Kulutusjuhla

Valmistettu Suomessa

Kunungaskuluttajassa käsiteltiin tällä viikolla marjahillojen kotimaisuutta. Jutussa tuli esiin se, miten ihmiset esimerkiksi mieltävät, että Saarioisten hillojen mansikat ovat kotimaisia, kun kerran purkissakin sanotaan, että valmistusmaa on Suomi.

Tämä ei tietysti pidä paikkaansa. Kuten kauppa- ja teollisuusministeriön virkamies sanoo: ”Jalostetuissa tuotteissa, joissa on hyvin paljon eri raaka-aineita ja valmistuskäsittely ei ole enää ihan vähäistä, yksittäisen raaka-aineen alkuperä ei ole enää tärkeä.”

Harmi vain, että kaikki kuluttajat eivät asiaa ole tajunneet. Moni oletettavasti luulee ostavansa ”täysin kotimaisia” lihapullia, mehukeittoja, näkkileipää tai makaronilaatikoita, jos valmistusmaaksi kerrotaan Suomi. Todellisuudessahan ainekset voivat olla mistä vain, ellei erikseen kerrota, että tuotteen raaka-aineet ovat suomalaisia (kuten esimerkiksi Meritalon hilloissa, joita ainakin Helsingissä löytyy S-marketin hyllyiltä). Sama asia tämä on kuin se, että kauppa mainostaa irtomyynnin sämpylöitä ja korvapuusteja ”Täällä paistetuiksi”.

Iitselleni tämä on ollut varsin selvää jo pidempään, koska olen niin tottunut seuraamaan, mitä ostan. Siksi tuntui oudolta kuulla tv-jutussa tavallisten kaupassa kävijöiden kommentteja, joissa ihmeteltiin, että miten on mahdollista, ettei hillomarjojen alkuperämaata kerrota. Kuluttajatiedon levitykselle siis tuntuu olevan tarvetta.

Kuningaskuluttaja on kuitenkin mielestäni pliisu ohjelma, jossa toisaalta taas otetaan usein liiallisen valistava asenne. Miksi mikään muu suomalainen tv-kanava ei ole panostanut kuluttajaohjelmaan, jota tehtäisiin vähän menevämmällä otteella? Erilaisissa lehdissä kuluttaja-asiat ovat saaneet mielestäni kuitenkin yhä enemmän näkyvyyttä.

1 Comment

  1. Tuli mieleen Helkama-polkupyörä, jota aikoinaan mainostettiin kotimaisena, vaikka siihen oli haalittu osia vaikka mistä päin maailmaa.

    Onko muuten kotimaisuus itseisarvo? Onko kotimaista syytä aina suosia? Ekologisesti on tietenkin hyvä asia, että tuote on valmistettu mahdollisimman lähellä.