Kulutusjuhla

Kulutusjuhlan avainsanalla 'Tutkimuksista' merkittyjä kirjoituksia

Lauantai on viikon iltapäivistä stressaavin

lauantai 9. helmikuuta 2013 klo 10.41 kirjoittajana Mari Koo

Arkiset iltapäivät eivät stressaa niin paljon kuin lauantain iltapäivä. Näin kuulin Taustapeilin Pyöreästä pöydästä, kun tutkija Mika Pantzar kertoi sydämen sykettä mitanneesta hyvinvointikartoituksesta.

Pantzarin mukaan lauantaina kello 14 stressataan enemmän kuin arkipäivinä vastaavaan aikaan. Hän mainitsi, että monethan ovat juuri tuolla hetkellä ostoksilla.

Onhan se stressaavaa, jos joutuu kauppaan tungeksimaan samaan aikaan lukuisten muiden kanssa. Etsimään haluamiaan tuotteita ja pähkäilemään, onko kaikki tarvittava hankittu. Ja mitäs itse asiassa maanantaina syötäisiin?

Mainitun hyvinvointikartoituksen oli tehnyt Firstbeat oy. Nettisivuilta ei löydy tarkkaa tietoa näistä stressinvaihtelun ajankohdista, mutta mainitaan se, että hyväkuntoiset palautuvat stressistä selvästi paremmin kuin liikkumattomat.

Eli siis ehkä tänään klo 14 lähden ennemmin kävelylle kuin kauppaan?

Muokkaus seuraavana päivänä: juttua tarkennettu ja

»   Olen viimeisen puolen vuoden aikana kirjoitellut kolumneja Huili-lehteen. Nyt laiton niitä nettiin julki: oma suosikkini on Johanna Ilmakunnaksen väitöskirjaan perustuva ”Kulutamme kuin aateliset”. Teos nimittäin avasi uudenlaisia näkemyksi nykypäivän ja 1700-luvulla eläneiden aatelisten kulutuksen yhtäläisyyksiin. Eli lainaus kolumnistani: ”Nykykuluttaja mainostaa mielellään ainakin puheissaan, kuinka tärkeää on suosia lähipalveluita ja pitää esimerkiksi pienet käsityöläisyrittäjät toimintakelpoisina. Samaan tyyliin ajatteli aatelisnainen: hän saattoi omalla valinnallaan nostaa käsityöläisen arvostetuimpien joukkoon. Toisaalta palkattu henkilökunta osa ylhäisön valtakamppailua, joten gastronomian hallitseva kokki oli yksi statussymboleista. Harvalla meistä on oma kokki, mutta mieluusti jaamme ravintolaelämyksemme muiden tietoon niin netissä kuin muissa keskusteluissa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Oman arjen kokemukset ja tunteet peittoavat tieteelliset perustelut

keskiviikko 9. helmikuuta 2011 klo 17.36 kirjoittajana Mari Koo

Jo ajat sitten on hylätty uskomukset kuluttajista, jotka pystyvät aina järkivalintoihin. Tunne on ratkaisevat tekijä valinnoissamme, vaikkemme sitä itse tajuaisi tai myöntäisi.

Siis esimerkiksi: jos on sijoittanut suuren summan autoon, niin todennäköisesti kiinnittää huomionsa niihin lehtijuttuihin tai kavereiden toteamuksiin, jotka ovat hankinnalle myönteisiä. Vastakkaiset näkemykset sivuutetaan, eikä niihin uskota yhtä helposti. Kukaan ei halua kokea tehneensä ”väärää” hankintaa.

Lisäksi me ihmiset olemme taipuvaisi arkijärkeilyyn sen sijaan, että uskoisimme tieteellisiä tutkimustuloksia. Tätä aihetta valottaa hyvin Tiede-lehden artikkeli, josta pari nostoa:

”Pienet lapset oppivat lähes itsestään, että luonnossa esiintyvät oliot, kasvit ja eläimet, pystyvät parantamaan itsensä mutta keinotekoiset asiat eivät. Jo nelivuotiaat tajuavat, että hajonnut pöytä ei voi korjaantua itsestään mutta kissan naarmu parantuu ja leikattu nurmikko kasvaa takaisin.
– Juuri tämä ydintieto lienee saanut ihmiset uskomaan 1500-luvulle asti, että vain kasvit tai eläimet kelpaavat lääkkeeksi. Sama väärinkäsitys synnyttänee yhä intuition, että luonnonmukainen terveyden- ja sairaanhoito on ihmiselle parempaa kuin keinotekoinen, Marjaana Lindeman selittää.

Samankaltainen ajattelu näyttää värittävän suhtautumista ruokaan, osoitti psykologi Marieke Saher Helsingin yliopistosta väitöskirjassaan. Saherin mukaan moni uskoo, että kaikki, mikä tulee luonnosta, on ”hyvää” ja terveellistä, kun taas epäluonnollista ruokaa pidetään ”pahana” ja epäterveellisenä. Luomu on hyvis ja lisäaine pahis.
– Näin ei tietenkään ole. Ihmisiä kuolee, kun he juovat puhdistamatonta vettä. Moni kasvi on myrkyllinen, ja pakkanen ja aurinko voivat tappaa. Toisaalta keinotekoisesti valmistetut lääkkeet ja ruokien lisäaineet ovat pelastaneet miljardien ihmisten hengen, Lindeman toteaa.”

(- – -)

”Media vilisee myös tieteen kaapuun pukeutuvia pseudotieteellisiä tutkimuksia, joilla on helppo tukea näkemyksiään. Näennäistiede on intuitiivisesti hyvin vakuuttavaa. Esimerkiksi niin sanottu vaihtoehtoinen lääketiede operoi henkilökohtaisilla kokemuksilla. Sen todistajanlausunnot tehokkaista hoitotuloksista tekevät intuitiiviseen ajattelijaan suuremman vaikutuksen kuin analyyttistä ajattelua edellyttävät todennäköisyydet ja suhdeluvut.”

Kuluttajan on vaikea tietää elintarviketutkimuksen taustoja – esimerkkinä maito ja ekologisuus

keskiviikko 3. marraskuuta 2010 klo 14.50 kirjoittajana Mari Koo


Viime viikolla Maito ja terveys ry. julkaisi tiedotteen otsikolla ”Maito voitti ruokajuomien ympäristövertailun”. Otsikko kuulosti hämmästyttävältä: eikös lehmien tuottamat elintarvikkeet ole ympäristölle haitallisempia kuin kasvisperäiset?

Tiedotteessa kerrottiin seuraavaa:

”Maito on suositeltavin ruokajuoma, kun otetaan huomioon sekä juoman ravintoainepitoisuus että ilmastovaikutukset. Food & Nutrition Research – lehdessä julkaistu tuore tutkimus selvitti tavallisimpien ruokajuomien kasvihuonekaasupäästöjä koko tuotteen elinkaarelta, ja vertasi niitä juomien ravintoarvoihin. Tutkimus on ensimmäinen juomien ilmastovaikutustutkimus, jossa otetaan huomioon kattavasti myös juomien terveellisyys.”

Tutkimuksen maito oli D-vitaminoitua, kaura- ja soijajuoma sen sijaan täydentämättömiä

Nettisivuilla oli linkki myös alkuperäiseen lähteeseen. Koska olin laiska ja asiantuntemukseni ravitsemusasioissa ei ole niin korkea, niin kysäisin aiheeseen kommenttia Vegaaniliiton ravitsemusasiantuntijalta, elintarviketieteiden maisterilta Johanna Kaipiaiselta.

Kaipiainen perehtyi tutkimukseen ja vahvisti epäilyni siitä, että kaura- ja soijajuomissa oli vertailtu niitä tuotteita, joihin ei ole lisätty kalsiumia tai D-vitamiinia.

Kaipiainen toteaa:

”Mielestäni olisi pitänyt verrata lehmänmaitoa täydennettyihin soija- ja kaurajuomiin, koska ainakin Suomessa suurin osa myytävävistä soija- ja kaurajuomista on täydennetty vähintään kalsiumilla, useat myös muilla ravintoaineilla ja kun tutkimuksen lehmänmaitokin oli täydennettyä.”

Lisäksi hän huomautti, että kolme neljästä artikkelin kirjoittajista työskentelee Ruotsin meijerijärjestössä (Swedish Dairy
Association).

Maidon hiilijalanjälki on edelleen suuri: lähes viisinkertainen kaurajuomaan verrattuna

Eikä maito tämänkään tutkimuksen mukaan ole ekojuoma, Kaipiainen toteaa:

”Pelkästään ympäristönäkökulmaa katsottaessa eli kasvihuonepäästöjä mitattaessa maito ei pärjännyt, vaan maidon GHG (greenhouse gas emission) oli lähes viisinkertainen esimerkiksi kaurajuomaan verrattuna. Tämä on linjassa sen kanssa mitä jo tiedetään, FAOhan on arvioinut, että eläintuotanto vaikuttaa kasvihuonepäästöihin enemmän kuin liikenne.”

Kuluttajan on lähes mahdotonta perehtyä tutkimusten taustoihin

Mitä tästä sitten taas oppii? Sen, että kuluttajana on vaikea arvioida elintarviketutkimusten tuloksia. Taustalla vaikuttavat monet tekijät tutkimusasetelmasta ja tutkijoiden taustasta lähtien.

Elintarviketeollisuus on iso tekijä, ja on naiivia ajatella, etteikö se vaikuttaisi mitä erilaisimmissa asioissa. Tietysti tämä pätee lukuisiin muihinkin aloihin, liikenteestä lääketieteeseen.

Eri tahot (kuten Maito ja terveys tai Vegaaniliitto) tuovat julki sellaisia tutkimuksia ja sellaisessa valossa, joka on heille edullisinta. Kannattaa siis ainakin miettiä, miksi juuri tämä yhdistys tai yritys kertoo tästä aiheesta.

»   Jalkapallojen tuotannon eettisyydessä on vielä paljon tehtävää, kertoo kansainvälinen raportti: ”Jalkapalloteollisuuden pahimpien ongelmien luettelo muistuttaa kovin paljon tekstiili- ja vaatetusteollisuudesta jo tuttua syntilistaa: pysyvästi pätkityt ja epävarmat työsuhteet, ylipitkät työpäivät ja nälkäpalkat, työsopimusten ja sosiaaliturvan puuttuminen, olematon järjestäytyminen. Jalkapallotuotannon erityispiirre varsinkin Pakistanissa, Intiassa ja Kiinassa on tuotannon ulkoistaminen tehtaista lukuisiin ompelukeskuksiin ja kotityöntekijöille, jotka ovat kaiken valvonnan ja turvamekanismien ulkopuolella.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Feikkilaukku herättää häpeää

perjantai 14. toukokuuta 2010 klo 9.07 kirjoittajana Mari Koo

Aito vai feikki? Eli jos aito luksusmerkkilaukku maksaa tuhansia, niin milloin kuluttaja ostaa huomattavasti halvemman jäljitelmän ja miksi?

Muun muassa tätä selvitteli gradussaan Linda Turunen.

”Tavoitelluksi ja haluttavaksi luksustuotteen tekee erityisesti sen harvinaisuus ja niukkuus. Niinpä voidaankin uskoa luksusbrändien tavoittelun olevan itse jopa päämäärän saavuttamista tyydyttävämpää. Puolestaan väärennöksiä eivät koske samat periaatteet. Plagiaatteja on helppo saada, joten sen tavoittelua ei koeta itsessään houkuttelevaksi. Luksusväärennösten hankintaan ei narratiivien mukaan liity laajaa etukäteen suunnittelua ja unelmointia, vaan hankinta tehdään usein harkitsemattomammin. Aineistosta nousi esille kuluttajien kokema häpeä väärennöshankinnasta, jonka vuoksi plagiaatteja kuluttava pyrki pitämään hankinnan ja tuotteen epäaitouden omana salaisuutenaan. Luksusväärennöksen haluttiin usein viestivän ympäristölle muuta, kuin mitä se itselle merkitsi.”

Koska itse en ole tuntenut mitään erityistä viehtymystä tällaisiin luksustuotteisiin, niin plagiaatitkin ovat saaneet jäädä rauhaan. Mutta on tietysti kiehtovaa saada selvennyksiä sille, miksi väärennöksien määrä yhä vain kasvaa.

Vaasan yliopistossa markkinointia opiskellut Linda Turunen sai Kulutustutkimuksen seuran tämän vuoden gradupalkinnon. Turunen keräsi aineistoaan pyytämällä kirjoittajia kirjoittamaan tarinat luksustuotteita käsitelleiden kuvien pohjalta. Naisten kuvasarjassa esiintyy käsilaukku, miehillä kello. Kirjoittajat Turunen hankki pääsääntöisesti muotia, tyyliä ja asusteita käsittelevistä blogien joukosta.

Toisaalta luksuskäsilaukutkin herättävät ihmetystä. Esimerkiksi Lady Manhattan kokee Louis Vuittonit ja muut vastaavat lähinnä rumiksi ja ylihinnoitelluiksi:

”Louis Vuitton, joka onnistui yhdistämään kantokahvat ja vetoketjut mäyräkoiran päkistämän pökäleen näköiseen möhkäleeseen, nousi hetkessä naisten märkien unien kohteeksi, maksoi mitä maksoi.”

Kuva: Fashionlawyerblog

»   Päivän Hesarin Vieraskynässä tutkijat Sampo Soimakallo ja Tuomas Mattila kirjoittavat, että ekologisten tuotteiden kysyntä ei välttämättä aina vähennä ilmastohaittoja: ”Vähäpäästöisemmän auton hankkiminen taas pienentää päästöjä vasta, kun runsaspäästöisempi auto poistuu käytöstä. Siihen asti vain lisätään autokantaa yhdellä autolla. [- – -] On päättäjien, kuluttajien ja yritysten yhteinen tehtävä huolehtia siitä, että ekologisempien tuotteiden kysyntä todella lisää myös niiden tarjontaa ja vähentää ilmastolle haitallisia toimintoja. Kuluttajat voivat valinnoillaan vaikuttaa sekä tuotteiden kysyntään että poliittisiin päätöksentekijöihin ja näiden kautta merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjen kehitykseen. Yksittäisten hiilijalanjälkien kutistaminen ei riitä, ellei samalla huolehdita koko yhteiskunnan ohjaamisesta nykyistä vähäpäästöisempään suuntaan. Tähänastisten toimien vaikutukset on analysoitava huolellisesti, mutta samalla on pystyttävä ennakoimaan suunnitteilla olevien toimien vaikutuksia. Hiilijalanjälkilaskelmat antavat hyödyllistä informaatiota nykytilasta, mutta niiden tuloksia pitää tarkastella ja soveltaa harkiten.” (Mari Koo) 5 kommenttia.

Kiinnostus vastuullisiin valintoihin jakaa suomalaiskuluttajia

maanantai 3. toukokuuta 2010 klo 13.28 kirjoittajana Mari Koo

Lähes miljoona suomalaista luokitellaan jollain tavoin vastuullisia valintoja tekeväksi kuluttajaksi, kerrotaan Ruokatiedon uutisissa. Toisaalta vastuullisuuteen välinpitämättömästi suhtautuu 44 prosenttia.

”Lähes joka kolmas 15 – 79-vuotias suomalainen lukeutuu vastuullisia valintoja tekevien lohas-kuluttajien joukkoon. Kestävästi ja terveyttä edistäen elää siis jo yli miljoona ihmistä, ilmenee Ethos kuluttaja 2010 –tutkimuksesta.

Niin eettisyyttä, ympäristömyötäisyyttä kuin yhteisövastuutakin korostavien kuluttajien on markkinatutkimusyhtiö Tripod researchin tekemässä kuluttajatutkimuksessa katsottu yhdistyvän maailmalla trendikkääseen lohas-ilmiöön. Termi lohas tulee sanoista Lifestyles of Health and Sustainability, ja tarkoittaa erilaisia terveyttä ja kestävää kehitystä huomioivia elämäntapoja.”

Joka kymmenes suomalaisista on vahvasti lohas-kuluttajia. Keskiverto-lohaksiin kuuluu 20 prosenttia ja kevyt-lohaksiin 18 prosenttia. Vastuullisen kuluttamisen suhteen välinpitämättömiä on 44 prosenttia. Lohas-vastaisia on 8 prosenttia.

Minä tunnistin itseni ”vahvimmasta kymmenyksestä”. Tosin syön lihaa harvoin, joten omilla ostovalinnoillani en tue suoraan edes sitä eettistä lihantuotantoa.

”Vahvin kymmenes erottuu väestön keskiarvosta erityisesti luomuvihannesten ja eettisen lihantuotannon suosijana. Lohas ostaa niitä kolme kertaa keskivertoa todennäköisemmin. Myös viljatuotteita hän valitsee ympäristöperustein ja alkoholivalinnoissa painavat luomu ja reilu kauppa.”

Lisäksi tämä porukka tuottaa tavallista enemmän sisältöä sosiaaliseen mediaan. Tämän kyllä tunnustan!

Ethos kuluttaja 2010 –tutkimukseen vastasi internetissä ja kirjeellä yhteensä 2 158 suomalaista 15 – 79-vuotiasta helmi-maaliskuussa 2010.

»   Minna Ylikännö kirjoittaa Kelan tutkimusblogissa köyhyydestä, onnesta ja tuloeroista: ”Vaikka Kirka laulaa, että aikaa ei pysty lahjomaan, sen ostaminen tuntuu olevan osa nykymenoa. Puheaikaa voi ostaa, samoin nettiaikaa. Voi ostaa palveluja, esimerkiksi siivousta, jolloin aikaa jää enemmän omille harrastuksille. Koiranulkoiluttamisen voi ulkoistaa ja ruokaostokset tilata kotiin. Ilman rahaa et osta aikaa, etkä paljon muutakaan. Tamppaat itse mattosi, peset ikkunasi, teet ruokasi ja ulkoilutat koirasi. Aikasi menee tarjousten perässä juoksemiseen ja arjesta selviytymiseen. European Social Surveyn tulosten mukaan meillä on enemmän aikaa tehdä asioita, joista nautimme, kun kukkarossa on muutakin kuin se kuuluisa matti. Yhteiskunnan tasolla se tarkoittaa sitä, että tuloerojen kasvaessa kasvavat erot myös ajankäytössä. Kun parempituloiset ostavat itselleen vapaa-aikaa niiltä, joilla ei ole varaa nauttia siitä, emme ole kaukana luokkayhteiskunnasta. Siis siitä yhteiskunnasta, jossa raha (ja vain raha) tekee onnelliseksi.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

Yksittäispakatut keksit – turhaa muovia vai biojätteen estämistä?

tiistai 23. maaliskuuta 2010 klo 18.04 kirjoittajana Mari Koo


Toin Pariisista kahden hengen työhuoneellemme luomutartelettejä eli vadelmaisia keksejä. Työhuonetoverini hieman tuhahteli, kun paljastui, että keksit ovat yksittäispakattuja eli pakkausmateriaalia on suhteellisen paljon.

Etenkään tällaisiin ekologisempiin elintarvikkeisiin tällainen runsas pakkaustapa ei monen mielestä sovi. Minä kuitenkin halusin hieman puolustaa yksittäispakattuja keksejä sillä perusteella, että kenties pakkaustapa vähentää biojätettä. Elintarvikkeissa pakkaus on kuitenkin hyvin pieni osa tuotteen kokonaisekologisuutta: merkittävästi suurempi vaikutus on nykyisin ruokajätteellä.

Eli siis suurempi ympäristövaikutus on esimerkiksi sellaisella keksipaketilla, joka jää avaamisen jälkeen puoliksi syömättä ja keksit kuivahtavat niin, että ne heitetään pois.

Tutkija Juha-Matti Katajajuuri kertoo Ruokatiedon uutisessa vuodelta 2007:

”Useimmissa tapauksissa pakkauksen valmistuksen osuus tuotteen ympäristövaikutuksista on hyvin vähäinen, noin puolesta prosentista kahteen prosenttiin. [- – -]

Poikkeuksia ovat monet juomat, kuten keskiolut, jonka kohdalla pakkauksen suhteellinen osuus on noin 20 prosenttia kokonaisympäristövaikutuksista.

”Toki pakkaukset näkyvät jätepuolella, mutta jos tuotepakkaus ei ole toimiva, tuotehävikki lisääntyy. Liian vähäinen tai vääräntyyppinen materiaalikoostumus moninkertaistaa ympäristöhaitan riskit, jos pakkauksessa oleva tuote pääsee vahingoittumaan tätä kautta, Katajajuuri sanoi.”

Eli siis tiettyä ”liikapakkaamisen” mielikuvaa voi joskus pohtia myös niin, että pakkaus nimenomaan suojaa tuotetta ja pitää sen käyttökelpoisena. Automaattisesti jokainen kääre tuotteen ympärillä ei ole pahasta, vaikka siltä tuntuisikin.

Parhaillaan käynnissä olevassa suomalaisessa FutupackEKO2010 -hankkeessa pyritään hyvin suunniteltujen pakkausten avulla minimoimaan tuotteiden ympäristövaikutuksia.

Väestönkasvuajatteluumme liittyy paljon vääriä luuloja

maanantai 15. maaliskuuta 2010 klo 22.11 kirjoittajana Mari Koo

Pari viikkoa sitten Suomessa vieraili Unicefin ja Aalto-yliopiston tilaisuudessa ruotsalainen Hans Rosling. Hän on niittänyt mainetta mainiona puhujana, vaikka aiheet ovat vakavia. Eikä Rosling pettänyt odotuksia, vaan piti mainion katsauksen väestönkasvuun.

Koska omat muistiinpanot tilaisuudesta jäivät tekemättä, niin lainaan tekstiä Unicefin sivuilta:

”Rosling aloitti kumoamalla mielikuvan maailman jakaantumisesta köyhiin kehitysmaihin ja läntiseen, kehittyneeseen maailmaan. Moinen ajattelutapa oli ajankohtainen viimeksi Helsingin olympialaisten aikaan vuonna 1952, huomauttaa Rosling. Ei ole olemassa kehitysmaata nimeltä Afrikka.

Monessa Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan maassa on otettu valtavia kehitysharppauksia. Lapsikuolleisuus on laskenut dramaattisesti, väestönkasvu on hidastunut ja taloudet ovat kasvaneet. Kehityksen nopeudessa esimerkiksi Brasilia ja Vietnam jopa päihittävät mennen tullen läntiset maat. Lapsikuolleisuus on vähentynyt suhteellisen helpoin ja tehokkain keinoin, kuten rokotuksilla ja paremmalla vesi- ja sanitaatiohuollolla.” [- – -] 

Suurin osa maailman valtioista lukeutuu nyt keskitulotason maihin. Samanlaisuus kuvaa eri maiden olemusta enemmän kuin erilaisuus. Bangladeshiläisen ja suomalaisen ajatusmaailman, työn ja toiveiden välillä ei enää välttämättä ole mitään eroa.”

Roslingin puhe avarsti omaa käsitystäni väestönkasvusta ja oli tavallaan myös lohdullinen. Maapallon väkiluku toki kasvaa seuraavina vuosikymmeninä, mutta kehitys näyttää siltä, että aikanaan ihmisten määrän kasvu pysähtyy.

Kaiken ilmastonmuutokseen liittyvän keskustelun joukossa Roslingin luento oli siis jollain lailla jopa positiivinen pilkahdus. Me kulutamme tietysti edelleen liikaa maailman luonnonvaroja, mutta väestöräjähdys ei siis ole sellainen ongelma kuin sen usein ajatellaan olevan.

Myös Suviko on kirjoittanut tilaisuudesta Luovan sivuille.
Koko englanninkielinen luento on katsottavissa YLE Areenalta.

Yhteiskuntavastuun ohjeistojen toteutumista valvotaan heikosti suomalaisissa vaateyhtiöissä

maanantai 8. maaliskuuta 2010 klo 9.40 kirjoittajana Mari Koo

”Suomalaisten vaateyhtiöiden hankinnat kaikkein heikoimpien työolojen maista ovat parissa kolmessa vuodessa selvästi lisääntyneet, mutta yhtiöiden vastuullisuusvalvonta ei ole vastaavasti tehostunut. Yksi kyselyyn vastanneista yrityksistä on hankkinut vaatteita sotilasjuntan hallitsemasta Burmasta, toinen ilmoittaa harkitsevansa vaatteiden teettämistä Pohjois-Koreassa.”

Näin kerrotaan
Finnwatchin tekemässä raportissa, joka julkistettiin tänään. Kyselytutkimus kattaa 28 yritystä, jotka myyvät Suomessa vaatteita tai urheiluvaatteita ja –välineitä. Vastaava kysely oli toteutettu myös vuosina 2006 ja 2007.

”Edistystä on tapahtunut vain vähän tai ei ollenkaan, raportissa päätellään. Useimmilla kyselyyn vastanneilla yrityksillä on kyllä käytössään yhteiskuntavastuun ohjeisto, jota parin yhtiön tapauksessa on myös kehitetty kattavampaan suuntaan. Ohjeiston toteutus ja sen valvonta on kuitenkin yhä erittäin puutteellista, raportin tekijä päättelee.”

13 kotimaisesta vaateyhtiöstä kymmenen ilmoittaa, ettei niillä edelleenkään ole käytössä minkäänlaista vastuullisuusvalvontaa tai että tarkastukset hoidetaan laadunvalvonnan yhteydessä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vaatteiden tekijöiden työoloja ole uskottavalla tavalla valvottu.

Urheilualan 11 yhtiöstä ulkopuolisia tarkastuksia käyttää vain yksi eli Amer Sports, joka ei kuitenkaan kerro tarkastusten tuloksista. Toisin kuin useat muut kansainväliset urheiluyhtiöt Amer ei myöskään ole julkistanut hankintaketjuaan.

Tavaratalot ja marketketjut ovat hoitaneet vastuuvalvontansa liittymällä yritysten eettiseen BSCI-järjestelmään. Se tekee tehdastarkastuksia yritysten yhteiseen käyttöön. Suomalaisyhtiöistä BSCI-järjestelmän edelläkävijöitä ovat Kesko, Tuko ja Stockmann. Nyt verkostoon kuuluvat yhtä lukuun ottamatta kaikki selvitykseen osallistuneet tavaratalo- ja marketketjut.

Jäsenyys ei tarkoita sitä, että läheskään kaikki jäsenyhtiölle vaatteita tuottavat tehtaat olisivat BSCI:n tarkastusten piirissä tai että ne olisivat läpäisseet tarkastuksen.”

Lisäys:

Koko raportti (pdf) FinnWatchin sivuilla.

Samalla tietysti voi mainita Puhtaat vaatteet -kampanjan alkamisen, löytyy myös Facebook-ryhmä.

»   Tilastokeskus jakaa ennakkotietoja tulonjakotilastoista: ”Pienituloisiin kotitalouksiin kuului lähes 700 000 henkilöä, eli 13,2 prosenttia väestöstä vuonna 2008. Pienituloisuuden raja-arvona käytetty ns. köyhyysraja on 60 prosenttia mediaanitulosta, mikä tarkoittaa noin 13 800 euroa yhden hengen taloudessa. Pienituloisuusrajan alittaviin kotitalouksiin kuuluvien määrä laski noin 13 000 hengellä. Sen sijaan pienituloisten sisällä tuloerot kasvoivat ja yhä useamman pienituloisen tulotaso jäi entistä kauemmaksi keskivertotulonsaajasta. Pienituloisten reaaliset keskitulot laskivat vuodesta 2007.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kiinnostaako taloustiede? Sitten ehkä kiinnostaa myös Akateeminen talousblogi, jota kirjoittajavat Helsingin kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen tutkijat. Aiheet vaihtelevat taviskuluttajan ymmärryksen ylittävistä näkemyksistä vähän arkisempiin, kuten siihen, miksi kivijalkakauppias pitää oveaan auki kylmälläkin säällä. Sitä pohtii Marko Terviö: ”Avoin ovi ilmeisesti houkuttelee ohikulkijoita enemmän kuin suljettu ovi. Eli jos kadulla on monta liikettä ja kaikilla ovi auki, niin ovensa ainoana sulkeva kauppa menettäisi asiakkaita muille liikkeille. Silloin tasapainossa kaikkien kannattaa pitää oviaan auki, vaikka asiakkaiden kokonaismäärä ei tästä pelleilystä miksikään muutu. Menee vain lämmitysenergiaa hukkaan. (Peliteoriaa tuntevat tietävät, että tämä tehoton tasapaino on sukua vangin dilemmalle.) Taitaa myös olla niin, että kivijalkayrittäjät maksavat lämmityksestä kiinteän maksun. Jos tuulikaapia hyödyntämällä saatu energiansäästö menee taloyhtiön kukkaroon, niin kannustimet tomia kokonaistaloudellisesti järkevällä tavalla ovat erityisen heikot.” (Mari Koo) 3 kommenttia.

Rikkaat, pienituloiset, köyhät ja muut ansaitsijat

tiistai 1. joulukuuta 2009 klo 14.32 kirjoittajana Mari Koo

pni kommentoi jälleen esiinnousutta keskustelua siitä, missä menee hyvätuloisen raja:

”Syyskuussa pienituloinen tarkoitti alle 3000 euron kuukausittaista palkkapussia. Nyt rikas on se, jonka palkkatulot ovat yli 3760 euroa kuussa.

Aika pieneen väliin on keskituloiset tungettu. Voisi melkein kuvitella poliittisen koneiston ajattelevan mustavalkoisesti: jos et ole rikas, olet pienituloinen.”

Koska se pienituloisuuden määritelmä hämmentää ja herättää keskustelua, niin tässä Tilastokeskuksen määritelmä suomalaiselle pienituloiselle (luvut vuodelta 2007):

”Pienituloisuus määritellään kotitalouksien kulutusyksikköä kohti lasketun käytettävissä olevan vuositulon perusteella : talous luokitellaan pienituloiseksi, jos sen tulot ovat jääneet vähäisemmiksi kuin 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien tulojen mediaanista. Tällä tavoin määritelty pienituloisuuden yläraja oli noin 13 100 euroa yhden henkilön kotitaloudessa vuonna 2007.”

Pienituloisuuden rajan historialliseen kehitykseen voi tutustua Tilastokeskuksen taulukon perusteella. Esimerkiksi vuonna 1966 pienituloisiksi määriteltiin 18 prosenttia suomalaisista, 8,3 prosenttia vuonna 1988 ja vuonna 2007 luku oli 13,5 prosenttia.

Lisäksi Tilastokeskus tarjoaa taulukon mm. kokopäiväisten palkkatuloista sukupuolen ja iän mukaan. Vuosipalkan keskiarvo vuonna 2007 oli noin 36 000 euroa.

Toisaalla sitten voi tarkistaa, miten rikas tai köyhä on verrattuna maailman väestöön. Itse kuulun rikkaimpaan viiteen prosenttiin.

Naiset rahankäytössään: järkevää suunnittelua vai mukavuudenhalua?

tiistai 17. marraskuuta 2009 klo 20.23 kirjoittajana Mari Koo

Me Naiset ja OP-Pohjola olivat teettäneet kyselyn naisten rahankäytöstä. Sen perusteella naiset jaettiin neljään ryhmään.

Järkevä suunnittelija

  • 25 prosenttia naisista.
  • Järkevä ja suunnitelmallinen: säästää säännöllisesti ja pitää tilillään aina tietyn vähimmäissumman.
  • Keskimääräistä useammin yhteinen tili puolison kanssa.
  • Pitää sijoittamista jännittävänä. Keskustelee raha-asioista puolison kanssa.

Aktiivinen menestyjä

  • 23 prosenttia naisista.
  • Hoitaa raha-asioitaan ja seuraa taloutta aktiivisesti.
  • Rahaa jää säästöön keskimääräistä enemmän. Sijoittaa rahojaan säännöllisesti.
  • Keskustelee raha-asioista sekä puolison että ystävien kanssa.

Mukavuudenhaluinen

  • 28 prosenttia naisista.
  • Ajattelee talousasioita vain raha-pulassa eikä mielellään keskustele rahasta.
  • Puoliso hoitaa usein perheen raha- ja pankkiasiat.
  • Tietää raha-asioista vähän. Joka kymmenes ei osaa sanoa oman palkan tai säästöjen määrää.

Talouden tasapainoilija

  • 23 prosenttia naisista.
  • Tasapainoilee jatkuvasti taloutensa kanssa ja elää kädestä suuhun.
  • Turvautuu usein luottoihin ja ahdistuu raha-asioista.
  • Kadehtii toisinaan ystävien parempaa taloudellista tilannetta.

Suunnittelevasti säästäväinen

Itseni en oikein hahmottanut, mikä on järkevän suunnittelijan ja aktiivisen menestyjän ero. Ilmeisesti se, että aktiivinen menestyjä pyrkii tienaamaan aktiivisesti sijoituksillaan ja juttelee myös ystäviensä kanssa rahoista. Muutoinhan nuo tuntuvat aika samanlaisilta hahmoilta.

Löydän itsestäni kyseiset järkevän rahankäytön piirteet eli ehkä olen suunnittelevasti säästäväinen. Tosin en niin suuria summia tienaa, että niitä varsinaisesti aktiivisesti sijoittaisin. Ansaitsemisesta ja rahasta puhun ystävien kanssa.

Jotain jemmassa pahan päivän varalle

Toisaalta yksinyrittäjänä en tiedä, mikä on kunkin kuukauden ansainta eli sikäli en oman palkan määrää osaa sanoa. Oleellista taloudelliselle mielenrauhalleni on se, että tiedän minulla olevan varallisuutta jemmassa, vaikka jotain yllättävää sattuisikaan. Tosin tästäkin huolimatta hetkittäin stressaan siitä, onko taloudellinen tilanteeni esimerkiksi vuoden päästä tasapainossa, jos nyt vaikka työtilanne muuttuu.

Rahaa on arjessa tarpeeksi, kun sitä ei koko ajan tarvitse miettiä, vaan voi esimerkiksi käydä ulkona syömässä ilman ahdistusta siitä, että menee nyt parikymppiä. Paljon tietysti riippuu kulutuksen tasosta, ja minulla se ei kovin korkea ole: edullinen asuminen ja halvat huvit.

Jos minulla olisi puoliso, niin en pistäisi häntä hoitamaan raha-asioita. Sen verran kiinnostunut omasta taloudesta olen. Minkäänlaista lainaa minulla ei ole koskaan ollut, eikä lähitulevaisuudessa näy mitään sellaista, jonka vuoksi lainaa aikoisin ottaa.

Raha-asiat myös ahdistavat etenkin nelikymppisiä

Kyselyn perusteella kerrotaan:

”Lähes puolella säästöön jää 100-200 euroa kuukaudessa ja vain 13 prosentilla ylimääräistä rahaa ei jää lainkaan.

Valtaosa naisista pitääkin itseään suunnitelmallisena rahankäyttäjänä. Kolme neljästä sanoo pitävänsä huolta siitä, että tilillä on aina tietty vähimmäissumma rahaa ja noin puolella naisista on joko oma tai perheen yhteinen vararahasto kriisitilanteita varten.

Toisaalta raha-asiat myös ahdistavat. Noin neljännes naisista kokee talousasioiden ajattelun ja hoitamisen epämiellyttäviksi. Eniten heitä on 35-44-vuotiaissa.”

Virtuaalitavarat käyvät kaupaksi myös kotiäideille

torstai 22. lokakuuta 2009 klo 11.23 kirjoittajana Mari Koo

Minusta virtuaalikuluttamisen maailma on todella kiehtova, ja olen siitä itsekin joskus juttua tehnyt. Nyt on tulossa julki tutkija Vili Lehdonvirran väitöskirja Virtual Consumption (Virtuaalikuluttaminen) (Turun Kauppakorkeakoulu, 30. lokakuuta).

”Ei tarvitse olla nettiaddikti tai asua pysyvästi virtuaaliyhteisössä ollakseen kiinnostunut virtuaalihyödykkeistä. Noin 10 prosenttia käyttäjistä tyypillisessä nettipalvelussa käyttää rahaa mikrotransaktioihin, kuten virtuaaliesineisiin ja -lahjoihin. Suuri osa tästä kuluttamisesta liittyy sosiaaliseen yhdessäoloon kavereiden ja perheen kanssa”.

Suomessa virtuaalikuluttaminen yhdistetään lähinnä Habboon ja nuoriin teini-ikäisiin, mutta yksi maailmanlaajuisesti merkittävä virtuaalikuluttamisen segmentti ovat keski-ikäiset kotiäidit.

Lehdonvirta muistuttaa, että virtuaalikulutuksen syyt ovat samoja kuin muunkin kuluttamisen.

”Ihmiset ostavat virtuaaliesineitä samoista syistä kuin materiaalisempiakin esineitä. Netin kokoontumispaikoilla virtuaalihyödykkeet voivat toimia sosiaalisen statuksen ilmaisijoina. Ne ovat identiteetin rakennuspalikoita ja hyödyllisiä työkaluja. Samaan tapaan monet perinteisemmät kulutushyödykkeet toimivat yhtä lailla keinotekoisissa fyysisissä tiloissa.”

Onko virtuaalikuluttaminen ekologista?

Virtuaalikuluttamisen ekologinen kestävyys riippuu siitä, kannustaako se tulevaisuudessakin kuluttajia hankkimaan lisää tietotekniikkaa, vai alkaako se syrjäyttää materiaalista kuluttamista tarjoamalla rahoille vaihtoehtoisen käyttötavan.

”Talouden kannalta ei ole merkitystä sillä, mitä ihmiset ostavat, kunhan he eivät lakkaa kuluttamasta. Virtuaalikuluttaminen saattaisi tarjota ekologisen vastauksen tähän kulutusyhteiskunnan dilemmaan”, Lehdonvirta sanoo.

”Se, mitä pidetään soveliaana tapana kuluttaa aikaa ja rahaa, vaihtelee kulttuurista ja aikakaudesta toiseen. Kenties kolmen vuoden päästä virtuaalikuluttamista pidetään lännessä normaalina, ja vastaavasti oman asunnon täyttämistä erilaisella roinalla ryhdytään kyseenalaistamaan.”

Kirja- ja musiikkimakumme jaetaan jo netissä – pian jotain muutakin?

Vili Lehdonvirran ajatusten innoittamana olen pohtinut sitä, miten kuluttajaidentiteettimme näkyisi netin kautta. Sen sijaan, että ostaisi uusia fyysisiä vaatteita hankkisikin vaikka Facebook-profiiliin jotain sellaista, joka kertoisi, millainen minä olen. Tätähän puolta toteuttavat jo esimerkiksi erilaiset musiikin soittolistat tai virtuaaliset kirjahyllyt: laitamme julki, mitä olemme kuunnelleet tai lukeneet sen sijaan, että muut tutkailisivat levy- ja kirjahyllymme vain käydessään kodissamme.

»   Kuluttajaekonomian opiskelija Meri Torniainen tekee tutkielmaansa eettisestä kuluttamisesta. Tutkielmaan pääsee sanomaan oman mielipiteensä eli täytähän kyselylomake. (Mari Koo) Ei kommentteja.

Vaikuta kulutuksesi ympäristövaikutuksiin: kiinnitä huomio kodin lämmitykseen, syö kasvisruokaa

torstai 17. syyskuuta 2009 klo 11.45 kirjoittajana Mari Koo

Kävin tänään kuuntelemassa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n  tiedotustilaisuudessa kotitalouksien kulutusvalinnoista ja niiden ympäristövaikutuksista.

Omaatuntoani nipisti se, miten merkittävä osa ympäristövaikutuksia on asumisen lämmitys. Kuten tutkija Ari Nissinen totesi (esitys pdf-tiedostona), niin kerrostaloasukas kuluttaa lämpöä, koska ei edes saa mitään tietoa lämmön- ja vedenkulutuksestaan. Eikä se toisaalta myöskään näy asumisen kuluissa, kuten omakotitalossa.

Minunkin asunnossani on esimerkiksi vanhat lämpöpatterit, joita ei käytännössä voi kunnolla säätää. Eli jos asunnossa on lämmityskaudella liian kuuma, niin viilennys tapahtuu ikkunaa avaamalla.

Muutoin toki asumisessa ratkaisevinta oli tämänkin tutkimuksen mukaan se, kuinka monta neliötä/henkilö kodissa on. Eli se yksinkertainen totuus: mitä vähemmän asuinneliöitä, sitä ilmastoystävällisempää asumista.

Hyvä on myös muistaa, että asuminen on kulutusmenoryhmistä suurin ilmastokuormittaja ja merkittävä myös muilta ympäristövaikutuksiltaan. Siksi siihen pitäisi kiinnittää huomiota ja saada mm. tietoa omasta lämmön- ja vedenkulutuksestaan, joiden osuus asunnon ympäristövaikutuksista on huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi sähkölaitteiden.

Härkäpapupihvejä lihamakaronilaatikon tilalle

Tilaisuudessa esiteltyjen ruokamallien kohdalla näkyi selvästi, miten kasvisruoka on parempi vaihtoehto kuin eläinperäinen ravinto (Sirpa Kurpan esityksen pdf-tiedostona). Esimerkiksi härkäpapupihveistä koottu annos on niin rehevöitymis- kuin ilmastovaikutuksiltaan selvästi parempi kuin makaronilaatikko.

Esimerkkilounaat oli koostettu niin, että ne sisälsivät 750 kilokaloria ja olivat nykyisten ravitsemussuositusten mukaisia.

Lisäksi muistutettiin mm. vuodenaikojen mukaisesta syömisestä ja avomaalla kasvatettujen kasvisten ja juuresten suosimisesta.Valmisruoka-annos voi myös usein olla ympäristöystävällisempi kuin kotona kokattu.

Samoin todettiin, että elintarvikkeiden kuljetusmatkoilla ole juurikaan merkitystä, mutta jätteeksi päätyvällä ruoalla sen sijaan on.

Missä viipyvät kunnolliset kasvisruokasuositukset?

Mutta kyllä taas alkoi minua nyppiä se, että kaikesta kasvisruokavalion ympäristömyöteisyydestä huolimatta kehotetaan vain siihen lautasmalliin: puolet kasvista, neljäsosa proteiinilähdettä, neljäsosa lisuketta. Eikö voisi kunnolla tehdä suosituksia, joissa lihaa ja muita eläinperäisiä tuotteita kehotettaisiin syömään selvästi vähemmän?

Suomalainen syö lihaa keskimäärin noin 77 kiloa vuodessa, ja ravitsemussuosituksiin ei vieläkään ole saatu kasvisruokavaihtoehtoa esiin. Kuten Hukkajukka taannoin kirjoitti, niin Valtion ravitsemusneuvottelukunta on poliittinen elin, jossa eri tahot ajavat omia etujaan.

Tämänkin päivän tilaisuudessa oli jaossa myös HK Ruokatalo Oy:n tiedote otsikolla ”Lihalla tärkeä asema ravitsemuksellisesti tasapainoisessa ruokavaliossa”. Kyseinen firma oli mukana tässä Kotitalouksien kulutusvalinnat ja niiden ympäristövaikutukset hankkeessa, ja näin pääsi siis tuonnekin jakamaan lihaisaa ajatusmaailmaansa.

– – –

Päivän esitykset ja puheenvuorot löytyvät MTT:n sivuilta. Itse kuuntelin vain Nissisen ja Kurpan esitykset.

Joko intoilu vähärasvaisuuden terveellisyydestä loppuisi?

keskiviikko 9. syyskuuta 2009 klo 11.33 kirjoittajana Mari Koo

Hesari uutisoi Kuluttaja-lehden margariinitutkimuksen, jossa todettiin, ettei vähärasvaisin margariini suinkaan ole terveellisin.

”Lehden testissä terveellisimmiksi margariineiksi osoittautuivat 60 prosenttia rasvaa sisältävät Becel- ja Rainbow-margariinit sekä 70 prosenttia rasvaa sisältävä Keiju-margariini.”

Kumman sitkeässä elävät nämä ajatukset siitä, että vähärasvaisuus olisi samaa kuin terveellisyys. Kuten Juhana Harju kirjoittaa:

”Pari päivää sitten YLE Uutiset esimerkiksi kertoi rekkamiesten ruokavaliota kuvaillessaan, että ”huomattava osa kuljettajien ruokavaliosta koostuu rasvaisista aineista.”

Kuitenkin uutisen perustana olevassa Työterveyslaitoksen tiedotteessa sanotaan selvästi, että ”pehmeän rasvan saanti on vähäistä ja kovaa rasvaa sisältävien ruokien käyttö on liian yleistä.” Kysymyksessä olikin siis rasvan laatu, ei sen määrä.

Olisi hyvä, jos sitkeässä istuvat käsitykset vähärasvaisuuden terveellisyydestä voitaisiin viimein kitkeä pois. Rasva nimittäin ei ole se ongelma, vaan esimerkiksi rasvan laatu, epäterveelliset ruoanvalmistusmenetelmät sekä vihannesten ja hedelmien syönnin vähyys.”

Mitä margariinien käyttöön omassa kodissani tulee, niin ns. ”sininen Keiju (70 %)” löytyy jääkapista, koska se on vegaanista. Mutta leivän päälle käytän kyllä usein paljon muuta kuin margariinia, esim. hummusta tai vaikka pestokastiketta.

« vanhemmat kirjoitukset