Kulutusjuhla

”Suomalaiset haluavat hedelmät raakoina”

Ruokakeskon myyntipäällikkö Timo Metsäranta sanoo Hesarin tänään ilmestyneessä Talvi-liitteessä (s. 13-15) muistavansa viimeisen vuoden ajalta vain kaksi valitusta liian raaoista hedelmistä kaupan tiskissä.

”Se on todella vähän. Se kertoo siitä, että hedelmät todella halutaan raakana”, Metsäranta tulkitsee.

Olen tässä eri mieltä Metsärannan kanssa. Itse olen monta kertaa harmitellut, kun banaaneissa on vain niitä lähes vihreitä, mutta en ole kokenut ongelmaa niin suureksi, että vaivautuisin siitä jonnekin valittamaan.

Kaupan edustajat tunnustavat, että hedelmät tuodaan yleensä raakana kuluttajien ostettaviksi. Tästä he kuitenkin syyttävät suomalaisten kulutustottumuksia, eli täällä halutaan ostaa jotain muuta kuin kypsää.

Jutun mukaan Chiquita-banaanit jaotellaan seitsemään eri väriryhmään. Vitosvärissä on vihreää kannassa ja kärjessä, ja 41 prosenttia ostaa näitä. Kanssani samaa mieltä olevia eli täysin keltaisia (kutosryhmää) ostavia on neljäsosa.

Jutussa kerrotaan myös, että suomalaiset ovat lisänneet hurjasti esimerkiksi siemenettömien melonien ja rypäleiden ostamista. En ihmettele, sillä ovathan ne mukavampaa syötävää. Eksoottisista uutuushedelmistä menestynein on persimon, jonka kulutus on neljässä vuodessa kuusinkertaistunut.

5 Comments

  1. Minäkin ostan mieluummin vähän raakoja banaaneja, ne kulkevat kolhuttomampina kotiin. Sitten siellä ne voi rauhassa kypsytellä. Sitä paitsi ainakin minun suussani kypsä ja ylikypsä banaani maistuvat jo liian makealle. Makuasia, veikkaisin.

    Toisaalta, omenat ja appelsiinit kyllä saisivat olla kypsempiä. Itse asiassa omenat ovat erittäin epäilyttäviä, nehän eivät happane millään.

  2. Minä en osaa suunnitella hedelmieni syömistä niin paljon etukäteen, vaan yleensä haluan sitten syödä banaania juuri silloin, kun sen ostan (ostan usein banaaneja esim. välipalaksi kaupungilla).

    Omenat eivät kyllä happane, mutta se lienee niille ihan luontaista.

  3. Minä en ymmärrä tuota, että ostetaan vihreitä banaane ja kypsytellään niitä. Niistä tulee eri makuisia, kuin oikein kypsytetyt, kauniin keltaiset banskut. Eivätkä ne ole liian makeita. Banaaneja on meillä vain turhan vähän lajikkeita myynnissä. Niissä on huuuuuuuuuurrjia makueroja, nimittäin. Stockalta joskus saa eri laatuja, kannattaa tutustua. Hinta on kyllä….hmph. Tämä on yksi syy, miksi meillä ei juurikaan syödä hedelmiä, mutta sen sijaan vihanneksia kasapäin. Hedelmät, joita voin syödä, maksavat tuhottomasti tähän aikaan vuodesta. Niillä ostaa jo säkilliset punajuuria, porkkanoita. lanttuja – joista saa todella hyvää ruokaa läpi vuoden. Samoin kaali, kurkku, tomaatit ovat kohtuuedukkaita ja niitä voi syödä lähes läpi vuoden. Tällainen DDT-sukupolven kasvatti on jo niin marinoitu myrkyillä, että en valitse edes kotimaista vaan halvinta. Eikö siksi ole EU, että direktiivein vahditaan myös vihanneksia? ;D

  4. Laiska ostaja käy kaupassa vain kerran viikossa. Jos kuitenkin haluaa syödä banaanin päivässä, kannattaa ostaa terttu vihreitä, jotta viimeisistä ei ehdi tulla ylikypsiä viikossa.

  5. Polgara: Olen samaa mieltä tuosta vihannesten ja juuresten hyödyntämisestä, tosin kurkut ja tomaatit ovat talviaikaan mielestäni niin mauttomia, etten niitä juuri osta.

    EV: Minä käväisen kaupassa useamman kerran viikossa, en millään jaksa miettiä koko viikon ostoksia tai edes raahata niitä kaupasta (omenoitakin menee helposti pari kiloa…). Ja kuten mainitsin, niin banaaneja ostan yleensä välipalatarpeeksi juuri siihen hetkeen: siksi se kypsyys olisi minulle tärkeää.

    Mutta muutoin toki kotiinsa kannattanee ostaa vihertäviä banskuja.