Eilisessä Hesarissa kirjoitettiin polkupyöräonnettomuuksista. Parantuneen turvallisuuden syyksi veikkailtiin kypärän käytön yleistymistä, joka tuli lain mukaan pakolliseksi vuonna 2003. Jutun perusteella melkein joka kolmas pyöräiljä vetää kypärän pääähän, Uudellamaalla lähes puolet.
Oma olettamukseni kypärän käytön lisääntymiselle on se, että kypäristä on tullut tyylikkäämpiä ja jopa trendikkäitä. Pyöräilykypäristä taidettiin alkaa puhua joskus 90-luvun alussa, mutta ne ensimmäiset kypäräthän olivat yksinkertaisesti rumia styrox-pottia. Minun ensimmäinen kypäräni oli kalliimpi ja hienompi malli, mutta silti näihin nykyisin perukypäriinkin verrattuna aika iso, epäkäytännöllinen mötikkä.
Silloin taidettiin kovasti muutama vuosi kampanjoida kypärien käytön puolesta ja ihmeteltiin, miksi niitä ei käytetä. Minä puolestani ihmettelin jo silloin, miksei sitä tuotetta tehdä niin houkuttelevaksi, että sitä oikeasti haluataan käyttää.
Järkisyyt eivät aina todellakaan ratkaise ihmisten ostopäätöksiä tällaisissa asioissa: silloin 90-luvun alkupuolella ei nuoriso käyttänyt edes pipoa (jota tietysti kauhisteltiin samalla tavalla kuin nyt kauhistellaan sitä, etteivät nuoret riisu niitä päähineitään), joten kuka nyt pyöräilykypärän olisi päähänsä vetänyt?
Helsingissä pyöräillessä koen kypärän lisäävän omaa turvallisuudentunnettani. Kun siihen on tottunut, tuntuu oudolta polkea ilman. Totta kai harmittaa välillä, että kampaus lytistyy, mutta harvoin minun hiukseni muutenkaan niin hienosti ovat. 50 euron sijoitus päänsuojukseen ei tuntunut pahalta, sillä samalla kypärä jotenkin lisää uskottavuuttani kuntopyöräilijänä. Nimittäin niillä kaikkein lujimmin suhaavilla on aina kypärä päässä!
Mutta kyseenalaistan edelleen tuon kypäräpakon lakiin kirjattuna. En ymmärrä, miksi pitää säätää lakeja, joita ei kuitenkaan voida valvoa. Kypärien käytön lisääntymiseen laki tuskin on niin suuresti vaikuttanut, vaan enemmän on kyse jostakin muusta asennemuutoksesta: kypärän käyttö ei ole enää noloa ja vain pikkulasten ja vanhusten juttu.