»   Salla Laasonen päätti muuttaa lastenkutsujen lahjavuorta: “Kutsukortissa luki: ”Koska maapallolla on jo nyt liikaa tavaraa väärissä paikoissa, niin eiköhän oteta tämä näillä synttäreillä huomioon, kiitos! Lahjatoive on biohajoavaa, kierrätettyä, tai vaikka aineetonta yhdessäoloa!” Olin jo valmistautunut turhautuneisiin reaktioihin siitä kun ei voikaan koukata kaupan kautta muovipakettia, vaan joutuu ihan miettimään asiaa. Sen sijaan vanhemmat tulivat ihan ovelle asti kiittämään kuinka joku vihdoinkin uskaltaa tehdä näin! Lapset olivat itse keksineet mitä oivallisimpia tekeleitä omista tavaroistaan. 5-vuotias tyttäreni sai kuin saikin niistä vanhoista villasukista, katkenneesta katuharjasta, rannalta kerättyjen simpukankuorin koristellun ohjasten kera tehdyn keppihevosen. Se oli välitön hittituote, ja pesee vielä tänäkin päivänä ne muoviset vinkulelut. Vaikka se jo itsessään oli ilahduttavaa, niin vielä ilahduttavampaa oli rikkoa lastenkutsujen muovileluihin perustuvaa kilpavarustelun normia, sekä saada siitä molemminpuolinen synninpäästö. Purkaa siis sellainen sosiaalinen paine, johon mukautumisesta kaikki kärsivät, mutta jota kukaan ei uskalla rikkoa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   AnneVee suunnittelee tulevaisuutta: “Tuossa tavaroita läpi käydessä tulin myös visioineeksi tulevaisuuden kodin säilytysjärjestelmän: Paksujen seinien sisässä olisi valtavasti säiliöitä, jossa jokainen kodin tuote jokapäiväisiä käyttötavaroita lukuunottamatta olisi merkittynä (esim. paita/punainen/1980-luku/koko 42) ja sitten eri vaihtoehdoilla hakien voisi tietokoneelta hakea vaatteita ja noutaa ne yhdeltä ainoalta noutoluukulta. Ainoana haittana tässä systeemissä lienisi se, että nytkään en ikinä tarvitse varastoimiani tavaroita tai edes muista omistavani niitä. Niinpä seinänvälini täyttyisivät turhasta ja 70-luvun keinokuituasuni eivät edes eristäisi lämpöä kovinkaan tehokkaasti. Eli oikeastaan ihan paska idea.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Arkijärjen Jenni kyseli mieheltään kaapissa käyttämättömänä olleesta takista: “Sain vastaukseksi seikkaperäisen selostuksen takin käyttötarkoituksesta. Se on tarkoitettu käytettäväksi vaellusretkillä. Huomautin, että emme ole koskaan käyneet vaeltamassa. Emme ole myöskään suunnitelleet vaellusretkiä. Takkia on tiettävästi viimeksi käytetty viime vuosituhannen puolella. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä – takkia ei missään nimessä saa laittaa pois, koska on mahdollista, että joskus vielä lähdetään vaellusretkelle, jolla sitä voi käyttää. Koska avioliitossa on pitkälti kyse kompromisseista, annoin asian olla. Sitä paitsi – yksi takki sinne tai tänne, kokonaisuuden kannalta sillä ei ole juurikaan merkitystä. Episodi kuitenkin havainnollistaa, että toisen ihmisen tavaroita on paha lähteä arvottamaan. Se, mikä minusta näytti täysin tarpeettomalta kaapintäytteeltä, oli puolisolle käyttökelpoinen esine, jonka poisheittämisestä seuraisi pelkkää harmia. Toisaalta koska kyse oli vaatteesta, joka ei ole mitenkään tiellä ja jolle on kaapissa paikka, se ei tuntunut niin tärkeältä.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Nan pohtii, miksi hänelle on kertynyt runsaasti tavaraa. Yhtenä kohtana hän kokee oman tyylin puuttumisen mm. sisustamisessa ja pukeutumisessa: “Minulla ei ole ollut omaa yhtenäistä tyyliä ja linjaa, vaan olen ostanut fiiliksen mukaan. Tokihan mieli ja maku voivat muuttua, mutta minulla on tiettyjä perusasioita, jotka ovat säilyneet muuttumattomina ja ne olisi syytä kartoittaa uuden pohjaksi. Olen esimerkiksi pitänyt useimmiten tietyistä värimaailmoista ja arvostan tiettyjä asioita, kuten luonnollisuutta ja käytännöllisyyttä, mutta en ole näitä omia perusarvojani käyttänyt hyväkseni sisustaessani ja täydentäessäni vaatekaappiani. Olen ennemminkin ehkä halunnut viestiä itsestäni jotain tiettyä kuvaa kuin toiminut omien arvojeni ja mieltymysteni pohjalta tai olen kenties halunnut olla jotain muuta kuin mitä olen, muuttaa itseäni erikoisen materian kautta. Ehkä. Jotain tämän suuntaista kuitenkin.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Sanni pitää tiukasti kiinni vanhasta kännykästään: “Rakas puhelimeni, Nokia 3510i, täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Olen ostanut sen kesällä 2003. [- - -] Haluan yksinkertaisen puhelimen, jolla voin soittaa ja lähettää tekstiviestejä. Ja ajastinkin on ihan kiva lisä, käytän sitä ruoanlaitossa. ^_^ Sen edistyneempää teknologiaa en tarvitse. Siksi pidän kynsin ja hampain kiinni 3510-vanhuksestani. Se on ollut monessa mukana, mutta kestää ja kestää. [- - -] Olen jo jatkanut sen elämää kahdesti uudella akulla. Vanha runko alkaa kuitenkin osoittaa loppuunpalamisen merkkejä. Syksyllä ostettu akku ei kestä montaakaan puhelua, ja välillä puhelin sammuu vaikka akku olisi juuri ladattu täyteen. En kuitenkaan vielä luovuta. En päästä pientä vielä lepäämään. Sain mieheltäni joululahjaksi iPhone4:n (miehen siirtyessä vitoseen). En ottanut sitä vastaan.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Jazmanaut kehottaa välttämään Epsonin valokuvatulostinta: “No ensimmäinen kappale ei lähtenyt päälle ollenkaan, mikä meni maanantaikappaleen piikkiin. Sattuuhan noita. Parin päivän kalibroinnin ja ajurihässäkän jälkeen, sainkin koneesta ulos aivan erinomaista valokuvatulostetta. Vähänhän tuo haltuunottoperiodi tuli kalliiksi, kun siihen meni yksi satsi värimustepatruunoita alá 45€/paketti. Hämmennys oli suuri, kun meinasin seuraavana päivänä printata ihan vain tekstiä, muttei kone inahtanutkaan. Kovalla googlailemisella selvisi, ettei vehje tulosta mustaa tekstiä käyttämällä sitä mustaa mustetta sisältävää mustepatruunaa, vaan se tuotetaan väripatruunoilla, joista yksi oli siis tyhjänä. [- - -] Sittenpä rupesikin kiinnostamaan, että mikä ihme siinä patruunassa voi maksaa niin paljon ja miten se voi tyhjentyä niin nopeasti? Ihan kohtalaisen kokoinen muovisäiliö kuitenkin. Otin ja purin sen suurella vaivalla auki ja voihan fiddu mikä ylläri pylläri! Siitä säiliöstä suurin osa on tyhjää täynnä. Musteelle varattu tila vie noin viidesosan alasta. Kyllähän minä nyt arvasin, ettei se täynnä mustetta ole, että hyvä kun puolillaan on säiliö, mutta sehän on käytännössä lähes tyhjä!” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Exme on havainnut, että tavaroita löytyy, kunhan vain kyselee: “Nyt ajattelin kokeilla tulevaisuudessa edessä olevalla lentomatkalla mp3-soitinta ja jotain kivaa musiikkia sen sijaan, että saan hysteerisiä kohtauksia koska olen varma, että kone putoaa. Uskoisin jopa voivani rauhoittaa itseni musiikilla (tai sitten lentomatkan jälkeen alan tuntea kauhua aina kun kuuntelen lempimusiikkiani, voihan se niinkin päin mennä). No, sitten vain FB:iin ilmoittamaan, että tarvitsisin mp3-soittimen, mutten halua ostaa uusia vimpaimia, koska on lapsiorjia kaivoksissa jne. Samana päivänä sain viestin, että “lähetän sulle postissa oman vanhan soittimeni, mulla on jo uusi, jota käytän”. Nonni. Huonekaluja saa aina samalla tavalla ilmaiseksi. Viimeksi muuttopäivänä saatiin keittiönpöytä yhdeltä muuttoapulaiselta. (Kukkapöydän kyllä ostin FB:n myynti- ja ostoryhmästä, koska sellainen sattui olemaan naapurissa puoli-ilmaiseksi.)” Ei kommentteja.

»   Niko Antin kirjoittaa Rele-blogissa internetin tavaroiden tuhoamisvideoista: “Kulutusyhteiskunta saa uuden merkityksen internetin tuhoamisvideoissa. Samaan aikaan kun ihmiset toisella puolella maapalloa keräävät epätoivoisena rahaa voidakseen ostaa ensimmäisen matkapuhelimensa, vauraammalla puolella maapalloa erittäin kallis viihdelaite kohtaa viimeiset hetkensä tehosekoittimessa. Merkillisintä näissä tuhoamisvideoissa on se, etteivät ne ole vain pienen piirin huvia, vaan erittäin suosittuja ja odotettuja videosarjoja, joiden tekijät kerännevät mukavat summat mainosklikkauksista. Tuhoamisvideoiden erityinen meriitti annetaan sille, joka ehtii tuhoamaan ensimmäisenä esimerkiksi juuri julkaistun uutuuspuhelimen. Useimmiten kallis kulutuselektroniikka on palasina jo ennen kuin me Suomessa ehdimme edes asettua jonoon kaupan oven taakse.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisalle) 1 kommentti.

»   Alitsa on päättänyt vähentää tavaraa: “Tänä vuonna luovun tuhannesta tavarasta. Pidän laskua, että joka päivä tavaramäärä vähenisi keskimäärin 3-4 esineellä. Tottakai pitää sitä tänä vuonna tavaraa ostaakin, mm. uusi hammasharja jossain välissä olisi kiva. Mutta silloin se on yksi miinuspiste minulle ja jotakin on mentävä (esim. se vanha hammasharja), että tavaraa TODELLA vähenee. Ja ettei luopumisen tuska kävisi liian kevyesti, kirjoitan lupauksestani täällä. Ja huomautettakoon, että elintarvikkeita en laske tavaraksi, en hitto vieköön ala laskemaan kulutettuja tomaatteja ja maitopurkkeja. Mitä toivon tällä tempauksella? Haluan tietää mitä tavaroita omistan. Haluan luopua kaikesta turhasta ja arvostaa niitä aarteita, joita tällä hetkellä tuskin tiedostan. Haluan arvostaa sitä mitä minulla on. Haluan olla kulutuskriittisempi. Ylipäänsä haluan olla enemmän kiinni maailmassa: minulla on paha tapa jäädä pilvilinnoihin leijumaan niin että konkreettinen fyysinen todellisuuteni tuntuu minusta jotenkin abstraktilta ja epätodelliselta.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisa K:lle) Ei kommentteja.

»   Maija kannustaa käyttämään niitä hienoimpia esineitä ja vaatteita: “Niihin asioihin, joita käyttää päivittäin, kannattaa aina panostaa. Ei ole mitään järkeä hillota kauniita perintöastioita tai kalliita vaatteita kaappiin: parhaiten ne nimittäin todistavat arvonsa, kun niistä iloitsee päivittäin. Juo siis iltapäivätee kauneimmasta kupistasi, kaada vissy viinilasiin ja valitse töihin se ihanin silkkipaita. Ja jos arvokas astia meneekin rikki tai vaatteeseen tulee tahra, se vituttaa huomattavasti vähemmän, kun kyseinen esine on jo ehtinyt palvella pitkään ja kunniakkaasti.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Nan tunnustaa olevansa hamstraaja: “Minulla on myös keräilijän kääntöpuoli ja se on hamstraaja. Olen pitkin tätä vuotta raivannut asuntoani ja loppua tälle projektille ei näy. Varastoni on melkein käyty läpi ja siivottu. Vaatekaapit myös. Mutta aina kun saan jotain raivattua, seuraava sekasotkuinen paikka pilkistää jo esiin. Miten ihmeessä olen esimerkiksi voinut säilyttää niin valtavasti papereita, että niitä on monessa laatikossa, varastossa ja kirjahyllyssä monessa hyllyssä? Mitä teen viideltä hiusharjalla, kun käytän lähinnä kampaa? Miten minulla voi olla kymmeniä ja taas kymmeniä hiuslenkkejä? Olen ollut (ja olen taatusti hieman edelleenkin) aivan toivoton hamstaaja. Ilmeisesti pelkään, että maailmasta loppuu hiuslenkit, enkä saa hiuksiani enää kiinni. Sehän olisikin kamalaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Terhi Ainiala paljastaa Kotuksen blogissa, että heidän silppurinsa nimi on Simo ja kompostin Kosti: “Monella on oma (lempi)nimi autolleen, pyörälleen tai esimerkiksi tietokoneelleen. Kun eloton laite saa yksilöivän nimen, on kyseessä useimmiten läheinen ja jollakin tavoin jopa inhmillistävä suhde. Moottorisaha ei meillä tällanen vempain ole. Ei siis taida Mortista tulla puhetta. Simo silppurin nimenä on muuten siksikin hauska, että voi sanoa Simon ahmivan ja rouskivan risuja ihan simona.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Juuso sai parturikoneen esittelylaitteen varaosiksi: “Viime viikolla järjestyksessä kolmas parturointikone alkoi osoittaa tylsistymisen merkkejä. Kahdessa ensimmäisessä ongelmaksi on tullut sähkövirta, nyt terän tylsistyminen. Samanlainen parturikone löytyi vielä automarketin esittelyhyllyltä, mutta ilman hintaa. Kysyin myyjättäreltä, onko se vielä mahdollista ostaa. Ei kuulemma, koska myyntilaatikosta ja lisäosista ei ole tietoa. Entä varaosiksi, kysyin. Johan alkoi kauppa käydä. Kympillä lähti varaosiksi hyvä terä, kampa ja akku. Eikä tarvinnut marketin laittaa laitetta poistoon. Suoraan sanoen loistavaa palvelua.” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisalle) Ei kommentteja.

»   Tommi K on testannut kesän hittituotetta eli hyttysansaa: “Mosquito Magnet on pöhissyt neljä vuorokautta ja voi ihmettä: imurin pussi todella kuhisee hyttysiä ja mäkäräisiä. Ansassa on varmasti tuhansia pistiäisiä. Olisipa siinä jokin laskuri, joka kertoisi, miten monta vihollista olen jo listinyt. Hyttysiä on ilmassa kyllä sen verran paljon, että ei tämä muutama tuhat kuollutta hyttystä vielä paljoa auta, mutta tuloksien luvattiinkin näkyvän vasta parin viikon päästä.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Kokovartalofiilis osti kolmannentoista Muumi-mukin: “Olen niitä, muumimuki-ihmisiä. Auttamattomasti, vaikka luulin, etten koskaan olisi. Muumimuki-ihmisyys on jotenkin arvelluttanut minua. Olen vähän harannut vastaan. Pitkän aikaa kuitenkin jo antautunut sille. Muki on täydellisen kokoinen. Se tuntuu käteen hyvältä. Kaunis. Ja sillä voi lietsoa mielialoja. Meillä ei itse asiassa ole mitään muita kahvikuppeja. Näistä mennään juhlat ja arjet.[- - -]  Suosikkejani ovat tähän asti olleet rauhallinen talvimuki, se vaalenapunainen rakkausmuki (no tottakai!) ja se vaaleanvihreä, virtaisia Tiuhti&Viuhti. En koskaan juo keltapunaisesta Muumipeikko&Niiskuneiti -mukista (vaikka meillä on niitä kaksi! Lahjaksi saatuja) ja Mörköpäiviä on tosi vähän (usein vähän melankolinen lila Hemuli riittää).” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Marimekon vahakankainen pöytäliina ei täyttänyt Katjan odotuksia: “Myyjä mittasi pätkän ja antoi hoito-ohjeet: tahrat kannattaa pyyhkiä tuoreena, ettei lika tartu. En osannut pitää tätä ongelmana – totta kai pyyhin pöydän (ja lattian ja tuolit) ruokailun jälkeen. Mutta en osannut varautua siihen, että lusikallinen bolognese-kastiketta jää jo viidessä sekunnissa liinaan kiinni. Eikä lähde millään, valkaisuainetta ei saa käyttää. Lisäksi hoito-ohjeessa luki, että kangasta ei kannata pestä usein, etteivät ominaisuudet huonone. Ostin siis satasen pöytäliinan, joka näyttää koko ajan paskaiselta ja jota ei kannata pestä. Jes. Vuoden turhake. Marisin asiasta Marimekon asiakaspalveluun, joka tunsi ongelman: vahakankaat eivät toimi niin kuin pitäisi. Tuotekehitys yrittää ratkoa ongelmaa, mutta sillä välin he voivat vain hyvittää pilalle menneen pöytäliinan. Itse vetäisin tuotteen myynnistä kokonaan tai vähintäänkin kieltäisin myymästä niitä lapsiperheille. Mutta kuka muukaan vahakankaan ostaisi.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Ritva testasi pölypussien ostamista netistä: “Tilaus sisään sunnuntaina ja tiistaina pussit olivat jo postilaatikossa. Kappalehinnassa ehkä häviän hieman mutta helppoudessa voitan, joten aion hoitaa asian jatkossakin kotisohvalta. Minä käytin Findustia, mutta näyttää näitä olevan monia muitakin. Ainoa pieni miinus oli että kahteen imuriin tulevat pussit tulivat pakattuna kahteen eri lähetykseen, joten ihan ekologisin ei toimitustapa ollut. Perustelivat asiaa sillä että näin mahtuu postiluukusta kotiin asti eikä tarvitse hakea postitoimipaikasta.” (Mari Koo) 1 kommentti.