Miksi liittyisin jäseneksi?
Kulutusjuhla ry:n näkyvin ja tärkein toiminnan muoto on Kulutusjuhla-sivusto. Tavoitteena on jakaa monipuolisesti erilaisia kuluttajan arjen kokemuksia ja näkemyksiä. Mielipiteet ja ajatukset sinkoilevat erityisesti kuluttajalta toiselle, mutta myös yritykset ovat tervetulleita kommentoimaan.
Sivuston historiasta (jo vuodesta 2006), tekijöistä ja toimintatavoista on lisätietoja omalla sivullaan.
Kulutusjuhlan jäsenet ovat tärkeitä toiminnan tukijoita: maksamalla 10 euron jäsenmaksun kannatat blogin monipuolista sisältöä sekä teknistä kehitystä.
Yhdistyksen tavoitteena on myös järjestää jäsenilleen esimerkiksi keskustelutilaisuuksia ja muita tapahtumia, joten pelkästään nettiin emme jää. Mahdollisuuksien mukaan ja toiminnan kehittyessä pyrimme tarjoamaan jäsenille myös muuta mukavaa.
Lisäksi Kulutusjuhla nostaa nettikuluttajien ääntä esiin eri tilanteissa, niin yhteiskunnallisessa toiminnassa kuin yritysmaailmassa.
Jäsenenä sinulla on myös mahdollisuus liittyä Kulutusjuhlan kirjoittajajoukkoon. Jos olet tästä kiinnostunut, ota yhteyttä Mari Koistiseen (mari.koistinen (at) gmail.com).
Jäseneksi voit liittyä täyttämällä lomakkeen ja maksamalla 10 euron jäsenmaksun (saat lomakkeen täyttämisen yhteydessä henkilökohtaisen jäsennumeron, joka toimii myös viitenumerona: yhdistyksen tilinumero on 800187-10006763). Yhdistykseen jäseneksi voi liittyä jokainen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja yhdistyksen säännöt.
Kannatusjäseneksi (jäsenmaksu 50 e/v) voidaan hyväksyä luonnollinen henkilö tai oikeustoimihenkilö. Kannatusjäsenillä ei ole äänivaltaa yhdistyksen kokouksissa.
Yhdistyksen hallituksen jäsenet on listattu omalle sivulleen. Samalta sivulta löytyy myös kokouspäiväkirjoja.
Liity myös Kulutusjuhlan Facebook-sivulle, se on avoin kaikille!
Kulutusjuhlaa voi seurata lisäksi Twitterissä.














Facebook-ryhmään