Viidesosa kotitalouksista on tukenut toista kotitaloutta vähintään sadalla eurolla vuoden aikana. Vähintää sata euroa tukea muilta oli saanut 12 prosenttia kotitalouksista. Näin kerrotaan Tilastokeskuksen Kulutustutkimus 2006 -ennakkotiedoissa.

”Rahallisen tuoen antaminen näyttää jakautuvan usealle taholle sukulais- ja lähipiirissä. Tukea antaneen olivat maksaneet sitä vuoden aikana keskimäärin 1 400 euroa, ja keskimäärin tukea oli saatu 1 225 euroa. 2-3 hengen taloudet antoivat rahallista tukea keskimäärin useammin. Tuen saajat olivat puolestaan useimmiten yhden hengen talouksia tai vähintään kuuden hengen talouksia.”

Itse olen viimeisen vuoden aikana lainannut rahaa useammalle henkilölle, niin sukulaiselle kuin tutuille. Kun oma tulotaso sen sallii, niin ihan mielelläni vippaan niille, joille eurot todella tulevat tarpeeseen.