Kulutusjuhla

Postikortit häviämässä?

Tänä jouluna en saanut ainuttakaan joulukorttia. Siis paperisena. Jokainen tervehdys tuli meiliin, josta sitten oli linkki eteenpäin tai valokuva liitetiedostona. Taitaa siis olla ensimmäinen paperiton Joulu. Joulukorttien osuus on tuskin kovin paljoa suomalaisten vuosittain käyttämästä paperimäärästä. Toisaalta tänään ilmestyneestä Pressosta sain hämmästykseksi lukea, että kiinalaisten syömäpuikkoteollisuus (kertakäyttöiset puutikut) uhkaa Kiinan metsistöjä.

Ehkä maapallo kestää hivenen pidempään kunnossa, jos joulutervehdykset lähetetään sähköisesti ja ruoka syödään muovitikuilla tai haarukalla.

1 Comment

  1. Huomasin päinvastaista. Muutama vuosi sitten riehunut sms-joulutervehdysbuumi on laantunut, kortteja sen sijaan tulee saman verran kuin ”aina” eli viimeisen 10 vuoden aikana keskimäärin.