Kulutusjuhla

Ekokuluttamisen ongelma

Teppo tarttuu Hesarin juttuun tutkimuksesta, jonka mukaan hybridiauto onkin ympäristölle kokonaisvaikutuksiltaan tavallista pahempi. ”Se, onko tutkimus oikeassa vai väärässä, ei nyt ole pointti. Pointti on, että tuollainen tulos on ihan mahdollinen. Ympäristöystävällisiksi luullut tai ainakin sellaisina myydyt vaihtoehdot saattavat kriittisessä tarkastelussa paljastua perusmassatuotettuja kilpailijoitaan epäekologisemmiksi.” (Mari Koo)

4 Comments

  1. Loistavaa! Itse muutama päivä sitten kirjoittelin blogiini uudesta auton käyttöverotuksesta. Tarkoitukseni oli jatkaa myöhemmin juttua juurikin viitaten autojen käyttöiän lyhentymiseen tämän vanhojen autojen kansallisen häpeän vuoksi, sekä uusien autojen valmistamisen aiheuttamiin ympäristöhaittoihin.

    Vanha auto ei missään tapauksessa ole huono auto ekologisesti. Vielä kun sallisivat vanhojen autojen muuttamisen tekniikaltaan ekologisemmiksi, mm. moottorinvaihtotöiden vaatimia paperisotia helpottamalla.

    Joskus muistan, että ekologiseksi tuotteeksi miellettiin nimenomaisesti tavara joka kesti vuosia. Nykyään ekologista on vain aivan uudet tavarat. Jotka sitten vaihdetaan vielä uudempiin ja ekologisempiin tiuhaan tahtiin. Ärsyttävää.

  2. Kuten Teppokin tuolla blogissaan kirjoittaa, niin kuluttajana on usein aika toivotonta hommaa yrittää vertailla, mikä tuote on oikeasti se paras vaihtoehto ekologisesti. Oleellisessa asemassa on tietysti se käyttöikä, ei vain se, mista materiaalista tuote on valmistettu jne.

  3. Vertailu onkin aika hankalaa. Mutta elinkaarta mietittäessä on hyvä muistaa myös uudelleen käytettävyys. Ymmärtääkseni vanhat autot saadaan erittäin hyvin kierrätettyä ja uudet taas kuluttaa polttoainetta vähemmän ja puhtaammin. Tiedä sitten missä tulee ajokilometrien ”raja” vastaan, jotta uuden auton hankinta on järkevää.
    Ajettaisiin kaikki vaan fillareilla 😀

  4. Tuosta hybridiautojutusta löytyy vielä kiintoisaa lisätietoa Treehugger-sivustolta, tutkimuksen tekijä toteaa: ””[This study] would be totally different in three years,” said Spinella. ”The hybrids will look significantly better. The new hybrids they are developing now—the new ones that I’ve seen, Prius III and Prius IV—are so much more simplified. They’ll do what the current versions do, but with far less complexity, lighter motors, more recyclable parts, and longer lasting components. The current Prius, for all intents and purposes, will be the Model T.”
    Lisätiedon lähteille löysin Life in Finland -blogin kautta.