Kulutusjuhla

Kassalla kohistaan

Kauppojen kassat, jonotus ja ihmisten käyttäytyminen ostotapahtuman hetkellä on varma aihe ärsyyntymiseen. Viime aikoina kassoilla ovat hermoilleet ainakin Benrope ja Näkymätön tyttö.

Kuten kyseisten blogikirjoitusten kommenteistakin huomaa, on kassan ja jonon valinta oleellinen tekijä, jos haluaa selvitä kaupasta ilman hermostumista.

Valitettavasti ei vain taida olla mitään pomminvarmaa keinoa valita esimerkiksi nopeimmin vetävä jono. Jonon etenemisvauhtiinhan vaikuttavat esimerkiksi kassatyönhenkilön toiminta, edessä jonottavien ihmisten määrä, heidän tavaroidensa määrä ja toimintakykynsä: maksavatko ihmiset kolikoilla vai kortilla, onko kanta-asiakaskortti hukassa, pitääkö vielä rynnätä hakemaan joku puuttuva tuote tai punnita kurkku, ihmetelläänkö tupakka-automaatin epäkuntoisuutta jne.

Omasta toiminnastani olen huomannut, että ostaessani suurta määrää elintarvikkeita (mikä ei ole kovin yleistä) en osaa latoa niitä hihnalle sellaisessa järjestyksessä, jossa ne olisi loogisinta pakata kasseihin.

Siis ensin vaikka limpparipullo ja muita kestäviä tuotteita ja sitten viimeiseksi voipaketti, tomaatit ja muut pehmoiset. Tämä ei siis onnistu, vaan ostokseni menevät hihnalle sekalaisessa, hankalasti pakattavassa muodossa.

Minulle kassatoimintojen ripeys on oleellinen asia päivittäistavaroita ostaessa. Ruuhka-aikaankaan kaupan jonot eivät saa venyä tolkuttomiksi. Jos näin käy, niin menen hakemaan välttämättömät tuotteet ennemmin vähän kauempana olevaan kauppaan, jossa jonot ovat lyhyet.

Mutta on joskus kassoilla positiivisiakin kokemuksia. Justin sai havaita, miten kaupassa jonotettiin kahdelle kassalle yhden jonon systeemillä.

Ja kiitokset kaikille niille reippaille kassatyöntekijöille, jotka hoitavat hommansa tehokkaasti ja vielä pystyvät olemaan suhteellisen iloisen näköisiä!

6 Comments

  1. Samaa mieltä kassatyöntekijöiden jaksamisesta. Suurimmaksi osaksi kuitenkin saa nopeaa, tehokasta palvelua ja vielä hymyn päälle. Joskus se vaatii ehkä sen itseltä ensin, mutta pikkujuttu.

    Kaiken kiireen keskellä kuitenkin yleensä viive voi olla muutaman minuutin luokkaa, eli aika vähän. Sen aikaa voi vaikka muistella mummolan jouluja. Tai jos on kovinkin kiire, niin mikä estää kysymästä, että saako etuilla, kun muuten juna jättää.

  2. Hihnalle tulee ladottua aina ne painavat, kovat ja kestävät ostokset ensin, koska muuten ne muusaavat tomaatit yms pehmeät… Pakkaaminen sujuukin sitten tuosta itsestään. 🙂

  3. AJ: Ihailtavaa on, jos pystyy suhtautumaan jonottamiseen rauhallisesti. Minä en pysty: usein kärttyisien ihmisten keskellä seisoskelu ei vain maistu yhtään, vaikka kuinka yrittäisi miettiä positiivisia asioita 🙂

    Timo: Kuten sanottu, kaltaiseni yksinasuja ostaa harvoin suuria tuotemääriä, joten peruskauppareissulla ei tarvitse miettiä, miten tavarat latoo. Ongelma on myös se, että käytän kaupassa lähes poikkeuksetta koria, joten ne pehmeät tuotteet on pitänyt korissa sijoitella päällimmäisiksi. Tällöin ne tietysti siirtyvät ensimmäisinä myös kassahihnalle, ellei asiaan kiinnitä huomiota.

  4. Noinhan se tosiaan riippuu muustakin – meillä tulee kahdelle ostettua ruuat kerran viikossa automarketista ja kärryihin raskaat menee perälle ja kevyet edelle, joten siitä taas tyhjäys alkaa luontevasti raskaiden nostelemisella.

    Kaupoissa on mukava salaa tarkkailla miten monenlaisia ihmisiä onkaan olemassa, jonossa seisoskelu on (paitsi kiireen hetkellä) mukavaa ajanvietettä. 🙂

  5. Entisenä kassahenkilönä neuvon Timon tapaan, että kannattaa laittaa ne painavimmat ja kovimmat ostokset (juomat ja säilyketölkit) hihnalle ensin ja sitten vasta pehmeät ja mahdollisesti särkyvät (tomaatit ja jogurtit). Näin kassatyöntekijä voi käsitellä ne järjestyksessä ja päästää turvallisesti toiselle hihnalle ilman pelkoa siitä, että tuotteet liiskaantuvat. Muita vinkkejä: Älkää laittako pulloja hihnalle pystyyn, ne kaatuvat (melkein) aina. Käyttäkää ”seuraava asiakas” -kapulaa. Nämäkin nopeuttavat kassalla asiointia. 😉

    Niin ja jos arvottaa kassanopeuden tärkeimmäksi osatekijäksi ruokakaupan valinnassa, suosittelen Lidliä.

  6. Elena: Lidilissä olen joskus joutunut jonottamaan ärsyttävän pitkään. Ja jos sinne sattuu asiakas, joka ei ”osaa” toimia niillä kassoilla, niin sitten menee aikaa ihmettelyyn. Mutta rivakasti ne myyjät toimivat, siinä ei ole mitään valittamista.