Kulutusjuhla

Blogeja kulutuspäätöksiä helpottamaan

Olen ilahtuneena pannut merkille, että Blogilistalle on ilmestynyt blogeja, jotka kohdentavat kirjoitukset tiettyyn tavara- tai palvelualaan ja jakavat näin tietoa muille ostopäätösten kanssa pähkäileville.

Uusimpia tuttavuuksia ovat Tummaa suklaata ja Kaunis*Design. Ensiksi mainitussa blogissa Suklaafriikki arvioi maailmalta löytyviä tummia suklaita (kaakaota yli 70 prosenttia) hyvinkin yksityiskohtaisesti ja mielenkiintoisesti. Kaunis*Design keskittyy erityisesti sisustustavaralöytöihin, kertoo hintoja ja antaa vinkkejä vaikkapa alan nettisivuista.

Helsinkiläisten lounasvalintoja helpottaa omalta osaltaan jo pidempään toiminnassa ollut Lounasneuvo-blogi.

Vielä silti varmasti mahtuisi monta kapeammankin alan blogia, jossa kommentoitaisiin tuotteita ja nostettaisiin esiin hyviä löytöjä. Esimerkiksi Saippuaa-blogia kirjoittava LadyKiller olisi varmasti yksi lukuisista naisista, joiden uskoisin lukevan kenkiin erikoistunutta blogia. Ja missä viipyy meikki- tai kosmetiikkablogi, sillä naisten keskustelupalstoilla tästä aihealueesta puhutaan paljonkin? Elintarvikkeissa esimerkiksi juustot voisivat ansaita oman blogin.

6 Comments

  1. Voi jospa LadyKiller suostuisi itse perustamaan tällaisen kenköblogin, sitä olisi niin hauska seurata! Ja minulle ainakin olisi hyötyä jostakin naisten omiin kokemuksiin perustuvasta kosmetiikkablogista, jossa kerrottaisiin esim. kuinka hemmetissä saa kynsilakat kestämään kynsissä. 😉

  2. No niin, nyt siis vaan LadyKilleriä painostamaan kenkäblogistiksi!

    Kosmetiikkablogi saisi varmasti myös kunnon lukijajoukon, joten tämäkin idea on vapaasti käytettävissä: itse en niin paljon seuraa tätä alaa, että osaisin kovin paljon kommentoiva viimeisiä meikkitrendejä tai vertailla kynsilakkojen kestävyyttä. Mutta varmaan tähän joku osaava löytyisi! 🙂

  3. Eipä tarvittu kovinkaan kummoista suostuttelua kun kenkäfriikki jo päätti tarttua tuumasta toimeen. Joten Kenkäblogia pukkaa tulevaisuudessa. 😉

  4. Hienoa! Pääsemme siis lopultakin kuolaamaan kengäblogia!

  5. Päivittyneiden listaa katselin ja ainakin tälläinen kenkäblogi on ilmaantunut http://shoe.vuodatus.net

  6. Timo: Tuo on nimenomaan Ladykillerin blogi, jonka ilolla otimme vastaan 🙂