Tiedän, etten ole ainoa, joka ostaa itselleen lahjoja. Siis tietyn hankinnan kohdalla voin perustella sen sanomalla, että nyt on joulu tai syntymäpäiväni lähellä, ja olen jotenkin ansainnut lahjan.

Usein nämä lahjat ovat jotain hieman erityisempää: hieronta, kalliimmat kengät, tyylikäs asuste. Ja kun itse itselleni valitsen, niin tietysti nautin hankinnasta.

Tänä vuonna oma joululahjani on kymmenen kerran kortti Yrjönkadun uimahalliin (42 euroa). Olisin ostanut sen muutenkin, mutta sattui nyt sopivasti olemaan tarvetta nimenomaan joulun aikaan.

Olen nyt suunnilleen vuoden verran käynyt pulikoimassa tässä Helsingin keskustassa sijaitsevassa, Suomen vanhimmassa julkisessa uimahallissa. Aiemmin en oikein edes tajunnut hallin erikoislaatuisuutta ja tunnelmallisuutta, enkä ollut siellä käynyt.

Mutta nyt olen kovin tykästynyt!

Ensinnäkin nykyisestä kodista kävelee Yrjönkadulle noin kymmenessä minuutissa.

Alastonuintia viehättävässä paikassa lapsivapaasti

Lisäksi hallissa on eri päivät nais- ja miesuimareille, ja siellä saa uida alasti. Jos ei halua, ei tarvitse ahtautua uimapukuun (erityisesti raskaana ollessani tämä oli kätevää).

Iloitsen myös siitä, että Yrjönkadulla ei ole lastenallasta eikä siis kiljuvia ja juoksentelevia lapsia. Ennen lisääntymistäni minut olisi voitu leimata lapsivihamieliseksi tämän kommentin vuoksi, mutta nyt, kun minulla on se vauva, niin nautin, ettei tarvitse uimahallissa katsella muidenkaan lapsia.

Kuva: Helsingin kaupunki

Kakkoskerroksessa rentoutumista pitkän kaavan mukaan

Yrjönkadun yksi erikoisuus on kakkoskerros, josta voi vuokrata lepohytin. Samaan hintaan (12 e) saa mm. kylpytakin ja mahdollisuuden nauttia kahvilan herkkuja. Tätä kehuu blogissaan HeidiBee:

“Yläkerrassa on mahdollista uimisen, saunomisen ja lepäilyn jälkeen nauttia myös juomaa ja ruokaa. Itse en keksi nopeasti yhtään täydellisempää tapaa tavata ystäviä ja rentoutua.”

Yrjönkadun altaasta yksi kolmasosa on vesijuoksijoille, ja itse läträän nimenomaan kyseisellä radalla.

Eikä uimahallikäynnin hintakaan ole mielestäni kallis. Peruskertamaksu on 5 euroa, ja mm. opiskelijat ja työttömät pääsevät halvemmalla.

Oletteko muut ostaneet itselleni lahjoja? Mitä ja miksi?

Viime viikolla lueskelin relaa.comista tekstiä nykyaikaisten urheiluvaatteiden suunnittelusta. Aihe kiinnostaa, koska omassa vaatekaapissani urheiluvaatteiden määrä on selvästi lisääntynyt kymmenessä vuodessa: on mm. juoksutrikoot, teknisiä alusasuja, pyöräilyhousut, pari tuulitakkia, juoksutakki, vaelluskengät, juoksulenkkarit, sisäpelikengät, sporttirintsikoita, hanskoja, pipoja, sukkia, uimapuku, monia paitoja (erityisesti pyöräilyä ja lenkkeilyä varten) ja muuta kamaa.

Joskus olen ihmetellyt, miten muinoin koulussa pärjättiin liikuntatunnit läpi vain suunnilleen verkkareilla ja t-paidoilla. Esimerkiksi puuvillaisia t-paitoja en nykyisin edes halua käyttää liikunnassa: ne keräävät hien eivätkä sitten tunnu hyvältä päällä.

Tavaramäärä on hetkittäin ahdistanut. Mutta onneksi relaa.comin artikkeli antoi pienen synninpäästön:

“Lajispesifit vaatteet yleistyvät nopeasti. Suunnittelijoiden mukaan vaatteiden suurta määrää omassa kaapissa ei kannata pelästyä. Se ei välttämättä ole esimerkiksi epäekologista.

- Vain yhteen käyttöön tarkoitettu vaate kestää paremmin ja pidempään, Matti perustelee.

- Vaatteiden määrä itsessään ei ole tärkeää, vaan ostettujen vaatteiden laatu, Ruut täydentää.”

On kieltämättä totta, että juoksutrikooni ovat säilyneet ehjinä ja käyttökelpoisina pian varmaan kymmenen vuotta. Joskus olen käyttänyt niitä pyöräillessä, ja sen huomaa kankaan kulumisessa takamuksessa.

Tällä hetkellä liikuntavaatevarastoni tuntuu varsin täydelliseltä, enkä usko, että lähiaikoina ostan mitään urheilukamaa. Mutta olen valmis panostamaan siihen, että vaatteet päälläni ovat mukavantuntuiset. Esimerkiksi huonot rintaliivit tai paksut tennissukat kesän hikisellä lenkillä vievät liikkumisesta taatusti nautintoa.

Kuvassa poseeraan jo edesmenneen, keskisuomalaisen Mauri Jormakka -merkin tuulipuvussa, jonka mieheni halusi ostaa minulle Ilomantsin kirpputorilla. Omaan itäsuomalaiseen nuoruuteni kuului TT Future -merkin (on mennyt konkurssiin) urheiluvaatteiden havainnointi.

Talvella saksalaispanimo aloitti kampanjoimaan Yhdysvalloissa teemalla “Alkoholiton olut toimii urheilijan palautusjuomana” ja sai tempauksellaan paljon huomioita. Alkoholiton olut sisältää mm. hiilihydraatteja, joita urheilun jälkeen tarvitaan, ja tietysti vettä.

Kaikki asiantuntijat eivät ole tosin vakuuttuneita siitä, että alkoholiton olut olisi aidosti erinomaista palautusjuomaa. Mutta kaikki ovat sentään yhtä mieltä siitä, että alkoholiton olut on parempi vaihtoehto kuin alkoholillinen.

Viime kesän loppupuolella kirjoitin arviointini joistakin Suomessa myydyistä alkoholittomista oluista. Tekstin kommenttiosastolta löytyy lisää merkkejä ja makunäkemyksiä.

Nyt Sveitsissä alkoholittomasta (tai vähäalkoholisesta: osa sisältää pienesti alkoholia, maks. 0,5 %) oluesta on tullut lähes päivittäistä juomaa. Siis sekä lenkin jälkeen että ruuan kanssa voi nautiskella hyvällä juomalla. Valikoimat ovat Suomea laajemmat.

Suosikkini tällä hetkellä on nimenomaan tuo palautusjuomana itseään markkinoinut Erdinger. Kuten viime kesän suosikkini, Pauliner Hefe-Weisse, on Erdingerkin nimenomaan vehnäolutta.

Jossain vaiheessa Erdingeriäkin on saanut Suomesta, mutta ainakaan Alkon listoilta netistä en sitä löytänyt. Voi olla, että Suomeen palatessani kovaäänisemmin vongun erilaisia alkoholittomia kauppojen valikoimiin.

Alkoholittomista oluista kirjoitti vähän aikaa sitten myös Project Maman Katja, joka taas suosii alkoholittomia raskautensa vuoksi.

“Siispä tiedoksenne, että ihan paras alkoholiton olut on hollantilainen Bavaria (0%). Juon tätä tavaraa satavarmasti myös napanuoran katkaisun jälkeen, sillä se on erinomaisen tasapainoinen ruokajuoma. Olen siitä outo, että tykkään myös pilsneristä, joten vaihto tähän ei ole massiivinen muutos. Ongelmana on lähinnä se, että tätä tölkkiä ei tietenkään saa juuri omista lähikaupoistani, mutta Prismoista ja Citymarketeista kylläkin.”

Viimeisten vuosien aikana vaatekaappini hankintoihin on merkittävästi vaikuttanut se, onko vaate käyttökelpoinen myös pyöräilyyn. Käytännössä siis esimerkiksi liian pitkät, lyhyet tai kapeat arkihameet jäävät pois käytöstäni, koska ne päällä fillarointi on hankalaa.

Noin puolitoista vuotta sitten päätin tehdä sadetakkihankinnan suurelta osin pyöräilysyistä. Kävellessä voi käyttää sateenvarjoa ja oikeilla pyörälenkeillä sateenpitävää urheiluvaatetusta, mutta kaupunkilla fillarilla liikkuessa haluan mieluusti päälleni jotain, joka pitää vettä, mutta ei näytä varsinaisesti sporttiselta.

Ostin sadetakin Etolasta muistaakseni noin 35 euron hintaan, kun mieleistä sadevaatetta ei tullut kirpputorivierailuilla vastaan (ja taisin nähdä samanlaisen takin eräällä tutulla ja menin sitten ostamaan samanlaisen tiedusteltuani hankintapaikkaa). Takki on ollut ahkerassa käytössä. Viimeksi eilen poljin muutaman kilometrin sateessa kuuntelemaan konserttia.

Käyttö alkaa jo vähän näkyä sadetakissa, eli ei sitä enää uudenveroiseksi voi sanoa. Mutta uskoisin, että vielä pitkään se tulee olemaan sadepäivien perusvaate: onhan takki sateenvarjoon verrattuna myös kävellessä kätevämpi, kun kädet jäävät vapaaksi. Heikkous on mm. heijastimien puute.

Myöhemmin Etolaan näytti ilmestyneen lisää erilaisia malleja ja värejä, joten varmaan edelleen valikoimissa useampi sadetakki.

Tulevaisuudessa tietysti haaveilen hyvänmallisesta, aidosti tyylikkäästä pyöräilytakista. Kuten Maurelitan viime vuonna esittelemä korkeakauluksinen, hengittävä ja vedenpitävä, pyöräilijöille suunniteltu malli.

Omassa fillarissani käytän mainioita Reelight-valoja, mutta ymmärrän kyllä, että kaikki eivät ehkä niitä halua, ja asennuskin vaatii hieman vaivannäköä.

Sen sijaan luulisin, että kuka tahansa kaupunkipyöräilijä kelpuuttaa pienet led-valot, jotka lenkillä saa kiinni niin pyörän ohjaustankoon kuin vaikka pyöräilykypärään.

Kypärässähän valo on aina mukana eikä siis esimerkiksi unohdu toisen takin taskuun. Eikä kukaan sitä tällöin varasta, kuten ainakin minulle on joskus irtovalojen kanssa käynyt, jos valo on unohtunut pyörään kiinni.

Ostin Airamin pikku-ledit lahjaksi yhdelle valottomalle pyöräilytoverilleni, hintaa kahdella valolla oli alle 8 euroa.

Clas Ohlsonilla vastaavaa tuotetta myydään alle neljän euron kappalehintaan.

Varmasti samanlaisia valoja löytyy muualtakin. Teho ei tietysti riitä täysin pimeässä pyöräilyyn eli siihen, että omaa matkantekoa pitäisi valaista hyvin. Sen sijaan kaupunkiajossa ledit ovat hyvinkin tehokkaat eli siis muut tielläliikkujat näkevät, että fillari on liikkeellä valon kera. Pieni valo on kätevä käyttää, ja ledeihin luvataan sen verran hyvää tehoa, ettei paristojakaan tarvitse ihan heti olla vaihtamassa.

Toki led-valo himmenee ajan myötä, joten mikään vuosien ratkaisu ei ole kyseessä.

Kypärävalo ei täytä lain vaatimuksia, mutta on paljon parempi kuin ei mitään

Joissakin pyöräilykypärissäkin on nykyisin kiinteät valot, joten jos uuden kypärän hankinta on mielessä, niin miksipä ei tsekkaisi tätä ominaisuutta. Monissa on siis takavalo, mutta on markkinoilla myös etu- ja takavaloilla varustettuja kypäriä (esim. Lazer Helmets).

Turun Sanomien juttu esittelee myös toisen valollisen kypärän, merkiltään Roadlux. Juttu tosin kertoo, etteivät kypärään kiinnitetyt täytä suomalaisen lain kirjainta:

“Lain mukaan polkupyörän valaisimen tulee olla kiinteä ja sijoitettu 30–130 sentin korkeudelle tiestä.

Kypärävalojen korkeus nousee ainakin aikuisen pyöräillessä tätä korkeammalle. Vaatimus kiinteästä valaisimestakaan ei täyty.

– Asia on hieman samanlainen kuin kysymys siitä, saako otsalamppua käyttää pyöräillessä, komisario Erkki Alanen Tampereen kihlakunnan poliisilaitokselta huomauttaa.

– Otsalamppu ei ehkä ole aivan asetuksen mukainen, mutta kokonaisuuden kannalta huomattavasti parempi kuin se että valaisinta ei olisi lainkaan.”

(Kuva: Airam)

Turun Sanomissa (28.8.2010) kerrottiin polkupyörämyynnin siirtyvän hiljalleen pyöristä varaosiin.  Jutusssa kuvaillaan polkupyörämarkkinoiden muutosta 90-luvun maastopyörämarkkinoista yksilöllisemmäksi ja pirstaloituneemmaksi. Huippuvuosina maastopyöriä myytiin 370 000 kappaleen vuosivauhdilla. Nykyään uusia pyöriä myydään suunnilleen 300 000 kappaletta vuodessa. Puolet myydyistä on citypyöriä. Hittituotteen osaa näyttelee Jopo, jota on tänäkin kesänä myyty 17 000 kappaletta.

Uutta potkua alalle haetaan moottoriavusteisista pyöristä, retromalleista ja fikseistä. Muotipyöräilyksi tituleeratun fikseilyn kova kasvu on osaltaan ollut kasvattamassa myös varaosakauppaa, sillä yksilöllisyydessään pyörän on oltava persoonallisten ominaisuuksien sujuva jatke.

Itseäni fiksi-ilmiössä kismittää kuitenkin muoti-ilmiöille tyypillinen kilpavarustelun tunne. Pyöriä pitää jatkuvasti kehittää, personoida ja kustomoida. Parempia, siistimpiä ja erikoisempia osia pitää tilailla ja metsästää. Mitä rarempaa, sen parempaa.

Muodikkuus lataa kuitenkin uusia arvoja myös oman piirinsä ulkopuolelle. Oma lenkkipyöräni on 80-luvun maantieharjoituspyörä, jonka ominaisuuksia fiksiharrastajat innokkaasti arvioivat. Näppärä geometria ja originaali maalipinta saavat arvostusta, mutta voi miten vääränlainen ohjaustanko mankelissani on. Säästyäkseni arvioilta aion siirtyä alennusalumiiniin ja hiilikuituun. Minusta kun pyöräilyssä parasta on vapauden tunne, rääkätyt lihakset ja ennätyslukemat mittarissa.

Huomenna vietetään valtakunnallista Pyörällä töihin -päivään. Siis kannustetaan ihmisiä ainakin kokeilemaan pyörää työmatkavälineenä.

Päivään liittyy myös muita tapahtumia, joista kertoo Kaupunkifillari: Helsingissä julkistetaan Vuoden pyöräilijä 2010, Työmatkapyöräilyn ideapakki ja Helsingin työmatkapyöräilyn pääreitit -kyselyn ensimmäiset tulokset.

Lisäksi klo 17 Kriittinen pyöräretki lähtee liikkeelle Havis Amandan patsaalta. Fillaroijien letka kiertää noin kymmenen kilometrin lenkin. Tapahtumatiedot Facebookissa.

Fillarikonsultit haastaa kuvaamaan itsensä tyylikkäässä pyöräilyasussa päivän kunniaksi (via Kemikaalicocktail).

“Näytetään, että pyöräily on kaupunkilaisen ykköskulkumuoto eikä liikkuakseen fillarilla todellakaan tarvitse vetäistä verkkareita jalkaan. [- - -] Lähetä fillarikuva itsestäsi meille (marja(at)fillarikonsultit.net) tai linkki blogiisi ja lähetämme sinulle kiitokseksi Globe Hopen valmistaman Fillarikonsulttien satulasuojan.”

Itselläni on tällä hetkellä sen verran paha flunssa, etten välttämättä vielä huomennakaan uskaltaudu pyörän selkään. Mutta viime vuonna esittelin Yakkayn hattupyöräilykypäräni, ja tänä vuonna myönnän ostaneeni oranssin retropyöräilypaidan UFF:lta. Se pitänee esitellä jossain vaiheessa.