Kävin tänään Hyvinsyöjä-kampanjan tiedotustilaisuudessa. Ajatukset ovat toki tuttuja kaikille ruuan ympäristövaikutuksista kiinnostuneille: sesonkiruokaa, selvyyttä ruuan alkuperään, reilusti kasviksia, vähemmän jätettä ja minimoituja kuljetus- ja säilytysrasitteita.

Hyvinsyöjä-hanke on paketoinut nämä aatteet nettisivuksi, jolta löytyy mm. kausiruokakaavio.

Tilaisuuden kokkina hääräsi Sami Garam. Mikäs siinä, mukava mies, joka on tunnetusti suuri lihan puolustaja eli tuttu esimerkiksi Lihansyöjät-ohjelmasta.

Se taas minua hieman häiritsee: toisin kuin Garamin mielestä, niin minusta eläinperäiseen ruuantuotantoon pitääkin kiinnittää paljon huomiota ja lihansyönnistä on varaa Suomessakin nipistää.

Nappasin videolle Demos Helsingin tutkijan, mm. Peloton-hankkeessa mukana olevan Outi Kuittisen ja Sami Garamin juttelua. Garam kommentoi lihasysteemin lisäksi myös hiukkasen oudosti järvikalaa, ehkä kommentti oli tarkoitettu vitsiksi? (“Mä tykkään ite merikalasta, mä oon helsinkiläinen, eihän järvestä mitään kalaa saa”)

Tarjolla ollut vihreitä papuja sisältänyt salaatti oli mainiota, ja mieluusti tietysti mutustelin koko pöydän tarjoiluja.

Kuittisen Outi heitti oman puheenvuoronsa lopuksi hyvän kommentin eettisemmän ja ekologisemman ruuan puolesta: “Vastuullisemmin maussa voittaen”. Siis vastuullisesti tuotettu ruoka ei ole yhtä hyvää, vaan vielä parempaa. Siihen on hyvä pyrkiä.

(Jos videon laatu häiritsee, niin pahoittelen: kuvasin iPhonella ja mikrofoni ei siinä mitenkään erityisen tehokkaasti ääniä nappaa.)

Olen nyt kesän aikana saanut pari kertaa jäätelökioskilta jättisuuren pallon (3 e), kun kioski on myynyt vain yhtä kokoa.

Ensin sitä ihastelee: vau, tällähän on kokoa! Mutta pian tajuaa, että isossa pallossa on heikkoutensa. Jäätelöpallojen koolla kisaaminen on siis mielestäni mennyt jo vähän liian pitkälle.

Etenkin hellepäivänä pallo alkaa sulaa välittömästi, ja sula jäätelö valuu sormille.

Lisäksi pallo on yksinkertaisesti liian suuri perusjäätelötarpeeseen. Kun sen on lopulta syönyt, olo ei ole välttämättä miellyttävän virkistynyt, vaan jäätelöähkyinen.

Isot pallot näyttävät myös etenkin lasten kourissa olevan hankalia, ja kioskien läheisyydessä näkyy jälkiä maahanpudonneista tuotteista.

Parasta on tietysti se, jos kioskilla voi valita normaalikokoisen pallon tai ison pallon. Esimerkiksi eilen Valion kioskilla pallo maksoi 2,40 e, ja sen koko oli juuri sopiva. Iso pallo olisi maksanut 3 e.

Tietysti jäätelöä olen kesän mittaan ostanut kotiinkin. Edelleen yksi kesän kylmistä suosikkiherkuistani on espoolaisen Pappagallon vadelmasorbetti, jota ainakin Helsingissä saa suuremmista kaupoista 0,9 litran pakkauksissa. Siitä voi sitten kauhoa itselleen juuri sopivan kokoisen annoksen.

Päivän Hesarin Hinta&laatu -sivu on testauttanut gojimarjoja (digilehden maksullinen artikkeli):

“Helsingin Sanomien teettämässä tutkimuksessa paljastui, että gojimarjoissa on paljon muutakin kuin huikeat määrät ravintoaineita: kaikissa tutkituissa marjaerissä oli torjunta-ainejäämiä reilusti yli EU:n sallimien rajojen.

Testissä oli mukana kolmen eri maahantuojan kiinalaisia gojimarjoja. Kaikista marjoista löytyi liian suuria pitoisuuksia hyönteisten torjuntaan käytettävää asetamipridiä. Kolme muuta torjunta-ainetta keikkui nipin napin sallitun rajoissa. ”

Torjunta-ainejäämät eivät ole niin suuria, että niistä olisi terveydelle haittaa, kertoo elintarviketurvallisuusvirasto Eviran Ulla Karlström.

Minäkin olen gojimarjani ostanut ja testannut. Koska kuivattu marja ei ole erityisen hyvänmakuinen (menee kyllä aamupuurossa), niin testaus jäi varsin lyhytikäiseksi. Pidän enemmän esimerkiksi mustikoista ja vadelmista tai kuivatuista karpaloista, myös puolukka on piristävää vaihtelua.

Viimeisen viikon aikana olen Helsingissä saanut poimittua jonkun verran vadelmia. Mutta en ole erityisen innokas marjanpoimija, joten mustikat ostan yleensä valmiiksi pakastettuna. Eikä itselläni ole edes varsinaista pakastinta, johon pakastus onnistuisi.

Gojimarjoista on tuttujen kesken puhuttu useamman kerran. Joku kyseli minulta, mistä niiden suosio johtuu. Epäilin, että tehokas markkinointi on tuottanut tulosta. Ilmeisesti gojien eksotiikka puree, ja maailmalta on saatavissa jonkinlaista tutkimustietoa marjojen ainesosista.

Suomalaisten marjojen tutkimus on vielä aika alkuvaiheessa, eikä täällä tietysti ole tapana edes suuresti hehkuttaa tuloksilla ainakaan ihan heti, vaikka ne olisivat myönteisiä.

Lisäys: Yietoa kasvinsuojelujäämien valvonnasta vuodelta 2008 voi lukea Eviran sivuilta. Rajat ylittäviä jäämiä on havaittu mm. thaimaalaisissa elintarvikkeissa, kuten tuoreyrteissä.

Viime kesänä aloitin alkoholittomien oluiden juomisen. Totesin, että usein kaljan juonti on sosiaalista toimintaa tai sitten vain tekee mieli olutta, ja nämä tilanteet uskoin helposti hoituvat myös alkoholittomalla tuotteella. En erityisemmin pidä virvoitusjuomista, mutta olut maistuu varsin mainiolta helteisen päivän päätteeksi.

Toki juon edelleen myös keskikaljaa silloin, kun siltä tuntuu.

Valikoimissa niin tummaa kuin vehnäistä

Tänä kesänä olen syynännyt alkoholittomien oluiden valikoimaa entistä tarkemmin. Isoista ruokakaupoista saa jo useita merkkejä, kun pienessä myymälässä hyllyssä on yleensä yksi tuote.

Perusalkoholittomana nautin tummaa Nikolaita. Siinä on riittävä oluen maku ja saatavuus on hyvä.

Koska tykkään vehnäoluista, niin Paulaner Hefe-Weissbier on ollut mukava tuttavuus.

Yksi yleinen merkki on Holsten, aika perusjuomaa minun makuuni. Samaa sarjaa on Buckler, samoin vaalea Nikolai.

Mutta kyllä kesään mahtuu yksi tölkki, jota en toiste osta, vaikka hinta oli edullinen ja tuote on suomalainen. Se on Ukko-Pekka: minusta tämä juoma oli vetistä ja mitäänsanomatonta.

Alkoholiton on kalliimpaa kuin tarjouskeskikalja

On tietysti hiukan masentavaa havaita, että keskikaljaa saisi kaupan tarjouksista aina halvemmalla kuin alkoholittomia, joissa pienen tölkin hinta on aina yli euron.

Toisaalta baarissa alkoholiton on havaintojeni mukaan yleensä samoissa hinnoissa kuin keskiolutpullo tai jopa halvempaa.

Kaikki eivät tietysti makuasioista ole kanssani samaa mieltä. Alkoholittomien oluiden testejä on ollut mm. Polyteknikkojen Olutkulttuurin Edistämisyhdistyksellä ja Kuningaskuluttajassa.

Taannoin myös Kemikaalikimaran Anja kirjoitti alkoholittomien oluiden valmistusmenetelmästä.

Tänään nousi yhdessä keskustelussa aiheeksi “kolme kahden hinnalla” -tyyppisten tarjousten vetovoima. Esiin tuli, että joku jättää esimerkiksi lentokenttien tax free -myymälöissä suklaarasiat ostamatta, koska niitä tuputetaan tällaisina kimppatarjouksina. Käsimatkatavaroissaan ei kuitenkaan halua raahata montaa suklaarasiaa.

Sen sijaan saatetaan ostaa vaikka muutama erikoiskonvehti hyvinkin paljon kalliimmalla kilohinnalla. Niistä saadaan suklaan nautinto ja hieman luksusmaiseksi mielletyssä muodossa, eikä tarvitse kanniskella isoja rasioita. Lisäksi voi vielä ajatella, että pieni annos on terveellisempää kuin parisataa grammaa.

Itse myönnän tarttuvani näihin tarjouksiin esimerkiksi alusvaate- tai sukkaostoksilla. Periaatteessa juuri sillä hetkellä ei tarvetta välttämättä olisi kuin yhdelle sukkahousuparille, mutta tarjous houkuttelee ostamaan kolmet, että “on sitten varastossa kaapissa”.

Ruokakaupoissakin tiiraan tarjoushintoja. Mutta siellä sentään olen oppinut, ettei suurta pakkausta kannata aina ostaa, vaikka kilohinta olisi edullisempi kuin pienessä. Pieni määrä voi olla aivan riittävästi, joten miksi ostaa turhaan ylimääräistä vanhenemaan?

Olen jo joskus aiemmin tainnut kertoa myös sen, että esimerkiksi juustoissa ostan nykyisin vähemmän, mutta kalliimpaa.

Esimerkiksi Hakaniemen hallin Lentävä lehmä on mahtava paikka, jos haluaa herkkujuustoa pienen palasen. Koen, että on sekä oman nautinnon ja ympäristön kannalta parempi, kun haen hintavampaa luomujuustoa joskus sen sijaan, että mussutan halpaa perusjuustoa joka päivä. Sitä paitsi Lentävässä lehmässä saa erinomaista palvelua, vaikka juustojen maailma olisi varsin vieras.

Tämän hetken trendikäs ruuanhankintateko on perustaa pieni viljelmä vaikka takapihalleen tai parvekkeelleen. Myönnän, ettei tällä oikeasti suurta ravinnontarvetta tyydytetä eli sikäli kyse on puuhastelusta. Mutta kyllä tästä pitäisi salaatteja, retiisiä ja kenties jopa pinaattia kasvaa kohtuullisesti.

Laarin nikkaroi jämätarvikkeista vuokraisäntäni, jonka kanssa tietysti myös sato jaetaan. Muovin alla itäneet kasvit ovat kasvaneet ilman suurempaa vaivannäköä: kasteluakaan ei tässä vaiheessa ole kovin paljon tarvinnut, koska muovi tietysti pitää kosteuden sisällään.

Kunhan muovi pian lopullisesti poistetaan, niin ympärille pitää virittää verkko, jotta Torkkelinmäen puput eivät saa näitä syödäkseen.

Ikkunallani kasvaa lisäksi yrttejä (basilikaa, korianteria, ruohosipulia, meiramia). Niitä olen ostanut valmiiksi kasvatettuina Hakaniemen torilta.

Ympäristöjärjestö Dodo on viimeiset pari vuotta tehnyt kaupunkiviljelyä tutuksi ja kertoo toiminnasta Kaupunkiviljely-sivuilla. Nyt monella takapihalla ja joutomaalla kasvatellaan syötävää.

Lisäksi myös ravintola-ala on innostunut: esimerkiksi ravintola Savoylla on tänä vuonna kattopuutarha.

Eikä pidä unohtaa innokkaita sissiviljelijöitä, jotka ottavat käyttöön erilaisia puistojen nurkkia tai muita tiloja istuttamalla vaikkapa muutaman perunanmukulan.

Taloudellisesti oma viljelyni ei ole kovin merkittävää. Toki eurojakin säästyy, kun tuoreyrttejä ei tarvitse kaupasta ostaa, mutta rahallinen hyöty on varsin pientä.

Ennemmin kyse on hyvästä fiiliksestä, joka syntyy, kun oikeasti saa ruokaa kasvamaan kaupunkilaispihallaan. Lapsuudessani maaseudulla kitkin sen verran paljon porkkanarivistöjä ja keräsin mansikoita, että olen täysin valmis maksamaan niistä sen hinnan, mitä kaupassa pyydetään. Eli sikäli kosketus viljelyyn auttaa arvostamaan ruokaa ja sen tuottajia.

Tällä hetkellä kotiini tulee kotikontujeni sanomalehti Karjalainen kuukauden lahjatilauksena. Eilisen päivän lehti (Karjalainen saapuu tänne Helsinkiin vasta seuraavaksi päiväksi) kertoi, että Joensuussa saatetaan tällä hetkellä myydä Suomen halvinta pizzaa. Päivän pizzaa myydään 3,50 eurolla.

Lehden jutussa kerrotaan laskelmista, joiden mukaan edes kuuden euron pizza ei voi olla kannattavaa, mikäli raaka-aineet ovat kunnollisia ja yritys noudattaa kaikkia säännöksiä. Tällöin mm. työntekijöiden palkka on reilun kympin tunnissa.

Halvinta pizzatarjousta kyseisen paikan yrittäjä perustelee sillä, että haluaa saada asiakkaat tutustumaan paikkaan.

Jutusta tuli mieleeni 1990-luvun lopun asuinpaikkani Jyväskylä. Silloin kaupungissa pizzaa myytiin 25 tai 30 markalla.

Sittemmin olen lopettanut pizzatarjousten seuraamisen, ja olen kyllä valmis maksamaan pizzasta enemmän kuusi euroa, jos siinä on kunnon raaka-aineet. Harvoin silti pizzaa ostan, koska se ei kuulu suosikkiruokiini. Itse tehty on tietysti eri asia, kun siitä saa taatusti haluamaansa.

Mutta mahtaako joku tietää, onko jossain vielä halvempaa päivän pizzaa kuin 3,50 euroa?

Alpron tekemä muutos soijajogurttiin on saanut monet älähtämään, esimerkiksi Chocochili-blogissa:

“Kyse on nyt siis siitä, että Alpro on uudistanut jogurttisarjaansa ja ilmeisesti maustamaton luomusoijajogurtti on samalla häviämässä kauppojen hyllyiltä. Alprolla on tätä nykyä myynnissä edelleen “maustamaton” soijajogurtti, mutta siihen on lisätty sokeria sekä vanilja-aromia ja koostumus on muuttunut paljon paljon huonommaksi. Olen aikasemmin käyttänyt maustamatonta yofua mm. savutofu-parsakaalipiirakkaan, dippikastikkeeksi ja moniin muihin suolaisiin juttuihin. Parsakaali ja vanilja-aromi tai valkosipulidippi ja vanilja-aromi on vähän huonompi yhdistelmä :/ Lisäksi harmittaa, jos tämäkin luomuvaihtoehto katoaa kaupoista.”

Aiheelle on myös Facebook-ryhmä.

Alpro kertoo omilla nettisivuillaan:

“Tuoteuudistuksesta on tullut kysymyksiä kuluttajilta, ja Alpro soya maustamaton luomu-yofua kaipaamaan jääneiden suomalaiskuluttajien toive tuotteen tuomisesta takaisin markkinoille on välitetty Alpron tuotesuunnitteluun.”