Kulutusjuhla

Kulutusjuhlan avainsanalla 'Urheilu&liikunta' merkittyjä kirjoituksia

»   Pitsiunelmien Rinna on tehnyt alusvaatehankintoja vastuullisuus mielessään. Pettymyksen on tuottanut urheiluliivi Shock Absorberin asiakaspalvelun puute: ”Löysin Anita-nimisen liivifirman, joka ompeluttaa tuotteensa – ainakin osan niistä – Tsekeissä ja ostin heiltä uudet sporttiliivit (entiset ovat totaalisen räjähtäneet, ilo päästä niistä eroon). Nettisivuilla ei ole mitään tietoa mistään, mutta sain kysymykseeni vastauksen, että nettisivut uudistetaan tämän kesän aikana ja sinne tulee selvää tietoa liivien valmistuspaikoista. Odotan innolla!! Hankkimani liivit pitävät kummut ojennuksessa lenkkeillessäkin, eikä hinta ollut sen korkeampi kuin kilpaiijalla. Olen tosi helpottunut tästä löydöstä, sillä kilpaileva sporttiliivimerkki Shock Absorber ei ole neljästä (4) yhteydenotosta huolimatta vastannut MITÄÄN tiedusteluihini liivien valmistuspaikasta tai siitä miten ompelijoiden kelvolliset olot taataan. Sieltä on kyllä tullut automaattivastaus ”vastaamme 48 tunnin kuluessa”, joten viestini ovat menneet perille. Olen todella, todella ärtynyt kyseiseen lafkaan – koskaan, ikinä ei ole näin epäkohteliaasti jätetty vaan vastaamatta.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Terhi-Anna Wilska havainnoi Kaupan liiton blogissa fitness-kulttuurin vaikutuksia kulutukseen: ”Yksilön sosiaalisesta statuksesta kertoo vartalon kuosi jopa enemmän kuin sitä verhoavien vaatteiden. Tosin vaatteidenkaan rooli ei ole fitness-kulttuurissa aivan vähäinen. Lamankin aikana kulutetaan trendikkäisiin ja älykkäisiin urheiluvaatteisiin ja yhä erikoistuneempiin urheilu- ja harrastevälineisiin. Fitness-kulttuuriin panostavat kuluttajat ovat valmiita satsaamaan myös palveluihin. Erityisesti nuorehkot ja keski-ikäiset kaupunkilaiset palkkaavat personal trainereita ja ravitsemusvalmentajia, vaikka siivoojan palkkaaminen kotiin tai taksin käyttäminen ovat edelleen tarkkaa harkintaa vaativaa ylellisyyttä. Myös henkinen valmennus, life coaching, on yhä suositumpaa. Palveluiden osuus terveys- ja hyvinvointimarkkinoiden kokonaisarvosta onkin huomattava.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Arvostelu lasten Hamax-pyöränistuimesta ja ajatuksia lapsen kanssa pyöräilystä

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014 klo 21.07 kirjoittajana Mari Koo

Kävin tänään pyöräilemässä Helsingin keskustan tuntumassa lapsen kanssa, koska oli niin keväisen aurinkoinen alkuilta. Sitä paitsi kepeä fillarointi on mielekäs tapa ulkoilla, ja lapsikin viihtyy hyvin kyydissä.

Lapsi istutettiin ensimmäisen kerran pyöränistuimeen viime toukokuussa. Silloin hän oli noin 10 kuukautta vanha, eli osasi istua hyvin, mutta ei kävellyt.

Kesän aikana ajelimme paljon. Minulle pyöräily on kiva tapa liikkua sekä arjen perusmatkoja että vähän pidempiä matkoja. Lastenrattaiden lykkimisestä en vastaavasti tykkää yhtään.

Pyöränistuimena on Hamax Sleepy, jonka ostin nettikaupasta muistaakseni noin 80 eurolla.

Ratkaisevaa oli se, että istuinta on mahdollista siirtää pyörästä toiseen, jos hankkii kaksi ”kiinnitysosaa”. Tällöin istuin on siis helposti irrotettava, mutta sen saa myös siirrettyä tarvittaessa minun pyörästäni miehen pyörään (kätevää esimerkiksi silloin, jos aamulla toinen vie lapsen päiväkotiin pyörällä, jättää istuimen sinne, ja toinen hakee pyörällään).

Hamax Sleepyä saa tarvittaessa kallistettua jonkin verran, eli jos lapsi nukahtaa, niin hänet saa lievään takanojaan. Tosin silti viime kesänä nukkuvan lapsemme pää notkahteli ja nuokkui välillä hurjankin näköisesti, joten lisävarusteeksi hankin niskatyynyn. Se auttoikin nukahteluhetkissä.

Nyt lapsi on isompi, joten kenties pääkin pysyisi jo paremmin takanojassa.

Ärsyttävä piirre istuimessa ovat soljet. Etenkin aluksi ne olivat todella jäykät. Tämä johti siihen, että solkea avatessa joskus käsi muksahti vahingossa lapsen leukaan.

Sattumalta äitini oli ostanut mummolakäyttöömme Hamaxin kalliimman ja kehittyneemmän mallin, Siestan.

Kuvittelin, että Sleepyn ja Siestan ero on lähinnä kallistuskulmassa. Käytön kannalta tärkeäksi eroksi osoittautuivat kuitenkin nimenomaan nuo soljet: Siestassa niitä on enemmän ja ne ovat parempia. Soljet on helppo avata, eikä edes ole samanlaista vaaraa siitä, että tinttaa lasta leukaan.

Eli jos nyt olisin ostamassa uutta lastenistuinta, niin valitsisin Siestan, vaikka se olisi pari-kolmekymppiä kalliimpi.

Molempien mallien käyttöönotto on samanlaista, eli suhteellisen helppoa: pyörään kiinnitetään ohjeiden mukaisesti ”mötikkä”, johon itse istuin laitetaan putkimaisilla osilla kiinni.

Viime kesän pyöräreissujen tärkeä lisävaruste oli kantoreppu tai kantoliina (rengasliina). Kun pysähtyi kahvilaan tai muualle, niin lapsi oli helppo siirtää kannettavaksi.

Lisäksi hankin halvan lasten sadeviitan, jotta jos sade yllättää, niin voin sen pukea lapsen ylle.

Jotkut ovat kyselleet, että eikö pelota pyöräillä pikkulapsi kyydissä. Eipä oikeastaan.

Olen miettinyt, missä tilanteissa olen pyöräillessäni kaatunut tai joutunut johonkin läheltä piti -tilanteeseen. Muistan kaatuneeni ratikkakiskon ja sohjon vuoksi, ja läheltä piti -hengessä olen jarrutellut, koska tilannenopeuteni on ollut liian kova. Omilla ajotavoilla ja reittivalinnoilla voi vaikuttaa paljon siihen, kohtaako vaarallisia tilanteita. Vauhtilenkit siis jäävät pyöräiltäväksi silloin, kun lapsi ei ole kyydissä. (Noin yleisesti autoilu pelottaa minua enemmän kuin fillarointi.)

Hankalimmat hetket pyöräreissuilla ovat ne, kun lapsi pitää laittaa kyytiin tai ottaa pois (pyörä on saatava tuettua hyvin johonkin), sekä kapeasta talomme ulko-ovesta ulos ja sisään liikkuminen.

Miksei meillä sitten ole esimerkiksi pyörän peräkärryä tai tavarapyörää? Peräkärryn saaminen pois pyörävarastostamme olisi todella hankalaa, eli se jäisi siksi käyttämättä. Kaupunkiajossa pyöränistuin myös tuntuu vaivattomammalta. Olemme miettineet, että jos joskus kärryä tarvitsemme esimerkiksi viikonloppureissuun, niin sitten voimme sen vuokrata.

Tavarapyörä ei taas tunnu tarpeelliselta, kun on vain yksi lapsi, eikä esimerkiksi päiväkoti- ja kauppareissuja tarvitse yhdistää. Sitä paitsi tavarapyörä on kallis hankinta.

hamax sleepy

Kuva: Lapsi nukkui pyörän kyydissä monet päiväunet kesän aikana. Välillä niskatyynyn kanssa, välillä ilman.

Pyöräilykypärähankinnan raportoin toukokuussa.

»   Pekka Ryhänen kirjoittaa verkko-ostamisestaan: ”Juoksukengät ovat Suomessa todella kalliita. Käyttämäni Asicsin mallin ohjehinta on Intersportin verkkosivujen mukaan 219,00 euroa. Tosin paikallisessa Intersportissa oli ”tiukka tarjous” kyseisten lenkkareiden viime vuoden mallista 189,00 euroa. Suositusta englantilaisesta Start Fitness -verkkokaupasta tilattuna kengien hinnaksi tuli noin sata euroa toimituskuluineen. Kaupan päälle vielä laadukkaat juoksusukat. Tosin kävin sovittamassa kenkiä Intersportissa, jotta osasin tilata sopivan kokoiset. Intersportin myyjä palveli loistavasti, mutta ymmärsi kyllä, miksi tilaan lenkkarit lähes puolet halvemmalla Englannista. Annoin myyjälle linkin, joten varmaan jatkossa hän tilaa itsekin sieltä.” (Mari Koo) 4 kommenttia.

Itselle ostettu lahja sentään on aina hyvä lahja: kehut Yrjönkadun uimahallille

maanantai 17. joulukuuta 2012 klo 15.38 kirjoittajana Mari Koo

Tiedän, etten ole ainoa, joka ostaa itselleen lahjoja. Siis tietyn hankinnan kohdalla voin perustella sen sanomalla, että nyt on joulu tai syntymäpäiväni lähellä, ja olen jotenkin ansainnut lahjan.

Usein nämä lahjat ovat jotain hieman erityisempää: hieronta, kalliimmat kengät, tyylikäs asuste. Ja kun itse itselleni valitsen, niin tietysti nautin hankinnasta.

Tänä vuonna oma joululahjani on kymmenen kerran kortti Yrjönkadun uimahalliin (42 euroa). Olisin ostanut sen muutenkin, mutta sattui nyt sopivasti olemaan tarvetta nimenomaan joulun aikaan.

Olen nyt suunnilleen vuoden verran käynyt pulikoimassa tässä Helsingin keskustassa sijaitsevassa, Suomen vanhimmassa julkisessa uimahallissa. Aiemmin en oikein edes tajunnut hallin erikoislaatuisuutta ja tunnelmallisuutta, enkä ollut siellä käynyt.

Mutta nyt olen kovin tykästynyt!

Ensinnäkin nykyisestä kodista kävelee Yrjönkadulle noin kymmenessä minuutissa.

Alastonuintia viehättävässä paikassa lapsivapaasti

Lisäksi hallissa on eri päivät nais- ja miesuimareille, ja siellä saa uida alasti. Jos ei halua, ei tarvitse ahtautua uimapukuun (erityisesti raskaana ollessani tämä oli kätevää).

Iloitsen myös siitä, että Yrjönkadulla ei ole lastenallasta eikä siis kiljuvia ja juoksentelevia lapsia. Ennen lisääntymistäni minut olisi voitu leimata lapsivihamieliseksi tämän kommentin vuoksi, mutta nyt, kun minulla on se vauva, niin nautin, ettei tarvitse uimahallissa katsella muidenkaan lapsia.


Kuva: Helsingin kaupunki

Kakkoskerroksessa rentoutumista pitkän kaavan mukaan

Yrjönkadun yksi erikoisuus on kakkoskerros, josta voi vuokrata lepohytin. Samaan hintaan (12 e) saa mm. kylpytakin ja mahdollisuuden nauttia kahvilan herkkuja. Tätä kehuu blogissaan HeidiBee:

”Yläkerrassa on mahdollista uimisen, saunomisen ja lepäilyn jälkeen nauttia myös juomaa ja ruokaa. Itse en keksi nopeasti yhtään täydellisempää tapaa tavata ystäviä ja rentoutua.”

Yrjönkadun altaasta yksi kolmasosa on vesijuoksijoille, ja itse läträän nimenomaan kyseisellä radalla.

Eikä uimahallikäynnin hintakaan ole mielestäni kallis. Peruskertamaksu on 5 euroa, ja mm. opiskelijat ja työttömät pääsevät halvemmalla.

Oletteko muut ostaneet itselleni lahjoja? Mitä ja miksi?

»   Menopaussin Mea kävi ostoksilla: ”Kävelytin itseni läheiseen kauppakeskukseen. Siellä ei ollut ketään, Ei eläkeläisiä joutilehtimassa. Ei koululaisia vielä. Vain tyhjiä kauppoja, joissa yli-innokkaat myyjät ystävällisine hymyineen hyökkäsivät heti kimppuun. Tuntui oudolta äkkiseltään. Olen jo liikaa tottunut keskustelemaan vain itsekseni. Muistin taas, miksi en tykkää käydä kaupoissa, joissa ei näy muita asiakkaita. Syy ei ole niiden kalleus vaan yli-innokkaat myyjät. Onneksi urheilukaupoissa on turvallisen passiivisia myyjiä. Ne eivät lähesty maireine hymyineen. Eivät ahdistele kysymyksillään. Siellä saa ihminen huupailla mielin määrin. Niin, etsin siis sieltä sellaista jumppanauhaa, jolla kättä aletaan kuntouttaa. Löysinkin. Minua hävetti ostaa se keltainen light-versio ja teki mieli selitää myyjälle, miksi juuri se.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kirsimaria huollatti suksensa ja pohti siinä samalla hiihdon välinemaailmaa: ”Tulin siinä odotellessa ajatelleeksi, että ehkä käsitykseni suksieni huonoudesta on osittain heijastusta siitä, että tosi monilla kavereillani on nyt uudet sukset. Monien ikätovereideni hiihtoharrastus on elpynyt nyt kouluvuosien traumojen jälkeen, ja toisaalta opiskeluaikojen pahin tuloloukku on ohitettu kun monilla on ihan oikea työpaikkakin, joten suksien osto on tullut mahdolliseksi. Olen kuitenkin varsinkin Turku-vuosina hiihtänyt suksillani tosi vähän, joten eivät ne kovin kuluneet ole. Neljäkymppiä maksanut huolto pelasti liisterikauhulta, joten luulisi luiston nyt ainakin vähän paranevan, suksien lievästä löysyydestä huolimatta. Pärjään näillä nyt varmasti hyvin. Kovin paljoa ei tällaisen alle 100 km per talvi hiihtelevän apurahatutkijan kannata suksiin sijoittaa. Hinkuni ostaa uudet on varmasti osittain heijastusta vertailusta muiden tuliteriin hiihtovälineisiin, mutta eivät omani ole huonot vaan luultavasti aivan riittävät minun tarpeisiini.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Reija osti sukset. Myyjä kyseli painon ja pituuden ja pisti seisomaan eri tavoin: ”Oli vain ennen paljon helpompaa! Kunhan kirjoitti joulupukille: Järviset. [– ] Mutta minä en ole hiihtänyt, en vieläkään. Mutta nyt on sukset! Katsotaan nyt, mitä tästä tulee… Tuleeko mitään muuta kuin isohko visa-lasku?” (Mari Koo, kiitos linkistä Kaisalle) 2 kommenttia.

Onko tarpeen hankkia urheiluvaatteita erikseen joka lajiin?

tiistai 25. lokakuuta 2011 klo 21.40 kirjoittajana Mari Koo


Viime viikolla lueskelin relaa.comista tekstiä nykyaikaisten urheiluvaatteiden suunnittelusta. Aihe kiinnostaa, koska omassa vaatekaapissani urheiluvaatteiden määrä on selvästi lisääntynyt kymmenessä vuodessa: on mm. juoksutrikoot, teknisiä alusasuja, pyöräilyhousut, pari tuulitakkia, juoksutakki, vaelluskengät, juoksulenkkarit, sisäpelikengät, sporttirintsikoita, hanskoja, pipoja, sukkia, uimapuku, monia paitoja (erityisesti pyöräilyä ja lenkkeilyä varten) ja muuta kamaa.

Joskus olen ihmetellyt, miten muinoin koulussa pärjättiin liikuntatunnit läpi vain suunnilleen verkkareilla ja t-paidoilla. Esimerkiksi puuvillaisia t-paitoja en nykyisin edes halua käyttää liikunnassa: ne keräävät hien eivätkä sitten tunnu hyvältä päällä.

Tavaramäärä on hetkittäin ahdistanut. Mutta onneksi relaa.comin artikkeli antoi pienen synninpäästön:

”Lajispesifit vaatteet yleistyvät nopeasti. Suunnittelijoiden mukaan vaatteiden suurta määrää omassa kaapissa ei kannata pelästyä. Se ei välttämättä ole esimerkiksi epäekologista.

– Vain yhteen käyttöön tarkoitettu vaate kestää paremmin ja pidempään, Matti perustelee.

– Vaatteiden määrä itsessään ei ole tärkeää, vaan ostettujen vaatteiden laatu, Ruut täydentää.”

On kieltämättä totta, että juoksutrikooni ovat säilyneet ehjinä ja käyttökelpoisina pian varmaan kymmenen vuotta. Joskus olen käyttänyt niitä pyöräillessä, ja sen huomaa kankaan kulumisessa takamuksessa.

Tällä hetkellä liikuntavaatevarastoni tuntuu varsin täydelliseltä, enkä usko, että lähiaikoina ostan mitään urheilukamaa. Mutta olen valmis panostamaan siihen, että vaatteet päälläni ovat mukavantuntuiset. Esimerkiksi huonot rintaliivit tai paksut tennissukat kesän hikisellä lenkillä vievät liikkumisesta taatusti nautintoa.

Kuvassa poseeraan jo edesmenneen, keskisuomalaisen Mauri Jormakka -merkin tuulipuvussa, jonka mieheni halusi ostaa minulle Ilomantsin kirpputorilla. Omaan itäsuomalaiseen nuoruuteni kuului TT Future -merkin (on mennyt konkurssiin) urheiluvaatteiden havainnointi.

»   Narratiiveja-blogissa tykästyttiin Sporttidivariin: ”Äsh, miksi en ole aikaisemmin käynyt Sporttidivarissa? Vielä aamulla, kun menin katselemaan rullaluistimia, olin jotenkin skeptinen, mutta kun löysin sekä uudenkarheat rullikset että ihan iskemättömät nyrkkeilytossut, aloin pehmetä. Ja kun paketin yhteishinnan sai varovasti kysymällä pyöristymään melkein kympin alaspäin, minua otti jo polvista. Nyrkkeilytossut varsinkin ovat täydelliset; laatumerkkiä, valmistajan laput tallella ja täsmälleen minun kokoani. Rullaluistimissa oli enemmän valinnanvaraa, mutta lopulta päädyin näihin kolmasosakoon liian isoihin, koska ne ovat niin uudet, ettei jarrapala näytä juuri maata pyyhkäisseen. Nyöritän ne sitten inan tiukemmin. Onhan siellä sitä nuhjuakin, mutta seassa paljon helmiä. Kävelin hyllyrivejä läpi ja läiskin itseäni henkisesti päähän: tänne olisi pitänyt tulla jo aikoja sitten. On niin paljon harrastuksia, jotka olen pienituloisena haudannut ja unohtanut, koska ei ole varaa ja koska ne ovat välineurheilua. Ja näin, muutamalla askeleella pois totutulta reitiltä, moni niistä on äkkiä ulottuvillani.” (Mari Koo, via @mhilska) Ei kommentteja.

Alkoholitonta olutta urheilun palautusjuomana tai ihan muuten vaan

maanantai 16. toukokuuta 2011 klo 8.38 kirjoittajana Mari Koo

Talvella saksalaispanimo aloitti kampanjoimaan Yhdysvalloissa teemalla ”Alkoholiton olut toimii urheilijan palautusjuomana” ja sai tempauksellaan paljon huomioita. Alkoholiton olut sisältää mm. hiilihydraatteja, joita urheilun jälkeen tarvitaan, ja tietysti vettä.

Kaikki asiantuntijat eivät ole tosin vakuuttuneita siitä, että alkoholiton olut olisi aidosti erinomaista palautusjuomaa. Mutta kaikki ovat sentään yhtä mieltä siitä, että alkoholiton olut on parempi vaihtoehto kuin alkoholillinen.

Viime kesän loppupuolella kirjoitin arviointini joistakin Suomessa myydyistä alkoholittomista oluista. Tekstin kommenttiosastolta löytyy lisää merkkejä ja makunäkemyksiä.

Nyt Sveitsissä alkoholittomasta (tai vähäalkoholisesta: osa sisältää pienesti alkoholia, maks. 0,5 %) oluesta on tullut lähes päivittäistä juomaa. Siis sekä lenkin jälkeen että ruuan kanssa voi nautiskella hyvällä juomalla. Valikoimat ovat Suomea laajemmat.

Suosikkini tällä hetkellä on nimenomaan tuo palautusjuomana itseään markkinoinut Erdinger. Kuten viime kesän suosikkini, Pauliner Hefe-Weisse, on Erdingerkin nimenomaan vehnäolutta.

Jossain vaiheessa Erdingeriäkin on saanut Suomesta, mutta ainakaan Alkon listoilta netistä en sitä löytänyt. Voi olla, että Suomeen palatessani kovaäänisemmin vongun erilaisia alkoholittomia kauppojen valikoimiin.

Alkoholittomista oluista kirjoitti vähän aikaa sitten myös Project Maman Katja, joka taas suosii alkoholittomia raskautensa vuoksi.

”Siispä tiedoksenne, että ihan paras alkoholiton olut on hollantilainen Bavaria (0%). Juon tätä tavaraa satavarmasti myös napanuoran katkaisun jälkeen, sillä se on erinomaisen tasapainoinen ruokajuoma. Olen siitä outo, että tykkään myös pilsneristä, joten vaihto tähän ei ole massiivinen muutos. Ongelmana on lähinnä se, että tätä tölkkiä ei tietenkään saa juuri omista lähikaupoistani, mutta Prismoista ja Citymarketeista kylläkin.”

Pyöräily vaikuttaa vaatekaappiin mm. sadetakin muodossa

maanantai 28. helmikuuta 2011 klo 11.01 kirjoittajana Mari Koo

Viimeisten vuosien aikana vaatekaappini hankintoihin on merkittävästi vaikuttanut se, onko vaate käyttökelpoinen myös pyöräilyyn. Käytännössä siis esimerkiksi liian pitkät, lyhyet tai kapeat arkihameet jäävät pois käytöstäni, koska ne päällä fillarointi on hankalaa.

Noin puolitoista vuotta sitten päätin tehdä sadetakkihankinnan suurelta osin pyöräilysyistä. Kävellessä voi käyttää sateenvarjoa ja oikeilla pyörälenkeillä sateenpitävää urheiluvaatetusta, mutta kaupunkilla fillarilla liikkuessa haluan mieluusti päälleni jotain, joka pitää vettä, mutta ei näytä varsinaisesti sporttiselta.

Ostin sadetakin Etolasta muistaakseni noin 35 euron hintaan, kun mieleistä sadevaatetta ei tullut kirpputorivierailuilla vastaan (ja taisin nähdä samanlaisen takin eräällä tutulla ja menin sitten ostamaan samanlaisen tiedusteltuani hankintapaikkaa). Takki on ollut ahkerassa käytössä. Viimeksi eilen poljin muutaman kilometrin sateessa kuuntelemaan konserttia.

Käyttö alkaa jo vähän näkyä sadetakissa, eli ei sitä enää uudenveroiseksi voi sanoa. Mutta uskoisin, että vielä pitkään se tulee olemaan sadepäivien perusvaate: onhan takki sateenvarjoon verrattuna myös kävellessä kätevämpi, kun kädet jäävät vapaaksi. Heikkous on mm. heijastimien puute.

Myöhemmin Etolaan näytti ilmestyneen lisää erilaisia malleja ja värejä, joten varmaan edelleen valikoimissa useampi sadetakki.

Tulevaisuudessa tietysti haaveilen hyvänmallisesta, aidosti tyylikkäästä pyöräilytakista. Kuten Maurelitan viime vuonna esittelemä korkeakauluksinen, hengittävä ja vedenpitävä, pyöräilijöille suunniteltu malli.

»   Tepon tilaama ja kauan odottama laatikkopyörä saapui Suomeen: ”Pyörät ovat kauniit, mahtavat, upeat. Helpot ajaa. Selvisivät kuljetuksesta lähes naarmuitta. Nyt olen liian tohkeissani analysoimaan syvällisemmin, mutta fillarit vaikuttavat mietityiltä, laadukkaasti kasatuilta ja kestäviltä. Ajoimme Antin kanssa pyörillä 8 kilometrin matkan kotiin. Aurinko paistoi, tuntui mahtavalta. Lapsiperheet kääntyivät katsomaan, laskin matkalta neljä “vau”-huudahdusta.” (Mari Koo) 1 kommentti.

Pienet led-valot tuovat näkyvyyttä kaupunkipyöräilijälle

sunnuntai 26. syyskuuta 2010 klo 23.04 kirjoittajana Mari Koo

Omassa fillarissani käytän mainioita Reelight-valoja, mutta ymmärrän kyllä, että kaikki eivät ehkä niitä halua, ja asennuskin vaatii hieman vaivannäköä.

Sen sijaan luulisin, että kuka tahansa kaupunkipyöräilijä kelpuuttaa pienet led-valot, jotka lenkillä saa kiinni niin pyörän ohjaustankoon kuin vaikka pyöräilykypärään.

Kypärässähän valo on aina mukana eikä siis esimerkiksi unohdu toisen takin taskuun. Eikä kukaan sitä tällöin varasta, kuten ainakin minulle on joskus irtovalojen kanssa käynyt, jos valo on unohtunut pyörään kiinni.

Ostin Airamin pikku-ledit lahjaksi yhdelle valottomalle pyöräilytoverilleni, hintaa kahdella valolla oli alle 8 euroa.

Clas Ohlsonilla vastaavaa tuotetta myydään alle neljän euron kappalehintaan.

Varmasti samanlaisia valoja löytyy muualtakin. Teho ei tietysti riitä täysin pimeässä pyöräilyyn eli siihen, että omaa matkantekoa pitäisi valaista hyvin. Sen sijaan kaupunkiajossa ledit ovat hyvinkin tehokkaat eli siis muut tielläliikkujat näkevät, että fillari on liikkeellä valon kera. Pieni valo on kätevä käyttää, ja ledeihin luvataan sen verran hyvää tehoa, ettei paristojakaan tarvitse ihan heti olla vaihtamassa.

Toki led-valo himmenee ajan myötä, joten mikään vuosien ratkaisu ei ole kyseessä.

Kypärävalo ei täytä lain vaatimuksia, mutta on paljon parempi kuin ei mitään

Joissakin pyöräilykypärissäkin on nykyisin kiinteät valot, joten jos uuden kypärän hankinta on mielessä, niin miksipä ei tsekkaisi tätä ominaisuutta. Monissa on siis takavalo, mutta on markkinoilla myös etu- ja takavaloilla varustettuja kypäriä (esim. Lazer Helmets).

Turun Sanomien juttu esittelee
myös toisen valollisen kypärän, merkiltään Roadlux. Juttu tosin kertoo, etteivät kypärään kiinnitetyt täytä suomalaisen lain kirjainta:

”Lain mukaan polkupyörän valaisimen tulee olla kiinteä ja sijoitettu 30–130 sentin korkeudelle tiestä.

Kypärävalojen korkeus nousee ainakin aikuisen pyöräillessä tätä korkeammalle. Vaatimus kiinteästä valaisimestakaan ei täyty.

– Asia on hieman samanlainen kuin kysymys siitä, saako otsalamppua käyttää pyöräillessä, komisario Erkki Alanen Tampereen kihlakunnan poliisilaitokselta huomauttaa.

– Otsalamppu ei ehkä ole aivan asetuksen mukainen, mutta kokonaisuuden kannalta huomattavasti parempi kuin se että valaisinta ei olisi lainkaan.”

(Kuva: Airam)

»   Kaneli päätti ostaa uusia lenkkivaatteita ja on tyytyväinen: ”Hankin sitten kerralla kasan uusia, ihan varta vasten urheiluun suunniteltuja kuteita ja kieltämättä oli kiva fiilis huomata juostessa, ettei takin helma nouse ärsyttävästi kuten vanhassa hupparissa, paidan helma ei kierrä ja housutkin pysyvät päällä ilman että niitä olisi pitänyt nostella jatkuvasti. Hyvä mieli tuli myös lenkin jälkeen, kun huomasin Puman takissa pesuohjeen: Wash this when dirty. Oou, symppistä!” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Polkupyörien hinnat nousussa, varaosakauppa kasvussa

keskiviikko 1. syyskuuta 2010 klo 11.51 kirjoittajana annamaija

Turun Sanomissa (28.8.2010) kerrottiin polkupyörämyynnin siirtyvän hiljalleen pyöristä varaosiin.  Jutusssa kuvaillaan polkupyörämarkkinoiden muutosta 90-luvun maastopyörämarkkinoista yksilöllisemmäksi ja pirstaloituneemmaksi. Huippuvuosina maastopyöriä myytiin 370 000 kappaleen vuosivauhdilla. Nykyään uusia pyöriä myydään suunnilleen 300 000 kappaletta vuodessa. Puolet myydyistä on citypyöriä. Hittituotteen osaa näyttelee Jopo, jota on tänäkin kesänä myyty 17 000 kappaletta.

Uutta potkua alalle haetaan moottoriavusteisista pyöristä, retromalleista ja fikseistä. Muotipyöräilyksi tituleeratun fikseilyn kova kasvu on osaltaan ollut kasvattamassa myös varaosakauppaa, sillä yksilöllisyydessään pyörän on oltava persoonallisten ominaisuuksien sujuva jatke.

Itseäni fiksi-ilmiössä kismittää kuitenkin muoti-ilmiöille tyypillinen kilpavarustelun tunne. Pyöriä pitää jatkuvasti kehittää, personoida ja kustomoida. Parempia, siistimpiä ja erikoisempia osia pitää tilailla ja metsästää. Mitä rarempaa, sen parempaa.

Muodikkuus lataa kuitenkin uusia arvoja myös oman piirinsä ulkopuolelle. Oma lenkkipyöräni on 80-luvun maantieharjoituspyörä, jonka ominaisuuksia fiksiharrastajat innokkaasti arvioivat. Näppärä geometria ja originaali maalipinta saavat arvostusta, mutta voi miten vääränlainen ohjaustanko mankelissani on. Säästyäkseni arvioilta aion siirtyä alennusalumiiniin ja hiilikuituun. Minusta kun pyöräilyssä parasta on vapauden tunne, rääkätyt lihakset ja ennätyslukemat mittarissa.

»   Jalkapallojen tuotannon eettisyydessä on vielä paljon tehtävää, kertoo kansainvälinen raportti: ”Jalkapalloteollisuuden pahimpien ongelmien luettelo muistuttaa kovin paljon tekstiili- ja vaatetusteollisuudesta jo tuttua syntilistaa: pysyvästi pätkityt ja epävarmat työsuhteet, ylipitkät työpäivät ja nälkäpalkat, työsopimusten ja sosiaaliturvan puuttuminen, olematon järjestäytyminen. Jalkapallotuotannon erityispiirre varsinkin Pakistanissa, Intiassa ja Kiinassa on tuotannon ulkoistaminen tehtaista lukuisiin ompelukeskuksiin ja kotityöntekijöille, jotka ovat kaiken valvonnan ja turvamekanismien ulkopuolella.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Työmatkapyöräilyä, pyöräretkiä ja tyylipyöräilyä

maanantai 10. toukokuuta 2010 klo 13.39 kirjoittajana Mari Koo

Huomenna vietetään valtakunnallista Pyörällä töihin -päivään. Siis kannustetaan ihmisiä ainakin kokeilemaan pyörää työmatkavälineenä.

Päivään liittyy myös muita tapahtumia, joista kertoo Kaupunkifillari: Helsingissä julkistetaan Vuoden pyöräilijä 2010, Työmatkapyöräilyn ideapakki ja Helsingin työmatkapyöräilyn pääreitit -kyselyn ensimmäiset tulokset.

Lisäksi klo 17 Kriittinen pyöräretki lähtee liikkeelle Havis Amandan patsaalta. Fillaroijien letka kiertää noin kymmenen kilometrin lenkin. Tapahtumatiedot Facebookissa.


Fillarikonsultit haastaa
kuvaamaan itsensä tyylikkäässä pyöräilyasussa päivän kunniaksi (via Kemikaalicocktail).

”Näytetään, että pyöräily on kaupunkilaisen ykköskulkumuoto eikä liikkuakseen fillarilla todellakaan tarvitse vetäistä verkkareita jalkaan. [- – -] Lähetä fillarikuva itsestäsi meille (marja(at)fillarikonsultit.net) tai linkki blogiisi ja lähetämme sinulle kiitokseksi Globe Hopen valmistaman Fillarikonsulttien satulasuojan.”

Itselläni on tällä hetkellä sen verran paha flunssa, etten välttämättä vielä huomennakaan uskaltaudu pyörän selkään. Mutta viime vuonna esittelin Yakkayn hattupyöräilykypäräni, ja tänä vuonna myönnän ostaneeni oranssin retropyöräilypaidan UFF:lta. Se pitänee esitellä jossain vaiheessa.

»   Kati panosti uusiin juoksukenkiin: ”Tähän on tultu. Maksoin viime viikolla iloisesti liki kaksisataa euroa juoksukengistä, enkä edes jahkaillut päätöstä sovittamista pidempään. Kyse ei ole siitä, että kuvittelisin kalliiden vermeiden tekevän parempaa harrastajaa missään lajissa. Mutta Asics Gel Kayano-kengissä on markkinoiden paras ylipronaatiotuki. Ylipronaatiohan tarkoittaa nilkan kiertymistä askeltaessa sisään päin, ja se on aiheuttanut allekirjoittaneelle vuosien myötä niin selkä-, polvi- kuin iskiasvaivojakin. Pidemmän päälle asentovirhe voi saada aikaan kaikenlaista pysyväisikävää, kuten nivelkulumia. [- – -] Juoksen kuitenkin ympäri vuoden monta kertaa viikossa – ihan oikeasti pidän siitä – joten päätin, ettei alle sata euroa lisää töppöskulunkeihin vuodessa* ole kova hinta jalkojen ja koko tukirangan paremmasta voinnista. Muutenkaan en enää edes yritä säästää jalkineiden terveellisyyden ja käveltävyyden kustannuksella: mitä kierommat kintut, sen tarkempi on syytä olla siitä, millä itsensä päivittäin kengittää (korkokengistä tai muista kipsuttimista en onneksi ole koskaan edes pitänyt). Rahanmenoa voi sitten kompensoida ostamalla vaatteita kirpputorilta.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kaunpunkifillari-blogissa kehotetaan pitämään huoltokirjaa, jotta voi osoittaa pyöränsä arvon vuosien jälkeen: ”Pyörästään kannattaa pitää hyvän huolen lisäksi huoltokirjaa. Sellaiseen listataan fillarin alkuperäinen ostohinta, maksetut huoltopalvelut, kaikki jälkikäteen hankitut osat sekä omat ylläpito- ja korjaustoimenpiteet. Pyörän osat kuluvat käytössä, joten jokaisella pyöräilijällä on ennemmin tai myöhemmin edessään ketjujen, sisäkumien ja ulkorenkaiden vaihto. Huoltokirjaan kerätään tällaiset normaalit ylläpitoon liittyvät hankinnat kuitteineen. Myös vanteet, navat ja satula kuluvat sekä pinnat löystyvät, joten niiden huolto kirjataan ylös. [- – -] Huoltokirjaa kannattaa ruveta pitämään, vaikkei olisi aiemmin sellaista tehnytkään. Ilman tositteita vakuutusyhtiö olettaa lähtökohtaisesti, ettei pyörästä ole pidetty huolta, vaan sen vakuutusarvo laskee 10-12 vuodessa nollaan, vaikka fillarin jälleenmyyntiarvo olisikin huoltamisen ansiosta tosiasiassa säilynyt parhaimmillaan lähellä alkuperäistä ostohintaa.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

« vanhemmat kirjoitukset