Aito vai feikki? Eli jos aito luksusmerkkilaukku maksaa tuhansia, niin milloin kuluttaja ostaa huomattavasti halvemman jäljitelmän ja miksi?

Muun muassa tätä selvitteli gradussaan Linda Turunen.

“Tavoitelluksi ja haluttavaksi luksustuotteen tekee erityisesti sen harvinaisuus ja niukkuus. Niinpä voidaankin uskoa luksusbrändien tavoittelun olevan itse jopa päämäärän saavuttamista tyydyttävämpää. Puolestaan väärennöksiä eivät koske samat periaatteet. Plagiaatteja on helppo saada, joten sen tavoittelua ei koeta itsessään houkuttelevaksi. Luksusväärennösten hankintaan ei narratiivien mukaan liity laajaa etukäteen suunnittelua ja unelmointia, vaan hankinta tehdään usein harkitsemattomammin. Aineistosta nousi esille kuluttajien kokema häpeä väärennöshankinnasta, jonka vuoksi plagiaatteja kuluttava pyrki pitämään hankinnan ja tuotteen epäaitouden omana salaisuutenaan. Luksusväärennöksen haluttiin usein viestivän ympäristölle muuta, kuin mitä se itselle merkitsi.”

Koska itse en ole tuntenut mitään erityistä viehtymystä tällaisiin luksustuotteisiin, niin plagiaatitkin ovat saaneet jäädä rauhaan. Mutta on tietysti kiehtovaa saada selvennyksiä sille, miksi väärennöksien määrä yhä vain kasvaa.

Vaasan yliopistossa markkinointia opiskellut Linda Turunen sai Kulutustutkimuksen seuran tämän vuoden gradupalkinnon. Turunen keräsi aineistoaan pyytämällä kirjoittajia kirjoittamaan tarinat luksustuotteita käsitelleiden kuvien pohjalta. Naisten kuvasarjassa esiintyy käsilaukku, miehillä kello. Kirjoittajat Turunen hankki pääsääntöisesti muotia, tyyliä ja asusteita käsittelevistä blogien joukosta.

Toisaalta luksuskäsilaukutkin herättävät ihmetystä. Esimerkiksi Lady Manhattan kokee Louis Vuittonit ja muut vastaavat lähinnä rumiksi ja ylihinnoitelluiksi:

“Louis Vuitton, joka onnistui yhdistämään kantokahvat ja vetoketjut mäyräkoiran päkistämän pökäleen näköiseen möhkäleeseen, nousi hetkessä naisten märkien unien kohteeksi, maksoi mitä maksoi.”

Kuva: Fashionlawyerblog

Päivän uutisissa kerrotaan:

“Urheiluvälinevalmistaja Puma aikoo luopua kokonaan kenkälaatikoista. Yhtiön jalkineita aletaan myydä kierrätettävissä kenkäpusseissa ensi vuoden kesästä lähtien.

Laatikoista luopumalla Puma laskee säästävänsä 8 500 tonnia paperia. Lisäksi yhtiö säästää tuotannossaan käytettävää vettä ja energiaa 60 prosenttia.

Merkittäviä säästöjä tulee myös aiempaa pienemmistä ja kevyemmistä kuljetuksista.”

Kenkälaatikot lienevätkin usein aika turhaa pakkausjätettä, ja erityisesti tuo kuljetuskustannusten säästöpotentiaali on hieno juttu. Toivottavasti Puma myös muussa toiminnassaa kehittää eettis-ekologisuutta: siellä valmistus- ja materiaalipuolella riittää varmasti paljon tehtävää.

Itse olen usein halunnut kenkälaatikot kaupasta mukaani, sillä myös säilytän niissä useita kenkiä, sekä niitä ostettuja tai kirppishankintoja. Eli eivät ne sikäli ihan turhaa jätettä ole olleet. Mutta tämä vaatii kenkälaatikoilta jonkinlaista kestävyyttä ja esimerkiksi toimivat irtokannet.

Tiedän myös tuttuja, jotka ovat hallinneet kymmenien kenkäparien varastoaan niin, että jokainen pari on kuvattu ja kyseinen kuva kiinnitetty laatikkoon, jossa kengät ovat säilössä. Näin halutut kengät löytyvät vaivatta.

Tietysti kenkälaatikot toimivat myös muuten säilytyslootina. Vai mihin te muut olette noita laatikoita käyttäneet? Tai pyydätkö kengät ilman laatikkoa?

Nimimerkki PeePee lähetti sähköpostia omasta, jo aikaa sitten tehdystä paitahankinnasta. Näitä tarinoita tavaroilla on aina hauska kuulla:

“Ostin Euromarketista vuonna 2002 kaksi Bruebeck-merkkistä safaripaitaa. Ostin nuo paidat kahdesta syystä.

Ensiksi: Olen aina pitänyt safarityylisestä pukeutumisesta. Edellä mainittuun asian tilaan ovat vaikuttaneet lapsena luetut Tarzan-sarjakuvat, safariaiheiset elokuvat sekä Indiana Jones…

Toiseksi: Ostin nuo paidat koska ne olivat niin halpoja (5 euroa per paita). Paidat ovat väriltään jostain vihreän ja ruskean välimaastosta. Toisessa paidassa on olkapoletit, napilliset hihat sekä tarralla kiinnitettävät läppärintataskut. Toisessa on napilliset hihat ja napilliset rintataskut mutta ei olkapoletteja.

Yhteen aikaan näin paljon Afrikkaan sijoittuvia unia. Olin noissa unissa joko omia polkuja kulkeva seikkailija, siirtomaaherra, siirtomaasotilas sekä suurriistanmetsästäjä. Etelä-Amerikka on toinen maanosa, josta näin paljon unia yhteen aikaan. Noissa unissa olin joko Indiana Jones-tyylinen arkeologi, omia polkuja kulkeva seikkailija sekä antisankari…”

Ostin kuukausi sitten paljasjaloinkävelyä imitoiviksi tarkoitetut FiveFingersit (malli Sprint). Olin jo pidempään pohtinut hankintaa, sillä ajatus mahdollisimman luonnollisesta askelluksesta viehätti. Hinta eli n. 90 euroa oli kuitenkin hillinnyt ostohaluja (ostopaikka 4 Runners; lista jälleenmyyjistä).

Hankin varvasjalkineet erityisesti arkista kuljeskelua ajatellen. Siinä ne ovat täyttäneet toiveeni, sillä nyt voin tassutella pitkin katuja ja puistoja kepeästi. Pohjamateriaalin läpi eivät pääse lasinsirut, pienet oksat yms, eikä se kulu asfaltilta kulkemisesta. Jalat tuntuvat saavan jumppaa ja vahvistusta, eikä mitään hiertymiä tms. ole ollut lainkaan.

Kivointa kävely on tietysti pehmeillä alustoilla. Voisin kuvitella tekeväni esimerkiksi pidemmänkin kävelyn maastossa FiveFingerseissä vallan mainiosti, kun kerran arkinen kaupunkiastelu sujuu niin hyvin.

Olen pessyt FiveFingersit kerran. Ne siis voi heittää pesukoneeseen. Kuivuminen kestää kuitenkin useita tunteja.

Muita testaamiani käyttökohteita:

Kesämelonnassa toimivat

Pohja on ohut ja pitävä (eli esim. rantautuessa suojaa jalkoja ja auttaa pysymään pystyssä liukkailla kivillä), materiaali kestää kastumisen ja minun hankkimani malli pysyy hyvin jalassa uidessakin, joten kesämelonnassa nämä toimivat hyvin. Melonnassa korostui mielestäni jalkineen istuvuus: koska jalkani ovat hieman erikokoiset, niin toisen tossun kantapäähän jäi hieman tyhjää ja melkein tuntui, että sen vuoksi jalkine voisi hiertää. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Oikeissa melontajalkineissa käytetään vesilajeihin sopivaa neopreenia, ja FiveFingersien mallistoissa on nimenomaan sitä sisältävät, suojaavammat mallit. Eli aktiivinen kiipeilijä, meloja, surffari tai veneilijä voisi koettaa niitä.

Maastojuoksu vaatii totuttelua, mutta tuntuma on peruslenkkaria parempi

Olen ehtinyt hölkätä vasta yhden lyhyen lenkin maastossa, mutta melko mukavalta tuntui. Käytän normaalisti peruslenkkareita, enkä niistä luopuisi ainakaan toistaiseksi asfalttijuoksussa: FiveFingerseissähän ei ole yhtään esim. pehmustetta, joten jalat tuntuvat joutuvan aika rankalle kovalla alustalla. Kangasmaastossa kevyt hölkkä oli kuitenkin ilmeisesti myös jaloilleni mukavaa vaihtelua, ja jälleen ote maastoon tuntui paljon pitävämmältä ja paremmalta kuin lenkkareilla. Tietysti jalan alle osuneet isommat juuret yms. tuntuivat epämukavammin kuin lenkkareiden pohjien läpi.

Pyöräilyyn vain lyhyille matkoille

Fillaroidessa kannattaisi olla suhteellisen kovat pohjat, joten löysät varvasjalkineet eivät oikein tähän lajiin sovi. Itse en FiveFingerseissä polkisi pitkiä lenkkejä, mutta arjen muutamien kilometrien liikkumiset sujuvat. FiveFingersit eivät myöskään esim. suojaa varpaita kovinkaan hyvin, jos vauhdissa joutuisi laittamaan jalkaa maahan.

Sisäkäytössä varpaat hikoavat

Joku tuttu pohti, olisivatko FiveFingersit sopivat työjalkineet. Sisätiloissa materiaali on mielestäni turhan hiostavaa varpaille ja niiden väleille, joten en itse niitä käyttäisi. Jos työhön liittyy vaara, että varpaille voisi tipahtaa jotain, niin silloin tossut eivät juuri suojaa.
Kotimaiset Feelmaxit voisivat sisäkäytössä olla mukavammat paljasjalkailukengät, tosin niidenkin ongelma taitaa olla joidenkin mielestä hiostavuus. (Feelmaxien pohjamateriaali ei ole yhtä kestävää kuin FiveFingerseissä, joten siksi oma valintani kallistui asfalttikestävyyslupaukseen ja kalliimpaan tuotteeseen).

Kannattiko ostos?

Toistaiseksi olen ollut tyytyväinen: kävelyfiilis vaan on niin kiva. Jalkineet olivat kalliit, mutta toivottavasti voin tassutella näillä pitkään, joilloin pitkä käyttöikä tekisi hinta-laatu -suhteesta mainion: toistaiseksi tossuissa ei näy kulumisen merkkejä eli kuvassa tossujen tila tällä hetkellä.

Omissa jaloissani on vain lievää ylipronaatiota eli ei muuta “vikaa”. Ongelmatapausten kannattaa varmaan harkita käyttöä, vaikka paljasjalkailua suositellaankin monii jalkavaivoihin. Myös tavisjaloille suositellaan asteittaista totuttelua jalkineisiin.

Aluksi jalkineiden pukeminen tuntuu vähän hankalalta, mutta ajan myötä varpaat löytävät paikalleen yhä paremmin. Hikisiin tai kosteisiin jalkoihin asettelu on vaikeampaa.En itse tykkää varvassukista, joten olen ollut vähän yllättynyt, miten hyvin viihdyin tossuissa.

Ehdottomasti tossut kannattaa sovittaa ennen ostamista, jotta saa varmasti oikean koon. Jos jalat ovat kovin eripariset, niin tilanne on tietysti hankalampi. Olen kuullut, että pottuvarpaisille kavereille nämä eivät ole mahtuneet tai muut jalan erikoisuudet ovat estäneet käytön.

Jalkineita löytyy eri väreissä, joka on tietysti plussaa.

FiveFingersien käyttö herättää kysymyksiä paitsi tutuissa, niin myös tuntemattomissa. Kommentteihin siis pitää valmistautua vastaamaan. Ja ymmärrän hyvin, että monen mielestä jalkineet ovat sen näköiset, etteivät niillä halua julkisesti kulkea tai kokevat, etteivät ne sovi omaan tyyliin. Omaan tyyliini ja Helsingissä arkiliikuskeluun jalkineet kyllä käyvät, myös hameen kanssa.

Muualla aiheesta:

Kunnon blogi: Five Fingers (testaajien mietteitä jalkineista)

Realistisen optimistin juttuja: Feelmax-kengät (heinäkuussa hankitut paljasjalkailukengät ovat täyttäneet odotukset)

Wired: To run better, start by ditching your Nikes (englanninkielellä paljasjalkailun hyödyistä)

Kulutusjuhla-blogi viettää kesällä hiljaisempia aikoja, kuten tietysti tuntuu tekevän suuri osa Suomesta. Mutta toki kesälläkin kulutetaan: ostin eilen kirpputoriltani ruotsalaiset hippikukkapuukengät, valmistaja Am-Toffeln (yrityksen nettisivut ovat erittäin epäinformatiiviset).

Käytän puukenkiä aktiivisesti, sillä helppo vetää nopeasti jalkaan, kun on tarve loikkia takapihalle, ja tarve ilmenee useita kertoja päivässä kissan ulkoilutuksen vuoksi. Noin kymmenen vuotta sitten ostamistani halpispuukengistäni on haljennut pohja, joten ajattelin, että kun sopivat sattuivat kohdalle, niin ostetaan pois. Toivottavasti näillä kopsuttelee kesäisin pidempään kuin kymmenen vuotta. Maksoin käyttämättömistä ja uudenveroisista kengistä 7 euroa.

Juhannuksen aikaan kulutus tapahtuu Turun suunnalla. Pyöräilemme siellä teltat mukanamme saaristoreittiä, mukana mm. veljeni Eko-Matti. Kenties siis Kulutusjuhlastakin saadaan vielä lukea vinkkejä muille, jotka samaa reissua suunnittelevat.

Näillä näkymin itse jatkan lomailua vielä juhannuksen jälkeenkin pyörän selässä eli en ole ihan heti blogeja päivittämässä.

Kukkaista ja leppoisaa juhannusta ja kesäaikaa kaikille Kulutusjuhlan lukijoille ja yhdistyksen jäsenille!

Niin kauan kuin pyöräilykypäriä on meille tavisfillaroijille myyty, olen harmitellut kypärien ulkonäköä. Nykyisin on sentään niin sporttimalleja kuin skeittikypärähenkisiä, mutta silti muotojen ja värien valikoima on ainakin Suomessa kovin vaatimaton. Hyvännäköistä, kevyttä ja päähän hyvin istuvaa kypärää käyttäisi mielellään.

Oma, nyt viitisen vuotta vanha kypäräni, on perussporttimallia. Ei siinä sinällään mitään vikaa ole ollut, mutta ei se nyt vaan sovi yhteen hulmuaviin helmoihin ja leppoisaan kaupunkifillarointiin, etenkään kakkospyöräni eli vanhan poikien Jupiterin kanssa.

Mutta kun kaverini hommasi Yakkayn “hattukypärän”, niin halusin samanlaisen itselleni.

Tilasin omani NL-Groupista netin kautta. Hatun alla oleva musta peruskypärä maksoi 80 euroa ja lätsä 40 euroa (+ toimituskulut 7 e), eli mistään halvasta kypärästä ei ole kyse. Nokkelasti pyysin omani vanhemmilta syntymäpäivälahjaksi.

Tilaus tuli perille muutamassa päivässä. Erilaisia hattuvaihtoehtoja on siis useita.

Tämä kypärä on arkiseen kaupunkikäyttööni silkan turhamaisuuteni vuoksi (tukka tosin litistyy tämänkin alla, heh). Eli sitä vanhaa kypärääni käytän edelleen pidemmillä ajomatkoilla, se nimittäin on kevyempi, ilmavampi ja istuu päähän erittäin hyvin. Yakkayn kypäräkin toki pysyy päässä, mutta ei ole ns. teknisiltä ominaisuuksiltaan mielestäni yhtä hyvä kuin sporttisempi kypäräni.

Käsistään kätevä tietysti voisi itse ommella vastaavia kypäräpäällyksiä. Ja edelleen saa vinkata, jos joku on löytänyt mielestään täydellisen kypärän.

Eilen kokoontui kymmenkunta kolmekymppistä nuorta naista vaatteiden ja asusteiden pariin. Kyseessä oli ensimmäinen vaatteenvaihtotilaisuus, johon itse osallistuin.

Ideana on siis se, että ihmiset tuovat mukanaan itselleen tarpeettomia tavaroita ja voivat vapaasti ottaa mukaansa sen, mitä haluavat. Rahaa ei liikutella, vain tavaraa.

Meidän joukkomme kutsuttiin koolle Facebookin avulla. Moni vaate löysi uuden omistajan, vaikka toki tietysti jäi tavaraa vietäväksi kirpputorillekin.

Kun tästä vaatteiden vaihdosta puhuimme muille, niin yllättävän usein erityisesti miehet pitivät ajatusta outona. “Siis sä viet jonkun paidan, jota et itse halua pitää, mutta silti tyrkytät kaverillesi?”

Ainakin meidän jokaisen eiliseen osallistuneen kaapissa tuntui olevan useita hankintoja, jotka eivät enää tuntuneet itselle sopivilta, mutta joiden uskoi mahdollisesti kelpaavan muille. Paita voi olla liian pieni tai suuri, tietty väri- tai tyylikausi on itsellä mennyt ohi, mekko on hankittu kirpputorilla sovittamatta ja se ei sitten istukaan jne.

Eilen kuultiin useamman kerran kannustuksia ja “myyntipuheita”:
“Tuo on ihan sun tyyliä!” tai “Istuu sun päälle tosi hyvin!”. Vaateläjien penkominen oli hauskaa ja samalla tietysti tilaisuus tavata kavereita. Itselleni sain mm. hurmaavan keltaisen kesämekon, raidallisen pipon ja perustennarit.

Näitä erilaisia tavarankierrätyspiirejä on toki paljon. Käsittääkseni monet kokoontuvat esimerkiksi lelujen ja muiden lastentarvikkeiden vaihtamisen merkeissä.

Houkuttaako ilmaisuus sitten hamstraamaan? Ehkä penkoessa tuli tietty into napata mukaan sellaista, jota ei välttämättä olisi ostanut. Mutta kuten Nei kirjoittaa työpaikallaan olleesta vaihtonurkasta:

“Itse ihmettelin aluksi vaihtonurkan toimivuutta. Eikö joku ahne aina ota enemmän kuin tuo, ja kohta ei ole enää mitään vaihdettavaa? Ihme kyllä noin ei ole käynyt. Kun tavara on kaikille ilmaista, sitä ei yksinkertaisesti kehtaa ottaa mukaansa kovin paljoa. Sitä paitsi ahneinkin meistä huomaa jossain vaiheessa, että ylimääräinen kama on kotona vain tiellä. Kirpparilla kaikkea ei saa välttämättä myytyä, mutta vaihtotorilta kama saattaa hyvinkin löytää ilmaiseksi tiensä jonkun toisen kotiin. Ja saattaahan joku pelkästään tuodakin tavaraa ottamatta itselleen mitään.”

Tavaranvaihtoa järjestetään myös laajamittaisemmin kuin kaveripiireissä tai työpaikoilla: 25.-26. huhtikuuta kamat voi laittaa kiertämään Helsingin Kaapelilla Kierrätystehtaalla, jossa on myös Tavaratori.