Kulutusjuhla

Lapsen valta perheen ostopäätöksiin

thursday 8. juneta 2006 klo 19.09 kirjoittajana Mari Koo

Sekä uusin Kaupantekijä (Keskon sidosryhmälehti, juttu löytyy sivuilta) että Image kirjoittavat lasten vaikutuksesta ja vallasta perheen kulutuspäätöksiin. Molemmissa jutuissa on haastateltu kulutustutkija Terhi-Anna Wilskaa Turun kauppakorkeakoulusta.

“Ennen vaimo oli miehen sijaiskuluttaja. Vaimon vaatteet ja tyyli kertoivat hänen miehensä statuksesta. Nyt sijaiskuluttajuus kohdistuu enemmän lapseen”, Wilska kertoo Imagessa.

Juttujen perusteella lasten valta perheen ostopäätöksissä on kasvanut selvästi viimeisinä vuosina. Perheet panostavat mm. lasten merkkivaatteisiin ja leluihin. Päivittäistavarakauppa saatetaan valita sen perusteella, että juuri siinä liikkeessä myydään lapsen lempivanukasta.

Lapset tykkäävät katsella mainoksia ja he erottavat brändejä jo hyvin pieninä. Imagen juttuun haasteteltu äiti kertoo, että kiivaimmat kiistat kaupassa käydään keksihyllyn edessä. Siinä muumikeksit on sijoiteltu niin, että tenavan silmät osuvat juuri sopivasti houkutteleviin pakkauksiin.

Wilska kuitenkin muistuttaa myös kuluttamisen hyvistä puolista.
“Miksi kulutuskeskeinen lapsuus koetaan ehdottomasti pahana ja sitä pidetään yksiselitteisesti mörkönä? Ei pohdita, voisiko siitä seurata jotain hyvääkin. Ei kulutus ole hyvän lapsuuden vastakohta. Kulutus tuottaa aikuisille suurta mielihyvää, miksi se ei saisi tuottaa sitä myös lapsille?”

Be Sociable, Share!

Yksi kommentti kirjoitukseen “Lapsen valta perheen ostopäätöksiin”

  1. fzfqoxk says:

    [link=http://n-treadmill.blogspot.com/] treadmill versus elliptical [/link]

Kommentoi