Kulutusjuhla

Banaanien taisto

Chiquita on käynyt taistoon luodakseen itsestään kuvan eettis-ekologisena yhtiönä. Chiquita mainostaa, että he ovat saaneet puolueettoman järjestön, Rainforest Alliancen serifikaatin, joka nyt läiskitään tarroina banaaneihin. Nyt ”halutaan suojella sademetsien ja villieläinten elinympäristöä, turvata veden laatu sekä taata viljelmien työntekijöille ja lähialueilla asuville ihmisille hyvät olosuhteet.”

Tästä puuttuu eräs Reilunkaupan tuotteisiin oleellisesti liittyvä seikka: viljelijät ja työntekijät saavat kohtuullisen korvauksen tekemästään työstään.

Reilunkaupan banaanien osto on ollut minulle helppo valinta jo pitkään, silloin kun banaaneja ostan. Niiden hinta ei edes ole juuri kalliimpi kuin Chiquitan, ja lisäksi Reilut banaanit ovat mielestäni sopivamman kokoisia kuin ne jätti-isot, jätti-mainostetut kilpailijansa.

Ikävää vain, että Reiluja banaaneja ei joka kaupasta saa, ja jos saa, niin niiden esillepano on usein huonompi kuin suuryhtiön, jolla on tietysti varaa panostaa myymälämainontaan. Pahvilaatikko hedelmähyllyn päässä ei ole yhtä houkutteleva kuin keskellä hevi-osastoa oleva, massiivinen banaanivuori. Valitettavasti Reilut ovat myös usein lopussa tai ovat ostohetkellä vielä hyvinkin raakoja.

Mutta ei mainoskampanja nyt taida Chiquitan imagoa silmissäni parantaa. Eikä sitä paranna etenkään se, että ainakaan tänään yhtiön Suomen nettisivu ei edes toimi, vaikka se lehtimainoksessa mainitaan.

6 Comments

  1. Hyvää iltaa blogipäivitysnaapurini!:) Satuit samaan aikaan blogilistalle!

    Just viime viikolla kaupassa myytiin Chiquiteja valmiiksi pussitettuina halvalla! Otin pussillisen enempää asiaa miettimättä. Samassa kaupassa on myös muistaakseni reilun kaupan banaaneja, vain huomattavasti kalliimpia!

    Olen katsonut dokumentteja joissa banaaneja viljellään kovilla myrkyillä ja työläiset saavat huonoa palkkaa joka ei tietenkään ole kiva asia. Onkohan reilun kaupan banaanit oikeasti parempia ettei joku välikäsi kuitenkin kuseta hyväuskoisia kuluttajia?

  2. Niin mulla on tapana AINA tervehtiä sattumanaapuria j alukea hänen päivityksensä!:)

    Unohtui edellisestä! Pahoillani!

  3. Tervehdys vaan Komposti, hauska tapa blogilukemiseen sinulla!

    Reilun kaupan banaanien ”paremmuudesta” en minä voi tietysti mitään vannoa, samalla tavallahan tässä olen mainonnan uhri kuin muutkin. Haluan kuitenkin uskoa, että reilussa kaupassa on oikeasti ideologiaa taustalla, viljelijöille taataan paremmat olot ja muutenkin banaaniketju olisi eettis-ekologisesti kestävämmällä pohjalla. (Se on sitten taas eri asia, miten ekologista banaanien syönti ylipäätään on, kun ne kuitenkin rahdataan tänne jostain kaukaa jne.)

    Minä harvoin ostan kolmea banaania enempää, jolloin banaanien kappalehinta ei juuri poikkea Chiquitan hinnoista. Tosin suuryhtiöllä taitaa välillä olla jotain kampanjoita, jolloin banaania myydään alle euron kilo. Tällöin tietysti Reilut banaanit ovat selvästi kalliimpia. Normaalisti Reilut taitavat maksaa noin pari euroa kilo.

  4. Reilun kaupan banaanien paremmuudesta… Kannattaa muistaa, että reilun kaupan järjestelmä ja merkki ovat kansainvälisiä. Niiden myöntämisessä on suurehkot organisaatiot taustalla ja reilua kauppaa tehdään muillakin tuotteilla kuin banaaneilla. Siinä valossa en usko, että ne edes voisivat olla huijausta, vaan ihan oikeasti sitä mitä väittävätkin.

    Minusta on hyvä juttu, että on reilun kaupan järjestelmä ja siitä kertova merkki. Minusta banaanintuottajien (ja kahvin, ynnä muiden) kuuluu saada työstään sellainen palkka, jolla he pystyvät elämään. On järjetöntä, jos joutuu myymään tuotteitaan alle tuotantokustannusten, kuten kuulemma banaanin ja kahvin kohdalla voi käydä.

    Itse olen ajatellut sen niin, että Reilun kaupan hinta on tavallaan tuotteesta se ”oikea” hinta. Se hinta, mikä tuotteen tuottamiseen ja tänne kauas Suomeen kuljettamiseen on kulunut, kaiken kaikkiaan. Jos minulla ei ole varaa ostaa reilun kaupan hinnalla banaania tai kahvia, minulla ei siis ole varaa tuollaiseen maailman toiselta puolelta rahdattuun ylellisyystuotteeseen. (Mutta tämä on vain minun oma mielipiteeni.)

    Kahvissa ja banaanissa valinta on melko helppo tehdä, kun niitä löytyy lähikaupasta, mutta suklaan ostaminen ja kahvilassa käyminen ovat jo hieman mutkallisempia. Sitä valinnanvaraa kun ei aina ole.

  5. Piparminttu: joo, olen samaa mieltä. Tässä kirjoituksessa otin kohteeksi vain nuo banaanit Chiquitan kampanjan vuoksi, mutta toki tuolta Reilunkaupan nettisivuilta löytyy tietoa myös muista tuotteista.

    Mutta hunaja on mielestäni hieman kaksijakoinen tuote: sitä on saatavilla suomalaisenakin versiona, joten en näe hyötyä ostaa kuitenkaan ulkomaalaista Reilunkaupan hunajaa, vaan ostan ennemmin kotimaista ja lähellä tuotettu.

  6. Joo, ajattelinkin, että varmaan tiedät muistakin reilun kaupan tuotteista. Kommenttini lähti alunperin liikkeelle, jotta vastaisin tähän Kompostin kysymykseen:

    ”Onkohan reilun kaupan banaanit oikeasti parempia ettei joku välikäsi kuitenkin kuseta hyväuskoisia kuluttajia?”

    Siihen vastattuani kommenttini hieman rönsyili.. 🙂 Ja hunajasta olen samoilla linjoilla kuin sinä. Miksi ostaa kaukaa kuljetettua hunajaa, jos voi ostaa suomalaista? Ja kieltämättä niiden kaukaa kuljetettujen banaanienkin popsiminen on joka tapauksessa vähän epäekologista, kuten jo sinäkin mietiskelit.. 🙂