Kulutusjuhla

Reilut suomalaiset

Reilu viikko sitten uutisoitiin suomalaisten kasvaneesta innosta Reilun kaupan tuotteita kohtaan. Suomalaiset kuluttivat rahaa Reiluun kauppaan viime vuonna puolet enemmän kuin edellisenä. Nyt jokainen suomalainen kuluttaa hurjat 2,50 euroa vuodessa Reilun kaupan tuotteisiin. Maailmassa eniten Reilua kahvia, teetä ja hedelmiä ostavat sveitsiläiset, 20 eurolla per asukas.

Reilun kaupun idea miellyttää minua kovasti. On mukava ajatella, että maksamalla hieman ekstraa tuottaja saa oikeudenmukaisemman korvauksen työstään. Toimiessaan Reilu kauppa on parasta mahdollista kehitysapua. Toki voi miettiä kuinka paljon rahaa menee Reilun kaupan organisaatioon, korruptoituneille kyläpäälliköille tai paikallisille viranomaisille. Toisaalta ”perinteisen” kaupan rahoista varmasti vähintään yhtä iso menee jonnekin muualle kuin tuottajille.

Reilun kaupan parhaita saavutuksia on keskustelun herättäminen ja perinteisten ylikansallisten yhtiöiden herääminen eettisissä asioissa. Chiquita on juhlavasti mainostanut saamaansa Rainforest Alliancen sertifikaattia. Itse olen hieman skeptinen sertifikaatin laadusta ja kriteereistä, erityisesti kun Rainforest Allliancea tukee mm. Chiquita, Kraft Foods, Procter & Gamble ja muutama muu ylikansallinen yhtiö.

Nyt myös yksi Euroopan isoimmista päivittäistavarakauppaketjuista, Lidl, tuo Saksassa markkinoille Reilun kaupan tuotteet. Tämän tyyppiset avaukset ovat tärkeitä jos reiluja tuotteita aiotaan todella saada isoille markkinoille.

Onnea vaan Reilulle kaupalle ja toivottavasti homma jatkuu toimivana ja luotettavana jatkossakin. Tosin nuo appelsiinit eivät olleet kovin kummoisia, kevään parhaita ovat ehdottomasti Italialaiset luomuversiot.

3 Comments

  1. Itsekin olen monasti miettinyt mitenkä tuohon Rainforest Alliancen sertifikaattiin pitäisi suhtautua. Olen samoista syistä kääntynyt myös skeptisyyden puolelle.

    Chiquita mainostaa saamaansa tai hankkimaansa sertifikaattia suurella rahalla ja näkyvästi. Moni kuluttaja ei varmastikaan kyseenalaista kriteerejä taikka laatua. Sertifikaatti kuin sertifikaatti js onhan siinä vielä ne suloiset sammakot. Ne jäävät mieleen ja olihan siinä sitten vielä jotakin sademetsistä tai jotakin sinnepäin. Monikaan ei lähde ottamaan selvää asioista vaan ostaa hyvän omantunnon sammakoiden kurnutuksen säestyksellä.

    Toivottavasti oma skeptisyyteni osoittautuu täysin turhaksi ja Rainforest Alliancen sertifikaatin omaavat tuotteet ovat täysin vertailukelpoisia Reilun kaupan tuotteiden kanssa.

  2. ”Itse olen hieman skeptinen”
    ”Olen samoista syistä kääntynyt myös skeptisyyden puolelle.”

    Hyvä herrasväki,

    Pusertakaa ensi kerralla oikein hävyttömän jyrkkä vastalause, jossa on pierunkäryä ja kuolaa mukana. Sivistyneet ihmiset eivät ole viihdyttäviä.
    Chiquitaa en tunkisi edes pahimman vihamieheni peräreikään.

    Miten muuten näiden kuljetus? Kauppa on ehkä reilua mutta rahti eri epistä.

  3. Viuhti:
    Ihmiset on ikävä kyllä kovin helposti markkinoinnin vietävissä. Tosin enpä usko useimman Chiquitan ostajan päätöksessä paljon yhden sammakon merkitsevän. Ehkä osa selittelee itselleen sammakon avulla halvemman valinnan.

    Tatu:
    Sivistyksestä en tiedä. Pierunkäryä on kyllä aika useasti minun ympärillä. Kuolaa vähän harvemmin.
    Reilun kaupan rahti on varmaankin yhtä epäreilua kuin muunkin kaupan. Minun näkemykseni mukaan kuitenkin keskiverto merimies on hivenen paremmassa asemassa kuin plantaasityöntekijä.