen pääsiäistä töissä Oma talous tasapainoon -kurssilla, se oli aika pelottavaa. Minusta nimittäin tuntuu siltä kuin talouteni ja elämäni olisivat kuilun partaalla, juuri ja juuri tasapainossa mutta koko ajan vaarassa romahtaa. Vaikka oikeasti saatan olla aika kaukana syrjäytymisestä, hoidan kuitenkin asiani ja olen tähän asti selviytynyt ilman pikavippejä ja maksuhäiriömerkintöjä ja sellaisia. En tiedä päteekö tuohonkin sama kuin se että olin koko ajan koulussa huolissani siitä selviänkö ja ne ihmiset, jotka oikeasti olivat vaarassa eivät olleet ikinä hermostuneita. Joka tapauksessa kurssi oli hieman hermostuttava mutta hyödyllinen, vaikka en kauheasti mitään uutta oppinutkaan (tiesin jo ennestään että laskut kannattaa maksaa ajallaan). Suurin hyöty oli siinä että innostuin tarkkailemaan talouttani, ohjaaja antoi vinkin Marttojen hyvistä lomakkeista. Tässä kuussa taloudellinen tilanteeni on muutenkin parempi kun olen alkanut saada palkkoja alkuvuoden töistä (paitsi päätyöstä olen tietysti koko ajan saanut) ja näyttää siltä että ainakin vähän aikaa talouteni on tasapainossa. Se on miellyttävä tunne, vaikka tulevaisuus pelottaakin. Ja lomakkeen täyttäminen on kiinnostavaa. Minulle on selvinnyt esim. että viikon aikana (joka oli sairauden takia poikkeuksellinen) käytin noin pari kymppiä ruokaan ja saman verran herkkuihin. Tarkoitus olisi että näkisin miten paljon rahaa laitan niihin ja säikähtäisin ja olisin ostamatta ja laihtuisin.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Olen menossa huomenna YLEn Aamu-tv:n vieraaksi juttelemaan kohtuullisemmasta ja joutilaammasta elämästä. Otsikko on näköjään “Miltä tuntuu hypätä pois oravanpyörästä?” ja osuus alkaa klo 7.46. Tiedossa on siis minulle huomattavasti normaalia aikaisempi herätys! Aiheesta enemmän toisessa blogissani. Lisäys: Pätkä katsottavissa YLEn Areenassa. (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Onnellisuuspolitiikka-blogissa Outi Silfverberg kirjoittaa rahan ja asumisen tuomasta onnellisuudesta: “Se, että korkeimmissa tuloluokissa olevat kokevat itsensä usein keskimäärin muita onnellisemmiksi, selittyy pitkälti sosiaalisella vertailulla ja siihen liittyvällä kilpailulla. Kilpailussa tähdätään tiettyyn elintasoon, jota ilmennetään kulutuksessa, asumisessa ja erilaisissa statussymboleissa. Kun tietynlainen elämäntyyli ja –tilanne mielletään yleisesti tavoittelemisen arvoiseksi, aletaan toiveisiin liittää normeja. On asioita, joita jokaisen ajatelleen kuuluvan tavoitella. Todellisuudessa onni on yksilöllistä ja onnellisuuden välikappaleet moninaisia. Jonkun lapsiperheen onni voi toteutua väljän omakotiasumisen sijaan yhteisöllisyyttä tukevalla kerrostaloalueella vaikkapa Helsingin Kalliossa. Myös elämäntilanne vaikuttaa vahvasti siihen, mistä ja mitä tekemällä ihminen tulee onnelliseksi. Vaikka suurin osa suomalaisista toivoisi asuvansa rauhallisella alueella omakotitalossa, yli puolet on samaan aikaan tyytyväisiä nykyisen asuntonsa sijaintiin ja uskoo unelmakotinsa löytyvän läheltä nykyistä asuntoa.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Tepon laskemien mukaan autoton voi hyvin ostaa kalliimman asunnon Helsingissä: “Autoliitolla on mainio autoilun kustannuslaskuri. Syöttelin sinne numeroita oman käyttö- ja makuarvioni mukaan (enhän minä tiedä, kuinka paljon sillä autolla tulisi ajeltua ja olisiko sellainen halvimman luokan Skoda riittävä pätemisentarpeiselle kolmekymppiselle) ja sain sen perusteella kuukausikohtaiseksi kuluiksi kuvitteellisesta autoilustani noin 400 euroa. Osuuspankilla on puolestaan lainalaskuri, joka kertoo, miten paljon on varaa ottaa lainaa. Kun nyt panen tuon 400 euroa auton sijaan asuntolainaan (laina-aika 20 vuotta, korko 3,5%), on minulla varaa melkein 70.000 euroa kalliimpaan asuntoon. Autottomalla on varaa asua lähempänä keskustaa. Lähempänä keskustaa ei tarvitse autoa. Kuinka ihana positiivinen noidankehä.” (Mari Koo) 8 kommenttia.