Kulutusjuhla

Palautetut pullot

Eräänä päivänä ruokakaupassa huomasin korin pohjalla neljän euron arvoisen pullonpalautuskuitin samalta päivältä.

Koin pienen henkisen kädenväännön: onko oikein käyttää kuitti omin ostoksiin vai pitäisikö se palauttaa vaikka kassalle siltä varalta, että pullot on palauttanut joku taskurahaa kerännyt lapsi tai pienituloinen kanssakuluttaja?

Päättelin kuitenkin, että mikäli kyseessä olisi ollut joku, jolle palautuspullojen rahasumma olisi ollut tärkeä, niin hän olisi taatusti myös muistanut kuitin kassalla.

Näin ollen käytin kuitin summan kassalla ja rauhoittelin mieltäni muistelemalla niitä kertoja, kun itse olen unohtanut oman kuittini lunastaa. Jostain syystä se paperilappunen ei vain aina siinä kassahihnalla muistu mieleen.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin ainakin jokunen vuosi sitten oli turha tyrkyttää palautuskuittia seuraavana päivänä kassalla. Ei kuulemma voinut enää tilittää niitä, kun oli edellispäivän pullot. Onko jollain kokemuksia siitä, onko käytäntö muuttunut?

Muuten, ensi vuoden alussa kauppoihin tulevat myös uudet, kevyet ja kierrätettävät muovipullot, joiden pantti on 20 senttiä. Suomalainen tölkkien ja pullojen palautusjärjestelmä on kyllä sen verran hieno systeemi, että se on kehunsa ansainnut.

11 Comments

  1. Jouduin ainakin osittain saman tilanteen eteen taannoin, tuolloinkin neljän euron kuitti:

    http://www.lariq.net/soopa/archives/002460.html

  2. Soopa: Ah, sinä toimit omantunnon mukaan! Minä olen joskus unohtanut sen kuittini koneeseen, muistanut sen parin minuutin päästä ja sitten kipittäessäni katsomaan kuittia ei tietysti enää ollut. En kyllä mennyt kassoiltakaan kysymään, vaan totesin itselleni sen klassisen ”tyhmyydestä sakotetaan”.

  3. Ei tollasissa mitään henkistä kädenvääntöä tarvita. Tottakai kuitti on sun jos sä sen löydät hylättynä eikä omistaja samatien riennä peräämään omaansa.

  4. Mä en oo koskaan kuullutkaan tollasesta käytännöstä! (Olin vuosia kaupassa töissä ja juon paljon palautuspulloissa myytäviä juomia.) Kyllä kassahenkilöt on aina hyväksyneet miten vanhan pullokuitin tahansa, kunhan se ei oo ollut niin haalistunut, ettei siitä oo saanut selvää.

  5. Zepa: Kiitos synninpäästöstä 🙂

    Elena: Ok, hyvä tietää, minulle vaan on kerran sattunut niin, ettei kauppa suostunut ottamaan sitä edellispäivän pullokuittia.

  6. Onni on (ne harvat) automaatit, joista saa käteistä eikä lippulappuja, jotka kadottaa matkan varrelle tai unohtaa antaa kassan tädille. Ja vaikka muistaisikin, niin jos on bonusplussa-kauppa, niin ne ruojat ensin vähentää pantit kokonaissummasta, ja plussabonukset saa vain jäljelle jääneestä summasta. Ihan väärin! 🙂

  7. Eiköhän kukin toimi oman omantuntonsa mukaan. Ei siihen tarvita muiden synninpäästöjä (vaikka taisikin olla vitsillä sanottu).

    Jos tuntuu, että pullokuitin voi ottaa, niin sitten sen ottaa. Jos tuntuu, että se pitää palauttaa, niin sitten palautetaan.

    Moraalisäteilijät pysyköön hiljaa nurkassa.

  8. Kriisi: Ne pullopanttirahat voi ottaa erikseen. 😉

  9. Eiköhän pullopanttikuitteja koske samat säännökset kuin muissakin löydöissä. Eli jollei mene summan X yli, löytäjä saa pitää, ja ylimenevistä pitää löytäjän saada Y% löytöpalkkiota.

    Joku joka oikeasti tietää jostain jotain, voisi vaikka valistaa mikä X ja Y ovat oikeasti. Minä en nyt ehdi etsiä.

  10. Soopa: Joo, ei tässä todellakaan ollut mitään suurempaa moraalimärehtimistä tarkoitus synnyttää 🙂

    Nikke: ”Vähäarvoisena pidetään löytötavaraa, jonka raha-arvo on enintään 20 euroa ja jolla ei ilmeisesti ole omistajalle erityistä käyttö-, tunne- tai muuta henkilökohtaista arvoa.” (Lähde: Finlex)

    Tosin poikkeuksen muodostavat ns. laitoslöydöt, eli esimerkiksi julkisista liikennevälineistä, sairaaloista, teattereista tai urheiluhalleista löytyvät tavarat: ne pitää palauttaa arvosta riippumatta paikan työntekijöille tai löytötavaratoimistoon.

    Mutta eihän tässä olekaan kyse summan suuruudesta, vaan periaatteellisesta moraalikysymyksestä 🙂

  11. On ihan loogista, että pullopalautus vähennetään loppusummasta ennen bonuksen/plussan/minkäikinä laskemista. Se rahahan on pantti, joka on jätetty kauppaan kun pullo ostettiin, ja kun palautat pullon, saat sen pantin takaisin. (Okei, palauttaja ei aina ole sama kuin alkuperäinen ostaja, mutta kuitenkin.) Kaupat sentään antavat bonusta silloin kun jätät sen pantin, vaikka ei olisi ollenkaan pakko (jokuhan hakee sen panttirahan pois myöhemmin, se ei siis ole ostos). Jos pullopalautusta ei vähennettäisi loppusummasta, kaupat maksaisivat kahteen kertaan bonukset rahasta, joka ei edes jää heille 🙂