Kulutusjuhla

Valio taiteilee

Valio on tehnyt ilmeisen onnistuneen kampanjan maitopurkeillaan. Tänään on useammastakin lehdestä saanut lukea, miten kuusi suomalaista nykytaiteilijaa on osana yrityksen 100-vuotisjuhlaa suunnitellut lehmäaiheisen teoksen maitotölkkeihin.

Minä olin ainakin heti aivan ihastunut. Mm. Rosa Liksomin, Kaj Stenvallin ja Julia Vuoren ammut näyttivät piristäviltä ja riemukkailta. Kyllä noista tölkeistä kelpaa maitoa juoda! Tosin taloudessamme maito on niin harvinaista, että tuskin noita purkkeja kovin montaa kertaa jääkaappiin ilmestyy. Kampanjaan liittyy myös nettisivusto, jossa pääsee tarkemmin tutustumaan taideteoksiin.

Valion tuotteissa olen ihmetellyt sitä, että ainakin laktoosittomien tuotteiden pakkaukset ovat Suomessa ja Ruotissa aivan erilaisia. Suomessa kevyttä ruuanvalmistukeen tarkoittettua hyla-kermaa myydään kuvalla valmiista ateriasta, kun vastaava tuote Ruotsissa on puettu retrohenkiseen pakkaukseen. Ruotsalainen viilipurkki on myös trendikkäämpi kuin suomalainen, perinteitä kunniottava tuote. Eikö olisi kuitenkin helpompaa käyttää näissä naapurimaissa yhteneväisesti samanlaisia purkkeja? Toisaalta mainostihan Arlakin silloin aikoinaan Suomessa ronskimmin kuin kotimaassaan (tai ainakin näin muistan jostain oppineeni).

Aiemmin pohdin, vaikuttiko Valion tuotemerkillä varustettujen jäätelöiden myyntiin se, kun jäätelöiden omistajaksi vaihtui Nestlé. Pari viikkoa sitten taisi Taloussanomissa olla juttu, jossa Valion edustaja vakuutti, ettei myynnissä havaittu merkkejä kuluttajaboikotista. Toisaalta jäätelömarkkinat ovat niin riippuvaisia jo pelkästään kesän säästä, joten lienee mahdotonta sanoa, vaikuttiko omistajanvaihdos ihmisten ostospäätöksiin.

3 Comments

  1. Jeps! Varsinkin tuo Stenvallin maitopurkki innostaa meikäläisen mieltä.

  2. Kivoja nuo ovat ainakin vähäksi aikaa.Ehkä sitä tympääntyisi, jos vaikka vuoden noita ammuja tuijottelisi. Mutta toisaalta: hieman taidetta arkipäivään ei varmasti ole pahaksi kenellekään!

  3. Joo ihan kivojahan noi.