Kulutusjuhla

Puhelinluettelot vuoden turhake

Kahdet puhelinluettelot on valittu Luonto-lehdessä Vuoden turhakkeeksi. ”Rinnakkaisten puhelinluetteloiden järjettömyydelle pitää saada stoppi. Tätä mieltä ovat ihmiset kautta maan. Metsää kaatuu ja paperia kuluu, vaikka luettelot ovatkin kierrätettäviä. Lisäksi tulevat kuljetuskustannukset ja kaksinkertaiset kulut mainostajille.” Samia puhelinluettelot ärsyttivät tässä blogissa keväällä.

3 Comments

  1. Eniron Mika Willisi sanoo näin: ”Mediayritys Dagmarin tekemän tutkimuksen mukaan kahdeksan kymmenestä suomalaisesta tarvitsee puhelinluetteloa joka päivä ja se on edelleen käytetyin hakukanava.”

    Voiko olla totta? En ole itse tainnut käyttää puhelinluetteloa puhelinnumeron etsimiseen yli vuoteen. Karttasivuja olen käyttänyt kyllä.

    Tästäkin meinasin älähtää: Sitä paitsi numeropalveluun soittaminen maksaa, eikä nettiyhteyttä ole kaikilla. Sitten tajusin, että vaikka Suomessa on laajakaistaliittymiä 1,4 miljoonaa kappaletta, niin silti vain puolella kotitalouksista on laajakaista kotonaan (Tietoyhteiskuntaohjelman tutkimus, pdf), joten ehkä paperipuhelinluetteloa joku vielä tarvitseekin.

  2. Onneksi noita puhelinluettelotiiliskiviä ei nykyään kanneta kotiin, vaan niitä saa noutaa postista tarpeen mukaan. Tarvetta ei ole vielä kertaakaan tullut.

  3. Qtea: Enpä muista itsekään käyttäneeni puhelinluetteloa aikoihin. Mutta varmasti on niitä, jotka luetteloon ovat tottuneet ja sitä käyttävät. Kuoleva tuote se silti varmasti on, kun eihän niistä löydy edes kännykkänumeroita.

    Matti: Jossain kai niitä on jaettukin, ja moneen firmaan vissiinkin tulee edelleen hurjat läjät ihan turhaan.