Kulutusjuhla

Animalian katumainokset ovat hyväksyttäviä

Mainonnan eettisen neuvoston mielestä Animalian mainokset, jotka ulkomainosyhtiö JC Decaux taannoin hyllytti, ovat hyvän tavan mukaisia ja voivat näin jatkossa olla esillä kaupungin katukuvassa. Päätöksen mukaan eivät olleet myöskään sillä tavoin pelkoa herättäviä, että ne eivät sopisi ulkomainintaan.

Järkevä päätös neuvostolta! En alunperinkään ymmärtänyt mainosten poistamista ja sitä reaktiota, minkä ne ihmisissä JC Decauxin mukaan synnyttivät. On ihan paikallaan, että meitä lihansyöjiä muistutetaan siitä, mistä se broileri tai sika on peräisin. Kliininen, suikaloitu ja pakattu lihamöntti on kaukana elävästä eläimestä, eikä tietysti moni halua ajatella, että siinä nyt on pala possua, joka ei välttämättä ole elänyt loistokkaissa oloissa maata myöhien ja mudassa pyörien.

Itse syön siis edelleen lihaa eikä Animalian kampanja sitä mihinkään muuta. Pidän lihan mausta ja koen sen helpoksi tavaksi saada proteiinipitoista ruokaa. Tietysti tiedän, mitkä olisivat kasvissyönnin kokonaisedut esim. ekologiselta kannalta ja tiedän senkin, että kasvissyöjä saa oikeilla valinnoilla esim. proteiinit tankattua.

Tietysti lihansyönti on väistämättä kannanotto myös siihen, että kotieläimiä voidaan pitää ja hoitaa. Olen nähnyt monta tyytyväisen oloista lehmää viihtyisissä navetoissa ja tavannut myös sikaloita, joissa asiat hoituvat ainakin minun silmiini hyvin. Olen myös kuullut teurastustavoista, joilla eläinten viimemetrit pyritään pitämään stressittöminä. Jaksan toivoa, että lihantuotanto voisi olla myös asiallisesti hoidettua.

Toisinaan kuitenkin tunnen pienesti huonoa omaatuntoa lihalla herkuttelustani. Lähinnä tämä johtuu siitä tiedosta, miten paljon enemmän luonnonvaroja lihantuotantoon menee. Mutta silti käteeni tarttui tänäänkin kaupassa lihapaketti, josta sitten huomenna toivottavasti valmistuu jotakin herkullista syötävää.

1 Comment

  1. Tuosta kasvissyönnin ekologisuudestakaan ei olla aivan yksimielisiä. Varsin täällä pohjoisessa, kun kasvien viljely vaatii paljon luonnonvaroja, monipuolisen ravinnon tuottaminen ilman eläinten kasvatusta nostaisi entisestään elintarviketuotannon ympäristökuormitusta. Varsinkin jos kaikki pitäisi tuottaa luomuna.