»   Norppa kehysti isoäitinsä ruokakupongin: “Tänään katsoin taas kerran isoäitini ruokakuponkeja. Itseasiassa Valtion yleisostokorttia. Vuodelta 1949. Päätin kehystää ne, koska niiden näkeminen muistuttaa siitä kaikesta runsaudesta mitä ympärillä on. Samaan aikaan se muistuttaa siitä miten erilaisessa maailmassa omat läheiset ihmiset ovat eläneet. “Siis näilläkö te haitte ruokaa?” Myös rikkaille kaupunkilaislle myytiin voita ja lihaa. Itseasiassa suora lainaus taisi olla: rikkaille turkulaisille kaupunkilaisille. Matka tuolta pienestä pirtistä ja pieneltä navetalta on vain ollut todella pitkä Turkuun. Kehys on matkalla keittiön seinälle. Ettei vain vahingossakaan tule ääneen sanottua “ettei ole mitään ruokaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Pauliina Ruusu toivoo, että isoista talousasioista kerrottaisiin ymmärrettävästi: “Meitä varjostaa valtionvelan suuruinen kysymysmerkki. Kuitenkin nyt jos koskaan kansalainen tarvitsisi taloudellista lukutaitoa ymmärtääkseen päättäjien tekemiä ratkaisuja ja kukaties pyrkiäkseen vaikuttamaan keskustelemalla, äänestämällä ja kansalaisaktivismilla. Miten elämäksi kutsutun kriisitilan keskeltä saa raivattua aikaa ja motivaatiota kehittää omaa tietämystä? Kuka valistaisi meitä? Talousasiat ovat tunnetusti monimutkaisia, eivätkä talouden ammattilaisetkaan aina pääse niistä yksimielisyyteen. Tarvitsemme välittäjiä, asiantuntijoita, joilla on taito popularisoida tietämyksensä ja poimia tietotulvan seasta se olennainen. Tarvitsemme hyvin kirjoitettuja juttuja lehdissä ja hyvin taustoitettuja uutisraportteja. Tarvitsemme riippumattomia taloustoimittajia, jotka kirjoittavat asioista kvartaalia pidemmällä tähtäimellä, suuret kysymykset huomioiden.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Joanna Palmén matkustaa Meksikossa ja miettii kerjäläisille rahan antamista: “Olen ollut niin uppoutunut omiin asioihini ja omaan napaani viime aikoina, etta on huono omatunto suunnilleen kaikesta, ja paatin aloittaa omatuntoni rauhoittamisen Meksikon alkuperaiskansoista. Laitan siis kaikki vaihtorahakolikot taskuihini ja jakelen niita lahes kenelle tahansa pyytajalle. Ei toki puhuta isoista summista, kun isoin kolikko on arvoltaan noin 60 senttia, mutta paivan aikana tulee kylla lukuisia tapahtumia kirjanpitoon. Huomaan joitakin automaatioita. Mita sopompi lapsi, sita varmemmin annan, ja sita isomman kolikon. Pienemmille varmemmin kuin isommille. Likaisemmille varmemmin kuin siisteille. Imettavat naiset ovat bonusasiakkaitani. Aika julmaa. Tietenkaan mulla ei ole mitaan tietoa, etta pienille ja sopoille annetut rahat menisivat parempaan tarkoitukseen kuin rumille tai kammatuille annetut. Nama eivat kayta mitaan reilun kaupan sertifikaatteja. Todistan siis itse, etta armeliaisuuskin, kuten vissiin kaikki asiat maailmassa, toimii parstakertoimella. Tasoittaakseni julmuutta olen sittemmin pyrkinyt antamaan kolikon myos juopon nakoisille miehille.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Lauri Järvilehdon mielestä nykyisin ihmisistä puhutaan liikaa kuluttajina: “Tarkoittaako tämä sitä, että kuluttaminen on inhimillisen olemassaolon keskipiste? Meidän tarkoituksemme maailmassa on siis maksimoida talouskasvu ja haalia enemmän kamaa kuin naapurilla. Ja mitä päämäärää varten? Eikö elämässä ole tärkeämpiäkin päämääriä kuin kuluttaminen? Itseisarvoinen kulutus ei lisää onnellisuutta tai hyvinvointia. Päin vastoin, se voi aiheuttaa jopa pahoinvointia. [- - -] Ihminen voi elää upeaa ja palkitsevaa elämää niin kokijana, onnellistujana kuin tekijänäkin. Mutta kulutus? Kuluttaminen tekee hyvää vain silloin kun silläkin on tarkoitus.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Topias Salonen peräänkuuluttaa kansalaisaktiivisuutta pelkkien kulutusvalintojen sijaan: “Kuitenkin viime kädessä yhteiskuntaa muuttaa suuresti sen aktiivinen haastaminen. Mitä jos viidentuhannen ekologisen kuluttajan lisäksi meillä olisi viisituhatta ekoaktivistia, jotka ottaisivat osaa mielenosoituksiin ja lähettäisivät palautetta. Kun ohjaamme vaikuttamisemme vain kulutuskulttuuriin, luovutamme samalla myös perustuslailliset oikeutemme vapaaehtoisesti. Passivoidumme miettimään ympäristöongelmia vain kaupan hyllyn tai biojäteastian äärellä. Voisimme mieluummin miettiä, miten välittää muille ihmisille, yrityksille ja päättäjille huolenaiheemme suoraan. Kulutustottumuksemme ovat toki yksi vaikuttamisen kanava, ja on hienoa, että Suomessa moni vähentää esimerkiksi lihansyöntiä ympäristösyistä. Mutta kannattaa pitää mielessä, että meidän tulee olla ensisijaisesti tiedostavia ja aktiivisia kansalaisia, ei tiedostavia ja aktiivisia kuluttajia.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Lauri kirjoittaa rahasta ja onnellisuudesta: “Koko kohkaaminen tuloeroista ja rahan jakautumisesta johtaa poliittisen päätöksenteon sivuraiteelle. Keskustelu suhteellisesta köyhyydestä ja tuloeroista on ihan päätön, koska juuri tämä keskustelu antaa näille ilmiöille ylipäätään käyttövoimaa. Jos keskittyisimme siihen, miten ihmiset voivat hyvin, ei tuloeroilla olisi pätkän vertaa merkitystä – kunhan kaikilla olisi riittävät resurssit. Ja esimerkiksi Suomessa lähes kaikilla on. Vaikka “miljoona suomalaista elää köyhyydessä”, koskee näistä absoluuttinen köyhyys vain mikroskooppista murto-osaa. Toisin sanoen, joka ikisellä suomalaisella on käytännössä riittävät resurssit hyvään elämään. Ongelmana on, että kun resursseja vertaillaan naapurin resursseihin, häämöttää hyvä elämä poissaolollaan.” (Mari Koo) 2 kommenttia.

»   Jukka Lahti puolustaa myyjiä ja ostamista hyvinvoinnilla: “Joka ikinen kerta, kun joku tarjoaa sinulle jotakin ostettavaksi, hän osaltaan yrittää saada sinun elantoasi maksettua. Voi olla, että et missään tapauksessa voisi/haluaisi ostaa hänen tuotettaan, mutta eihän hän voi sitä etukäteen tietää. Sinun täytyy kertoa se hänelle. Jos kukaan ei yritä myydä meille joka päivä jotakin uutta tuotetta tai uudestaan vanhaa tuotetta, voimme unohtaa ravintolaillalliset, FullHD-televisiot, iPadit, uudet autot, vanhat viskit, jäähdyttävän ilmastoinnin, pikalomat New Yorkiin. Toki kyse on valinnasta. Jos haluat elää vaatimattomammin, ilman mukavuuksia ja samalla ilman myyjiä ja markkinointia, se onnistuu kyllä. Mutta jos valitset mukavuuden, valitset myös sen, että joku soittaa sinulle tai lähettää sinulle sähköpostia ja tarjoaa tuotettaan ostettavaksi.” (Mari Koo) 4 kommenttia.

»   Julianna kritisoi maitolobbausta ja taustalla jylläävää tukijärjestelmää: “Maito ja terveys ry. on osallistunut esimerkiksi Maitovoimaa-sivuston rahoittamiseen. Sivustolla kampanjoidaan 20-35-vuotiaiden naisten maidonjuonnin lisäämiseksi – kuluttavathan nämä tutkimusten mukaan paljon vähemmän maitotuotteita kuin ikäisensä miehet. Kohderyhmään kuuluvana tein huvikseni sivuilta löytyneen testin siitä, saanko ruokavaliollani riittävästi kalsiumia. Tulos oli, että kalsiuminsaantini on aivan liian vähäistä, vain noin neljännes päivittäisestä tarpeestani. Tämä ei ollut yllättävää, kun ruksittavista vaihtoehdoista ei löytynyt ainoatakaan kasviperäistä kalsiumia sisältävää maitovalmistetta. Soijamaidot ja -jugurtit eivät ilmeisesti kuulu maitolobbarien käsitykseen siitä, mitä ihminen voi syödä. Mutta onhan se hauska pelotella huonoilla testeillä maitotuotteita vähän tai ei lainkaan käyttäviä osteoporoosilla ja muilla kauheuksilla. Koulumaitotuella ja muilla maidon menekinedistämiskampanjoilla lobataan suomalaisille melko yksipuolista ja tuottajien taloudellisiin intresseihin kietoutuvaa kuvaa siitä, miten terveellinen ruokavalio koostetaan. Vain eläinperäisten maitotuotteiden kuluttamisen edistämiseen käytetään miljoonia valtion rahaa, vaikka kasvipohjainen vaihtoehto olisikin yhtä terveellinen.” (Mari Koo, via Pörrö) Ei kommentteja.

»   Millaista on asua yksin? Yksinasuvat – miljoona marginaalissa -blogi herättelee keskustelua yksinasumisesta ja jakaa tietoa yksinasumiseen liittyvistä iloista ja suruista. Annis kertoo seuraavaa: “Olen keskituloinen korkeasti koulutettu keski-ikäinen. Keskituloisista tuloistani maksan kolmanneksen veroa. Keskituloiset tuloni eivät oikeuta minua yhteiskunnan tulonsiirtoihin. Kun olen maksanut asumiseni, minulle jää muutama sata euroa muuhun elämiseen. Niillä maksan netin, Hesarin, televisioluvan, ja kotivakuutuksen. Tämän jälkeen minulle jää vielä hieman rahaa henkilökohtaiseen käyttöön, joten saan maksetuksi HSL kuukausikortin ja puhelinlaskun. En käy ulkona syömässä, käyn harvoin konserteissa, elokuvissa tai teatterissa. Minulla ei ole varaa elää sellaista elämää, jota yksinasuvien kuvitellaan elävän. Tämä ei kiinnosta ketään. Jos kerron, että tilanne on tukala, minun ajatellaan kadehtivan pariskuntia tai lapsiperheitä. Minua kehotetaan etsimään puoliso. Olen hiljaa – yksinasumisessa on selvästi jotain häpeällistä.” (Mari Koo) 8 kommenttia.

»   Asuntokuplassa-blogi ennakoi asuntomarkkinoiden romahdusta.”Suomalainen on siis käsittämättömän tyhmä ja tätä ominaisuuttahan voi hyödyntää vaikka kuinka. Jo näiden tutkimusten valossa on täysin ymmärrettävää, että keskiverto suomalainen on asuntokauppoja tehdessään täysin uunona hyötyjätahojen (pankki ja välittäjä) propagandan kontrolloitavissa ja maksaa zombiemaisessa tilassa ihan mitä käsketään. [- - -] Asuntokuplan vakavin ja koko maan taloutta järisyttävä ominaisuus on sen väistämätön puhkeaminen. Asuntovelalliselle tämä pahimmillaan tarkoittaa sitä, että pankin tuputtaman ylisuuren velan vastineena toimivan asunnon hinta laskee reippaasti alle jäljellä olevan asuntolainan määrän, jolloin velallinen ei asuntonsa myymälläkään pysty enää kuittaamaan velkaansa pankille. Tällöin pankki lopulta pakkolunastaa asunnon itselleen, kuten 90-luvun lamassakin moni suomalainen velallinen sai kokea.” (Mari Koo) 11 kommenttia.

»   Postimerkkien hinnat muuttuivat arvonlisäverottomiksi. Nettikauppayrittäjän kannalta hinnat kuitenkin nousivat, joten on mahdollista, että postihinnoittelun muutos näkyy tuotteiden toimituskuluissa, kirjoittaa Pörrö: “Tähän asti olen ostaessani postimerkkejä ja myydessäni niitä samalla hinnalla asiakkaalle eteenpäin saanut vähentää postimerkin hinnasta 23% alv. vähennyksiä. 0,75 euroa maksaneen postimerkin arvonlisäveroton hinta on ollut 0,61 €. Posti siirsi arvonlisäveron vapautumisen kokonaisuudessaan kirjepostimerkkien hintaan – niiden arvonlisäveroton hinta nousi siis 23%. Jos myyn niitä ulos samalla hinnalla kun asiakas ne postista saisi minun laskuni sisältää 23 % arvonlisäveroa. Vain yhdellä monopoliyrityksellä, Itellalla, on oikeus myydä postimerkkejä eteenpäin verovapaasti. Kirjepostimerkkien kustannukset yrittäjille nousivatkin tässä uudistuksessa 46%. Tämä ei enää olekaan ihan pikkujuttu pienyritykselle jonka liikevaihdosta suurin osa tulee pienten kirjepostiksi luokiteltavien pakettien postittelusta. Postipaketeissa, erityisesti tuossa kokoluokassa 2-5 kg on hinnannousu maltillisempaa. Todelliset kustannukset alv 0% hinnoilla kasvavat vain hieman alle 24%. Mutta: posti poistaa samalla valikoimistaan pienpakettien kuljetukseen tarkoitetun kiinteähintaisen helpostipaketin johon kuului mukaan myös pakkauslaatikko. Saman kokoisten pakkauslaatikoiden hinta vaihtelee ostoeristä riippuen 1,5 – 2,5 € välillä joten myös pakettipostin kustannukset yrittäjälle kasvavat yli 40%. Olkoonkin että kyse on pienistä summista, eurosta, kahdesta siellä täällä, niin tämä tarkoittanee kuitenkin laajemminkin sitä, että postikulut kuluttajille tulevat nettikaupassa väistämättä kasvamaan. Lisäksi tämä varmasti hidastaa nettikaupan kasvua.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Kirsti Ellillä kirjoittaa terveydenhuollosta: “Olen julkisen terveydenhuollon kannattaja periaatteellisella tasolla, mutta kun on omat silmät kysymyksessä aion soittaa yksityiselle lääkäriasemalle ja hommata itseni hoitoon ilman jonotuksia. Luupääystävällä on minua paremmat tulot, mutta hän menee aina terveyskeskukseen ja pitää siellä meteliä ehkäistäkseen yhteiskunnan kahtiajakautumista. On huono juttu jos vain köyhät käyttävät julkisia ja varakkaat karkaavat yksityisille. Olen samaa mieltä, mutta kuten sanottu, istun tässä koneen ääressä odottamassa että yksityinen terveysasema avaa ajanvarauksensa. Se poliittinen periaate, jota tässä yhteiskunnassa on noudatettu 90-luvun alun lamasta lähtien konkretisoituu nyt minun kohdallani. Tunnen itseni rintamakarkuriksi. Köyhien oikeuksia julkisiin terveyspalveluihin kyllä puolustan, mutta kun pitäisi itse turvautua niihin, turvaudun yksityiseen.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Joanna Palmèn arvostaa opintotukijärjestelmää, mutta ei ymmärrä kaikkea siihen liittyvää marinaa: “Olen niin usein selittänyt ulkomaalaisille, että kyllä, meille todella maksetaan opiskelusta, etten pysty lietsomaan itseäni hirveän vihaiseksi sen (ihan ilmeisistä) epäkohdista. Hyvä että jotkut pystyvät, vuodesta toiseen. Sen sijaan yhtä asiaa en ymmärrä millään: Miksi se Kela on niin kauhea, kun se lähettää takaisinperintäkirjeitä 15 prosentin korkoineen? Joka kevät kuulen tästä aiheesta raivoa ja marinaa. Miten se voi tulla niin monelle niin yllätyksenä, kun on olemassa tulorajat ja selkeähköt laskukaavat Kelan nettisivuilla? Onko ihan liikaa vaadittu, että pitäisi kirjaa omista tienesteistään? Kun nyt kerran saa rahaa siitä, että opiskelee.” (Mari Koo) 1 kommentti.

»   Mymskä ei koe olevansa köyhä, vaikka taulukoiden mukaan hän sitä on: “Omat tuloni (työkyvyttömyyseläke, joka on määräytynyt kokonaisen kolmen työvuoden perusteella…) ovat hyvin pienet. Jos katsoo mitä tahansa taulukoita tai artikkeleita, joissa puhutaan kohtuullisista tuloista tai suhteellisesta köyhyydestä tai mistä tahansa, missä talotasot on laitettu ryhmiin, ei omilla summillani usein kohota edes sinne ensimmäiseen luokkaan. Työtä tekevänä olin pienituloinen ja näin eläkeläisenä olen jossain senkin alapuolella. Toki minulla on kulutuskin paljon pienempää, ja jossain määrin hyödyn eläkeläisille tarkoitetuista tuista ja alennuksista. Mutta silti… Hassua nimittäin on se, että en ollenkaan koe olevani köyhä. Ei minulla tietenkään ole millä rajattomasti mellestää, mutta tulen omasta mielestäni oikein hyvin toimeen. Minä olen niellyt (toki jossain vaiheessa rajusti yökkien) sen totuuden, että kaikkea ei voi saada. Pihistän jossain kohdassa, jotta voin löysätä siinä mieluisemmassa. Pitää vain päättää, mikä on juuri minulle se tärkeä. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen, syön hyvin (vähän liiankin) ja laskut maksan ajallaan. Oikeastaan mistään ei tarvitse tinkiä, mutta saattaa olla Siperian opettamaa, että olen älyttömän vähään tyytyväinen, vaikka olen enemmän huikentelevaisuuteen taipuvainen kuin nöyrä ja vaatimaton. Pohjan kautta kun on ruopaissut ja sieltä lujaa ponnistanut pintaan, on ihan tyytyväinen, kun edes ilma kulkee. Ihmettelen vaan, että missä vaiheessa minusta muka on sukeutunut näinkin taitava näissä talousasioissa? Silloin, kun olin töissä, valitin aina, ettei minulla ole rahaa mihinkään, ja nyt kun sitten pitäisi olla surkeaakin surkeampi (köyhä ja sairas) oikein nolostun välillä, kun en keksi raha-asioista valittamista. Tuntuu ihan siltä, kuin minulla ei olisi oikeutta olla näin tyytyväinen ja huoleton. Pitäisi liittyä siihen valtavaan ja äänekkääseen joukkoon, jolla on säännölliset ja ihan riittävät tuloit, mutta ei koskaan tarpeeksi rahaa.” (Mari Koo) Ei kommentteja.

»   Heidi kehuu tamperelaista pikkuliikettä ja ylipäätään virkeitä kaupunkikeskustoja: “Ostin vasaran Puutarhakadulla sijaitsevasta liikkeestä nimeltään Super-myynti. Vasara maksoi 2 euroa. Pieneen myymälään on ahdettu tavaraa lattiasta kattoon, hyllyjen välesissä luikertelevat kapeat käytävät. Sieltä olen aina löytänyt tarvitsemani: polkupyörän lampun, keraamisen lieden puhdistusaineen,uunin lampun, vasaran ja pattereita. Tuollaiset myymälät tekevät kaupungista kaupungin. Tampereen keskustasta löytyy myös rautakauppa. Kaikki eivät asu keskustassa ja ole autottomia kuten minä. Kaupunki tarkoittaa asukkaita, kauppoja, elokuvateattereita, kahviloita, ravintoloita, räkälöitä, teattereita, museoita, ruokakauppoja, taidegallerioita, suutareita, kampaamoja… Ilman niitä ei ole elävää kaupunkimiljöötä vaan kuolleita hallinto- ja toimistokeräytymiä kuten monessa Yhdysvaltojen kaupungeissa.” (Mari Koo) 2 kommenttia.