Kulutusjuhla

Sirut muistavat

wednesday 22. februaryta 2006 klo 13.24 kirjoittajana Mari Koo

Tiede 2/2006 -lehdessä on Erkki A. Kauhasen kirjoittama artikkeli, jossa hän käsittelee esimerkiksi tietoverkkojen ja radiosirujen tulevaisuutta ja laitteiden verkostoja.

”Melko pian kaupoissa maksetaan pääosin älykorteilla tai kännykällä. Jokainen tällainen ostotapahtuma rekisteröityy jonnekin. Kauppakeskuksessa saat kännykkääsi kulutusprofiilisi virittämiä mainosviestejä ja tarjouksia liikkeistä, joiden ohi kuljet ja jotka tunnistavat sinut.”

Sopii minulle, kunhan kännykät vain kehittyvät (esim. viestin lukeminen olisi hyvin yksinkertaista) ja voin myös jollain lailla hallita viestien tulvaa.

Kauhanen toteaa, että nykyinen viivakoodi tultaneen lähivuosina korvaamaan rfid-koodeilla: rfid-siru on minimaalisen pieni prosessori ja radiolähetin, joka voi esimerkiksi kaupan tuotepakkauksesta lähettää lähellä olevalle lukijalaitteelle oman yksilöllisen tunnistenumeronsa. Näin esimerkiksi kaupan kassan lukulaite voi poimia tuotteet suoraan korista.

Suuri ero nykykoodeihin on se, että jokainen tuote yksilöityy ja esimerkiksi salmonella-bakteerin sisältävä lihaerä voidaan jäljittää jopa kuluttajan kotiin asti.

Kuten Karvonen kertoo, niin näissä asioissa on tietysti aina ongelmansa, ja monet kokevat, että heidän liikkeitään pystytään seuraamaan näin liikaa. Tiedän jo nyt ihmisiä, jotka eivät suostu maksamaan ostoksiaan pankkikortilla, koska ostos jää tällöin järjestelmien muistiin. Mutta uusien sirujen edut taitavat olla niin suuret yrityksillekin, että varmasti intoa niiden kehittämiseen riittää.

Digikossa on jo pariin otteeseen esitetty näkemyksiä siitä, miten viivakoodit voisivat auttaa kuluttajia lisätiedon hankintaan jo aivan lähitulevaisuudessa, jottei tarvitsisi odottaa rfid-siruja.

Itse toivon, että joku reipas taho alkaisi systemaattisesti kerätä netissä vellovaa suomalaisten kuluttajien kommentteja erilaisista tuotteista ja palveluista vaikkapa My3Cents.com:in tapaan. Tämä sivusto ei nyt ainakaan vielä ihan sellaisena toimi, vaikka blogeista yritänkin välillä bongata mielipiteitä.

Jaa tietoa eteenpäin

3 kommenttia kirjoitukseen “Sirut muistavat”

  1. Pirkka says:

    Minä uskoisin, että tämänkaltaisella palvelulla voisi olla aidosti mahdollisuus menestyä, erityisesti hyvin toimitettuna.

    Siinä valmis konsepti, vaikkapa HS:n kuluttajasivuille, Keltaiselle Pörssille tai jollekin muulle aktiiviselle nettimedialle.

    Ideaa saa hyödyntää vapaasti. 🙂

  2. SK says:

    “Kauppakeskuksessa saat kännykkääsi kulutusprofiilisi virittämiä mainosviestejä ja tarjouksia liikkeistä, joiden ohi kuljet ja jotka tunnistavat sinut.”

    Tuohan kuulostaa painajaiselta! Kammottavaa!

  3. Mari says:

    Pirkka: Ihan varmasti joku nettimedia voisi hyvin tästä hyötyä. Ja minä suostun kyllä konsultoimaan ja ideoimaan sopivaa korvausta vastaan! 😀

    sk: Eiköhän systeemit ja laitteet kehity niin, että tuollaisesta tulee ihan yhtä “luonteva” osa elämää kuin mikä tahansa mainonta tällä hetkellä.

Kommentoi