Kulutusjuhla

Mistä löytäisin sen pöydän?

Tuli tässä mieleen taannoin huonekaluliikkeessä pyöriessäni, että olisikohan sellaiselle web-palvelulle kysyntää, josta ihmiset voisivat löytää reaaliajassa alennustuotteen. Huomasin nimittäin liikkeessä muutaman näytekappaleena olevan pöydän päällä alennuslappuja. Vaikkei pöydänhankinta ollut tuolloin minulle ajankohtainen asia, niin joitain varmasti kiinnostaa pöytä ja vielä erittäin sopuhintaan.

Periaatteeltaan tämä palvelu olisi samanlainen kuin nykkiläinen, ja nyttemin San Franciscoon ja Philadelphiaan laajentunut Garbagescout (josta kirjoitin aiemmin täällä). Siinähän kaupungissa käyskentelijä ottaa kamerakännylllä kuvan kadulla lojuvasta hylkyesineestä, oli se sitten sohva tai vaikka vessanpyttty ja lähettää sen paikkatiedon kera palveluun.

”Tammipöytä, 1kpl, näyttelykappale, Suomenojan Asko, -80% ”, ”Torimyyjä dumppaa suppilovahveroita ilmaiseksi vielä 12 saakka Töölöntorilla” jne. Saitin pointti olisi nimenomaan uniikkikappaleiden ja näin lyhytaikaisten mahdollisuuksien esilletuomisessa.

Tokihan itseä kiinnostavasta aletuotteesta pitäisi saada tieto tekstiviestinä. Jonkinlainen huuto.netin kaltainen vinkkaajien reittaussysteemi pitäisi myös olla, jotta laatu ei karkaisi käsistä. Ehkä sillä pystyisi estämään myös väistämättömän spämmäämisen, jotteivat liikkeenharjoittajat ilmoittelisi näennäsialennuksia palveluun. Ja jos palveluun kehittäisi jonkin vinkkaajien provikkasysteemin, niin se loisi varmasti mielenkiintoisen ”alescouttien” pienen, mutta virkeän joukon, joka haravoisi kiinnostavia kauppoja oman, kauppiaan ja kuluttajien yhteisen edun nimissä.

Ja mitä vielä…? No ehkä olisi hyvä, että palvelu vertaisi väitettyä aletuotteen hintaa myös vallitsevaan markkinahintaan, jottei jengi nyt ala laukkaamaan kohti kauppaa turhaan vain jälkikäteen huomatessaan, että samaisen pöydän olisi saanut jostain muualta normaalihintaisena vielä halvemmalla.

Onkohan tuollainen jo olemassa? Vaikuttaa helpolta. Tuotantoon!

5 Comments

  1. Ei nyt kieltämättä tarjouksia listaa, mutta ilmaiseksi annettavia tavaroita löytyy paikasta http://annetaan.net/ . On ollut jo aika kauan pystyssä, muttei kai vain ole suurta menestystä saanut kun linkin tallettamisen jälkeen en ole siitä mitään juttua nähnyt.

  2. tuosta en tiennytkään, itse olen Helsinki Freecycle-listalla. Siellä tavaraa liikkuu jonkin verran. tosin aika hiljaista sielläkin on.

    http://groups.yahoo.com/group/helsinkifreecycle/

    http://freecycle.org/

  3. Minusta sellainenkin palvelu olisi mielenkiintoinen, jossa olisi kerätty yhteen kaikkien kauppojen tavalliset tarjoustuotteet, joita voisi sitten selailla vaikka kategorioittain. Ei ole järkeä, että kotiin roudataan pari kertaa viikossa vino pino mainoksia, joista 4% on minua kiinnostavia, mutta toisaalta jos olen jotain tuotetta hankkimassa, niin mielelläni tsekkaisin suoraan millaisia tarjouksia eri kaupoilla olisi kyseisistä tuotteista. Onhan noita hintavertailusivuja jo jonkin verran, mutta eivät taida pysyä ihan näiden tarjousten perässä(?)

  4. cele: tuo on hyvä tapa vähentää mainosroskaa. Ja jos yritysten webbisivuilta voisi aggredoida vaikka rss-feedien tapaan tarjoushintatietoa, niin silloin relevanttien mainostenkin selailu olisi toisenlaista. ja mitä suositumpi palvelusta tulisi, sitä enemmän yritykset laittaisivat aledataansa webbiin ja sitä vähemmän he luottaisivat massamainoslehtisiin.

  5. No, Liiterissä on tuo alennuskirje, jonka saa myös meilinä, se on ihan hyvä. Lisäksi K- ja S-ryhmillä on omat tarjouksensa, jotka pitää kyllä käydä itse katsomassa ja nämä ovat yleensä pitkäaikaisempia tarjouksia. Itsekin kaipaisin just ruokakaupoista tällaista mikä nyt halpiksena -koostetta!