Kulutusjuhla

Viinit, korkit ja valinnan vaikeus

Uusivuosi lisää selvästi Alkon myyntiä, ja maailman luonnonsäätiö WWF toivoo, että kuluttajat ostaisivat juhlahuumassaan luonnonkorkillisia viinipulloja.

WWF perustelee kantaansa seuraavasti: luonnonkorkki on ympäristöystävällinen, korkkitammimetsät ovat tarpeen monille eläin- ja kasvilajeille ja ne varjelevat aavikoitumiselta, ja korkkitammi turvaa Välimeren elinkeinoja ja säilyttää kulttuuriperintöä.

Kuluttajana olen hieman hämmennyksissäni. Mielestäni ei ole pitkä aika, kun on kerrottu, miten luonnonkorkeista on pulaa ja synteettiset korkit ovat vähintään yhtä hyvä valinta perusviiniin. Tosin en ole mikään viiniasiantuntija, joten todennäköisesti lipitän ne korkkiviallisetkin tuotteet yhtä lailla kuin moitteettomat.

Useimmille käynee siellä Alkon hyllyjen välissä kuten minullekin: viini valitaan joko jonkun suosituksen tai sitten pullon luoman hinta-laatu -suhteen perusteella. Tietysti myös esimerkiksi viinin alkuperämaa tai rypälelajike saattavat saada huomiota.

En muista, että olisin ostopäätöksen hetkellä liiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, millainen korkki viinissä on. Paitsi tietysti silloin, kun juoma tulee piknikille tai muuhun vastaavaan tilanteeseen, jossa kierrekorkki on kaikin puolin kätevä.

Vielä katsaus siihen, mitä muut ovat blogeissaan kuluttamisesta kirjoittaneet:
Perso on todennut tulleensa aikuiseksi (eikä vanhaksi, kuten aluksi kirjoitin), koska ei innostu alennusmyynneistä. Niina sen sijaan on suorittanut nykyisessä kotipaikassaan Englannissa menestyksekkäästi aleostoksia. Terwapiru uskoo, että ilotulitteiden oston tarkoituksena on osoittaa muille oma varallisuutensa. Pää auki ja Schizo-Janne kommentoivat osaltaan CopyCompany -kampanjaa.

2 Comments

  1. Aikuiseksi! AIKUISEKSI! *snyyf*

    PS. kohtaus meni ohi. Eilen jo ostelin innoissani kavereille jälkikäteisiä ns. joululahjoja 🙂

  2. Oi anteeksi, meninkin mokaamaan sanamuodossa! Mutta onneksi olet jo toipunut ja päässyt shoppailun makuun! 🙂

1 Pingback

  1. free sex picture