Kulutusjuhla

Kulutusjuhlan avainsanalla 'Yhteiskunta' merkittyjä kirjoituksia

»   Tutkija Markus Vinnari toteaa, että yhteiskuntamme rakentuu eläinten hyödyntämiselle. Veganismi on mainio asia, mutta vegaaninkin kannattaa olla armollinen itselleen: ”Olemme siis rakentaneet yhteiskunnan, jossa kuolleiden eläinten paloja on siroteltu lähes kaikkiin tuotteisiin, ja samalla olemme raivaamassa tietämme maapallon ainoaksi isoksi eläimeksi yhdessä teollisesti kasvatettujen tuotantokoneidemme kanssa. Elämme elämäämme lihaluujauhon ympäröimänä yhä ainutlaatuisempana isona eläimenä tällä maapallolla, halusimmepa me sitä tai emme. [- – -] On mahdotonta elää elämäänsä hyötymättä ainakin jollakin tavalla muiden eläinten kuolemasta. Tämä on mielestäni tärkeä viesti kaikille veganismia suunnitteleville. On vain hyväksyttävä, että jossakin määrin eläimiä joutuu hyödyntämään tässä yhteiskunnassa, jonka olemme luoneet. Ei siis kannata stressata liikaa yksittäisistä asioista, vaan pyrkiä pitämään päämäärä kirkkaana mielessä. Isona ongelmana veganismissa on, että pitkällä aikavälillä liian moni kokee sen liian rajoittavaksi elämänmuodoksi. Mielestäni tämä johtuu osaksi juuri siitä, että ihmiset tavoittelevat sellaista, mikä ei ole mahdollista. Jos kasviperäistä maitoa ei ole saatavilla, laita mieluummin tilkka ”lehmänmaitoa” kahviisi sen sijaan että luopuisit kokonaan veganismista turhautuneena sen vaikeuteen. Veganismi on matka kohti parempaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Tehtävänimikkeenä Äiti -blogin Laura on tyytyväinen julkiseen terveydenhoitoon: ”Me emme ole vakuuttaneet lapsiamme. Olen aina luottanut että lääkäriin pieni ihminen pääsee silloin kun tarve on. Tämä oli eka kerta kun lääkäriä tarvitsimme ja kokemus oli kaikkea muuta kuin huono. Ajan sai nopeasti ja palvelu oli hyvää, mistä ne ihmiset aina oikein puhuvat? 2,5 äitivuoden aikana olen tasan kerran vienyt lapseni lääkäriin, tänään. Miettikää miten kipeäksi olisimme saaneet itsemme maksaa kalleista vakuutuksista, ja aivan turhaan. Maksan verorahoillani terveydenhuollosta, miksi en käyttäisi sitä tarpeen tullen? Neuvolasta tai hammashuollosta puhumattakaan. Ne vasta priimaa ovat olleetkin. Viikonloppupäivystykset jonoineen ovat aivan varmasti eriluokkaa mitä tälläisenä arkipäivänä. Mietin siltikin, että onko meidän terveydenhuolto demonisoitu ihan turhaan? Ainakin lasten kohdalla. Jaksan meinaan edelleen uskoa että lasten kanssa kyllä pääsee nopeastikkin hoitoon. Ja itse olen maanantaina menossa lääkäriin ja ajan varasin eilen. Asia ei ole kiireellinen mutta voin todeta että siitä huolimatta ajan sain aika kivasti vain viikon päähän. Ja muutenkin koko elämäni aikana käytetyt julkiset palvelut terveydenhuollossa ovat olleet mainiota, vatsatutkimuksista synnytykseen.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

Hinnan pitää muuttua reilusti, jotta kuluttaja valitsee terveellisempiä tai ekologisempia vaihtoehtoja

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016 klo 13.36 kirjoittajana Mari Koo

Paljonko makeisten hinnan pitäisi nousta kerralla, että kuluttajat oikeasti vähentäisivät niiden syömistä? Entä jos lihan hintaa korotettaisiin vedoten ekologisiin syihin?

Ruuan hinta oli yksi aiheista, jota käsiteltiin eilen Vähemmän lihaa. Kohti kestävää ruokakulttuuria -kirjan (toim. Hanna Mattila) julkistustilaisuudessa.

Kirjassa Helmi Risku-Norja kertoo, että tutkimusten mukaan hinnan pitäisi muuttua vähintään 20 prosenttia, jotta sillä olisi vaikutusta ruokavalintoihin. Pienet veronkorotukset eivät siis vielä kuluttajan valintoja hetkauta: siksi esimerkiksi makeisvero on ollut varsin tehoton sokerin kulutuksen suitsimiseksi.

Verotuksessa myös erilaiset rajanvedot vaikeuttavat sitä, että hinta ohjaisi kuluttajia ekologisempiin valintoihin. Esimerkiksi maitoa korvaamaan tarkoitetut kasvispohjaiset tuotteet, kuten kaura- ja soijajuomat, luokitellaan virvoitusjuomiksi. Näin niistä joudutaan maksamaan valmisteveroa. Lehmänmaitotuotteet eivät siitä verosta kärsi.

Risku-Norja toivoi tiedotustilaisuudessa, että yhteiskunta tarttuisi jämäkämmin ruuan kulutusvalintojen ohjaukseen. Vastuun siirtäminen vain kuluttajien omiin arkisin päätöksiin ei ole tehokasta eikä toimivaa (tästä lisää esimerkiksi Johanna Moisanderin väitöskirjassa).

Risku-Norja käyttää termiä tuuppaus (nudging), joka tarkoittaa hinta- ja veropoliittisia toimia lihan ja kasvisten keskinäisen hintasuhteen muuttamiseksi. Hinnoittelu auttaisi erityisesti pienituloisempia, sillä he käyttävät muita suuremman osan tuloistaan ruokaan. Samalla se tietysti auttaisi ympäristöä.

On aina hämmentävää, että kasvispohjaiset tuotteeet ovat niin usein kalliimpia kuin eläinperäiset. Kuluttajan on vaikea ymmärtää, miksi jauhelihaa tai juustoa saa edullisesti verrattuna esimerkiksi tofuun. Myös halpuuttaminen ja muu tarjouskampanjointi perustuu usein eläinperäisiin tuotteisiin. Vai oletteko nähneet kauppojen mainoksissa usein tofua tarjoushintaan?

Jauhelija ja juusto ovat ahkerasti mainostettuja tuotteita.

Jauhelija ja juusto ovat ahkerasti mainostettuja tuotteita.


Minä ja lihansyöjä.

Minä ja lihansyöjä.

»   Schizo-Janne kirjoittaa rahasta ja sen syvemmistä merkityksistä: ”Kulttuuri jossa olemme kasvaneet perustuu rahan ideologialle. Voimme sitä kritisoida tai palvoa, mutta siitä emme tunnu pääsevän eroon. Kaikesta omaisuudesta luopuminenkaan ei suuremmin auta, koska määritymme tuolloin rahan kiellon kautta. Näin ei tarvitsisi olla. Raha ei ole sama kuin ihmisluonto. Mutta rahasta ja omistamisesta luopuminen edellyttäisi kokonaisesta identiteetistä luopumista. Ei vain yksittäisen henkilön identiteetistä, vaan kaikesta siitä miten me olemme tottuneet määrittelemään itsemme. Tämän johdosta näen kulutuskulttuurin kritiikin lähinnä itsepetoksena. Tavoitteet voivat olla ylevät, mutta mitään aitoa vaihtoehtoa kritiikki ei kykene esittämään. Harvempi kritiikin esittäjä olisi valmis ottamaan sen harppauksen, jonka aito sosialismi siinä eläviltä ihmisiltä edellyttäisi.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Riku Rantasen iltasadusta: ”Suomalainen on sellainen, että se lottoaa kuudella eurolla viikossa, mutta nostaa hirveän metelin sosiaalisessa mediassa kun lapsilisästä leikataan kahdeksan euroa. Sitten se vie kissan leikattavaksi ja maksaa siitä satasen.[- – -] Suomalaiset on noutopöytäkansaa. Ne maksaa kolmen euron ruuasta 12 euroa jos sitä saa ottaa niin paljon kuin haluaa. Mutta silti ne kauhistelee jos joku muu tekee samoin – varsinkin jos se on venäläinen. Suomalaisen mielestä se on moukkamaista, mutta viinanhakumatka Viroon ei ole, koska suomalainen vie sinne rahaa vastineeksi.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Kuluttajan oikeuksien päivä muistuttaa kuluttajan digitaalisista oikeuksista

lauantai 15. maaliskuuta 2014 klo 12.40 kirjoittajana Mari Koo

Tänään vietetään kansainvälistä kuluttajan oikeuksien päivää.

”Päivämäärä on valittu siksi, että 15.3.1962 Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy kongressille pitämässään puheessaan kiinnitti ensimmäisenä merkittävänä poliitikkona huomion kuluttajan oikeuksiin.”

Tänä vuonna päivän teemana ovat kuluttajan digitaaliset oikeudet. Kuluttaliiton sivuilla voi osallistua myös aiheeseen liittyvään kyselyyn ja arvontaan.

Eilen osallistuin Kuluttajaliiton ja Kuluttaja-lehden kuluttajan oikeuksien päivän tilaisuuteen. Kuluttajaliiton puheenjohtaja Leena Simonen julkisti päivän teemaan liittyneen tiedotteen internetliittymien vähimmäisnopeuden nostamisesta, ja pääsihteeri Juha Beurlingin johdolla kohotettiin päivän malja.

Lisäksi tapahtumassa puhui upea Linda Liukas, joka on singahtanut Suomen kirja-alan nimekkääksi tekijäksi: hänhän on kerännyt joukkorahoituksella ison läjän rahaa kirjaan, jonka tarkoituksena on opettaa lapsille koodausta.

Linda Liukas totesi puheenvuorossaan olevansa itse ahkera digitaalisten palveluiden käyttäjä. Pilvipalveluissa kulkevat niin musiikki kuin varmuuskopiot. Nettikaupoista hän hankkii paljon tarvitsemaansa wc-paperista alkaen.

kuluttajanoikeuksienpäivä
Kuluttajaliiton puheenjohtaja Leena Simonen, pääsihteeri Juha Beurling ja marttojen toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä juhlistivat kansainvälistä kuluttajan oikeuksien päivää.

Kulutusjuhla ry on Kuluttajaliiton paikallisyhdistys. Liittymällä yhdistykseemme liityt siis samalla Kuluttajaliittoon ja olet oikeutettu liiton jäsenetuihin.

»   Akateeminen talousblogi kirjoittaa suorasta kehitysavusta: ”Suoraa raha-apua välittävä avustusjärjestö GiveDirectly on tehnyt tästä helppoa ja halpaa. Järjestön työntekijät etsivät Keniassa käsiinsä kaikkein köyhimpiä ihmisiä, jotka elävät alle dollarilla päivässä (perustuntomerkki: asuu savimajassa), ja antaa heille noin vuoden parin keskituloa vastaavan rahasumman. Kukin saa käyttää rahat miten parhaaksi katsoo, ilman ehtoja. Jälkeenpäin tutkijat käyvät selvittämässä mitä vaikutuksia avulla on ollut avunsaajiin ja heidän naapureihinsa. Mihin avunsaajat sitten käyttävät rahansa, muuhun kuin niihin ilmeisiin ruokaan ja vaatteisiin? Keniassa tyypillinen iso ostos on ollut olkikaton korvaaminen metallisella katolla. Se on investointi, joka parantaa asumisen laatua pitkäksi aikaa ja myös maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa, koska halvempi olkikatto täytyy uusia kovin usein. Tämä on apua tehokkaimmillaan: saajan käytettävissä olevat varat kasvavat enemmän kuin avun verran. [- – -] Huomattava osa avusta selvästikin investoidaan tavalla, joka hyödyttää sen saajia vielä alkuperäisten rahojen loputtua. Suora raha-apu on kustannustehokas tapa auttaa, koska välikäsien ja byrokratian määrä on minimoitu, ja päätöksen rahan käytöstä tekevät ne joita rahalla on tarkoitus auttaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   MTT:n blogissa tutkija Helmi Risku-Norja avaa poliittisten vastuullisuusnäkemysten kirjavuutta ja vastakkaisuutta: ”Kestävien valintojen tulee olla helppoja, houkuttelevia ja edullisia. Kuluttajien tulee kuitenkin olla valmiita maksamaan siitä mansikoita. Julkiset toimijat halutaan valjastaa kestävien valintojen edelläkävijöiksi, mutta täysin avoimeksi jää, miten ja millä resursseilla se tehdään. Sen sijaan painotetaan tavattomasti henkilökohtaisten valintojen merkitystä ja kuluttajien vastuuta sekä omasta että ympäristön hyvinvoinnista. Kuluttajien tulee kyetä tekemään vastuullisia valintoja melkoisen vastuuttomasta valikoimasta. Avuksi tarjotaan tuotekohtaista tutkimustietoa, jonka tehtävänä on ohjata valintoja kestävämpään suuntaan. Tuoteinformaation omaksumiseen tarvitaan kuitenkin laajaa ymmärrystä asioiden syy-seuraussuhteista, ja ostotilanteessa tarvitaan aikaa, viitseliäisyyttä ja tarkat silmät – ei ole kovin helppoa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

Miten pärjäisit, jos sähköt olisivat poikki viisi päivää?

perjantai 4. lokakuuta 2013 klo 11.27 kirjoittajana Mari Koo

Mitä tekisit, jos riehuvan kulkutaudin vuoksi kaupat suljettaisiin, etkä pääsisi viikkoon ostamaan mitään? Tai jos sähköt menisivät poikki kolmeksi päiväksi? Entä, jos kauppaketkujen isojen logistiikkakeskusten järjestelmät hakkeroitaisiin ja ne sekoittuisivat niin pahasti, että elintarvikkeiden jakelu keskeytyisi?

Olen työn kautta päätynyt Suomen Pelastusalan keskusjärjestön SPEK:n työryhmään, jossa pohditaan kotitalouksien varautumista kriisitilanteisiin. Sen myötä olen huomannut, että oma suhteeni näihin asioihin on tähän asti ollut tyyliä ”Ei jaksa miettiä, ei kai sitä mitään vakavaa oikeasti tapahdu, ja jos tapahtuu, niin joku jostain varmaan tuo vettä ja ruokaa”.

Nyt siis olen oppinut, että ei olemassa mitään mystistä valmiusjoukkoa, joka ilmaantuu Helsingi kadunkulmiin jakamaan ruokaa. Tai jos sähköt katkeaisivat, niin yhteiskunta olisi tiukoilla ja oma elämä hankaloituisi suuresti. Kun eihän sitä voisi edes omaa vessaa käyttää.

Niin sanottu kotivara haluttaisiin suomalaisiin kotitalouksiin. Siis sellaiset juoma- ja ruokavarastot sekä muuta tavaraa, että hätätilassa niillä pärjäisi viikon.

Kun koskaan en ole joutunut kohtaamaan esimerkiksi yli vuorokauden sähkökatkoksia, niin tuntuu oudolta, että varastoisin kotimme kaappeihin vesikanistereita ja ruokalaatikoita. Eikä meillä ole paristoilla toimivaa radiotakaan tai käteistä rahaa. Pienessä asunnossa joutuu myös miettimään, mihin ne kanisterit tunkisi.

Näissä kriiseihin varautumisessa esille pääsevät eniten ääripäät eli survivalistit, joilla on kaasunaamareita ja generaattoreita.

Mutta pitäisikö tällaisen peruskuluttajankin vähän miettiä? Vai ahdistaako koko ajatus? Tai tuntuuko turhalta?

Kotivaran esimerkkejä joistakin elintarvikkeista (sisältöä voi vaihdella omien tottumusten mukaan, mutta ideana on siis yhden henkilön viikon tarve):
– 0,5 kg perunaa
– 0,5 kg riisiä ja makaronia
– 0,5 kg öljyä ja rasvoja
– 0.5 kg hunajaa tai sokeria
– 1 litra UHT-maitoa
– 16 litraa vettä
– 1,5 kg viljatuotteita ja pähkinöitä
– 1,5 kg maitoa ja maitotuotteita
– 1,5 kg kasviksia ja vihanneksia
– 1 kg hedelmiä ja marjoja
– 1 kg lihaa, kalaa, kananmunia
– 1 kg herkkuja

Esimerkkiruuat eivät sinällään perustu ravitsemukselliseen näkökulmaan. Viikon kriisissä oleellista on säilyä hengissä sen sijaan, että pitäisi syödä ravitsemussuositusten mukaan.

Mutta omasta kodistani ei siis löydy kahden aikuisen ja yhden pikkulapsen kotivararuokaa ja -nestettä.

Sen sijaan esimerkiksi vanhempieni luona on arkisesti pakastin pullollaan ruokaa, kaapeissa runsaasti kuiva-aineita, kellarissa mehuja ja hilloja, varastossa vessapaperia, talo lämpenee tarvittaessa puilla sekä huussi on pihapiirissä. Lisäksi vanhemmillani on tieto-taitoa kaikenlaiseen omavaraisuuteen: viljanviljelystä ja kasvisten kasvatuksesta kalan- ja riistankäsittelyyn.

Jos siis pitkä kriisi iskisi, niin varmaan pitäisi yrittää jotenkin päästä sinne maaseudulle. Mutta miten satojen kilometrien päähän pääsisi, jos sähköverkko on poikki?

Swiss Army Survival Food
Pelkillä patukoilla ei kovin pitkään pärjäisi, jos vesi ja sähkö eivät virtaa. (Kuva: Kecko, Flickr)

»   Norppa kehysti isoäitinsä ruokakupongin: ”Tänään katsoin taas kerran isoäitini ruokakuponkeja. Itseasiassa Valtion yleisostokorttia. Vuodelta 1949. Päätin kehystää ne, koska niiden näkeminen muistuttaa siitä kaikesta runsaudesta mitä ympärillä on. Samaan aikaan se muistuttaa siitä miten erilaisessa maailmassa omat läheiset ihmiset ovat eläneet. ”Siis näilläkö te haitte ruokaa?” Myös rikkaille kaupunkilaislle myytiin voita ja lihaa. Itseasiassa suora lainaus taisi olla: rikkaille turkulaisille kaupunkilaisille. Matka tuolta pienestä pirtistä ja pieneltä navetalta on vain ollut todella pitkä Turkuun. Kehys on matkalla keittiön seinälle. Ettei vain vahingossakaan tule ääneen sanottua ”ettei ole mitään ruokaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

”Kotiäitinä pääsee nauttimaan hyvinvointivaltion hedelmistä”

perjantai 8. maaliskuuta 2013 klo 15.30 kirjoittajana Mari Koo

Lupiini kirjoittaa, ettei haluaisi osallistua esimerkiksi ”Kotihoidontuki paremmaksi, kotiäideille lisää massia”-mielenosoitukseen:

”Viiteryhmänä lisää rahaa vaativat kotiäidit kuulostavat rehellisesti sanottuna puistattavalta. En muutenkaan ole kiinnostunut osottamaan mieltäni napakohtaisista asioistani (koska en esim kuulu seksuaalivähemmistöön, silloin asia olisi eri), Suomessa kotiäideillä on asiat vähän helvetin hyvin noin globaalissa mittakaavassa. Täällä on turvalliset synnytykset, turvattu raskaus- ja pikkulapsiaika ja pitkät pitkät äitiyslomat ja vanhempainvapaat. Joskus tekisi mieli kirjoittaa Hesarin yleisönosastoon otsikolla ”onnellinen veronmaksaja” ja hehkuttaa sitä, miten upealla tavalla juuri kotiäitinä pääsee nauttimaan hyvinvointivaltion hedelmistä. Hienoista leikkipuistoista, museosta, joukkoliikenteestä, neuvolajärjestelmästä. Ilmaiseksi! ”

Olen niin samaa mieltä! Suomessa lapsiperheille on tukea, turvaa ja viihdykettä tarjolla runsaasti.

Esimerkiksi yhdysvaltalainen kaverini kuunteli ihastuksissaan, kun kerroin lapsilisistä ja vanhempainrahoista. Tai sitä, ettei täällä tarvitse olla turvana sairausvakuutusta raskautta ja synnytystä ajatellen.

Meidän perheemme on saanut raskauden alkuajoista nauttia todella mukavasta neuvolantädistä. Synnytys sujui hienosti osaavissa käsissä. Lapsen syntymästä lähtien tilille on ropsahtanut noin satanen lapsilisää kuussa. Lisäksi saan kohtuullisen hyvää vanhempainrahaa, ja mieskin sai rahaa siitä, kun oli muutamat päivät kotona lapsen syntymän jälkeen.

Kun tämä vanhempainrahakausi omalla kohdallani kohta päättyy, jään vielä hetkeksi hoitovapaalle. Ja siihenkin tulee satasia.

Sitten suuntaan töihin. Mies jää vuorostaan hoitovapaalle.

Näiden tukimuotojen lisäksi olemme hyödyntäneet mm. kirjaston ilmaista Runokylpylää ja perhetalon vauvalaulutuokioita.

Kiitos vaan, hyvinvointiyhteiskunta ja lapsiperheiden edut!

»   Pauliina Ruusu toivoo, että isoista talousasioista kerrottaisiin ymmärrettävästi: ”Meitä varjostaa valtionvelan suuruinen kysymysmerkki. Kuitenkin nyt jos koskaan kansalainen tarvitsisi taloudellista lukutaitoa ymmärtääkseen päättäjien tekemiä ratkaisuja ja kukaties pyrkiäkseen vaikuttamaan keskustelemalla, äänestämällä ja kansalaisaktivismilla. Miten elämäksi kutsutun kriisitilan keskeltä saa raivattua aikaa ja motivaatiota kehittää omaa tietämystä? Kuka valistaisi meitä? Talousasiat ovat tunnetusti monimutkaisia, eivätkä talouden ammattilaisetkaan aina pääse niistä yksimielisyyteen. Tarvitsemme välittäjiä, asiantuntijoita, joilla on taito popularisoida tietämyksensä ja poimia tietotulvan seasta se olennainen. Tarvitsemme hyvin kirjoitettuja juttuja lehdissä ja hyvin taustoitettuja uutisraportteja. Tarvitsemme riippumattomia taloustoimittajia, jotka kirjoittavat asioista kvartaalia pidemmällä tähtäimellä, suuret kysymykset huomioiden.” (Mari Koo) 1 kommentti.

Viikon termi: ruoka-aavikko

lauantai 26. tammikuuta 2013 klo 15.30 kirjoittajana Mari Koo

Tällä viikolla radio-ohjelmasta tarttui korvaani sana ruoka-aavikko (Wikipedia: food desert).

Termi kuvaa yhtä aikamme ruokailmiötä. Ruoka-aavikko on alue, jossa kotitalouksilla ei ole mahdollisuutta ostaa terveellistä ruokaa.

Syitä tähän voi olla useita:

Alueella ei ole kauppoja, jotka myisivät monipuolisia elintarvikkeita. Sen sijaan ruoka-aavikolla on esimerkiksi pikaruokaketjuja tai liikkeitä, jotka myyvät lähinnä naposteltavaa. Matkat laajempien valikoimien äärelle ovat hankalia tai pitkiä.

Lisäksi ihmisillä ei välttämättä ole riittävästi rahaa terveellisen ruuan ostamiseen. Pikaruokapaikkojen ”mätöt” ovat halpoja, eikä niiden saamiseksi tarvitse maksaa esimerkiksi bussimatkaa.

Myös kuluttajan omat asenteet ja tieto voivat vaikuttaa tilanteeseen. Ihmisellä ei esimerkiksi ole käsitystä terveellisestä ruokavaliosta tai hän ei osaa laittaa ruokaa. Voi olla, ettei terveellinen syöminen ole hänelle tärkeää.

Yhdysvalloissa ruoka-aavikko on tullut näkyväksi monissa suurkaupungeissa. Erityisesti ruoka-aavikko vaikuttaa vanhuksiin, lapsiin ja yksinhuoltajiin sekä kaikkiin niihin, joilla ei ole omaa autoa.

Suomeksi en löytänyt aiheesta juurikaan nettitietoa. Antti Vähä-Sipilä on kirjoittanut vuonna 2008:

”Ruoka-aavikkojen koot ovat toivottavasti enenevässä määrin yksi niistä mittareista, joilla voidaan mitata asuma-alueen hyvyyttä. Kaupunkisuunnittelun pitäisi ottaa huomioon se, että edes heikkokuntoisille vanhuksille ei saisi muotoutua ruoka-aavikoita. Samaten esimerkiksi yksityisauton tarve ruoka-aavikon välttämiseksi ei edusta nykyään hyvää kaupunkisuunnittelua.”

Apu-lehden sivuilla Marja Rehn kertoo:

”Jo noin 10 prosenttia maan (Yhdysvallat) alueista arvioidaan olevan ruoka-aavikkoa.

Ruoka-aavikko-määritelmää ryhdyttiin käyttämään 90-luvun alussa Britanniassa, kun tutkittiin eroja ruoan hinnoittelussa ja kirjattiin alueita, joissa ihmisillä on rajoitettu pääsy vähittäiskauppaan.”

More vegetables
Kuva: Mike Knell / Flickr

1600-luvun työläinen otti mieluusti vapaata maallisen tavaran sijaan

maanantai 21. tammikuuta 2013 klo 9.55 kirjoittajana Mari Koo

Myönnän, että olen vasta lukion jälkeen ymmärtänyt, miksi historiaa kannattaa lukea. Nautin hyvin kirjoitetuista, popularisoiduista historiakirjoista, ja niihin kuuluu myös Peter Englundin Menneisyyden maisema.

Tästä kirjasta opin mm. sen, että 1600-luvulla moni olisi ennemmin pitänyt vapaata kuin tienannut enemmän.

Englund väittää, että varhaismodernin ajan palkkatyöläiset eivät arvostaneet jatkuvasti kasvanutta aineellista hyvinvointia. Kun he olivat työskennelleet tarpeeksi tyydyttääkseen perustarpeensa, niin he ottivat vapaata sen sijaan, että olisivat ostaneet enemmän.

Mutta vähitellen työläisten ajattelutapa muuttui. Samalla poistui yksi merkittävä este suurten markkinoiden synnylle, kirjoittaa Englund.

Englund kertoo filosofi John Locken aikoinaan todenneen, että ihmistä ei saa toimimaan se, mitä hänellä on, vaan se, mitä hänellä ei ole. ”Koska se mitä minulla on, ei ole mitään, ja minulta puuttuu kaikki.”

”Jos ihmiset lakkaisivat olemasta tyytymättömiä kaikkeen aina sosiaalisesta asemasta nenänsä muotoon, kapitalismi ja ja koko nykyinen yhteiskunta sellaisena kuin sen tunnemme, olisi luultavasti mennyttä. [- – -] Vallitsevaa järjestelmää kyseenalaistavatkin ne, jotka eivät halua ansaita enemmän vaan työskennellä vähemmän. Juuri niin kuin 1600-luvulla.”

Tuolloin satoja vuosia sitten kapitalistit kirosivat velttoiluksi katsomaansa työläisten asennetta. Yhtä lailla tietyt piirit paheksuvat mm. nykypäivän downshiftaajia.

Toisaalta myös jatkuva tyytymättömyytemme kietoutuu siihen, että ansiot, jotka joku toinen kokee suuriksi, ovat toiselle juuri ja juuri riittävät.


Kuva: Brian Talbot / Flickr

»   Joanna Palmén matkustaa Meksikossa ja miettii kerjäläisille rahan antamista: ”Olen ollut niin uppoutunut omiin asioihini ja omaan napaani viime aikoina, etta on huono omatunto suunnilleen kaikesta, ja paatin aloittaa omatuntoni rauhoittamisen Meksikon alkuperaiskansoista. Laitan siis kaikki vaihtorahakolikot taskuihini ja jakelen niita lahes kenelle tahansa pyytajalle. Ei toki puhuta isoista summista, kun isoin kolikko on arvoltaan noin 60 senttia, mutta paivan aikana tulee kylla lukuisia tapahtumia kirjanpitoon. Huomaan joitakin automaatioita. Mita sopompi lapsi, sita varmemmin annan, ja sita isomman kolikon. Pienemmille varmemmin kuin isommille. Likaisemmille varmemmin kuin siisteille. Imettavat naiset ovat bonusasiakkaitani. Aika julmaa. Tietenkaan mulla ei ole mitaan tietoa, etta pienille ja sopoille annetut rahat menisivat parempaan tarkoitukseen kuin rumille tai kammatuille annetut. Nama eivat kayta mitaan reilun kaupan sertifikaatteja. Todistan siis itse, etta armeliaisuuskin, kuten vissiin kaikki asiat maailmassa, toimii parstakertoimella. Tasoittaakseni julmuutta olen sittemmin pyrkinyt antamaan kolikon myos juopon nakoisille miehille.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

THL, miksi palkitsette kansanterveyden edistämisestä HK:n, joka markkinoi harhaanjohtavasti?

lauantai 24. marraskuuta 2012 klo 19.53 kirjoittajana Mari Koo

Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen laitos THL myönsi eilen HK Ruokatalolle kansanterveyspalkinnon sydänterveyden edistämisestä. Twitterissä Mandrl eli Heikki Hyppänen kommentoi, että HK:n rypsiporsaan markkinointia ovat kritisoineet mm. Kuluttajaliitto ja Evira.

Rypsiporsaaseen liittyneille terveysväitteille ei nimittäin ole ollut riittävää pohjaa eli tutkittua tietoa. Kuluttajaliitto totesi keväällä 2011, että

”Internet -sivuillaan HK Ruokatalo kertoo kovan rasvan vähentyneen 15 %, joka tarkoittaa esimerkiksi leikkeleissä 0,1 -0,3 g /100g. Tuotevertailuja tekemällä on helppo huomata, että joissain tuotteissa muutos ei yllä edes tuohon 15 prosenttiin. ”Vähemmän kovaa rasvaa” on ravitsemusväite. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen mukaan ravintoaineen vähentämiseen liittyviä väitteitä saa esittää, jos vähennys on 30 prosenttia tai enemmän.”

HK joutui siis muuttamaan mainontaansa Evirankin puututtua asiaan.

Nyt siis THL antoi tunnustuksen yritykselle, joka on harhaanjohtavasti ja asetusten vastaisesti markkinoinut tuotteitaan. Mielestäni tämä on THL:n puolelta hölmöä ja ajattelematonta: uskoisin, että Suomesta löytyisi esimerkiksi kasviksiin liittyvää, palkitsemisen arvoista yritystoimintaa.

Kaikki me emme nimittäin edes syö possua tai HK:n lihajalosteita, vaikka THL:n tiedote niin tuntuu olettavan:

”Suomalaisten sydämille ja koko kansan terveydelle on tehnyt hyvää yrityksen tuotteiden muuttaminen ravitsemussuositusten perusteella. Se että iso yritys on koko väestön laajasti kuluttamissa tuotteissaan vähentänyt kovaa rasvaa ja suolaa huomattavan määrän – – -”.

On hyvä, että tuotteita kehitetään terveellisemmiksi, ja suolan vähennys on varmasti eduksi sydänterveydelle. Mutta tässä tapauksessa THL:n pääjohtaja Pekka Puska, joka palkittavan tahon valitsee, ei näytä lainkaan piittaavan siitä, miten kuluttajapuolelta ja Evirasta HK:n toimintaa kritisoitu.

Sen sijaan THL tarjoaa HK:lle helpon tavan kiillottaa rypsiporsaan markkinoinnissa ryvettynyttä mainettaan: kuvassa on HK:n päivän mainos Helsingin Sanomissa.

(Loppuhuomautus: Kulutusjuhla ry on nykyisin Kuluttajaliiton paikallisyhdistys.)

Päivitys: lisätty linkki THL:n tiedotteeseen. Tiedoksi myös se, että laitoin sähköpostia aiheesta Pekka Puskalle ja THL:n tiedotteelle.

Päivitys 2 seuraavana päivänä: Pekka Puska lupasi sähköpostitse kommentoida aihetta blogiin maanantaina.

»   Lauri Järvilehdon mielestä nykyisin ihmisistä puhutaan liikaa kuluttajina: ”Tarkoittaako tämä sitä, että kuluttaminen on inhimillisen olemassaolon keskipiste? Meidän tarkoituksemme maailmassa on siis maksimoida talouskasvu ja haalia enemmän kamaa kuin naapurilla. Ja mitä päämäärää varten? Eikö elämässä ole tärkeämpiäkin päämääriä kuin kuluttaminen? Itseisarvoinen kulutus ei lisää onnellisuutta tai hyvinvointia. Päin vastoin, se voi aiheuttaa jopa pahoinvointia. [- – -] Ihminen voi elää upeaa ja palkitsevaa elämää niin kokijana, onnellistujana kuin tekijänäkin. Mutta kulutus? Kuluttaminen tekee hyvää vain silloin kun silläkin on tarkoitus.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Topias Salonen peräänkuuluttaa kansalaisaktiivisuutta pelkkien kulutusvalintojen sijaan: ”Kuitenkin viime kädessä yhteiskuntaa muuttaa suuresti sen aktiivinen haastaminen. Mitä jos viidentuhannen ekologisen kuluttajan lisäksi meillä olisi viisituhatta ekoaktivistia, jotka ottaisivat osaa mielenosoituksiin ja lähettäisivät palautetta. Kun ohjaamme vaikuttamisemme vain kulutuskulttuuriin, luovutamme samalla myös perustuslailliset oikeutemme vapaaehtoisesti. Passivoidumme miettimään ympäristöongelmia vain kaupan hyllyn tai biojäteastian äärellä. Voisimme mieluummin miettiä, miten välittää muille ihmisille, yrityksille ja päättäjille huolenaiheemme suoraan. Kulutustottumuksemme ovat toki yksi vaikuttamisen kanava, ja on hienoa, että Suomessa moni vähentää esimerkiksi lihansyöntiä ympäristösyistä. Mutta kannattaa pitää mielessä, että meidän tulee olla ensisijaisesti tiedostavia ja aktiivisia kansalaisia, ei tiedostavia ja aktiivisia kuluttajia.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Lauri kirjoittaa rahasta ja onnellisuudesta: ”Koko kohkaaminen tuloeroista ja rahan jakautumisesta johtaa poliittisen päätöksenteon sivuraiteelle. Keskustelu suhteellisesta köyhyydestä ja tuloeroista on ihan päätön, koska juuri tämä keskustelu antaa näille ilmiöille ylipäätään käyttövoimaa. Jos keskittyisimme siihen, miten ihmiset voivat hyvin, ei tuloeroilla olisi pätkän vertaa merkitystä – kunhan kaikilla olisi riittävät resurssit. Ja esimerkiksi Suomessa lähes kaikilla on. Vaikka “miljoona suomalaista elää köyhyydessä”, koskee näistä absoluuttinen köyhyys vain mikroskooppista murto-osaa. Toisin sanoen, joka ikisellä suomalaisella on käytännössä riittävät resurssit hyvään elämään. Ongelmana on, että kun resursseja vertaillaan naapurin resursseihin, häämöttää hyvä elämä poissaolollaan.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Jukka Lahti puolustaa myyjiä ja ostamista hyvinvoinnilla: ”Joka ikinen kerta, kun joku tarjoaa sinulle jotakin ostettavaksi, hän osaltaan yrittää saada sinun elantoasi maksettua. Voi olla, että et missään tapauksessa voisi/haluaisi ostaa hänen tuotettaan, mutta eihän hän voi sitä etukäteen tietää. Sinun täytyy kertoa se hänelle. Jos kukaan ei yritä myydä meille joka päivä jotakin uutta tuotetta tai uudestaan vanhaa tuotetta, voimme unohtaa ravintolaillalliset, FullHD-televisiot, iPadit, uudet autot, vanhat viskit, jäähdyttävän ilmastoinnin, pikalomat New Yorkiin. Toki kyse on valinnasta. Jos haluat elää vaatimattomammin, ilman mukavuuksia ja samalla ilman myyjiä ja markkinointia, se onnistuu kyllä. Mutta jos valitset mukavuuden, valitset myös sen, että joku soittaa sinulle tai lähettää sinulle sähköpostia ja tarjoaa tuotettaan ostettavaksi.” (Mari Koo) 4 kommenttia.

« vanhemmat kirjoitukset