Kulutusjuhla

Ilmainen houkuttelee

Eilen vilkaisin uutisen, jossa vähemmän yllättävästi todettiin, miten ilmainen sisäänpääsy houkuttelee ihmisiä museoihin. Esimerkiksi Helsingissä moni museo järjestää maksuttomia päiviä tai iltoja, ja kuten olettaa sopii, tällöin on enemmän vieraita museoissa.

Jutussa kysellään, pitäisikö museoiden olla ilmaisia samoin kuin joissakin Euroopan maissa.

”Pääsyliput muodostavat suurimman osan museoiden omista tuotoista, vaikka rahaa tuovatkin myös opastetut kierrokset ja museokauppojen myynti. Ritva Wäreen mukaan museot muuttuisivat Suomessa ilmaisiksi vain, jos valtio korvaisi menetetyt lipputulot.”

Ilmaisuuden ongelma on mielestäni kuluttajan näkökulmasta aina sama: sitä ei arvosteta samalla tavalla kuin sellaista, josta joutuu jotain maksamaan. Samalla palvelun tuottaja tai tuotteen valmistaja voi vedota siihen, että ei tämän nyt niin hyvää tarvitsekaan olla, koska asiakas ei tästä mitään maksa.

Museot ovat hieno juttu, ja hyvä, että sinne pääsee välillä maksutta. Muutaman euron maksu tavalliselle asiakkaalle ei kuitenkaan mielestäni ole liikaa, jos sillä voidaan turvata laadukkaita näyttelyitä.

Pääkaupunkiseudulla museoita ja tarjontaa on runsaasti, ja joukossa on ilmaisiakin. Maksuton sisäänpääsy on mm. Vantaan taidemuseoon ja Suomen pankin rahamuseoon (jossa on muuten aika edullinen ja kiva kahvila, Senaatintorin kulmilla).

Alle 18-vuotiaat pääsevät lähes kaikkiin museoihin maksutta. Muille ilmaisia sisäänpääsyjä ovat esimerkiksi Ateneuminin keskiviikot klo 17-20, Kiasman perjantai-illat ja Tennismuseon taidemuseon perjantait.

Suomessa hienosti toimiva kulttuurin ja kaiken kansan ilmaispalvelu on kirjasto. Vastaavaa, myös ekologista järjestelmää myös kirjojen ja lehtien lukemiseen, ei ihan kaikkialta löydykään.

3 Comments

  1. Entä jos vaihtoehtoina ovat ”ilmaiseksi museoon” tai ”ei museoon ollenkaan”? Tällä olen perustellut itselleni sen, että voin silloin tällöin hyvällä omatunnolla esittää alaikäistä. Se on kuitenkin jo niin iso juttu, että mä yleensäkin vaivaudun sinne museoon.

  2. No nuo museoiden ilmaiset päivät ja illat ovat mielestäni ihan hyvä ratkaisu tähän ongelmaan. On toki mahdotonta määritellä, mikä on museoiden arvo vaikka kansansivistyksellisestä näkökulmasta, eli kannattaisiko museoiden siksi olla ilmaisia.

    Hintojen toki pitää olla kohtuulliset, mutta voihan sitä aina verrata johonkin muuhun kuluttamaan tuotteeseen tai palveluun: muutama euro museoon vai kahvilaan vai leffan vuokraamiseen jne. Jos museon tarjontaa ei arvosta sen muutaman euron verran, niin ehkä museot ovat sitten vääränlaisia?

  3. Kulttuurin kohdalla ihmiset ovat ikävä kyllä kovin saitoja maksamaan. Ja toisaalta keskimäärin ihmiset eivät myöskään ole kauhean innokkaita maksamaan veroja, jotta museot ja muut palvelut saataisiin turvattua. Toki museoissakin on vikaa: markkinointi on olematonta ja välillä näyttelytkin ovat tylsiä tai oppaat huonoja.
    Lista ilmaisista museoista ympärin maan löytyy täältä: http://www.museot.fi/uutiset.php?k=9320&aid=9320&hakustr=ilmaiset#a_9320