Kulutusjuhla

Turhahko hintavertailu kodinkoneliikkeistä

Etelä-Suomen lääninhallitus julkisti hintavertailun plasma- ja nestekidetelevisioista sekä kahvinkeittimistä. Televisioiden hinnat vaihtelivat satasilla, kahvinkeittimien kympeillä.

Yllättyikö joku tästä tiedosta? Olenko väärässä, jos kuvittelen nykykuluttajien tiedostavan, että kodinkoneitten hinnat vaihtelevat myyjien ja tarjousten mukaan, eikä siihen välttämättä tarvita lääninhallitusta asiaa todistamaan? Tuossa vertailussa ei edes kerrottu, mitkä liikkeet myivät halvimmat ja kalleimmat laitteet, joka ainakin minun mielestäni olisi kiinnostavampaa.

Jokainen varmaan osaa halutessaan selvitellä hintoja liikkeistä, jos haluaa. Toisaalta olen kuullut kodinkonekaupan puolelta jonkinlaista rutinaa siitä, että asiakkaat tulevat palvelumaineeltaan hyvään liikkeeseen, tenttaavat myyjää, vertailevat siellä ja sitten kuitenkin suuntaavat halvemmalla myyvään liikkeeseen.

Tällöinkin kuluttaja toimii tietysti omasta näkökulmastaan järkevästi.

Itse tosin lasken arvoa käyttämälleni ajallekin ja olen laiska, joten muutamien eurojen vuoksi en jaksaisi lähteä ostamaan kahvinkeitintä jostain toisaalta (tai teen jo hinta- ja tuotevertailun etukäteen jotain muuta kautta).

Lisäksi mielelläni palkitsen asiantuntevan myyjän ja toisaalta: jos palvelu on surkeaa, niin halvempikaan hinta ei saa ostamaan.

3 Comments

  1. Kuulemieni huhujen mukaan eräs suuri ketju antaa tuotteilleen hintatakuun [eli myyvät tuotteen samaan hintaan kuin kilpailija, jos asiakas osoittaa halvemman hinnan], vaikka sellaista ei saa Suomessa antaakaan eikä asiaa saa kai edes myöntää, vaikka asiakas sitä kysyisi.

    Minäkin viimeksi kameraa ostaessani kävin hipelöimässä sitä liikkeessä ja tilasin sitten netistä sata euroa halvemmalla. Nettikaupassa toki kärsii odotuksesta; minullakin jäivät Brysselin-kuvat ottamatta…

  2. PA: Tuo hintatakuu kuulosta järkevältä ratkaisulta. Ja onhan liikkeillä vapaus hinnoitella tuotteensa ja antaa naamakohtainen alennus, jos haluavat.

    Minäkin olen ainakin sykemittarini ostanut aikoinaan niin, että kaupassa käsissäni pitelin ja sitten netistä tilasin halvemmalla.

  3. Hintatakuu ymmärtääkseni kiellettiin kuluttajan edun varjolla. Ymmärrä sitten taas näitäkään juttuja.