»   Arkijärjen Jennin mukaan kannattaa maksaa usein käytettyjen vaatteiden laadusta: “Esimerkiksi aiemmin ostin mahdollisimman halpoja sukkia, koska ajattelin että niiden käyttöikä on niin lyhyt, etten viitsinyt kuluttaa enempää rahaa kuin on pakko. Sitten havahduin siihen, että inhosin syvästi noita halpoja ja huonolaatuisia vaatekappaleita, joita kuitenkin pidin ylläni joka päivä. Tein täyskäännöksen ja aloin ostaa parhaita mahdollisia sukkia, enkä katsonut hintaa enää ollenkaan. Lopputulos on, että rahaa menee vuodessa ehkä 20€ enemmän, mutta käyttömukavuus ylittää kaiken entisen.[- - -] Olen tätä logiikkaa noudattaen investoinut muihinkin arkisiin vaatteisiin – talvikenkiin, alusvaatteisiin, untuvatakkiin – ja ollut tyytyväinen. Mielenkiintoista on myös se, että vaikka ajoittain ostaisi jotain kalliimpaa, näistä arkivaatteisiin käytetyistä rahoista ei tule koskaan huono omatunto. Kun tiedän, että ne kestävät käyttöä ja että ne pidetään loppuun saakka, ostos tuntuu oikeutetulta ja fiksulta.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Project Maman Katjan korpeaa naistenlehtien jokakeväinen “Löydä tyylisi!” -hehkutus: “Paljastankin nyt sen oman tyylini salaisuuden. En shoppaile. Koska kiire, kestävä kehitys ja paskat valikoimat. Ostan vaatteeni niistä parista paikasta, jotka Helsingistä tiedän tarjoavan jotain kaltaiselleni konttorirotalle. Sesonkini eivät vaihdu kaksi kertaa vuodessa vaan noin viiden vuoden välein. Ja tämä on ihan tietoinen valinta eikä mikään löytämisongelma. Olen ihan mielelläni tavallinen. Etenkin jos ollakseen tyylikäs on pidettävä paljettimekkoa ja ruusukuvioisia sukkiksia ihan perustiistaina ja yhdistettävä salihousut pinkkiin kauluspaitaan. En kritisoi niitä, jotka näin haluavat tehdä. En vain halua, että tyylini katsotaan olevan kateissa, jos itse valitsen toisin. Vain kasvukausi, riesling ja mustarastas ovat kevään trendejä, jotka oikeasti kannattaa ottaa haltuun.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Nollavaimo tarinoi vaatteistaan: “Minulla on tätä kirjoittaessa päälläni n. 25 vuotta sitten Tukholmasta ostettu poolopusero, oli myös töissä. Ihan hyvässä kunnossa vielä, vaikka olen sitä lähes joka talvi ahkerasti käyttänyt. Ei varmasti sitä muodin terävintä kärkeä, mutta lämmin ja käyttökelpoinen pusero vieläkin. Eikä kyseinen pusero suinkaan ole ainoa vaate meikäläisellä, joka on jo ehtinyt noin kypsään ikään. Kyllä niitä muitakin löytyy. Itseasiassa suurin osa vaatteistani, joita käytän suht säännöllisesti, ovat yli 10 vuotta vanhoja enkä silti myönnä näyttäväni kassialmalta sillanalusrytkyissä. [- - -] Päätin, etten osta – tai ainakin yritän vimmatusti olla ostamatta – yhtään uutta vaatetta itselleni tänä vuonna. Viime vuodelta muistan varmasti ostaneeni itselleni yhdet housut ja kahdet rintaliivit, mutta todennäköisesti olen unohtanut jotain. En kuitenkaan kovin montaa artikkelia, joten uskoisin selviäväni tästä vuodesta ilman vaateostoksia varsin kevyesti.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle!) Ei kommentteja.

»   Janna Rantala harmittelee lasten vaatteiden sukupuolten mukaan määrittyvää väritystä: “Lastenvaatekaupassa ystävällinen myyjä tarjoutui auttamaan. Kerroin etsiväni 92- senttistä talvihaalaria. Myyjä tarkensi toiveitani: ”Tytölle vai pojalle?” Oliko haalareissa jotain teknisiä eroja sukupuolen mukaan? Kysymys yllätti minut. Hetken ajattelin olevani vielä enemmän pihalla lasten talvivaatetuksesta kuin olin luullutkaan. Oliko haalareissa jotain teknisiä eroja sukupuolen mukaan? Ehkä haarovälin tukevampi pehmustus pojille? Erityinen haarakiila tytöille? Etukäteen olin ajatellut valitsevani talvihaalarin hinnan ja käyttöominaisuuksien mukaan: kankaan kestävyys, päälle pukemisen helppous, turvallisuus… Nyt ymmärsin tärkeimmän kriteerin olevankin haalarin kuosin väritys.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Annalin mielestä Stockmannin Hullujen Päivien kuvasto ja vastaavat eivät tarjoa tarpeeksi vaatteita normaalille naisvartalolle: “Joskus vielä kävelen vaateosastolle ja vietän siellä pari tuntia tutkimusta tehden. Kirjaan ylös, kuinka monta luettelon vaatteisiin sopivaa asiakasta näen. Uskallan nimittäin väittää, ettei sellaisia ole edes puolta asiakaskunnasta. No, jonkin vaatteen isompi koko saattaa passata, mutta useimmat vanhemmista naisasiakkaista – joita kuitenkin on aika paljon – jää nuolemaan näppejään. Tai yrittää epätoivoisesti ahtautua vaatteisiin, jotka on suunniteltu ihan erilaiselle vartalolle. Ok, onhan Hulluilla Päivillä muutakin kuin vaatteita. Itsekin olen joskus ostanut elektroniikkaa mielestäni edullisesti. Eikä vika ole pelkästään Stockmannin. Myös muiden liikeiden kuvastot ovat yhtä ärsyttäviä. Ehkä suunnittelijat voisivat katsoa kadulla ympärilleen. Eletty elämä näkyy, vaikka itsestään pitäisikin huolta. Ja saakin näkyä!” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisalle) 1 kommentti.

»   Erja-Outi Heino kertoo, miten tilasi laadukkaat ja eettisyyden huomioivat jalkineet Etiopiasta: “Yhtenä elokuun iltana pikalähetti tuo kotiin paketin suoraan Etiopiasta. Se sisältää oranssiraidalliset ballerinat – käsintehtyä lähituotantoa paikallisista raaka-aineista. Kesätossujen pohja on jämäkkä ja ompeleet vaikuttavat vahvoilta. Sisäpohja on eläväpintaista puuvillaa. Paketin päällä lukee sekä postilokero-osoite että puhelinnumero Addis Abebaan, ja yhteyshenkilöksi annetaan Bethlehem. Verkkokaupan ostoksessa on omituisen henkilökohtainen maku. [- - -] SoleRebelsin perustaja ja toimitusjohtaja Bethlehem Tilahun Alemu kertoo yrityksestään sen katu-uskottavilla kotisivuilla: käsityötä, eettistä ja ympäristöystävällistä tuotantoa, malleja myös vegaaneille, kaikki paikallisista raaka-aineista, ainoana reilun kaupan kenkämerkkinä maailmassa. SoleRebels vaikuttaa periaatteelliselta yritykseltä. Osoittautuu, että asiakaslähtöisyys ja sadan prosentin tyytyväisyystakuu eivät ole pelkkää puhetta. Kun ensimmäinen pikalähetin tuoma ballerinapari onkin liian pieni, alkaa sähköpostikirjeenvaihto. Sen kestäessä on pakko uskoa, että tossuparin koko-ongelmiin tosiaan paneutuu itse firman johtaja eikä markkinointiassistentti, joka signeeraa sähköpostit pomon nimissä. Ripeästi pikalähetti toimittaa Etiopiasta Suomeen toisenkin parin, oikeankokoisena.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Oharia harmittaa liikkeiden tapa lajitella vaatteet merkkien mukaan: “Koska minua ei kiinnosta EI KIINNOSTA mikä logo vaatteeni niskalapussa on, tälläkin kertaa vähäisen pälyilyn jälkeen poistin itseni kauppaliikkeestä. Pitäkää tekstiilinne, shoppaan mieluummin vaikka UFFilla, jossa vaatteet on järjestetty järjellisesti: tyypin, värin ja koon mukaan. Jos tarvitsee tummansinisen hameen kokoa 38, sellaisen löytää ahdistumatta UFFilta, jos siellä sellainen sattuu olemaan. Tavaratalostakin löytää toki, kun kysyy myyjältä. Moniko kysyy, paitsi äärimmäisessä hädässä? Minä ainakin tykkään itse katsella tangot ja hipelöidä kuosit, rajata hinta- ja tuotelapusta vilkaisten, otanko edes sovitukseen. Liian kallis polyesteri ei tule kyseeseen palkkapäivänäkään. Niin paljon en katselusta ja hipelöinnistä tässä yhteydessä kuitenkaan tykkää, että jaksaisin koko hehtaarihallin käydä läpi.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisalle) 2 kommenttia.

»   Mea ihmettelee, miten rintasyöpäleikkauksen jälkeen voi olla vaikea löytää proteesiliivejä: “En voi käsittää, ettei tämän kokoisessa kaupungissa myydä rintaliivejä, joissa olisi tasku proteesille. Täällä sairastuu syöpään koko ajan satoja naisia, joilta leikataan rinta pois. He tarvitsevat liivit, joissa voi pitää proteesia. Täällä ei niitä myydä. Eikun myydään, Lindexissä. Mutta ei niitä voi laskea, koska niitä myydään vain teoriassa eli netissä, myyjä ei ollut koskaan kuullutkaan. Netin kautta tilatut eivät ehdi tähän hätään. Sitäpaitsi jokanainen tietää, että rintaliivejä ei osteta sovittamatta.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Liisa ilahtui, kun löysi lasten kumisaappaista tyylikkäitä versioita: “Kumisaappaat voidaan naamioida tennareiksi, kävelykengiksi tai klassikkobootseiksi. Ilahduttaa minun mieltäni niinä loskaisina ja sateisina päivinä, kun täytyy lähteä jonnekin muualle kuin leikkipuistoon. Nämä Timberlandin saappaat olivat niin siistit, että minun oli pakko saada ne. Tytär hyväksyi lantsarit jupisematta ja haluaa käyttää niitä koko ajan. Kaikki voittaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Lampaan latinaa -blogissa havahduttiin takkien hintojen korkeuteen: “Kauppoja kierrellessä ihmettelin missä kuplamuovissa minä olen aikani viettänyt, kun päällystakkien hinnat ovat pilvissä! Minä en edes vilkuillut mitään nk. merkkituotteita, vaan tavaratalojen perusvalikoimia. Köyhää kyykistytti. Minulla ei olisi ollut mitään saumaa saada perusberberiäni, jos en olisi säästänyt& soikistellut muutamaa euroa. Havahduin huomaamaan, että ei tarvitse olla edes rupisen rutiköyhä, kun jo tipahtaa ostoskärrystä. Hurjaa, huolestuttavaa ja hämmentävää. Konkreettinen ja omakohtainen heräämiseni todellisuuteen: Suomi kahtiajakaantuu vauhdilla. Minulla oli juuri ja juuri rahat uuteen takkiin. Tällä hintapolitiikalla minulla niitä ei ole seuraavalla palttookierroksella.” (Mari Koo, kiitos linkkivinkistä Kaisalle) Ei kommentteja.

»   Roosa kritisoi yletöntä shoppausta: “Minulla on ystävä, joka on ihana ihminen, mutta kulutustottumuksiltaan täysin tolkuton. Viime alennusmyynneistä hän kahmi vaatteita sovittamatta. Kun osa paljastui kotona epäsopiviksi, ne pääsivät kirppissäkkiin. Päivän ostamisensa jälkeen. Sairasta. Minulla on myös ystävä, joka osti vuokransa hintaisen merkkilaukun. Kuukautta oli vielä valtaosa jäljellä, eikä ystävälläni ollut rahaa ruokaan. Miksi pidetään suloisena ja hyväksyttävänä, että jokin mieletön brändi ja logo on tärkeämpää kuin syöminen? Miksi asioita ostetaan haluamisen, ei tarvitsemisen takia? Ja miksi ihmiset haluavat niin paljon? Ei minua haittaa, että monille muoti on inspiroiva ja tärkeä asia, enkä itke joka kerta, kun halpaketjun muovipussi kävelee vastaan. Kaiken vain voisi tehdä kohtuudella.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Esinetarinoissa pohditaan kenkiä: “Otin Englantiin muuttaessamme mukaan harmaat kumisaappaat. Ajatus oli, että sateistaan kuuluisassa maassa niille olisi käyttöä. Taisin käyttää kerran. Täällä Hollannissa tilanne on jo toinen – sataa selvästi useammin. Mutta sataa myös niin kovaa, ettei sateella missään tapauksessa tule lähdettyä ulos. Ei siis käyttöä hienoille kaupunkikumppareilleni täälläkään. Sitä paitsi sateet tulevat ja menevät nopeasti, vasta viime viikko oli tasaisemmin sateinen. Nostankin viikon esineeksi ryvettyneet lenkkitossut, joilla olen taas alkanut juosta, vaikka ne piti heittää pois kauan sitten. Mutta kun ne toimivat niin kivasti. Ilmastoitu päälliosa on tosin turhan viileä talvella. Kahdeksan vuotta sitten kaverilta ostamani paremmat tossut ovat edelleen kaapissa. Ne eivät ole yhtä hyvät. Voin kyllä harkita niitä heti, kun nämä vanhat oikeasti on pakko heittää pois. Vaikkapa seuraavassa muutossa.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Kummitus kehuu nettikenkäkauppa Brandosia ja suutaria: “Niinpä päätin laatia asiakaspalautteen sen mukaisesti, että voisin ihan itse käyttää kengät suutarilla, jos vain Brandos maksaisi. Ja katso, diili tuli. He lupautuivat maksamaan korjauskuluja aina 25 euroon saakka, kunhan vain laittaisin kuvan sekä reiästä että kuitista. Ainoa ongelmani oli keretä käymään luottosuutarillani Malmin Kirkonkyläntiellä, mutta onneksi olivat nuo pari vapaapäivää. Vein kengän suutariin, joka paikkasi sen niin ansiokkaasti ja teki vielä toiseen samanlaisen tikkauksen, että pitää olla kengäntekijä tai suunnittelija, että jäljestä huomaa, mitä kengälle on tehty. Mieletön tyyppi! Hyvä suutari on painonsa arvoinen kultaa! Samoin kenkäkauppa, joka ei jätä asiakastaan hoitamatta.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   GreenWoman iloitsee merkkilaukustaan: “Minun Chanelistani tulee sitten joskus mummon vintagea, jota lapsenlapset saavat käyttää leikeissään, jos ovat kiltisti ja sallivat mummon nauttia iltapäivän rommit rauhassa.. Oli siis tiedostettu tarve. Tiedettiin missä tarpeen voi tyydyttää. Sitten kuvaan tuli vielä raha, joka saapui yllättäin.Koen erityistä riemua, että tähän luksussijoitukseen rahat tulivat omalla työllä. Maailman merkkilaukuista useimmat ostetaan nimittäin miesten tienaamilla, miehiltä perityillä tai miehiltä saaduilla rahoilla. Minun ei. Chanel saapui hyppysiini viime viikolla. Tällä viikolla sitä on testattu jo neuvottelupöydissä. Onko kukaan huomannut, että olallani kulkee aito Chanel? Tuskin. Ja se ei ole se pointti. Minä tiedän, mitä minulla on.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle) Ei kommentteja.

»   Valkoiset kengät voi värjätä itse, todistaa Essuntaskun Iida tarinallaan: “Saat kengät viikkoa myöhemmin ja kiikutat seuraavalla viikolla kengät erääseen naisten erikoiliikeeseen värjättäväksi. Saat kuulla että olet luullut väärin, kengät ovat synteetistä muovia, tai nahkaa ja niitä ei voida, ikinä, mitenkään värjätä. piste Päänäytös: kimpaantuneena ostat silkkiväriä,värjäät kengät itse ja teet temppuja värin kiintykseen auringonvalolla ja tavallisella kotitalousuunilla.” (Mari Koo, kiitos Kaisa K:lle linkistä!) Ei kommentteja.

»   Minna Parikan kengät tekivät Suketuksen onnelliseksi: “Muutama viikko sitten toteutin hyvin pitkäaikaisen haaveeni ja marssin muina naisina Minna Parikan putiikkiin Bulevardilla. Päätin jo oikeastaan heti perintöä saatuani, että jos jotakin haluan, se on pari Minna Parikan kenkiä. Olen katsellut verkkokauppaa luvattoman paljon ja pohtinut, tokkopa osaan moisilla kaunokaisilla edes kävellä. Paikan päällä sain erinomaista palvelua ja pääsin kokeilemaan melkein kaikki sopivat mallit (mid heels – joku raja nyt sentään, en minä ihan hullu ole) läpi – sellaisetkin, joita en ollut edes ajatellut mahdollisuuksiksi. Ja lopulta mukaani lähti luottokortin vilauksella tummanliila mokkanahkainen Jodie-pari. V meinasi saada hepulin kuultuaan hinnan, mutta hei: kerran elämässä, c’mon! (Tai no ainakin ekan kerran…) Tosin jälkeenpäin, kun halailin kenkäkassia Espan puistossa ja hymyilin kuin lottovoittaja, V totesi, että jos kerran jokin materiaalinen tekee minut noin onnellisen näköiseksi, niin menköön sitten.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle) Ei kommentteja.

»   Maija kertoo niksistä, jolla housujen helposti aukeilevan vetoketjun saa pysymään kiinni (katso kuvat Maijan blogista): “Kaikille muille tämä keksintö on ehkä jo old news, mutta minä tutustuin siihen vasta tänä keväänä: nimittäin zipholderiin, joka pitää housujen karkailevan vetoketjun kiinni. Kaikessa yksinkertaisuudessaan zipholder on pieni kaksiosainen kumilenksu, joka pujotetaan vetoketjun reikään, sitten toinen pää syntyneestä lenkistä läpi ja napin ympärille. Nerokasta! Omani on peräisin JC:stä, mutta kaipa tällaisen virkaa voisi toimittaa tavallinen kumilenksukin, kunhan on riittävän pieni ja tukeva (luultavasti idea on mainittu Niksi-Pirkassa jo joskus 1980-luvulla, ja kukaan ei vain ole viitsinyt kertoa siitä minulle).” (Mari Koo) 5 kommenttia.

»   Näkymätön tyttö ei osannut päättää, haluaisiko mustat vai punaiset kengät: “Mustat saattaisivat olla monikäyttöisemmät mutta minulla on niin paljon mustia kenkiä (tai kaikki käyttökenkäni ovat mustia) ja punaiset sopisivat suunnilleen kaikkien kesävaatteideni kanssa yhteen. Ja ovat paljon hauskemmat. Mustat saattavat sopia paremmin työkäyttöön, jos vaikka satun pääsemään töihin. Päädyin lopulta punaisiin, tarvitsen vähän väriä elämääni. Mietin tuota niin kauan että kotimaisesta verkkokaupasta kokoni oli loppu (paikallisissa kenkäkaupoissa on vain mustaa minun koossani). Onneksi on netti ja minulle selvisi että Vagabond on ruotsalainen. He toimittavat kengät FedExillä (jännittävää) ja mahdollisen palautuksen voi lähettää Helsinkiin. Ja kengät maksavat postikuluineen saman kuin kenkäkaupoissa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Pienikenkäinen Heidi ei löytänyt kaupasta sopivia sandaaleja: “Olen alkanut kutistua. Käytin ennen kenkiä numero 37, nyt tuo koko on minulle liian suuri. Löysin kivat sandaalit, pienin hyllyssä oleva koko oli 37. Kysyin myyjältä olisiko sandaaleja numeroa 36. - Se koko loppuu heti. Niitä tulee vain kahdet. Nyt en ymmärrä, en ole mikään kaupallisen alan asiantuntija, mutta jos jollekin on kysyntää niin eikö sitä sitten tilata? Lunta on paikoitellen vielä maassa, eikä sandaaleja enää saa. Me pygmitkin olemme varteenotettavia asiakkaita.” (Mari Koo) 1 kommentti.